Miksi raamatut pornolehtiin kampanjaa ei uusita

Jokunen vuosi sitten Helsingin vapaa-ajattelijat järjestivät kampanjan, jossa vaihdettiin raamattuja pornolehtiin. Palstan antivaparit ovat tätä kampanjaa kovasti yrittäneet mustamaalata, koska vapaa-ajattelijat saivat sen ansiosta runsaasti julkisuutta ja jäseniä suorastaan vyöryi yhdistyksiin. Koskaan ei ole ollut yhtä paljon jäseniä kuin kampanjan jälkeen.

Olen kysellyt täällä, miksei menestyksekästä kampanjaa voisi uusia. Tänään lähihuoltamolla katselin lehtihyllyjä ja huomasin, että pornolehtiä on enää hyvin heikko valikoima. Lehdillä menee siis huonosti niinkuin jäsenmäärällä mitaten myös vapareilla. Vapareilla ja pornolehdillä tuntuu olevan joku kohtalonyhteys.

Pohdiskeltuani huoltamokokemustani tulin siihen tulokseen, että pornolehtikampanjaa ei ole järjestetty yksinkertaisesti siksi, että sitä ei voida enää järjestää. Lehtivaranto on ehtynyt. Tältä kannalta johdon nuiva suhtautuminen kampanjan uusintaan on ymmärrettävää.

Minusta vapariliikkeen johdon tulisi kuitenkin ajatella luovemmin. Ei pidä jättäytyä kiinni paperilehtiin. On otettava hyötykäyttöön sähköiset pornosivustot. Liitto voisikin uudistaa kampanjan versioksi 2.0: vaihda raamattusi pornosivustoon.

Koska vapareilla ei ole uskonnollisten piirien ahdistunutta suhdetta pornoon, uusi pornokampanja olisi elävä osoitus vapaa-ajattelijoiden ennnakkoluulottomasta ja iloisesta suhtautumisesta seksuaalisuuteen. Iskulauseeksi: uskonto ahdistaa, porno vapauttaa!
24164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Vaparit KUVOTTAAA!!!!! YÖK!

Äänestä

Veikon trollaustaso oli jo aiemmin hetken aikaa nousussa, mutta tällainen lattea yritelmä romautti tilanteen. Ei mitään oivaltavaa, ei mitään uutta, ei jatkoon.

Äänestä
  • Lisäksi nyt oli aikaa miettiä sitten viime trollauksen, vaan ei silti parempii. Kesäterässä on nyt.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Lisäksi nyt oli aikaa miettiä sitten viime trollauksen, vaan ei silti parempii. Kesäterässä on nyt.

    Puhun kuitenkin totta: pornokampanja tuotti jäsenyyshuipun. Miksi ei siis uusia kampanjaa, esim. tuunattuna?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Lisäksi nyt oli aikaa miettiä sitten viime trollauksen, vaan ei silti parempii. Kesäterässä on nyt.

    Tiedät, että Veikko puhuu totta: pornotempaus toi väkeä vapariyhdistyksiin. Humanisti-vapari silloin tällöin valittaa, että saisi olla enemmän jäseniä. Veikko kertoo, miten saisi. Miksi se ohitetaan trollauksena?

    Äänestä

  • PureFacts kirjoitti:

    Tiedät, että Veikko puhuu totta: pornotempaus toi väkeä vapariyhdistyksiin. Humanisti-vapari silloin tällöin valittaa, että saisi olla enemmän jäseniä. Veikko kertoo, miten saisi. Miksi se ohitetaan trollauksena?

    Johan keskustelu tyrehtyi. Vapareilla ei tunnu olevan halua keskustella.

    Äänestä

Kieltämättä olisi hassua seisoa omalla lehtitelineellä siinä Jehovien vieressä ja jakaa divarista ostettuja Aku Ankkoja ja Mustanaamioita. Ainakin siitä saisi ok piilokamera sketsin.

Eiks ne oo joka perjantai-ilta siinä Rautatieaseman edessä, nakki autojen vieressä?

Äänestä

Vaparit, vastatkaa, miksi pornotempausta ei uusita päivitetyssä muodossa.

Äänestä
  • Turha odottaa, sillä vaparit puhuvat rakkaastaan eli kirkosta.

    Äänestä

"Miksi raamatut pornolehtiin kampanjaa ei uusita "

uskovaisilta loppuivat raamatut jo ekalla kierroksella?

Äänestä
  • Minä ainakin olen nähnyt ihmisillä raamattuja. Ei ole loppu. Eli vaparit jänistää nyt.

    Äänestä

  • Pelkurivaparit kirjoitti:

    Minä ainakin olen nähnyt ihmisillä raamattuja. Ei ole loppu. Eli vaparit jänistää nyt.

    "Minä ainakin olen nähnyt ihmisillä raamattuja. Ei ole loppu. Eli vaparit jänistää nyt."

    vapareilla ne kaikki raamatut ovat.

    uskikset ovat vetäneet sivut tahmaan vaihdettuaan raamatut pois.

    ehkä uusi pornokampanja olisikin nyt ajankohtainen.

    Äänestä

  • kusettava_kirkko kirjoitti:

    "Minä ainakin olen nähnyt ihmisillä raamattuja. Ei ole loppu. Eli vaparit jänistää nyt."

    vapareilla ne kaikki raamatut ovat.

    uskikset ovat vetäneet sivut tahmaan vaihdettuaan raamatut pois.

    ehkä uusi pornokampanja olisikin nyt ajankohtainen.

    No eikun pystyyn vaan - siis vaparien pornokampanja.

    Äänestä

Kävin taannoin vappa-ajattelijoiden johtohahmon kanssa sähköpostikeskustelun, jonka tuloksena totesin ainakin tämän olevan täysi idiootti.

Äänestä

Kannattaa katsoa Helsingin yhdistyksen Uskomaton-lehden numeroita - netissä 2011 alkaen - niin selviää, mihin yhdistys ja liitto on viime vuosina keskittynyt. Myös Vapaa Ajattelija -lehti kertoo sisällöllään autenttisesti siitä mikä meininki. Katso itse.

Äänestä
  • Juu: pappeja, kirkkoa, vaparien pyllykampanjaa, anarkismia. Siinä se.

    Äänestä

  • Roskalehti kirjoitti:

    Juu: pappeja, kirkkoa, vaparien pyllykampanjaa, anarkismia. Siinä se.

    Oliko se kovinkin paha että VA-lehdessä oli papin haastattelu?

    Äänestä

Ei voi uusia, koska jäsenlisäyksen sivuvaikutuksena vaparit saavat inhoajia moninkertaisesti. Vaparit ovat loukussa:
- Jos tekee jotain, jäsenmäärä kasvaa, mutta suuri enemmistö inhoaa yhä enemmän ja vapareita ei oteta enää senkään vertaa tosissaan -> vaikutusvalta vähenee.
- Jos ei tee mitään, jäsenmäärä hiipuu -> vaikutusvalta vähenee.

Vaparit ovat alaspäin vievässä kierteessä ilman ulospääsyä.

Äänestä
  • Vaparithan toimii, lobbaa ja tiedottaa hyvien tavoitteiden puolesta. Myös kunnissa. Ks. Esim uskomaton-lehti ja vapaa ajattelija -lehti netissä.

    Äänestä

  • LukijanKommentti kirjoitti:

    Vaparithan toimii, lobbaa ja tiedottaa hyvien tavoitteiden puolesta. Myös kunnissa. Ks. Esim uskomaton-lehti ja vapaa ajattelija -lehti netissä.

    No sillä ei ole mitään vaikutusta, mitä te lobataan vaparien omissa lehdissä. Ei niitä kukaan muu lue kuin vapari ja useimmat heistäkin puolihuolimattomasti.

    Äänestä

Asia ei ole vaparien agendalla. Eli ajettavissa asioissa. Eikä ole koskaan ollutkaan. Jussi K. Niemelä onnistui yllättäen pujauttamaan läpi 2010 sen tempauksen, joka sittemmin on kuopattu ajat sitten. Katso vaikka Uskomaton-lehti vuodesta 2011- netissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Veikko.Vapari kirjoitti:

Jokunen vuosi sitten Helsingin vapaa-ajattelijat järjestivät kampanjan, jossa vaihdettiin raamattuja pornolehtiin. Palstan antivaparit ovat tätä kampanjaa kovasti yrittäneet mustamaalata, koska vapaa-ajattelijat saivat sen ansiosta runsaasti julkisuutta ja jäseniä suorastaan vyöryi yhdistyksiin. Koskaan ei ole ollut yhtä paljon jäseniä kuin kampanjan jälkeen.

Olen kysellyt täällä, miksei menestyksekästä kampanjaa voisi uusia. Tänään lähihuoltamolla katselin lehtihyllyjä ja huomasin, että pornolehtiä on enää hyvin heikko valikoima. Lehdillä menee siis huonosti niinkuin jäsenmäärällä mitaten myös vapareilla. Vapareilla ja pornolehdillä tuntuu olevan joku kohtalonyhteys.

Pohdiskeltuani huoltamokokemustani tulin siihen tulokseen, että pornolehtikampanjaa ei ole järjestetty yksinkertaisesti siksi, että sitä ei voida enää järjestää. Lehtivaranto on ehtynyt. Tältä kannalta johdon nuiva suhtautuminen kampanjan uusintaan on ymmärrettävää.

Minusta vapariliikkeen johdon tulisi kuitenkin ajatella luovemmin. Ei pidä jättäytyä kiinni paperilehtiin. On otettava hyötykäyttöön sähköiset pornosivustot. Liitto voisikin uudistaa kampanjan versioksi 2.0: vaihda raamattusi pornosivustoon.

Koska vapareilla ei ole uskonnollisten piirien ahdistunutta suhdetta pornoon, uusi pornokampanja olisi elävä osoitus vapaa-ajattelijoiden ennnakkoluulottomasta ja iloisesta suhtautumisesta seksuaalisuuteen. Iskulauseeksi: uskonto ahdistaa, porno vapauttaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu