Tampereen johto kerää kaikki voimansa ratikkaan

Tampereen kaupungin johtokabinetti kerää parhaillaan kaikki voimansa ratikan puolesta äänestämiseen ensi syksynä. Tamperelaiseen tapaan äänestys on todennäköisesti salainen eikä siitä saa kertoa edes asiasta äänestäville valtuutetuille, muutoin pannaan kaupunginlakimies asialle.

Ratikka pitää Tampereelle saada vaikka väkisisin, maksoi mitä maksoi. Muunlainen ajatus ei tule kuuloonkaan, koska niin paljon kyseistä kiskoilla kulkevaa romukasaa on kehuttu ja mainostettu. Siihen on jo nyt upotettu satojatuhansia euroja, vaikka valtuusto ei ole vielä edes hyväksynyt hanketta.

Hervannan varikosta on jo pari valitusta jätetty, joten rakennushanke ei etene ennen näiden valitusten käsittelyä, vaikka kumileimasinvaltuusto hankkeen hyväksyisikin.
70444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

Totta!

Äänestä

Niin ainahan on niitä, jotka valittavat joka asiasta. Mutta asiaa voi ajatella myös kokonaisvaltaisen edun näkökulmasta. On selvää, että Tampereelle olisi tullut rakentaa jo aiemmin esim. Hervannan rakentamisen yhteydessä esilletuotu ratikka. Sekä alkuperäinen ns. satelliittikaupunkiajatuksen mukainen ratikkaverkosto. Mutta on myös otettava huomioon se, että ennenkuin pikaratikka runkoverkostoineen on valmis, ei nykyisin käytössä olevaa bussiverkostoa voida korvata täysimääräisesti. Ja siltikin yhdysliikennettä ratikalle tullaan järjestämään busseilla. Samoin kuin uusia suoria reittejä eri paikkojen välille ei varmaankaan voida ottaa kokeiluun ennenkuin ratikka on valmis. Taloudelliset voimavarat ratikkaan on kyllä saatavilla siihen soveltuvien rahoitusinstrumenttien kautta. Ja itse toimivan järjestelmän operointi on takuu/babysitter vaiheen jälkeen edullisempaa kuin nykyisen joukkoliikennejärjestelmän. Suurin ratikan etu on kuitenkin kulkemisen helpottuminen ihmisten arjessa. Se mikä voisi olla mahdollista ottaa ajatteluun olisi se, että kuinka ratikkapalvelu voisi olla mahdollista ottaa ja jakaa operaattivetoiseksi? Eli vaikka siten, että raiteilla olisi oma operaattorinsa samoin kuin kaluston liikennöitsijänä ja muissa oheispalveluissa, kuten lippujen tarkastuksissa ja mm. turva-alan palveluiden tuottajissa. Koska kyseessä on kuitenkin kokonaisvaltainen projekti, jossa tulee miettiä myös sitä, kuinka siinä voidaan hyödyntää kilpailutuksen mahdollisuuksia, jos hanke voidaan muutoin järkevällä tavalla saattaa toteutettavaksi. Muu voisi ehkä olla haihattelua?

Äänestä
  • Ratikka on todettu ylikalliiksi ja toimimattomaksi kapineeksi, jonka rakentamisen ainoa peruste on rahastaminen.

    Turun virkamiehistölle kunniaksi, että siellä reilusti tunnustivat, että bussivaihtoehto on (sielläkin) puolet halvempi kuin ratikkavaihtoehto. Sielläkin ratikkalobbaus on aivan ylenpalttista. Voi hyvin olla, että saavat pakotettua ratikan sinnekin. Tampereen systeemi osoittaa aivan kertakaikkista demokratian ja äänestäjien halveksuntaa. Pitäisi saada nykyinen T:reen "shoppailupäällystö" kokonaisuudessaan viralta.

    Äänestä

  • aikojaETtapoja kirjoitti:

    Ratikka on todettu ylikalliiksi ja toimimattomaksi kapineeksi, jonka rakentamisen ainoa peruste on rahastaminen.

    Treella pelaavat peliään aivan avoimesti sen mukaan, että koko juttu on jo päätetty.

    Äänestä

  • jhgujkynlyx kirjoitti:

    Treella pelaavat peliään aivan avoimesti sen mukaan, että koko juttu on jo päätetty.

    Mitään peliä ei ole. Esiselvityksiä asiasta tehdään ja hienoinen enemmistö päättäjistä on ratikan kannalla. Ja lähes jokainen, jos ratikka saataisiin esim. ilmaiseksi. Mutta ratkaisu asiassa on vielä tekemättä ja se on avoin molemmille vaihtoehdoille. Kuten todettua järkisyyt ajaisivat ratikkamallia, mutta se on moniosainen asioiden kokonaisuus, joka pitää sovittaa yhteen siten, että hanke voitaisiin saada valmiiksi. Ilman ratikkaa jääminenkin vaatii omat toimenpiteensä, että joukkoliikenne voidaan saada toiminaan samalla tavalla, kuin se ratikalle myönteisessä tapauksessa olisi mahdollista. Toivotaan, että asioilla on mahdollisuus sellaiseen sovittamiseen keskenään, että toteutus voitaisin tehdä sellaisella tavalla, joka olisi mahdollistaisi joukkoliikenteen positiivisen kehittymisen ja pitkän tähtäimen ratkaisut. Ja, että se tullessaan tukee parhaalla mahdollisella tavalla Tampereen kokonaisvaltaista kehitystä.

    Äänestä

  • aikojaETtapoja kirjoitti:

    Ratikka on todettu ylikalliiksi ja toimimattomaksi kapineeksi, jonka rakentamisen ainoa peruste on rahastaminen.

    Turun virkamiehistölle kunniaksi, että siellä reilusti tunnustivat, että bussivaihtoehto on (sielläkin) puolet halvempi kuin ratikkavaihtoehto. Sielläkin ratikkalobbaus on aivan ylenpalttista. Voi hyvin olla, että saavat pakotettua ratikan sinnekin. Tampereen systeemi osoittaa aivan kertakaikkista demokratian ja äänestäjien halveksuntaa. Pitäisi saada nykyinen T:reen "shoppailupäällystö" kokonaisuudessaan viralta.

    Kenen toimesta noin on todettu?

    Äänestä

  • jäänyt.huomaamatta kirjoitti:

    Kenen toimesta noin on todettu?

    Tässä vaiheessa se on jo yleistä tietoa.

    Ja jos yhtään tuntee rahaa, ymmärtää, että ratikan tarvitsemat 500 miljoonaa euroa ovat jo oikeasti iso summa rahaa. Se tulee tuntumaan kaikkien niiden kukkarossa, jotka Tampereella oikeasti veroja maksavat.

    Verto tulevat tosin pompsahtamaan muutenkin korkealle kun pitää kustantaa myös muita humpuukihankkeita.

    Äänestä

  • maksupuolelleMennään kirjoitti:

    Taaskin olisi hyvä, jos tamperelaiset vaivautuisivat sen verran lukusille, että kurkkaisivat, miten turkulaiset ovat vertailleet ratikan ja bussivaihtoehdon kulut. Tampereella ei tilanne ole kovin erilainen. Mutta täällä ei ole julkaistu tolkun vertailua asiasta.

    Turun sanomissa saa näköjään Turun virkamiehistö lausua omia kielteisiäkin mielipiteitä ratikasta. Ainakaan siellä ei siis ole kielletty eikä uhattu, että koetappas, niin...

