Suomi ei ole koskaan kuulunut Venäjään!

SuurmarsalkkaKingUneton

Täällä toistuu usein väittämä, että Suomi olisi ollut osa Venäjää! Suomi ei ole koskaan ollut osa Venäjää.
Pieni osa Suomea on ollut osa Venäjää, eli ns. Vanha Suomi, eli Suomen kuvermentti, Kymijoesta ja Mäntyharjun reitistä itään kuului Venäjään 1721-1812, eli Turun rauhasta siihen asti, että Venäjän valtionpäämies, Aleksanteri I luovutti sen takaisin Suomelle.
Suomi oli vuodesta 1809 alkaen personaali- ja reaaliunionissa Venäjän keisarikunnan kanssa, mutta ei osana Venäjää, vaan kuten Venäjän Keisari ja Itsevaltias todisti, korotettu kansakunnaksi kansakuntien joukkoon! Joten. Lopettakaa jo sekin historian vääristely täällä!

24

594

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • qwqwq
    • oikeatieto

      Suomi oli erillinen Venäjän siirtomaa, suoraan Venäjän tsaarin eli Suomen Suuriruhtinaan alainen. Emme todellakaan olleet osa Venäjää.

      • eisiirtomaa

        Määritelmä: Siirtomaan tunnistaa siirtomaakaupasta. Emämaa vei teollisuus tuotteita siirtomaahan , joka ei saanut käydä kauppaa kuin emämaan kanssa. Siirtomaasta taas vietiin raaka-aineita emämaahan.

        Tilanne: Suomen ja Venäjän kauppa toimi niin, että Suomeen tuotiin pääasiassa viljaa Venäjältä ja sinne vietiin paperia. Tällä perusteella voisi väittää. että Venäjä oli Suomen siirtomaa, mutta ei se nyt oikein toimi niinkään.

      • RUblev

        Ei todellakaan toimi.Niitä Belarus-traktoreita todellakin olisi voinut käyttää enemmänkin,mutta nekin oli valmistettu Minskissä tai Kazakstanissa.

      • höööööööööööööööh

        Mitä sekoilet Belarus Traktoreista. Tässä puhutaan vuosista 1809 -1917

      • AutonominenSRK
        höööööööööööööööh kirjoitti:

        Mitä sekoilet Belarus Traktoreista. Tässä puhutaan vuosista 1809 -1917

        Siis ajasta, kun Suomi oli Venäjän autonominen osa.

      • olipatyhmäkommenti
        eisiirtomaa kirjoitti:

        Määritelmä: Siirtomaan tunnistaa siirtomaakaupasta. Emämaa vei teollisuus tuotteita siirtomaahan , joka ei saanut käydä kauppaa kuin emämaan kanssa. Siirtomaasta taas vietiin raaka-aineita emämaahan.

        Tilanne: Suomen ja Venäjän kauppa toimi niin, että Suomeen tuotiin pääasiassa viljaa Venäjältä ja sinne vietiin paperia. Tällä perusteella voisi väittää. että Venäjä oli Suomen siirtomaa, mutta ei se nyt oikein toimi niinkään.

        Ensimmäisen maailmansodan aikana jolloinnsiirtomaa Suomi maksoi verimiljoonia talous toimi suunnilleen noin.

      • käsitteet.sekaisin

        Suomi oli Venäjän miehityksen alla, mutta ei todellakaan ollut siirtomaa.

    • EI-ollut-osa-Venäjää

      Suomen ja Venäjän rajalla oli tulliraja. Suomella oli ennen sortovuosia 1899-1917 enemmän itsenäisyyttä ja liikkumavaraa kuin nyky EU-Suomella, jos jätetään pois luvusta omat puolustuvoimat ja "ulkopolitiikka":)). Autonomisella Suomella oli siis oma sisäpolitiikka, laindäädäntö ja raha.

      • niihkö

        No kummasta sitä lehtiä lakkautettiin sensuurin toimesta, Erkon pulju kaikkein näkyvimpänä. Löytyykö lisää typeryyksiä.

    • hohoijakkaa

      Suomi oli täysin kiinteä osa Venäjää maaorjuutta ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Jos kyse oli kerta pelkästä unionista, niin miksi tsaarin viranomaiset pystyivät riisumaan Suomen poliisivoimat aseista.

      • räkänokalle

        ------Suomi oli täysin kiinteä osa Venäjää -----

        Typeryksen tietämätöntä puhetta. Kiinteällä osalla Venäjää ei koskaan olisi voinut olla oma Eduskunta, oma hallitus, oma raha, oma Keskuspankki, omat keskusvirastot, oma virallinen kieli. Venäjän kansalainen ei voinut muuttaa Suomeen ilman Suomen lupaa eikä perustaa tänne yritystä. Täällä ei käytetty Venäjän lippua yms.... Miten joku voi olla noin typerä, että ei tajua autonomisen alueen ja kiinteän osan eroa. Ero oli paljon suurempi kuin nyt on Ahvenanmaalla muuhun Suomeen verrattuna.

        Siksipä pelottelut Baltttien kohtalolla jos Talvisota olisi hävitty ovat vain pelottelua ja roskaa. Suomi olisi ollut samassa asemassa kuin mitä oli Autonomian aikaan tai ehkä voisi verrata YYA-sopimuksen aikaan.

      • samurait
        räkänokalle kirjoitti:

        Eduskunta saatiin vasta 'japanilaisten apinoiden' annettua turpaan musikoille ja senkin musikat hajottivat yksitoista kertaa ennen Suomen irtaantumista tunkiosta.

      • lopeta-jo
        samurait kirjoitti:

        Eduskunta saatiin vasta 'japanilaisten apinoiden' annettua turpaan musikoille ja senkin musikat hajottivat yksitoista kertaa ennen Suomen irtaantumista tunkiosta.

        .....Eduskunta saatiin vasta 'japanilaisten apinoiden' annettua turpaan musikoille ja senkin musikat hajottivat yksitoista kertaa ennen Suomen irtaantumista tunkiosta.....

        Suomella oli koko Venäjän vallan ajan omat säätyvaltiopäivät. Demokraattinen Eduskunta tuli myöhemmin. Satua on houre, että olisi hajottanut 11 kertaa. Silloin olisi ollut hajotus melkein joka vuosi ja Eduskuntavaalitkin lähes joka vuosi. Mutta kun ei ollut.

        Puhut pelkkää nazikakkista, niitä tunkiotarinoita, lopeta jo.

      • kiero.bolshevikki

        "Siksipä pelottelut Balttien kohtalolla jos Talvisota olisi hävitty ovat vain pelottelua ja roskaa. Suomi olisi ollut samassa asemassa kuin mitä oli Autonomian aikaan tai ehkä voisi verrata YYA-sopimuksen aikaan."

        Täysin pähkähullua tekstiä, joka ei todellakaan perustu mihinkään. Berliinissä 1940 Molotov rinnasti Suomen puhui Suomesta nimenomaan maana , jonka asema tulisi olemaan sama "kuin muidenkin Baltian maiden" eli tuolloin Suomi nimenomaan rinnastettiin näihin.

        Tässä avauksessa puhutaan kuitenkin autonomian ajasta.

      • timofei
        lopeta-jo kirjoitti:

        .....Eduskunta saatiin vasta 'japanilaisten apinoiden' annettua turpaan musikoille ja senkin musikat hajottivat yksitoista kertaa ennen Suomen irtaantumista tunkiosta.....

        Suomella oli koko Venäjän vallan ajan omat säätyvaltiopäivät. Demokraattinen Eduskunta tuli myöhemmin. Satua on houre, että olisi hajottanut 11 kertaa. Silloin olisi ollut hajotus melkein joka vuosi ja Eduskuntavaalitkin lähes joka vuosi. Mutta kun ei ollut.

        Puhut pelkkää nazikakkista, niitä tunkiotarinoita, lopeta jo.

        Ruotsin lait ja länsimainen kasvatus pitivät yläluokan kurissa täällä. Venäjällä upseeri ruoskitutti musikkaa tervehtimättä jättämisestä. Suomi oli viimeinen parlamentarismin omaksunut länsimaa juuri Venäjän takia. Nikolai II:n oli käytännössä yksinvaltias vielä vuoden 1905 jälkeen.

      • kuuluttiin.eioneks.enää
        samurait kirjoitti:

        Eduskunta saatiin vasta 'japanilaisten apinoiden' annettua turpaan musikoille ja senkin musikat hajottivat yksitoista kertaa ennen Suomen irtaantumista tunkiosta.

        Niinhän ne rallatteli 'japanilaisista apinoista'. Yhdeksän vuotta myöhemmin oli sama ralli päällä kolmansista Roomista ja veljeskansoista. Ali Aaltonen oli slasvien mukana Japanilta maata ryöstämässä.

    • tannerheim

      Myös ns. Vanhassa Suomessa jätettiin voimaan Ruotsin lait l. käytänössä sekin alue vastasi suunnilleen tulevaa Suomen autonomiaa. Sekään alue ei ollut osa Venäjää kuin vasta vuodesta 1944.

      • kiero.bolshevikki

        mutta oli osa Venäjää miehittämisen ja autonomian välisen ajan.

      • eijätettyy

        Ruotsissa ei jaettu 1700-luvulla öahjoitusmaita ja alistettu talonpoikia lähes orjan asemaan. Maaorjien jälkeläiset ovat perineet suhtautumisensa yksityiseen omaisuuteen entisiltä isänniltään. Venäjällähän saa vieläkin 'lahjoitusmaata' päälliköltä. Suomessa ja Ruotsissa tontti ostetaan rehellisesti. Venäläinen suhtautuu rahaan kuin lapsekas orja.

    • Anonyymi

      Koskahan sitten Suomi on ollut osa Ruotsia?

      • Anonyymi

        Suomi on enemmän osa EU-valtiota kuin mitä oltiin Venäjää.

    • Anonyymi

      Kuului Suomi Venäjän tai ei, täällä ei ole rakennettu suurta infrakstuuria kuten Virossa, Latviassa ja Liettuassa, joissa mahtipohtiset rakennukset ja monumentit ovat nähtävissä. Venäjän vaikutus ja kdenjälki ei näy maisemassa.
      Suomessa ei myöskään ole ollut samassa määrin Neuvostoliiton johtohenkilöiden patsaita kuin muissa entisissä Neuvostoliiton maissa.Joissa niitäkin tiuhaan tahtiin postetaan.
      Romanovien aikaan keisari perheineen vietti kesälomiaan Suomessa, eikä paikka ollut mikään palatsi.
      Nykyhallituksesta poikkeuksena hyvää sanottavaa se, että torppaavat useita venäläisten yrityksiä ostaa kriittisillä paikoilla olevia kiinteistöjä.
      Vielä kun saisivat lain aikaiseksi, että venäläinen ei voi omistaa maata Suomessa.
      Jos tänne on niin kova hinku, vuokrakiinteistö kyllä kelpaa.
      Niin kelpasi Suomalaisille yrityksillekin Venäjällä ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

    • Anonyymi

      Suomi on nyt oikeastaan osa USAa, niin kiihkeätä on nuolenta sinne päin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3600
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      30
      3413
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      50
      3371
    4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      3045
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2849
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      21
      2608
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      114
      2332
    8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2145
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

      "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
      Maailman menoa
      134
      1370
    Aihe