Matti Hyry puhui porttonaisen tuomiosta
Ihana puhe , kuuntelin nauhalta
40
1836
Vastaukset
- Minä_ainakin
aloin himoita sitä naista kun puhuja kuvaili, kuinka antelias ja ihana se oli.
- Harhaoppinenpuhuja
Kyseisessä puheessa ei ollut tallin hajua. Huomaa jo kyseisen puhujan Facebook kavereista että kuuluu nk. remonttiryhmäläisiin.
En ymmärrä miksi kyseinen puhuja kutsuttiin puhumaan suviseuroihin. Opetti mm. Jumalan valtakunnan opin vastaisesti että synnit olisivat koko ajan anteeksi kun on joku vaate yllä. Minun täytyy ainakin joka päivä tehdä parannusta että pysyn taivaskelpoisena. Ei saa olla yhtään syntiä tunnolla.
Kyseinen puhuja oli jo 2000 luvun alussa kova kritisoimaan Jumalan valtakuntaa, mm. 70 lukua.- jukkkkkkkisssss
70 lukua pitääkin kritisoida, se oli sairaiden miesten johtamaa silkkaa hulluutta josta oli PyhänHengen vaikutus kuule kaukana kuin itä lännestä
- Kai_sinne_pitää
valita erilaisia puhujia niin että kuulijat voivat ottaa sanasta sen mikä parhaiten heille sopii.
- harhaoppiako
vaikka tekisit joka päivä parannuksen synneistäsi, vain Jumalan armo pelastaa sinut, ei parannuksen tekemisesi. Ihminen pelastuu yksin Kristuksen ansion tähden, ei omilla töillä. Tallin haju ei ole pelastuksen tuntomerkki vaan hengen hedelnät. Taidat itse olla harhaoppinen.
- TopihanSeSiinäPeukuttaa
"Kyseisessä puheessa ei ollut tallin hajua"
Sinä uusvanha kepujermu et tunnista tallinhajua kun itse haiset ihmispaskalle. Hyi olkoon!!
Käy vaiheeseen jäänyt narkomaani suihkussa välillä. - Janne_paikanpäällä
harhaoppiako kirjoitti:
vaikka tekisit joka päivä parannuksen synneistäsi, vain Jumalan armo pelastaa sinut, ei parannuksen tekemisesi. Ihminen pelastuu yksin Kristuksen ansion tähden, ei omilla töillä. Tallin haju ei ole pelastuksen tuntomerkki vaan hengen hedelnät. Taidat itse olla harhaoppinen.
Hyvä puhe oli minustakin. Puhujan äänikin värisi liikutuksesta, kuin ennen muinoin...
- Jospa-se_pu-
Janne_paikanpäällä kirjoitti:
Hyvä puhe oli minustakin. Puhujan äänikin värisi liikutuksesta, kuin ennen muinoin...
hujakin himoitsi sitä ihanaksi kuvailemaansa huoraa?
- Vanhoillislestadiolainen
Ihan oikein Matti puhui.
Mitä siinä puheessa muka oli väärin?
Minä en huomannut siinä mitään väärää.
Mutta nimimerkillä "Harhaoppinenpuhuja" on itsellään väärä rippioppi, koska luulee, ettei uskovainen saisi etulahjana syntejään anteeksi. Matti sanoi siitä ihan oikein, että uskovainen saa synnit etulahjana anteeksi ilman evankeliumiakin ja siis myös ilman rippiä, mutta sinä nimimerkki "Harhaoppinenpuhuja" olet sen sijaan väärässä siinäkin opinkohdassa. Tämä etulahjana anteeksisaaminen koskee myös nimellisiä syntejä.
Tietenkään etulahjana anteeksisaaminen ei koske kuolemansyntejä, koska ne vievät pois elävästä uskosta, jolloin takaisin taivaskelpoiseksi pääsee vain katumuksen armon ja joltakin uskovaiselta vastaanotettavan "äänellisen" synninpäästön eli evankeliumin ytimen eli Jumalan voiman kautta. Niin myös epäuskoinen muutenkin pääsee taivaskelpoiseksi vain katumuksen armon ja joltakin uskovaiselta vastaanotettavan "äänellisen" synninpäästön eli evankeliumin ytimen eli Jumalan voiman kautta. Ja synninpäästöstä saa aina kaikki synnit kerrallaan anteeksi, eikä koskaan vain osaa niistä.
Syntien tunnustaminen rippi-isälle tai -äidille ei liity mitenkään syntien anteeksisaamiseen, vaan se on tunnontuskien keventämistä uskovaisen ripittäytyjän kohdalla jo-anteeksisaaduista nimellisistä synneistä. Ja uskovainen rippi-isä tai -äiti julistaa silloin aina katuvaiselle synninpäästön, jossa annetaan myös kertomatta jääneet synnit ja kaikki synnit anteeksi. Uskovaiselle ne oikeastaan ovat jo anteeksi ennen tuota synninpäästöäkin, mutta evankeliumin ydin synninpäästö on Jumalan voima uskon vahvistukseksi, jonka voiman avulla uskovainen jaksaa taas keveämmin jatkaa matkaa elävässä uskossa ja synnin pois panijana tulevaisuudessakin.
Evankeliumi on kyllä enemmän, kuin pelkkä muistutus Jumalan anteeksiantamuksesta Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, sillä se on myös ja ennen kaikkea JUMALAN VOIMA jokaiselle sen uskovaiselle autuudeksi ja Herran Jeesuksen pyhän ja kalliin sovintoveren priiskoitus Pyhän Hengen voiman kautta.
Jos Matilla on facebook-kavereina harhaan joutuneita entisiä uskovaisia (en tiedä onko, mutta joku keskusteluketjussa niin väitti), niin ei kai sekään ole väärin, koska ei kai harhaan joutuneita ystäviään tarvitse hyljätä, vaan riittää, kun ei syö heidän kanssaan samaa väärähengellistä ruokaa samasta väärähengellisestä ruokapöydästä ja ei tervehdi heitä Jumalan lasten tervehdyksillä. Onhan hyvä jos heidän uskovainen ystävänsä on rakkaudella ja lempeydellä kutsumassa heitä takaisin oikeaan uskoon ja vapaaseen uskomiseen Jumalan valtakuntaan Jumalan lapsiksi.
Voihan kuka tahansa olla sydämessään harhautunut, ilman että päälle päin mitenkään huomaa, mutta Matti Hyryn seurapuheessa en huomannut mitään varsinaista merkkiä harhautumisesta. - hyvähenkioli
Vanhoillislestadiolainen kirjoitti:

Voihan kuka tahansa olla sydämessään harhautunut, ilman että päälle päin mitenkään huomaa, mutta Matti Hyryn seurapuheessa en huomannut mitään varsinaista merkkiä harhautumisesta.Kyllä Matti ihanasti korosti Jumalan lasten joukkoa..
- sdtgasgf
Jospa-se_pu- kirjoitti:
hujakin himoitsi sitä ihanaksi kuvailemaansa huoraa?
Olisihan puhuja homo, jos hän ei pitäisi naisista.
- knjnkjjknjnk
Juuri näin se menee aivopesujen lahkossa..vähäkin kritisoit jotain (ja varsinkin 70-luvun touhuja mitkä on aivan järkyttäviä ja vielä järkyttävämpää on se kuinka sinäkin et ajattele asiaa sen enempää mitä ihmisille on oikeasti tehty.) niin olet harhaoppinen ja tuomitaan helvettiin ja heitetään lahkosta pellolle.
Tämäkin on ihan turhaa sanoa koska kun ollaan pää syvällä pensaassa sieltä ei nähdä ulkopuolelle. - 1114
Se puku on Jeesuksen veren puhdistus. Ellei sitä ole, vaate on likainen. Kuvainnollista puhetta. Niinhän Jeesus opettikin. Muutamat kuulivat, jotkut eivät, vaikka korvillaan kuulivatkin. Sydän oli lukittu ja silloin ei kuulla oikein.
Jokaisen kuuluisi päivittäin tehdä parannusta. Pahat puheet, jopa ajatukset ovat niitä mielen saastuttajia. Aralla tunnolla vaan Herran Jeesuksen edessä. Hengeltään nöyrät Hän tuntee.
On Jumalan rakkaus valtava meitä ihmisiä kohtaan, kun antoi Poikansa syntejämme sovittamaan. Kenelle kelpaa ilmainen lahja, pelastus Jeesuksen veressä? - Hyvä_puhe
Et kai itse usko oman käden töihin? Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanasta. Ei vaellus niin mene, että pitää koko ajan puhdistautua. "Riittää kun jalat pestään niin on kokonaan puhdas" Uskovainen uskoo joka hetki omat syntinsä anteeksi. Synninpäästön sanat vain vahvistavat tätä uskoa.
- Sinä_nimimerkki
Vanhoillislestadiolainen kirjoitti:
Ihan oikein Matti puhui.
Mitä siinä puheessa muka oli väärin?
Minä en huomannut siinä mitään väärää.
Mutta nimimerkillä "Harhaoppinenpuhuja" on itsellään väärä rippioppi, koska luulee, ettei uskovainen saisi etulahjana syntejään anteeksi. Matti sanoi siitä ihan oikein, että uskovainen saa synnit etulahjana anteeksi ilman evankeliumiakin ja siis myös ilman rippiä, mutta sinä nimimerkki "Harhaoppinenpuhuja" olet sen sijaan väärässä siinäkin opinkohdassa. Tämä etulahjana anteeksisaaminen koskee myös nimellisiä syntejä.
Tietenkään etulahjana anteeksisaaminen ei koske kuolemansyntejä, koska ne vievät pois elävästä uskosta, jolloin takaisin taivaskelpoiseksi pääsee vain katumuksen armon ja joltakin uskovaiselta vastaanotettavan "äänellisen" synninpäästön eli evankeliumin ytimen eli Jumalan voiman kautta. Niin myös epäuskoinen muutenkin pääsee taivaskelpoiseksi vain katumuksen armon ja joltakin uskovaiselta vastaanotettavan "äänellisen" synninpäästön eli evankeliumin ytimen eli Jumalan voiman kautta. Ja synninpäästöstä saa aina kaikki synnit kerrallaan anteeksi, eikä koskaan vain osaa niistä.
Syntien tunnustaminen rippi-isälle tai -äidille ei liity mitenkään syntien anteeksisaamiseen, vaan se on tunnontuskien keventämistä uskovaisen ripittäytyjän kohdalla jo-anteeksisaaduista nimellisistä synneistä. Ja uskovainen rippi-isä tai -äiti julistaa silloin aina katuvaiselle synninpäästön, jossa annetaan myös kertomatta jääneet synnit ja kaikki synnit anteeksi. Uskovaiselle ne oikeastaan ovat jo anteeksi ennen tuota synninpäästöäkin, mutta evankeliumin ydin synninpäästö on Jumalan voima uskon vahvistukseksi, jonka voiman avulla uskovainen jaksaa taas keveämmin jatkaa matkaa elävässä uskossa ja synnin pois panijana tulevaisuudessakin.