    Äänestä

  • JärkiPäätös kirjoitti:

    Mitään peliä ei ole. Esiselvityksiä asiasta tehdään ja hienoinen enemmistö päättäjistä on ratikan kannalla. Ja lähes jokainen, jos ratikka saataisiin esim. ilmaiseksi. Mutta ratkaisu asiassa on vielä tekemättä ja se on avoin molemmille vaihtoehdoille. Kuten todettua järkisyyt ajaisivat ratikkamallia, mutta se on moniosainen asioiden kokonaisuus, joka pitää sovittaa yhteen siten, että hanke voitaisiin saada valmiiksi. Ilman ratikkaa jääminenkin vaatii omat toimenpiteensä, että joukkoliikenne voidaan saada toiminaan samalla tavalla, kuin se ratikalle myönteisessä tapauksessa olisi mahdollista. Toivotaan, että asioilla on mahdollisuus sellaiseen sovittamiseen keskenään, että toteutus voitaisin tehdä sellaisella tavalla, joka olisi mahdollistaisi joukkoliikenteen positiivisen kehittymisen ja pitkän tähtäimen ratkaisut. Ja, että se tullessaan tukee parhaalla mahdollisella tavalla Tampereen kokonaisvaltaista kehitystä.

    "Mitään peliä ei ole. Esiselvityksiä asiasta tehdään "

    Juu. Niin maan perusteellisesti.

    Äänestä

  • maksupuolelleMennään kirjoitti:

    Tässä vaiheessa se on jo yleistä tietoa.

    Ja jos yhtään tuntee rahaa, ymmärtää, että ratikan tarvitsemat 500 miljoonaa euroa ovat jo oikeasti iso summa rahaa. Se tulee tuntumaan kaikkien niiden kukkarossa, jotka Tampereella oikeasti veroja maksavat.

    Verto tulevat tosin pompsahtamaan muutenkin korkealle kun pitää kustantaa myös muita humpuukihankkeita.

    Okei. Missä voin tutustua tuohon yleiseen tietoon ja sen lähteisiin?

    Äänestä

  • jäänyt.huomaamatta kirjoitti:

    Okei. Missä voin tutustua tuohon yleiseen tietoon ja sen lähteisiin?

    Lue käytyjä keskusteluja. Niissä on paljon tietoa

    Äänestä

  • kriih-krääh kirjoitti:

    Lue käytyjä keskusteluja. Niissä on paljon tietoa

    Lopeta kiemurtelu ja vastaa suoraan. Vai teetkö itsestäsi pieleen paljon mieluummin?

    Äänestä

  • jäänyt.huomaamatta kirjoitti:

    Lopeta kiemurtelu ja vastaa suoraan. Vai teetkö itsestäsi pieleen paljon mieluummin?

    Älä itse kiemurtele. Jokahinen tietää kyllä, mitä ratikka tulee maksamaan!!!!!! Ja jotkut tietävät jo senkin, keiden taskuun ne rahat menevät!

    Äänestä

  • ihmeLörtti kirjoitti:

    Älä itse kiemurtele. Jokahinen tietää kyllä, mitä ratikka tulee maksamaan!!!!!! Ja jotkut tietävät jo senkin, keiden taskuun ne rahat menevät!

    Minä mitään kiemurtele, vaan yritän saada noita todellisia tietäjiä jakamaan tietoaan. Heille vaan iskee aina jokin omituinen ujouskohtaus, kun heille esittää tarkentavia kysymyksiä. Minä kutsun sitä kiemurteluksi, mutta jos sinä haluat käyttää samaa termiä kuvaamaan pyrkimyksiä tarkemman tiedon saamiseen, niin ihan vapaasti.

    Mitä muuten ratikka tulee maksamaan? Sinulle tämä kysymys on helppo, joten osannet laittaa näkösälle kokonaissumman lisäksi myös menojen erittelyn sekä tulojen jakaantumisen eri tahoille aikajanoineen.

    Selvästi olet saamapuolella ratikasta.

    Surffaa itse tiedot netistä, jos kiinnostaa. Mutta nythän on niin, että hyvin tiedät ne korkeat kulut. Esität vaan.

    Äänestä

  • turhanlobbari kirjoitti:

    Selvästi olet saamapuolella ratikasta.

    Surffaa itse tiedot netistä, jos kiinnostaa. Mutta nythän on niin, että hyvin tiedät ne korkeat kulut. Esität vaan.

    Ihan samalla tavalla olen saamapuolella kuin sinäkin, jos siis Tampereella asut.

    Mikä siinä on, että sinäkään et osaa antaa suoraa vastausta? Oletteko tee reppanat niin typeriä, että yritätte perustella valheenne olemattomilla lähteillä, kun ei niitä lähteitä ikinä tänne kerrota?

    Äänestä

  • jäänyt.huomaamatta kirjoitti:

    Ihan samalla tavalla olen saamapuolella kuin sinäkin, jos siis Tampereella asut.

    Mikä siinä on, että sinäkään et osaa antaa suoraa vastausta? Oletteko tee reppanat niin typeriä, että yritätte perustella valheenne olemattomilla lähteillä, kun ei niitä lähteitä ikinä tänne kerrota?

    Osallistun yrittäjänä sen verran, että yrittäjien puolella on koko ajan laskettu omalla ammattitaidolla raitiotien todennäköisiä kokonaiskuluja, kalustoineen.

    ---

    Tuloksia on tiedoteltu ajan mittaan. Mitään järjestötason kantoja ei ole haluttu esittää. Mutta tyypillisesti on oltu sitä mieltä, että mikään 500 miljoonaa ei vielä riitä ratikkaan.

    Äänestä

  • Aritmetiikkaa kirjoitti:

    riippumattomissa arvioissa lähes aina summa vähintään 500 milj. yleensä yli

    kukatietää mikä lopulta max

    Äänestä

  • Aritmetiikkaa kirjoitti:

    Osallistun yrittäjänä sen verran, että yrittäjien puolella on koko ajan laskettu omalla ammattitaidolla raitiotien todennäköisiä kokonaiskuluja, kalustoineen.

    ---

    Tuloksia on tiedoteltu ajan mittaan. Mitään järjestötason kantoja ei ole haluttu esittää. Mutta tyypillisesti on oltu sitä mieltä, että mikään 500 miljoonaa ei vielä riitä ratikkaan.

    Millä tavoin tuo mielipide on tyypillisesti muodostettu? Yrittäjien näkökanta asiaan on poikkeuksellisen kiinnostava, koska hehän ovat talouden primus motor.

    Vihdoinkin joku, joka osaa tuoda konkretiaa keskusteluun tyhjäpäisen huutelun sijaan. Hienoa!

    Äänestä

Kaikkein omituisinta ratikkajutussa on, siitä puhutaan ja tiedotetaan, kuin asia olisi jo päätetty. Tähän voi liittyä jotakin, mikä täyttää rikoksen tunnusmerkit.

Toinen omituisuus, kukaan ei ole pystynyt kertomaan, miksi kiskotuksen vaativa ja kalliit, sekä rumat ajolangat kaupungin katoksi tarvitseva ratikka olisi parempi, kun vastaavat samaa linjaa sahaavat kumipyöräiset bussit. Jos hyvät ja huonot puolet laitetaan vertailuun, jää ratikka kirkkaasti kakkoseksi.

Äänestä
  • Silloin kun ratikka valmistuisi, markkinoilla olisi jo aivan ylivoimaisia sähköbusseja. Jo nyt on tarjolla kelpoja sähköbusseja, jos niitä haluaa. Tällä hetkellä ratikkaa tehokkaampi ratkaisu olisi normaalin bussiliikenteen kehittäminen. Sähköbussiliikenne tekee ratikasta jo aivan naurettavan.

    Äänestä

  • kiskoihinSidottuLelu kirjoitti:

    Silloin kun ratikka valmistuisi, markkinoilla olisi jo aivan ylivoimaisia sähköbusseja. Jo nyt on tarjolla kelpoja sähköbusseja, jos niitä haluaa. Tällä hetkellä ratikkaa tehokkaampi ratkaisu olisi normaalin bussiliikenteen kehittäminen. Sähköbussiliikenne tekee ratikasta jo aivan naurettavan.

    Ratikkahankkeen sivuseurauksena on, että Tampereen liikennettä ei kehitetä. Kaikki kaupungin tempaukset tehdään ratikan edistämiseen. Esitetään, että ratikka kun tulee, niin pulmat poistuu.

    Valitettavasti vain niin, että ratikka lisää pulmia.

    Äänestä

  • Täällä on taas hyvin perehdytty asiaan... Kannattaa käydä lukemassa kaupungin sivuilta miksi ne bussit eivät käy... Ja toiseksi esim. Helsingissä ratikka on käytetyin joukkoliikenne väline, joka on ollut toiminnassa jo yli 100 vuotta... Että kyllä se toimii ihan hyvin Suomessakin...

    Äänestä

  • kkjjkkk kirjoitti:

    Täällä on taas hyvin perehdytty asiaan... Kannattaa käydä lukemassa kaupungin sivuilta miksi ne bussit eivät käy... Ja toiseksi esim. Helsingissä ratikka on käytetyin joukkoliikenne väline, joka on ollut toiminnassa jo yli 100 vuotta... Että kyllä se toimii ihan hyvin Suomessakin...

    Hgin kaupungin operoima julkinen liikenne sairaalloisen kannattamatonta. Kannattamattomuuden keskiössä ratikka. Mutta eihän sitä sieltä pois saa kun se on niin kiva koriste. Se liikenne kun ulkoistettaisiin, niin ratikka lahdattaisiin siinä silmänräpäyksessä!

    --Kannattaa käydä lukemassa kaupungin sivuilta miksi ne bussit eivät käy--

    Eiköhän siellä ole käyneet jo kaikki imeväisikäisetkin ihmettelemässä sitä tuputusta. Isolla rahalla koetetaan pakottaa sitä systeemiä Treelle. Mutta jonkun pitäis pelastaa Tre ratikalta ja älyvapaalta tuhlaukselta

    Äänestä

  • sielläkinVainJäänne kirjoitti:

    Hgin kaupungin operoima julkinen liikenne sairaalloisen kannattamatonta. Kannattamattomuuden keskiössä ratikka. Mutta eihän sitä sieltä pois saa kun se on niin kiva koriste. Se liikenne kun ulkoistettaisiin, niin ratikka lahdattaisiin siinä silmänräpäyksessä!

    Kerroppa missä kaupungissa on kannattava joukkoliikenne...? Itse asiassa Helsingissä ratikka on kannattavampi, kuin bussi...

    Äänestä

  • kjjhhkk kirjoitti:

    Kerroppa missä kaupungissa on kannattava joukkoliikenne...? Itse asiassa Helsingissä ratikka on kannattavampi, kuin bussi...

    "Itse asiassa Helsingissä ratikka on kannattavampi, kuin bussi"

    Subventioilla kyllä. Jaetut/siirretyt kustannukset. Itsenäisenä kapineena ratikka huudattaa persnettoa ja syvältä.

    Äänestä

  • kjjhhkk kirjoitti:

    Kerroppa missä kaupungissa on kannattava joukkoliikenne...? Itse asiassa Helsingissä ratikka on kannattavampi, kuin bussi...

    --Kerroppa missä kaupungissa on kannattava joukkoliikenne--
    Sellaisia paikkoja on runsaasti. Aika lailla heti se alkaa muuttua kannattavaksi, kun ulkoistetaan yrittäjälle. Silloin eivät enää ratikat tai muut turhatukset ajele.

    Äänestä

  • Oisko sitä esimerkkiä...??

    Äänestä

  • kkjhhhk kirjoitti:

    Oisko sitä esimerkkiä...??

    Hyvä esimerkki huonoista esimerkeistä että hyvät esimerkit korostuisivat: Tampere. Eli Tampere saa koko ajan liikennöityä persnetolla. Mutta se riitä. Vielä tarvitaan ökykallis rikka, josta tiedetään, että se tulee perustamiskulujensa lisäksi haukkaamaan jatkuvaa persnettoa haman purkamiseensa asti.

    Äänestä

totta, ratikka palvelee vain murto-osaa kaupunkilaisista ja hankaloittaa valtaosan liikkumista julkisillakin välineillä,
yksityisautoilu tehdään suorastaan mahdottomaksi,
toivottavasti on suunniteltu palo- ja sairaankuljetusratikoitakin, koska kumipyöräisiä ajoneuvoja vihataan ja ne kielletään keskustassa
kustannukset ovat sitäpaitsi miljartiluokkaa vuosittain aina tästä eteenpäin

Äänestä
  • onkoha muuten ihan tahallista että kaupungin tiet on supersurkeessa kunnossa ja hurjimpiakaan monttuja sun muita vikoja ei korjata eikä peitellä

    onko joku päättänyt että tehdään ratikkapropagandaa

    että autoilu on ikävää tarvitaa ratikka

    Äänestä

  • "vain murto-osaa". Arvaa uudelleen...? Toimiva joukkoliikenne, sujuvoittaa myös yksityis autoilua urbaanissa ympäristössä. Kun ratikka linjat valmistuvat ne poistavat muun liikenteen joukosta ison määrän busseja...

    Äänestä

  • kkjjhjk kirjoitti:

    "vain murto-osaa". Arvaa uudelleen...? Toimiva joukkoliikenne, sujuvoittaa myös yksityis autoilua urbaanissa ympäristössä. Kun ratikka linjat valmistuvat ne poistavat muun liikenteen joukosta ison määrän busseja...

    ratikka ei ole muuta kuin tuke muun liikenteen joukossa. jos joukkoliikennettä halutaan, se pitää toteuttaa busseilla. sähköbusseilla. ne eivät ole naurettavasti kuten ratikka sidottuja mihinkään kiskolinjaukseen. kalliiseen kiskolinjaukseen.

    Äänestä

  • ratiikkasyvänteeseen kirjoitti:

    Ratikka on aivan eilisen juttuja. Miksi sellaisesta pitää haaveilla tänne? Älytön.

    Äänestä

  • EiratikkaaTampereelle kirjoitti:

    Ratikka on aivan eilisen juttuja. Miksi sellaisesta pitää haaveilla tänne? Älytön.

    http://www.economist.com/blogs/economist-explains/2014/08/economist-explains-2

    “Why trams are a waste of money”

    “Streetcars are…..incredibly expensive to build and maintain, with huge up-front capital costs in laying down rails and buying cars.”

    “And while these tracks may be reassuring to developers, they make it impossible to navigate busy streets: buses can ride around obstacles but trams must stay put and wait. Indeed, their slow speeds and frequent stops mean they often add to congestion.”

    Kannattaa lukea (tuokin) artikkeli. Talousalan ammattilaisten näkemyksiä. Tuttuja näkemyksiä Suomenkin talousalan ammattilaisilta.

    Äänestä

  • ratiikkasyvänteeseen kirjoitti:

    ratikka ei ole muuta kuin tuke muun liikenteen joukossa. jos joukkoliikennettä halutaan, se pitää toteuttaa busseilla. sähköbusseilla. ne eivät ole naurettavasti kuten ratikka sidottuja mihinkään kiskolinjaukseen. kalliiseen kiskolinjaukseen.

    Mistä päättelit, että ne kiskot menee autotiellä... Suunnitelman ideahan nimenomaan on, että kiskot sijoitetaan teiden viereen, eikä teille...

    Äänestä

  • kkjjhjkb kirjoitti:

    Mistä päättelit, että ne kiskot menee autotiellä... Suunnitelman ideahan nimenomaan on, että kiskot sijoitetaan teiden viereen, eikä teille...

    Ratikkafani on nyt ihan sekaisin.

    Äänestä

  • ettänaurattaa kirjoitti:

    Ratikkafani on nyt ihan sekaisin.

    Ratikkafani luulee, että talojen väliseltä alueelta löytyy tilaa enemmän tai vähemmän sen mukaan, jos menee reunalle tai keskelle. Mutta ratikkafani joutuu pettymään: ratikka vie kokonaisleveydestä ihan saman verran, vaikka sijoitettaisiinkin "reunalle".

    Äänestä

  • kkjjhjkb kirjoitti:

    Mistä päättelit, että ne kiskot menee autotiellä... Suunnitelman ideahan nimenomaan on, että kiskot sijoitetaan teiden viereen, eikä teille...

    Esim Asematunnelissa ja Hämeensillalla, koko Hämpin pituudella, Itsenäisyydenkadulla... riittääkö?

    Äänestä

  • Ei. Koska puolet hämeenkadusta on jo nyt kielletty yksityis autoilta ja tulevaisuudessa todennäköisesti koko hämeenkadulta... Siinä se pointti juuri onkin, joukkoliikenteellä pitäisi olla omat reitit ja yksityisellä omat, urbaanissa ympäristössä... Lisäksi joukkoliikenteellä pitäisi olla nopeammat reitit keskustaan, kuin yksityisellä...

    Äänestä

  • kjhjkhgy kirjoitti:

    Ei. Koska puolet hämeenkadusta on jo nyt kielletty yksityis autoilta ja tulevaisuudessa todennäköisesti koko hämeenkadulta... Siinä se pointti juuri onkin, joukkoliikenteellä pitäisi olla omat reitit ja yksityisellä omat, urbaanissa ympäristössä... Lisäksi joukkoliikenteellä pitäisi olla nopeammat reitit keskustaan, kuin yksityisellä...

    Pitäisi pitäisi, vaan kun ainakaan keskustassa ei tila riitä.

    Äänestä

  • ahdasta.on kirjoitti:

    Pitäisi pitäisi, vaan kun ainakaan keskustassa ei tila riitä.

    Keskustan kuolevoittamistoimenpiteet kyllä vaikuttavat pian se, että pian ei tarvi keskustaan ei busseja, ei ratikkaa.

    Äänestä

  • piloillemenee kirjoitti:

    Keskustan kuolevoittamistoimenpiteet kyllä vaikuttavat pian se, että pian ei tarvi keskustaan ei busseja, ei ratikkaa.

    Jäävätköhän edes kerjäläiset? Jehovan todistajat jäävät

    Äänestä

perunat kasvaa maalla, ja potutki kasvaa.sataa sielä joku muukun kasvaa.on se kiva. mitä kuule vois kasvattaa. jotakin kivaa naattii. retiisiäkö

Äänestä
  • Omenat kasvaa, kun kastelee välillä.

    Äänestä

  • Kiitos

    Äänestä

  • Omenat voivat kasvaa puussa, mutta raha ei. Ei oikein miellytä kaupungin nykyinen shoppailumentaliteetti. Vaikutelma on kuin päättäjät olisivat muka saaneet jonkun avoimen valtakirjan hävittää yhteisiä rahoja.

    Äänestä

  • Entäs onnistuuko appelsiinien kasvatus. Ostinko pistokkaat turhaan. Auttasko alppilamppu 70 luvulta. Kaikki on turhaa paitti .....

    Äänestä

  • Hrachingsan kirjoitti:

    Entäs onnistuuko appelsiinien kasvatus. Ostinko pistokkaat turhaan. Auttasko alppilamppu 70 luvulta. Kaikki on turhaa paitti .....

    Jos kaupungin johdolta kysytään, niin epäilemättä ratikka on toimiva ratkaisu myös appelsiinien kasvatukseen.

    Ratikka on niin halpakin.

    Äänestä

  • halpaKaikkeen kirjoitti:

    Jos kaupungin johdolta kysytään, niin epäilemättä ratikka on toimiva ratkaisu myös appelsiinien kasvatukseen.

    Ratikka on niin halpakin.

    joo vitsivitsi

    mutta ratikassa ei oo mitään halpaa

    Äänestä

Tampereella ollut jo pitkään aika vaatimaton herraonni. Ja rouvaonnikin.

Äänestä
  • Aittoniemikin meni kuolemaan.

    Äänestä

Banaanit, siinäpä hedelmä,vai onko se hedelmä? Onnistuuko, mielipiteitä kiitos. Suomessahan saunotaan runsaasti,jospa löylyhöyry johdetaan kasvihuoneeseen,niis saatais subroottinen ilmasto. Kasvaakohan?

Äänestä

Syntyykö järkikeskustelua Hämeensillan kantavuudesta ja leveydestä? Entä aseman tunnelin korkeus ja ahtaus?

Äänestä
  • Peruskorjattavia molemmat. Menee miljoonia

    Äänestä

Ratikkaryhmältä ovat julkisuuden kestävät väittämät loppu

Äänestä

Näön vuoksi ratikasta äänestetään. Johto on jo tehnyt päätöksensä. Pitää vain hoitaa näennäisdemokratia pois alta ennen projektin valmistumista.

Äänestä
  • Demokratia on kapine, jolla Treen shoppailupäällystön on kiva laskea talviliukkailla luikuria.

    Äänestä

  • Syksyn pimmeydessä ja kolleudessa ainakin potut kasvaa.

    Äänestä

  • kylmätKyydit kirjoitti:

    Demokratia on kapine, jolla Treen shoppailupäällystön on kiva laskea talviliukkailla luikuria.

    "Demokratia on kapine, jolla Treen shoppailupäällystön on kiva laskea talviliukkailla luikuria."

    Demokratia on niin venyjä ja luikas kapine, että sillä voi lasketella luikuria kesälläkin.

    Äänestä

Miljardi menee

Äänestä
  • Entäpä perunat? Saako ne kasvamaan lumenalla.

    Äänestä

  • Pottuna kirjoitti:

    Entäpä perunat? Saako ne kasvamaan lumenalla.

    Tottahan toki. Kylvä reilusti vaan, teet hyvän tulin

    Äänestä

  • Epätoivo välillä iskee. Kiitos kannustuksesta.

    Äänestä

  • Vastustaa kirjoitti:

    Epätoivo välillä iskee. Kiitos kannustuksesta.

    Älä pelkää viljellä myös jääkukkia

    Äänestä

kuka muuten huomas parin-kolmen viikon takaisen valtuuston päätöksen, jolla jätetään kaikki ylimääräiset kustannukset pois ratikan budjetista? esim. sammonkadun alta joudutaan siirtään saatanasti putkia ja johtoja pois ratikan alta ja niitä kustannuksia yritetään laittaa mm. vesimaksua maksavien maksettavaksi. ratikan kokonaiskustannus seuraavan 10 aikana tulee oleen vajaa miljardi, repikää siittä,

Äänestä
  • Joo ja tunnelikin maksoi ainakin miljardin!

    Äänestä

Johtohan tipahti jo ainakin kerran asfaltille muutamaksi päiväksi.

Äänestä

Vastuullisen tulevaisuuden rakentajat ovat jo pitkään ennen päätöstä tehtyjen eri mahdollisuuksien esiselvityksien perusteella harkinneet vaihtoehtoja.
Nyt tosiasioiden valossa ilmoitettujen seikkojen perusteella, voidaan vain jälkikäteen todeta, että hyvin kävi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

topakkatäti kirjoitti:

Tampereen kaupungin johtokabinetti kerää parhaillaan kaikki voimansa ratikan puolesta äänestämiseen ensi syksynä. Tamperelaiseen tapaan äänestys on todennäköisesti salainen eikä siitä saa kertoa edes asiasta äänestäville valtuutetuille, muutoin pannaan kaupunginlakimies asialle.

Ratikka pitää Tampereelle saada vaikka väkisisin, maksoi mitä maksoi. Muunlainen ajatus ei tule kuuloonkaan, koska niin paljon kyseistä kiskoilla kulkevaa romukasaa on kehuttu ja mainostettu. Siihen on jo nyt upotettu satojatuhansia euroja, vaikka valtuusto ei ole vielä edes hyväksynyt hanketta.

Hervannan varikosta on jo pari valitusta jätetty, joten rakennushanke ei etene ennen näiden valitusten käsittelyä, vaikka kumileimasinvaltuusto hankkeen hyväksyisikin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu