Olen ollut uskossa vuosikymmeniä. Kuulun kirkkoon, mutta minulla ei ole seurakuntaa, jonka voisin kokea hengelliseksi kodikseni. Pulmani on se, että haluan suojella uskoani ja pitää sen minun ja Herrani välisenä. En ole kovin sosiaalinen ja olen varovainen ihmisten suhteen. Olen herkästi reagoiva ja ärsyynnyn hurskastelelusta ja manipuloinnista. Oman seurakuntani ja kirkon piirissä en ole kokenut kovin vahvaa hengellisyyttä vaan enemmän tapauskovaisuutta. Luulen, että olen väärässä ja vain heikko luottamuksessani itseeni ja viime kädessä Jumalaan, kun en uskaltaudu toisten uskovien pariin. Rukoilen päivittäin, että saisin antaa koko elämäni Jumalan työhön ja että Jumala olisi kanssani kaikessa mitä teen. Elämässäni on ollut paljon Jumalan johdatusta.
Onko tuttua jollekin toisellekin? Kuulisin mielelläni kommentteja tilanteeseeni.
Onko tuttua jollekin toisellekin? Kuulisin mielelläni kommentteja tilanteeseeni.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jotkut kokee etteivät voi mennä seurakuntiin kun siellä ei ole tarpeeksi raitis meininki. Itse olen kokenut että pakko sitä on jossain seurakunnassa olla ja löysin yhden hyvän ja rakkaudellisen seurakunnan ja liityin sinne. Paikallisseurakunta olisi kyllä hyvä olla, mutta se on niinkin että minne Herra johdattaa. Raittius on kyllä äärimmäisen tärkeää, epäterveessä yhteisössä kasvaa kieroon ja tulee haavoja. Lakihenkisyys esim. yksi tosi paha juttu. Toki jos on tapauskovaisia, niinkuin kirkossa varmaan paljon on, niin sekään ei ole ihan sitä uskovien yhteyttä parhaimmillaan.