Evankeliumi on kyllä enemmän, kuin pelkkä muistutus Jumalan anteeksiantamuksesta Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, sillä se on myös ja ennen kaikkea JUMALAN VOIMA jokaiselle sen uskovaiselle autuudeksi ja Herran Jeesuksen pyhän ja kalliin sovintoveren priiskoitus Pyhän Hengen voiman kautta.
Jos Matilla on facebook-kavereina harhaan joutuneita entisiä uskovaisia (en tiedä onko, mutta joku keskusteluketjussa niin väitti), niin ei kai sekään ole väärin, koska ei kai harhaan joutuneita ystäviään tarvitse hyljätä, vaan riittää, kun ei syö heidän kanssaan samaa väärähengellistä ruokaa samasta väärähengellisestä ruokapöydästä ja ei tervehdi heitä Jumalan lasten tervehdyksillä. Onhan hyvä jos heidän uskovainen ystävänsä on rakkaudella ja lempeydellä kutsumassa heitä takaisin oikeaan uskoon ja vapaaseen uskomiseen Jumalan valtakuntaan Jumalan lapsiksi.
Voihan kuka tahansa olla sydämessään harhautunut, ilman että päälle päin mitenkään huomaa, mutta Matti Hyryn seurapuheessa en huomannut mitään varsinaista merkkiä harhautumisesta."Vanhoillislestadiolainen" taidat tässä kommentissasi 4.7.2016 15:42 itsekin sekoilla kun teet eron synnin ja synnin välillä. Kuolemansynnit ovat
Ylpeys (turhamaisuus)
Kateus
Viha
Laiskuus
Ahneus
Ylensyönti
Himo
Mutta itse Hyryn puhe enimmiltä osin taisi olla aivan OK. Mitä se Hyry menee sekoilemaan sinne Naamakirjaan ja muualle? - J_Untunen
Sinä_nimimerkki kirjoitti:
"Vanhoillislestadiolainen" taidat tässä kommentissasi 4.7.2016 15:42 itsekin sekoilla kun teet eron synnin ja synnin välillä. Kuolemansynnit ovat
Ylpeys (turhamaisuus)
Kateus
Viha
Laiskuus
Ahneus
Ylensyönti
Himo
Mutta itse Hyryn puhe enimmiltä osin taisi olla aivan OK. Mitä se Hyry menee sekoilemaan sinne Naamakirjaan ja muualle?Kristillisessä teologiassa synnit jaetaan lieviin ja vakaviin synteihin. Teologisessa terminologiassa vakavia syntejä nimitetään kuolemansynneiksi, koska ne johtavat hengelliseen kuolemaan - eroon Jumalasta. Lieviä syntejä nimitetään veniaalisynneiksi. Seitsemän "kuolemansyntiä" eivät ole varsinaisessa mielessä kuolemansyntejä, vaan pääpaheita.
J_Untunen kirjoitti:
Kristillisessä teologiassa synnit jaetaan lieviin ja vakaviin synteihin. Teologisessa terminologiassa vakavia syntejä nimitetään kuolemansynneiksi, koska ne johtavat hengelliseen kuolemaan - eroon Jumalasta. Lieviä syntejä nimitetään veniaalisynneiksi. Seitsemän "kuolemansyntiä" eivät ole varsinaisessa mielessä kuolemansyntejä, vaan pääpaheita.
Jokainen, pieninkin syti on kuoleman synti, eli kuolemaksi.
Kun puhut Teologisesti, tkukeudu Raamattuun, siellä synneistä erotetaan synti, jolle ei ole sovitusta, eli Pyhän Hengen loukkaus.
Synti on aina synti, mutta Jeesus on sovittanut sen uudestisyntyneille Golgatalla, se ei kaiketi ole mahollista lestadiolaisille, koska heidän sanansa on kuulemma se armo.
Kes.
- laitatuuli
Niin oli. Tuntui oikein vapauttavalta kun edelliseen puheeseen verrattuna. Myös piispa Salmen puheenvuoro oli minusta ihana. Samassa veneessä me kristityt lopultakin olemme taivasmatkalla, vaikka toiset siinä oman karsinansa tarvitsevatkin...
- venereissuko
Laitatuuliko mennee vennellä taivaaseen, paatissa jopa karsinat, voi mahoton tätä korukieltä, porttonainen, taivasmatka, väärähengellinen ruoka ja pöytä, jne.venneellä siis. Kuka normaali ihminen puhuu noin, miksi uskominen edellyttäisi moista? Jeesus puhui vertauksin mutta ette kai ole itseänne ylentäneet.
- Vanhoillislestadiolainen
Tämä "ytimestä" on juuri evankeliumin ydin eli synninpäästö:
Jes. 25:6
Ja Herra Zebaot tekee kaikille kansoille tällä vuorella lihavan pidon, pidon selkiästä viinasta, rasvasta, ytimestä ja puhtaasta viinasta.
Tämä on iankaikkisen evankeliumin ydin, joka maistuu suussa makealle ja karvastelee vatsassa, joka tarkoittaa että tunto säilyy herkkänä, kun käyttää synninpäästöä eli Jumalan valtakunnan kaikkien syntien anteeksiantamusta. Ilman anteeksiantamusta tulisi viimein paatumus. Synninpäästö karvastelee omanlihan vatsaa, sillä tämä anteeksiantamus ei anna lupaa synnille, joka uskovaiseenkin kuitenkin niin usein kuin AINA tarttuu ja tekee matkan hitaaksi. Jos ei tätä omatunnon karvastelua tulisi armon opettamana, niin ihminen mahdollisesti paatuisi, eikä enää kokisi itseään syntiseksi ja yhä uudelleen synninpäästöä tarvitsevaksi ja janoavaiseksi. Tämä ei ole kuollut käärö, niin kuin Raamattu-kirja on kuollut ja hengetön kappale (vaikka onkin Pyhän Hengen vaikutuksesta kirjoitettu), vaan se on Pyhän Hengen iankaikkisen evankeliumin ydin. Oikealla uskovaisella onkin aina synnintunto, sillä synti tarttuu aina ja on näin aina vanhurskauden nälkä ja jano, eikä silloin tule pysyvästi kylläiseksi eli penseäksi, vaikka tunteekin armontuntemisia ja anteeksisaamisen iloa, joka on sitä makealta suussa maistumista. Taivaassa vasta pysymme kylläisinä.
Ilm. 10:10
Ja minä otin kirjan enkelin kädestä ja söin sen, ja se oli makia minun suussani niinkuin hunaja. Ja kuin minä sen syönyt olin, karvasteli se minun vatsassani.
Tässä ei Jeesus puhu niinkään ehtoollisesta, vaan ensisijaisesti veren evankeliumista, joka Pyhän Hengen vaikutuksesta priiskoitetaan uskovaiselta sydämeltä toiselle ihmissydämelle:
Joh. 6:55
Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma.
Joh. 6:58
Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.
Raamatun ensimmäinen ehtoollinen?:
1. Moos. 14:
18 Salemin kuningas Melkisedek toi sinne leipää ja viiniä. Hän oli Korkeimman Jumalan pappi, [Ps. 110:4; Hepr. 5:6 | Ps. 46:5, Ps. 91:1; Dan. 7:27]
19 ja hän siunasi Abramia sanoen: -- Siunatkoon Abramia Korkein Jumala, taivaan ja maan luoja.
Ps. 23:5
Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen.
Sananl. 9:5
"Tulkaa, syökää pöytäni antimia, juokaa viiniä, jonka olen itse maustanut.
Rakkaat ja kihlatut ovat ne uskovaiset, joilla on pyhä Henki sydämessään kihlapanttina. Puutarha on tässä Jumalan armovaltakunta täällä maan päällä. Mirhami on Jeesuksen kallis sovintoveri, joka vuotaa hänen haavoistaan mm naulanrei´istään. Hunaja on synninpäästö, joka maistuu suussa makealta niin kuin hunaja, mutta karvastelee vatsassa, niin kuin Ilmestyskirja opettaa. Viini on Jeesuksen veri ja maito on se lasten puhdas ja yksinkertainen lempeä oppi ja evankeliumi, joka vuotaa Saara-äidin nisistä lasten suihin. Juopumisella tarkoitetaan tässä Pyhällä Hengellä täyttymistä. Ja uskovaiset eli kihlatut kehoittavat kaikkia ihmisiä eli ystäviä syömään ja Juomaan näitä armonruokia ja juomia Jumalan valtakunnan armopöydästä, jotta Kristus saisi kihlata heidätkin omiksi morsiamikseen Pyhällä Hengellään.
Laul. l. 5:1
Mies: Rakkaani, kihlattuni! Minä tulen puutarhaani ja poimin mirhani ja balsamini, avaan hunajakennoni ja syön hunajan, juon viinini ja maitoni. Muut: Syökää, ystävät! Juokaa ja juopukaa, rakastavaiset!
Ef. 5:18
Ja älkäät juopuko viinasta, josta paha meno tulee, vaan olkaat täytetyt (Pyhällä) Hengellä.
Uskovaisen napa eli kohtu on juomapaikka, josta epäuskoinen juodessaan tulee uskovaiseksi hänkin.
Laul. l. 7:2
Sinun napas niinkuin ympyriäinen malja, josta ei koskaan juoma puutu; sinun vatsas on niinkuin nisuläjä, istutettu ympäri ruusuilla.
Joh. 7:
38 Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat.
39 (Mutta sen hän sanoi siitä hengestä, jonka niiden piti saaman, jotka uskovat hänen päällensä; sillä ei Pyhä Henki vielä silloin saapuvilla ollut, ettei Jesus ollut vielä kirkastettu.)
Joh. 4:
14 mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään".
Joh. 20:
22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
23 Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."
Luuk. 10:16
Joka teitä kuulee, se minua kuulee, ja joka teidät katsoo ylön, se katsoo ylön minun; mutta joka minun katsoo ylön, hän katsoo ylön sen, joka minun lähetti.
Ilm. 22:17
Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi. - Vanhoillislestadiolainen
On olemassa Herran pöytä ja väärähengellinen pöytä eli perkeleiden pöytä, sillä perkeleillä tarkoitetaan tässä vääriä henkiä eli pahoja henkiä eli riivaajia.
1. Kor. 10:21
Ette taida Herran kalkkia juoda ja perkeleiden kalkkia. Ette taida osalliset olla Herran pöydästä ja perkeleiden pöydästä.
Sitten väärähengellinen ruokapöytä on tuollainen:
1. Kun. 13:
7 Ja kuningas puhui Jumalan miehelle: tule kotia minun kanssani ja virvoita itses: minä annan sinulle lahjan.
8 Mutta Jumalan mies sanoi kuninkaalle: vaikkas antaisit minulle puolen huonettas, en minä sittenkään tulisi sinun kanssas, enkä syö tässä paikassa leipää enkä juo vettä.
9 Sillä niin käski minua Herran sanansa kautta, sanoen: ei sinun pidä leipää syömän eikä vettä juoman, eikä myös palajaman sitä tietä, jota sinä mennyt olet.
Tuossakin oli väärähengellinen ruokapöytä ja nyt Jumalan mies harhautettiin syömään siitä ja tuli hengellinen kuolema:
1. Kun. 13:
11 Mutta Betelissä asui vanha propheta; hänen tykönsä tuli hänen poikansa ja jutteli hänelle kaikki, mitä Jumalan mies teki sinä päivänä Betelissä, ja sanat, jotka hän kuninkaalle sanonut oli, he juttelivat isällensä.
12 Ja heidän isänsä sanoi heille, mitä tietä hän meni? ja hänen poikansa osoittivat hänelle tien, jota Juudasta tullut Jumalan mies vaeltanut oli.
13 Mutta hän sanoi pojillensa: satuloikaat minulle aasi. Ja kuin he olivat satuloineet aasin, istui hän sen selkään.
14 Ja meni sen Jumalan miehen perään, ja löysi hänen istumassa tammen alla, ja sanoi hänelle, sinäkö se Jumalan mies olet, joka Juudasta tullut olet? Hän sanoi: minä.
15 Hän sanoi hänelle: tule minun kanssani kotia ja syö leipää.
16 Hän sanoi: en minä taida palata sinun kanssas enkä tulla sinun tykös: en minä syö leipää enkä juo vettä sinun kanssas tässä paikassa.
17 Sillä minun kanssani on puhuttu Herran sanan kautta: ei sinun pidä siellä leipää syömän eikä vettä juoman, ei myös sinun pidä palajaman sitä tietä, jota sinä sinne mennyt olet.
18 Hän sanoi hänelle: minä olen myös propheta niinkuin sinäkin, ja enkeli on puhunut minun kanssani Herran sanan kautta ja sanonut: vie häntä kanssas huoneeses syömään leipää ja juomaan vettä. Mutta hän valehteli hänen edessänsä.
19 Ja hän palasi hänen kanssansa, ja söi leipää ja joi vettä hänen huoneessansa.
20 Ja tapahtui, kuin he istuivat pöydän tykönä, että Herran sana tuli prophetan työ, joka hänen palauttanut oli,
21 Ja hän huusi Jumalan miehelle, joka Juudasta tullut oli, ja sanoi: näin sanoo Herra: ettäs olet Herran käskylle tottelematoin ollut, ja et ole sitä käskyä pitänyt, jonka Herra sinun Jumalas käskenyt on,
22 Ja olet palannut syömään leipää ja juomaan vettä siinä paikassa, josta sinulle sanottu oli: ei sinun pidä siellä leipää syömän eikä vettä juoman: ei pidä sinun ruumiis tuleman sinun isäis hautaan.
23 Ja kuin hän leipää syönyt ja vettä juonut oli, satuloitsi hän aasin prophetalle, jonka hän palauttanut oli.
24 Ja koska hän meni pois, kohtasi hänen jalopeura tiellä ja tappoi hänen. Ja hänen ruumiinsa makasi heitettynä tiellä, ja aasi seisoi hänen sivussansa, ja jalopeura seisoi lähinnä ruumista.
Varoituksia väärähengellisyyden saastutuksen vaaroista uudenliiton seurakunnalle ja kehoituksia karttaa väärähengellisyyden vaikutuksia ja väärähengellisyyden ruokapöytiä:
1. Kor. 5:11
Mutta nyt minä olen kirjoittanut, ettei teidän pidä heihin sekaantuman, jos joku, joka veljeksi kutsutaan, olis huorintekiä, taikka ahne, eli epäjumalain palvelia, taikka pilkkaaja, eli juomari, taikka raatelia; älkäät senkaltaisen kanssa syökö;
2. Joh. 1:10
Jos joku tulee teidän tykönne ja ei tuo tätä opetusta kanssansa, niin älkäät häntä huoneeseen ottako, älkäät myös häntä tervehtikö.
Jos ei sitomisen avainta käytetä paikallisseurakunnassa silloin, kun sille olisi tarvetta, niin koko paikallisseurakunta voi saastua väärästähengestä niin, ettei sinne jää montakaan oikeaa uskovaista tai ei jopa yhtäkään. Siksi myöskään sitomisen avaimen käyttöä ei saisi laiminlyödä seurakunnissa silloin, jos sille on tarvetta Kristuksen kirkkolain mukaisessa järjestyksessä. Paikallisseurakunnan vanhimmat eli puhujat kantavat tästä päävastuun, ettei tällaista laiminlyöntiä tapahtuisi.
1. Kor. 5:
9 Sanoin kirjeessäni teille, että teidän ei pidä olla tekemisissä siveettömästi elävien kanssa. [2. Kor. 6:14; Ef. 5:11]
10 En tarkoittanut tämän maailman siveettömiä enkä ahneita, riistäjiä tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän pitäisi lähteä kokonaan pois maailmasta. [Joh. 17:15; 1. Joh. 5:19]
11 Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa. [Sananl. 23:20; Room. 16:17; 2. Tess. 3:6]
12 Ei kai minun asiani ole tuomita ulkopuolisia? Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvia.
13 Ulkopuoliset tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha. - tuiterii
O.M?

Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.Balsami taasen on se Pyhän Hengen kallis voide, jolla pitää päät ja sydämet voidella, jotta ihmisen sydämessä saisi asua Pyhä Henki. Tämä tapahtuu juuri synninpäästön ja kätten päällepanemisen kautta, kun sillä uskovaisella on Pyhä Henki, joka näin tekee, että julistaa synninpäästön ja laittaa kätensä hengellisesti sairaan päälle, niin että tämä paranee eli saa kaikki syntinsä anteeksi ja Pyhän Hengen sydämeensä ja päänsä päälle. Se että pääkin voidellaan Pyhän Hengen voiteella, tarkoittaa vertauskuvallisesti, että hän saa siitä Pyhän Hengen mukaisen uskonymmärryksen ja Pyhä Henki on näin myös hänen päänsä päällä, sen lisäksi että se on sydämessä.
1. Joh. 2:20
Ja teillä on voide häneltä, joka pyhä on, ja te tiedätte kaikki.
1. Joh. 2:27
Ja se voide, jonka te häneltä saaneet olette, pysyy teissä, ja ette tarvitse, että joku teitä opettaa; vaan niinkuin se voide teitä kaikista opettaa, niin on se tosi ja ei valhe, ja niinkuin se teitä opetti, niin myös te hänessä pysykäät,
Jaak. 5:14
Jos joku sairastaa teidän seassanne, hän kutsukaan tykönsä seurakunnan papit, ja ne rukoilkaan hänen edestänsä, voidellen häntä öljyllä Herran nimeen.
Mark. 6:13
He karkottivat monta pahaa henkeä sekä voitelivat öljyllä sairaita ja paransivat heidät
Ap. t. 8:18
Mutta kuin Simon näki, että apostolien kätten päälle-panemisen kautta Pyhä Henki annettiin, taritsi hän heille rahaa,
Ps. 23:5
Sinä valmistat minulle pöydän vihollisteni kohdalle: sinä voitelet minun pääni öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen.
Ps. 92:10
Mutta minun sarveni tulee korotetuksi niinkuin yksisarvisen, ja minä voidellaan tuoreella öljyllä,
Matt. 6:
17 Vaan sinä kuin paastoot, niin voitele pääs ja pese kasvos,
Herralla Jeesuksellakin oli Pyhä Henki sydämessään, mutta myös hänen päänsä päällä:
Luuk. 4:18
Herran Henki on minun päälläni, sentänden on hän minut voidellut ja lähettänyt minun saarnaamaan köyhille hyvää sanomaa, parantamaan särjetyitä sydämiä, saarnaamaan vangeille lunastusta ja sokeille näkönsä jälleen saamista, särjetyitä vapauteen saattamaan,
Bileamilla oli oikea uskonymmärrys, joten Pyhä Henki oli hänen päänsä päällä, mutta hän ei silti ollut silloin elävässä uskossa, joten Pyhä Henki ei kuitenkaan ollut hänen sydämessään. Bileamilla ei ollut kuitenkaan koko ajan oikea uskonymmärrys epäuskoisena ollessaan (hän mm pystytti vääräoppisesti monta alttaria, opetti syömään epäjumalille uhrattua lihaa ja kehoitti epäuskoisia naisia yhtymään uskovaisiin miehiin huorintekemisellä), sillä Pyhä Henki tuli vain ajoittain hänen päänsä päälle.
4. Moos. 24:2
Ja Bileam nosti silmänsä ja näki Israelin sioittaneen itsensä sukukuntainsa jälkeen, ja Jumalan henki tuli hänen päällensä.
Myös yhdellä ylipapilla oli kerran tämä sama tilanne, kun hän ennusti yhden ennustuksen Pyhän Hengen vaikutuksesta, vaikka oli epäuskoisessa tilassa.
Joh. 11:
49 Silloin yksi heistä, Kaifas, joka oli sinä vuonna ylipappina, sanoi: "Te ette ymmärrä yhtään mitään. [Joh. 18:14]
50 Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?"
51 Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta,
52 eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset. [Joh. 10:16] - Selevästi
tuiterii kirjoitti:
O.M?
Ne ovat vähän hankalia tuommoiset paljonpuhuvaiset, jotka ymmärtävät kaikki asiat.
Vanhoillislestadiolainen kirjoitti:
On olemassa Herran pöytä ja väärähengellinen pöytä eli perkeleiden pöytä, sillä perkeleillä tarkoitetaan tässä vääriä henkiä eli pahoja henkiä eli riivaajia.
1. Kor. 10:21
Ette taida Herran kalkkia juoda ja perkeleiden kalkkia. Ette taida osalliset olla Herran pöydästä ja perkeleiden pöydästä.
Sitten väärähengellinen ruokapöytä on tuollainen:
1. Kun. 13:
7 Ja kuningas puhui Jumalan miehelle: tule kotia minun kanssani ja virvoita itses: minä annan sinulle lahjan.
8 Mutta Jumalan mies sanoi kuninkaalle: vaikkas antaisit minulle puolen huonettas, en minä sittenkään tulisi sinun kanssas, enkä syö tässä paikassa leipää enkä juo vettä.
9 Sillä niin käski minua Herran sanansa kautta, sanoen: ei sinun pidä leipää syömän eikä vettä juoman, eikä myös palajaman sitä tietä, jota sinä mennyt olet.
Tuossakin oli väärähengellinen ruokapöytä ja nyt Jumalan mies harhautettiin syömään siitä ja tuli hengellinen kuolema:
1. Kun. 13:
11 Mutta Betelissä asui vanha propheta; hänen tykönsä tuli hänen poikansa ja jutteli hänelle kaikki, mitä Jumalan mies teki sinä päivänä Betelissä, ja sanat, jotka hän kuninkaalle sanonut oli, he juttelivat isällensä.
12 Ja heidän isänsä sanoi heille, mitä tietä hän meni? ja hänen poikansa osoittivat hänelle tien, jota Juudasta tullut Jumalan mies vaeltanut oli.
13 Mutta hän sanoi pojillensa: satuloikaat minulle aasi. Ja kuin he olivat satuloineet aasin, istui hän sen selkään.
14 Ja meni sen Jumalan miehen perään, ja löysi hänen istumassa tammen alla, ja sanoi hänelle, sinäkö se Jumalan mies olet, joka Juudasta tullut olet? Hän sanoi: minä.
15 Hän sanoi hänelle: tule minun kanssani kotia ja syö leipää.
16 Hän sanoi: en minä taida palata sinun kanssas enkä tulla sinun tykös: en minä syö leipää enkä juo vettä sinun kanssas tässä paikassa.
17 Sillä minun kanssani on puhuttu Herran sanan kautta: ei sinun pidä siellä leipää syömän eikä vettä juoman, ei myös sinun pidä palajaman sitä tietä, jota sinä sinne mennyt olet.
18 Hän sanoi hänelle: minä olen myös propheta niinkuin sinäkin, ja enkeli on puhunut minun kanssani Herran sanan kautta ja sanonut: vie häntä kanssas huoneeses syömään leipää ja juomaan vettä. Mutta hän valehteli hänen edessänsä.
19 Ja hän palasi hänen kanssansa, ja söi leipää ja joi vettä hänen huoneessansa.
20 Ja tapahtui, kuin he istuivat pöydän tykönä, että Herran sana tuli prophetan työ, joka hänen palauttanut oli,
21 Ja hän huusi Jumalan miehelle, joka Juudasta tullut oli, ja sanoi: näin sanoo Herra: ettäs olet Herran käskylle tottelematoin ollut, ja et ole sitä käskyä pitänyt, jonka Herra sinun Jumalas käskenyt on,
22 Ja olet palannut syömään leipää ja juomaan vettä siinä paikassa, josta sinulle sanottu oli: ei sinun pidä siellä leipää syömän eikä vettä juoman: ei pidä sinun ruumiis tuleman sinun isäis hautaan.
23 Ja kuin hän leipää syönyt ja vettä juonut oli, satuloitsi hän aasin prophetalle, jonka hän palauttanut oli.
24 Ja koska hän meni pois, kohtasi hänen jalopeura tiellä ja tappoi hänen. Ja hänen ruumiinsa makasi heitettynä tiellä, ja aasi seisoi hänen sivussansa, ja jalopeura seisoi lähinnä ruumista.
Varoituksia väärähengellisyyden saastutuksen vaaroista uudenliiton seurakunnalle ja kehoituksia karttaa väärähengellisyyden vaikutuksia ja väärähengellisyyden ruokapöytiä:
1. Kor. 5:11
Mutta nyt minä olen kirjoittanut, ettei teidän pidä heihin sekaantuman, jos joku, joka veljeksi kutsutaan, olis huorintekiä, taikka ahne, eli epäjumalain palvelia, taikka pilkkaaja, eli juomari, taikka raatelia; älkäät senkaltaisen kanssa syökö;
2. Joh. 1:10
Jos joku tulee teidän tykönne ja ei tuo tätä opetusta kanssansa, niin älkäät häntä huoneeseen ottako, älkäät myös häntä tervehtikö.
Jos ei sitomisen avainta käytetä paikallisseurakunnassa silloin, kun sille olisi tarvetta, niin koko paikallisseurakunta voi saastua väärästähengestä niin, ettei sinne jää montakaan oikeaa uskovaista tai ei jopa yhtäkään. Siksi myöskään sitomisen avaimen käyttöä ei saisi laiminlyödä seurakunnissa silloin, jos sille on tarvetta Kristuksen kirkkolain mukaisessa järjestyksessä. Paikallisseurakunnan vanhimmat eli puhujat kantavat tästä päävastuun, ettei tällaista laiminlyöntiä tapahtuisi.
1. Kor. 5:
9 Sanoin kirjeessäni teille, että teidän ei pidä olla tekemisissä siveettömästi elävien kanssa. [2. Kor. 6:14; Ef. 5:11]
10 En tarkoittanut tämän maailman siveettömiä enkä ahneita, riistäjiä tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän pitäisi lähteä kokonaan pois maailmasta. [Joh. 17:15; 1. Joh. 5:19]
11 Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa. [Sananl. 23:20; Room. 16:17; 2. Tess. 3:6]
12 Ei kai minun asiani ole tuomita ulkopuolisia? Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvia.
13 Ulkopuoliset tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.Koko evankeliumin fokus on synnin sovitus??
Häpeä jo, se on itse Jeesus.
Näytä missä se Raamatussa ilmenee.
On turha latoa myötä laitaiselta kymmenen Raamatun jaetta, jossa asiaa ei ilmoiteta suoraan ja aloitetaan vielä Vanhan Testamentin sanomalla, joka on vain Israelille, Jumalalta.
Olet käsittämätön fanaatikko SRK;n puolesta.
Valtaosaa kopioinnista ei ole rdes Raamatusta.- 1plus1
tuiterii kirjoitti:
O.M?
Ei mutta VL-foorumin harhaoppisia kuitenkin.
- K_alle_55
"... tunto säilyy herkkänä, kun käyttää synninpäästöä eli Jumalan valtakunnan kaikkien syntien anteeksiantamusta. Ilman anteeksiantamusta tulisi viimein paatumus. Synninpäästö karvastelee omanlihan vatsaa, sillä tämä anteeksiantamus ei anna lupaa synnille, joka uskovaiseenkin kuitenkin niin usein kuin AINA tarttuu ja tekee matkan hitaaksi. Jos ei tätä omatunnon karvastelua tulisi armon opettamana, niin ihminen mahdollisesti paatuisi, eikä enää kokisi itseään syntiseksi ja yhä uudelleen synninpäästöä tarvitsevaksi ja janoavaiseksi. ..."
"Oikealla uskovaisella onkin aina synnintunto, sillä synti tarttuu aina ja on näin aina vanhurskauden nälkä ja jano, eikä silloin tule pysyvästi kylläiseksi eli penseäksi, vaikka tunteekin armontuntemisia ja anteeksisaamisen iloa, joka on sitä makealta suussa maistumista. Taivaassa vasta pysymme kylläisinä."
Nuo yllä olevat jutut on hiukan hämmästyttäviä. Minulla on monesti pitkiä aikoja että en koe lankeavani (nimenomaisiin) synteihin, enkä koe "matkan hidastuvan". Enkä myöskään koe olevani erityisen raadollinen syntinen ylipäätään, vaikkakin järjen tasolla tiedän että en pysty lakia täyttämään ja sikäli tarvitsee turvautua Vapahtajaan. Samoin monet ystäväni joita olen haastatellut. Vl:iä ollaan.
Niinpä, oletetaanpa, että olen elänyt menneen kesäkuun niin että en ole huomannut tehneeni sellaista syntiä josta tunto kärsisi. Ja en käytä tuota evankeliumia myöskään, en ehkä käy edes seuroissa. Olenko kesäkuun lopulla paatunut?- vieraspöytäinen
Olet.
- K_alle_55
vieraspöytäinen kirjoitti:
Olet.
Google ei tunne sanaa vieraspöytäinen, voitko selittää.
- Uskonnon.Uhrit
Onko SRK-kultti eräänlainen joukkoneuroosi? Ellei peräti jotain vieläkin vakavampaa henkistä sairautta...?!
- häviävät
Onhan siinä kuitenkin toivoa, mutta hulluntai on Ekokemin molokki.
- pöytä.vieras
K alle 55, älä huutele vieraisiin pöytiin!
- Isotäti
Kuuntelin Matti Hyryn saarnan osittain seurakentällä ja tänään Suviseurat.fi saarna-arkistosta. Iloitsin suuresti tästä saarnasta. Elämän ja Kuoleman Herra Jeesus Kristus omien jalkojensa päällä kohtaa fariseukset ja kirjanoppineet eli omavanhurskaat; ja Jumalan laki pelästytti heidät ja naisen tuomio raukesi Jeesuksen lahjoittamaan armahdukseen. Elävä suullinen anteeksiantamus, jonka lähde ja juuri on Jumalan Pojan täyttämä Hengellinen laki, viaton kärsiminen, kuolema ja ylösnousemus, taivaaseen astuminen ja Pyhän Hengen seurakunnan perustaminen maan päälle , synnyttää syntisessä uskon. Syntinen on uskon kautta Jumalalle kelpaava, vanhurskas ja elää uskostansa. Kaikki hänen syntinsä ovat anteeksi, myös ne , joita hän ei ole vielä tehnyt; eikä ehkä tule tekemäänkään. Rakkauden laki kantaa uskovaista kokoaikaisesti. Usko ja ja anteeksiantamus kuuluvat yhteen. Anteeksiantaminen ja anteeksisaaminen; evankeliumin käyttö lisäävät rakkautta ja näin myös Kristuksen tuntemista. Jumalan Pojan pelastusteko oli niin valtava, että koko maailman synti tuli sovitettua, pahuus on voitettu ja vihollisen pää on rikki poljettu ja synnin voima tehty tyhjäksi. On tyhmää tehdä syntiä. On parempi uskoa synti anteeksi, joka päivä. Hyry saarnasi Jumalan armosta ; ei hän saarnannut porttonaisen tuomiosta vaan armon voimasta ja uudesta elämästä: mene äläkä enään syntiä tee. Niin hyvä lupaus ja rakkauden neuvo.
- AnjaEräsjokatunstiIsän
Matti ihanasti muistelee - kuvan kera, juuri edesmennyttä kirjailija Antti Tuuri isäänsä, fase-sivuillaan. Kurkatkaapa!
- K_alle_55
Mä en tienny että se on Tuuri joka on Matin isä. Enkä tienny että Tuuri on juuri edesmennyt. Enkä tienny ennenku nyt guuglasin että myös Tuuri on dippainssi.
- Antti.mikä.Antti
Hihii!
- LiikeLepo
Raamatussa Jeesus pesee opetuslasten jalkoja. Toisaalla syntinen nainen pesee Jeesuksen jalkoja kyynelillään ja pyyhkii hiuksillaan.
- Haapalan.Topi
Kyyneleitä ja kyyn eleitä. Niinpä niin.
- ClaydiaCHiffer
Ihmettelen kovasti-pakko myöntää ku. Seura ohjelmasta Katsoin että Matti h. Puhuu suviseuroissa. Espoossa lienee ollut hyllytettynäkin tuossa 5-10 v sitten
- vokuskontekstiko
Voisitko kempeleen propheta luetella kaikki tuntemasi sivistyssanat. Merkitystä sun ei toki tartte tietää... unohtui tuo ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po703884Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi162712Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242644Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441866- 251646
- 1231413
- 1311362
Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2811345Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.901309Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?
Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin911301