Kovatuloiset ex-kansanedustajat nostavat sopeutumi

Kovatuloiset ex-kansanedustajat nostavat sopeutumiseläkettä - jopa yli 100 000 euron tienestit


Joillakin sopeutumiseläkettä nostavilla entisillä kansanedustajilla oli viime vuonna huomattavia verotettavia tuloja. Parhaimmillaan ansiotulot ylittivät 100 000 euroa, kertoo MTV.


MTV:n tekemän selvityksen mukaan eniten sopeutumiseläkettä nauttivista entisistä kansanedustajista tienasi entinen keskustan kansanedustaja Maija-Liisa Lindqvist, jolla oli viime vuonna 102 298 euron ansiotulot. Myös ex-kokoomusedustaja Marjukka Karttusella

Karttunen tienasi 86 841 euroa . Karttusella oli lisäksi yli 7 500 euroa pääomatuloja.

kovimmat tulot MTV:n listauksessa oli entisellä kokoomusministeri Suvi Lindénillä, joka sai 70 320 euroa ansiotuloja ja 11 762 euroa pääomatuloja.

Sopeutumiseläkkeen tarkoitus on tukea kansanedustajan toimeentuloa, mikäli hänellä on vaikeuksia työllistyä eduskuntauran jälkeen

Kaikki tulot eivät kuitenkaan vaikuta sopeutumiseläkkeen määrään. Eläkettä eivät leikkaa pääomatulot ja sellaiset ansiot, joista ei kartu työeläkettä. Näin ollen ex-kansanedustaja voi tienata huomattavastikin ilman, että se vaikuttaa sopeutumiseläkkeen määrään.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112320713908_uu.shtml
8104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Liian löysä kädenpuristus, jota ei pitäisi olla lainkaan. Tai olisi vain heille, joilla ei ole muita tuloja ja ne ovat maksimissaan takuueläkkeen tasoa/kk. Törkeää , niin törkeää että ei ihme että ihmisiltä mennyt luottamus politiikkaan ja politikkoihin.

Äänestä
  • sopeutumiseläkettä nostavilla entisillä kansanedustajilla oli viime vuonna

    Äänestä

  • FRDESCV kirjoitti:

    sopeutumiseläkettä nostavilla entisillä kansanedustajilla oli viime vuonna

    Niin, mitä heillä oli?

    Äänestä

  • tisellä kokoomusministeri Suvi Lindé

    Äänestä

  • kokloiset röihin! aikuiset ihmiset!

    Äänestä

Jokaisellahan on mahdollisuus lähteä politiikkaan mukaan ja päästä kansanedustajaksi ja entiseksi kansanedustajaksi on sitten vielä helpompi päästä sen jälkeen.
Kyllä se on ihan turhaa kadehtimista tuollaiset kansanedustajien sopeutumiseläkkeet, ne on juuri kaikkein vähätuloisimmat, jotka joutuu turvautumaan tuohon sopeutumiseläkkeeseen ihan tosissaan. Eikä sitä maailman tappiin makseta!
Alkakaa itse kansanedustajiksi ja ihmetelkää sitten, kun putoatte eduskunnasta, että miten pärjäätte. Tuttavani oli yhden kauden Vasemmistoliiton kansanedustajana ja putosi sen jälkeen ihan työttömyyteen, ei tullut yhden kauden jälkeen edes tuota soputumiseläkettä, töihin ei ole mitään asia, duunarit on niin solidaarisia toisilleen, että istuvat pihalle "sopeutumiseläkeläisen" ja siinä sitä sitten ollaan.

Äänestä
  • Mutta eikö ole niin, että jos leikkiin lähtee, leikin kestäköön. Miksi veronmaksajien pitäisi aina pelastaa jonkun kokeilut lähteä eduskuntaan pyrkimään? Niin ja vielä ymmärtää ,jos joku ei ole hoitanut hommiaan päästyään duuniin, vaan saanut kenkää laiskuuttaan.

    Äänestä

Eikö tämäkin todista, että Sipilä valehtelee taloudestamme? Ei sellaiseen olisi varaa jos olisimme rappiolla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


KGJHUTY kirjoitti:

Kovatuloiset ex-kansanedustajat nostavat sopeutumiseläkettä - jopa yli 100 000 euron tienestit


Joillakin sopeutumiseläkettä nostavilla entisillä kansanedustajilla oli viime vuonna huomattavia verotettavia tuloja. Parhaimmillaan ansiotulot ylittivät 100 000 euroa, kertoo MTV.


MTV:n tekemän selvityksen mukaan eniten sopeutumiseläkettä nauttivista entisistä kansanedustajista tienasi entinen keskustan kansanedustaja Maija-Liisa Lindqvist, jolla oli viime vuonna 102 298 euron ansiotulot. Myös ex-kokoomusedustaja Marjukka Karttusella

Karttunen tienasi 86 841 euroa . Karttusella oli lisäksi yli 7 500 euroa pääomatuloja.

kovimmat tulot MTV:n listauksessa oli entisellä kokoomusministeri Suvi Lindénillä, joka sai 70 320 euroa ansiotuloja ja 11 762 euroa pääomatuloja.

Sopeutumiseläkkeen tarkoitus on tukea kansanedustajan toimeentuloa, mikäli hänellä on vaikeuksia työllistyä eduskuntauran jälkeen

Kaikki tulot eivät kuitenkaan vaikuta sopeutumiseläkkeen määrään. Eläkettä eivät leikkaa pääomatulot ja sellaiset ansiot, joista ei kartu työeläkettä. Näin ollen ex-kansanedustaja voi tienata huomattavastikin ilman, että se vaikuttaa sopeutumiseläkkeen määrään.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112320713908_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu