Kunnanjohtajan blogipäivityshuomioita

http://www.lappajarvi.fi/kuntajahallinto_kunnanjohtajansivu_2015.php

"kun aina löytyy kokonaisuuksia ymmärtämättömiä "viisastelijoita" "
täällä somessakin.

Muutamia pikku huomiota kokonaisuuksista, jos näissä ollaan ymmärtämättömiä:

Mistä kustannetaan nuo vastaanottokeskuksen reilusti kasvaneet elintarvikkeiden satojen tuhansien hankinnat? No Valtion velkarahalla lastemme piikkiin tulevaisuudessa.

Koulupuolella valtionosuudet 400 000 euroa jää saamatta. Nämäkin oltaisiin kustannettu valtion velkarahalla lastemme piikkiin tulevaisuudessa.

Tuota valtion velkaahan on nyt vaatimattomasti: http://velkakello.fi/ Tämä kannattaa sisäistää, miksi tehoja haetaan myös valtion toimesta.

Nykälän alueella on noin sata asuntoa.
Jos asunnon tai mökin arvo tippuu tämän kunnanhallituksen aktiivisesti edesauttaman turvapaikanhakijabusineksen takia vaikka 60.000 euroa/kpl kokonaisuudessa tämä tarkoittaa yksityisten ihmisten piikkiin yhteensä 6.000.000 euroa tappiota . Tosiasiassa tilanne taitaa on kuitenkin se, että kiinteistöillä ei ole tällä hetkellä markkinahintaa eli tuo tappio on moninkertainen. Tähän nähden aika rauhallista on keskustelu ollut.

Mikä on näiden kiinteistöjen panttausten tilanne pankkien kannalta?
Ovatko vakuusarvot kunnossa? Mikä on Lappajärven Osuuspankin vakuuksien tilanne?
Mikä on Lappajärven maine tänä päivä ulkopuolelta katsottuna?

Kun puhutaan kokonaisuuksista ja sen ymmärtämisestä, niin fiksua olisi, että tätä kokonaisuutta käsitellä oikeana kokonaisuutena vaikka seuraavassa elokuun blogissa, mitenkä tästä kokonaissuosta oikeasti noustaan ja millä aikataululla.
15375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Velka on päöäomaa, sitä kannattaa ottaa.

Äänestä

Kunnanjohtaja tarkoittaa, että me kuntalaiset ollaan niin tyhmiä jottei meidän kannata puuttua asioihin joita ei ymmärretä. Oonneksi meillä on viisas johto ja voimme nukkua yöt rauhassa!

Äänestä

Paljonko se munankulutus nyt oli vai tuleeko elokuussa tarkempi päivitys? Kuinka paljon noihin jo lopetettuihin kouluihin laitettiin rahaa kun pakolaiset piti saada kouluihin? Odottiko kunnanjohtaja tosiaan tämän pakolaisilla rahastuksen jatkuvan loputtomiin? Paljon tämä seikkailu lopulta meille veronmaksajille maksoi? Paljon jäi kysymyksiä ilmaan vai enkö minä vain ymmärrä suuren johtajamme suuria ajatuksia.

Äänestä

Poliisi: Kaksi ryhmittymää kähinöi keskenään
05-07-2016137

Nybron vastaanottokeskuksessa ja sen lähistöllä oli viikonloppuna useampia kärhämiä. Kolme parikymppistä nuorukaista otettiin kiinni ja pidätettiin sittemmin.

Kaikki alkoi perjantai-iltana kello 21.30 aikoihin Nybron torilla, missä jopa 15 henkilöä kähinöi keskenään. Käytössä oli myös kättä pidempää. Yksi parikymppinen nuorukainen otettiin kiinni paikalta ja pidätettiin myöhemmin. Häntä epäillään pahoinpitelystä. Poliisi ajoi muutaman muun henkilön pois paikalta, jotta vältyttäisiin enemmältä rikolliselta keppostelulta.

Myöhemmin illalla poliisi sai uuden toimeksiannon. Tällä kertaa Vattugatanille, missä kolme henkilöä oli pahoinpidelty pulloilla ja partakoneenterällä.

”Meillä on syytä olettaa, että kähinöitsijät olivat samoja henkilöitä kuin aikaisemmin illalla”, Ingela Crona Kalmarin poliisista kertoo.

Perjantain saalis oli kaksi rikosilmoitusta. Yksi koski pahoinpitelyä ja toinen törkeää pahoinpitelyä.

Lauantaina oli uusi päivä, mutta vanhat kujeet. Iltayhdeksältä syntyi nujakka noin 35 – 40 nuorukaisen välille Kungshallhemmetissä.

”Nyt otettiin kiinni yksi nuorukainen törkeän pahoinpitelyn valmistelusta, sillä hänen hallussaan oli rikoksentekovälineitä, joilla pystyi vahingoittamaan jotakuta. Paria muuta henkilöä kehotettiin poliisilain nojalla poistumaan paikalta”, Ingela Crona sanoo.

Poliisin selvitellessä tätä sattumusta, kävi ilmi, että jo aikaisemmin illalla oli tapahtunut jotain. Seitsemän aikaan viidestä kuuteen henkilöä oli pahoinpidellyt yhtä viheralueella Kungshallin alueella. Pahoinpitelijät olivat käyttäneet astaloita ja sattumus luokiteltiin törkeäksi pahoinpitelyksi. Poliisi kävi noutamassa yhden henkilön talteen ja hänet pidätettiin myöhemmin.

”Tässä on siis neljä suurta sattumusta viikonlopun ajalta, jotka ovat poikineet kolme pidätystä. Selvitystyötä tulee riittämään, kun tästä kokonaisuudesta yritetään ottaa selkoa”, Ingela Crona sanoo.

Tiedättekö, mikä tämän takana oikein on?

”Kaksi eri ryhmittymää kähinöi keskenään, mutta on vielä hieman epäselvää mistä oikein on kyse”, Ingela Crona sanoo.

Sattumusten suma sai Nybron kunnanhallituksen puheenjohtajan Christina Davidsonin jyrähtämään ja vaatimaan toimia niin Maahanmuuttovirastolta kuin poliisiltakin.

”Täällä on ollut paljon murtoja, kosolti kähinöitä, kunnon tappeluita ja vahingontekoja, eikä tämä voi enää jatkua, vaan tälle on pistettävä stoppi. Nyt riittää. Meidän nybrolaisten kannalta tilanne on täysin kestämätön.
http://rahmispossu.net/2016/07/05/poliisi-kaksi-ryhmittymaa-kahinoi-keskenaan/

Äänestä

Kyllä on hienoa asua monikulttuurisessa Lappajärvessä. Sais talon myytyä niin kytkin nousee!

Äänestä
  • Mihin meet? Missä pärjäät?

    Äänestä

  • Monikulttuurisuus on rikkautta ja suvaitsevaisuus on tie onneen. Tulevaisuutemme on olla monikulttuurisessa ja suvaitsevaisessa kunnassa, jossa kaikkien on hyvä olla.

    Äänestä

  • Kaikkien on tosiaan hyvä olla.
    Jos vaikka asuntovelalliselta menee työpaikka alta ja pitäisi asunto saada myytyä, jotta selviää lainoista. Ai ai kun on hyvä olla, kun kiinteistöjen hinnat ovat romahtaneet!

    Taisi se Kivitipunkin hinta tippua lehtitietojen mukaan alle puoleen viime syksystä.

    Hevosen leikkiä tämä pelleily!

    Äänestä

  • Eihän tuossa lappajärvessä mitään menetä vaikka sieltä kytkintä nostaisikin, tuo huuhaa monikultuuri pilaa lappajärven lopullisesti, sinne pesiytyy sossun väkeä ja näille rakennetaan monenlaista tuottamatonta hyysäri hupulais paikkaa, nykikääs tuohon souhun rahat kunnastanne, ei kahvijuhulilla pitkälle pötkitä.

    Äänestä

Tyhmät kuntalaiset ei ymmärrä omaa parastaan!

Äänestä

Katras kun levitetään maastoon, siitä ei lappajärvi selviä, on se niin suuri kustannuserä ja kulttuurin muutos, lappajärviset koirat.....

Äänestä

Kunnanjohtajan blogin sanoma: olette tyhmiä! Sen uskookin kun asutte siellä ettekä tuu tänne kauhavalle!

Äänestä

Paljonko on munankulutus tänään?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokonaisuuksien_ymmärrys kirjoitti:

http://www.lappajarvi.fi/kuntajahallinto_kunnanjohtajansivu_2015.php

"kun aina löytyy kokonaisuuksia ymmärtämättömiä "viisastelijoita" "
täällä somessakin.

Muutamia pikku huomiota kokonaisuuksista, jos näissä ollaan ymmärtämättömiä:

Mistä kustannetaan nuo vastaanottokeskuksen reilusti kasvaneet elintarvikkeiden satojen tuhansien hankinnat? No Valtion velkarahalla lastemme piikkiin tulevaisuudessa.

Koulupuolella valtionosuudet 400 000 euroa jää saamatta. Nämäkin oltaisiin kustannettu valtion velkarahalla lastemme piikkiin tulevaisuudessa.

Tuota valtion velkaahan on nyt vaatimattomasti: http://velkakello.fi/ Tämä kannattaa sisäistää, miksi tehoja haetaan myös valtion toimesta.

Nykälän alueella on noin sata asuntoa.
Jos asunnon tai mökin arvo tippuu tämän kunnanhallituksen aktiivisesti edesauttaman turvapaikanhakijabusineksen takia vaikka 60.000 euroa/kpl kokonaisuudessa tämä tarkoittaa yksityisten ihmisten piikkiin yhteensä 6.000.000 euroa tappiota . Tosiasiassa tilanne taitaa on kuitenkin se, että kiinteistöillä ei ole tällä hetkellä markkinahintaa eli tuo tappio on moninkertainen. Tähän nähden aika rauhallista on keskustelu ollut.

Mikä on näiden kiinteistöjen panttausten tilanne pankkien kannalta?
Ovatko vakuusarvot kunnossa? Mikä on Lappajärven Osuuspankin vakuuksien tilanne?
Mikä on Lappajärven maine tänä päivä ulkopuolelta katsottuna?

Kun puhutaan kokonaisuuksista ja sen ymmärtämisestä, niin fiksua olisi, että tätä kokonaisuutta käsitellä oikeana kokonaisuutena vaikka seuraavassa elokuun blogissa, mitenkä tästä kokonaissuosta oikeasti noustaan ja millä aikataululla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu