Kovo rikki: Miten W7 Pro uudelle kovalevylle?

UusiKovo

Alempana olevissa linkeissä hieman taustaa. Eli Lenovo L520:n oma ThinkVantege Toolboxilla tekemäni koko koneen koponenttien testi kertoo kaiken olevan OK paitsi kaksi seitsemästä kovon testistä kertoo riskistä kovalevyn rikkoutua / fail, kehoittaa tekemään tidostojen tallenukset ja vaihtamaan kovon.

Ilmeisesti varoitus tulisi ottaa tosissaan. Kone ollut noin 6-vuotta ykköskoneena ja levy pyörinyt liki aamusta iltaan. Toistaiseksi toimii, mutta jotakin häikkää taustalla vaikuttaisi olevan.

Jo uutena palautusosiossa oli jokin ongelma, joka esti sen CD:lle polttamisen ja siksi valmistaja lähetti maksutta palautuslevyn, jonka muistelin ottaneeni reissuun mukaan, mutta eipä löytynytkään pakaaseista.

Nyt pitäisi laittaa uusi perinteinen mekaaninen kovo ja yksi ulkoinen kovo tilaukseen, joiden tarkempi valinta toistaiseksi tekemättä. Ps. Please, ei sitten tehdä tähän ketjuun sotaa mekaaninen vs. SSD, sille voi tehdä oman aloituksen ;-)

Eli miten käyttiksen saa uudelle kovolle? Mikäli palautusosion saa tikulle ja osio ei ole viallinen, niin saako käyttiksen tikulta uudelle kovolle?

Jos tikku-vaihtoehto ei toimi, niin mitä vaihtoehtoja jäljellä, ellei halua maksaa 80€ Lenovon palautuslevystä?

Sitten W7:ssa ja Lenovon omassa softassa on myös jokin tiedostojen tallennus-optio, sauvegarde, mutta en ole perehtynyt niiden toimintaan laittaakseen dataa talteen.

Ps. Kuten havaitsette, niin nyt pakkoraossa olen opiskelemassa BackUp asioita ... no, on jo aikakin...


***

"mmc-exe-estaa-koneen-sammutuksen!"

- http://keskustelu.suomi24.fi/t/14362859/mmc-exe-estaa-koneen-sammutuksen!

"W7Pro : Starttiongelma !"

- http://keskustelu.suomi24.fi/t/14336697/w7pro--starttiongelma-!

20

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kfirkf
      • oletkoitse

        Kokeillut ladata levykuvaa linkistäsi. Ei muuten onnistu jollei ole retail-version omistaja.


      • kfirkf

    • apinajagorilla
      • UusiKovo

        Tuhon kloonaushommaan pitää perhetyä lähemmin, johon tarvinnee myös hankkia jokin USB-adapteri uudelle kovolle, jolla olemassa oleva systeemi pitäisi kloonata.

        Kannataiskohan hommata ulkoinen kovo vain systeemin BacUpia varten, jonka osioisi ja jolle kloonaisi sekä tämän L520:n systeemin, sekä tuon varakoneen Think Pad X220:n jossa ei ole palautusoiotakaan.

        Saako kloonin toimivana ulkoiselta kovolta korjattavalle koneelle tai uudelle kovolle? Tämä titenkin siten, että tehty kloonaus on konekohtainen, kummallekin omansa ja että myö sboottisektori onkloonattu.

        Koneeni kokoonapano (Lenovo L520 - LR7W61B) ei ole täysin sama kuin alla, mutta suunnilleen sama.

        - http://www.notebookcheck.net/Review-Lenovo-ThinkPad-L520-NWB53GE-Notebook.54102.0.html

        Löytyi myös alla oleva kokemus kloonauksesta. Sitten noita klooniohjelmia on erilaisia ja tuossa L520:ssä on osioimanki kovalevy, jota tuon linkin ilmaisversio HDClone:sta ei osaa käsitellä.

        Joskus on saanut lukea ett'ei kloonauksella ole saanut systeemiä uudelle kovolle, mutta en tiedä mitä virheitä tai ongelmia silloin on prosessissa tapahtunut.

        ***

        "Kovalevyn kloonaus USB"


        Tuxboot – Luodaan Clonezillasta boottaava versio USB tikulle
        Clonezilla – Kloonausohjelma


        - http://www.lojumo.fi/blogi/kovalevyn-kloonaus-usb/


      • apinajagorilla

        Ostin taannoin sellaisen SSD:n minkä mukana tuli laatikko mihin vanhan kovon sai pistettyä ulkoiseksi.
        Taisi siellä olla ohjeet käyttiksen siirtämiseksikin, en vaan niitä tarvinnut.


      • UusiKovo
        apinajagorilla kirjoitti:

        Ostin taannoin sellaisen SSD:n minkä mukana tuli laatikko mihin vanhan kovon sai pistettyä ulkoiseksi.
        Taisi siellä olla ohjeet käyttiksen siirtämiseksikin, en vaan niitä tarvinnut.

        Tuosta noita mekaanisia pitäisi katsella, vaikka Toshiba 500 tai jokin vastaava Seagate ja mukaan USB-SATA-adapteri.

        - http://bot.fi/1jp4

        Sitten pitäisi vielä valita ulkoinen kovalevy, ehkä kaksi jos ulkoiselle voi saada toimivan-boottavan BackUp-kloonin (en tiedä), toinen datalle ja toinen käyttiksien klooneille. Liekö niissä osassa sekä USB että SATA-liitin?


    • Lyhyesti, valmistajan esiasentama Windows asennetaan tältä asennusmedialta. Eli se mitä laitevalmistaja lähettänyt tai myynyt tai sitten palautusosiolta. Palautusosio jos on ehjä niin Clonezillalla saa koko kiintolevyn sellaisenaan talteen ja pääsee sitten uudella kiintolevyllä asentamaan siltä palautusosioilta.

      Yksi vaihtoehto olisi tietysti koittaa päivittää Windows 10:n, sitten kun kymppi rekisteröitynyt koneelle niin heittää uuden kiintolevyn kiinni ja sitten asentaa Windows 10:n uusiksi.

      Kaikissa tilanteissa ottaisin ensiksi varmuuskopion kiintolevyn sisällöstä Clonezillalla.

      • onnistuunäin

        Miksi se pitäisi asentaa uudelleen jos kloonaa vaan levyn ja käynnistää koneen, ei siinä sen ihmeempää. Jos kyseessä on järjestelmän siirto eri rautaan niin pitää poistaa tarvittavat ajurit ennen viimeistä samutusta tai käyttää jotain varmuuskopio ohjelmaa joka osaa palauttaa eri rautaan, esim. acronis universal restore toiminto.


      • apinajagorilla

        Siinähän se varmuuskopio tulee kloonatessa. :DD


      • UusiKovo

        "Palautusosio jos on ehjä niin Clonezillalla saa koko kiintolevyn sellaisenaan talteen ja pääsee sitten uudella kiintolevyllä asentamaan siltä palautusosioilta."

        Mikä logiikka tuossa on jos kerran Clonezillalla saa tehdyksi osioidusta kovosta datoineen ja tiedostoineen boottaavan kloonin, paitsi jos ihan tarkoituksella haluaa koneensa uudella kovolla tehdasasetuksille, eli nimenomaan haluaa vetää kaiken sileäksi.


      • onnistuunäin kirjoitti:

        Miksi se pitäisi asentaa uudelleen jos kloonaa vaan levyn ja käynnistää koneen, ei siinä sen ihmeempää. Jos kyseessä on järjestelmän siirto eri rautaan niin pitää poistaa tarvittavat ajurit ennen viimeistä samutusta tai käyttää jotain varmuuskopio ohjelmaa joka osaa palauttaa eri rautaan, esim. acronis universal restore toiminto.

        Esim. siksi jos se kiintolevyn sisältö on enemmän ja vähemmän korruptoitunut niin ei tule sitten harmia siitä kun kiintolevy on kääntänyt ohjelmista ja Windowsista bittiä vinoon.


      • apinajagorilla kirjoitti:

        Siinähän se varmuuskopio tulee kloonatessa. :DD

        Aivan. Olen näin tehnytkin niin ei tarvitse sen kummemmin miettiä ja säätää. Koko kiintolevystä vaan kopio suoraan talteen niin saa ennalleen.


    • UusiKovo

      Itselleni on edelleen epäselvää saako ulkoiselle kovolle tehtyä boottaavan turvakopio-kloonin systeemistään ja miten sen tarvittaessa saa uudelle tyhjälle kovolle. Ilmeisesti jonkin appsin avulla, mutta onko appsi toimiva silloin kun mahdolline tarve on ajankohtainen.

      B-koneessa, Think Pad X220:ssä ei edes ole palautusoisota, eli jokin boottaava turvakopio-klooni siitäkin tulisi saada tehtyä.

      En tiedä miltä medialta ja miten myyjäliike on käyttiksen uudelleenasennuksen tehnyt siten, ettei palauteosiota ole kuten tehdasaetuksellisessa, mutta Lenovon ThinkVantage Toolbox on kuitenkin mukana.

      Lenovon oma palautuslevy sitten maksaisi noin 80€ per kone ... nostaa kynnystä, eli lähinnä tuo kloonaus vaikuttaisi toimivalta.

      Ps. Sitten jos haluaisi hieman paranoina puolelle kallistua, niin voisi epäillä X220 myyneen likkeen voineen ujuttaa jotakin vakoilu ymv. extraa uudelleen asennuksien mukana ...

      • Clonezilla kloonaa koko kiintolevyn sinne ulkoiselle levylle, että sitten vaan uusi kiintolevy kiinni ja Clonezillalla kloonaa takaisin.


    • henskelimies6

      Helppoo kuin heinänteko!

      Luot windowsin omalla työkalulla ( ohjauspaneeli / varmuuskopio ja palauta / vasen yläkulma: luo järjestelmän näköistiedosto ) teet sen näköistiedoston ulkoiselle asemalle ja siirrät siltä ulkoiselta asemalta uudelle kovolle...kopiointi on täysin peilikuva partitio partitiolta..aikaa moiseen menee noin 15 minuuttia
      hölmöintä on käyttää jotain epävarmaa clonechillaa

      • UusiKovo

        Yes, olen tietoinen, että Windowsilla on omikain työkaluja, mutta en ole koskaan selvittänyt mitä ja miten ne osaavat tehdä.

        Tekeekö tuo 'näköistiedosto' eli image boottaavan kopion?

        Miten tuo imagen siirtoulkoiselta kovlta tapahtuu?

        Windowsin omalla työkalulla boottaava image ulkoiselle kovolle, sitten uusi kovo kannettavaan. Miten kannettava ja tyhjä kovo ilman käyttistä tunnistaa yhtään mitään kun ulkoisen kovon liittää piuhalla koneeseen?

        Noiden klooniohejlmien Clonezillan & Co suhteen en vielä ole selvittänyt mitä kaikkia niitä on saatavilla ja millaisia maineeltaan.

        Ps. Easeus on ollut osioinnissa kätevä ja osaa osioida levyn jossa jo käyttis ja dataa.

        Myös uusi kovo, sekä ulkoinen kovo (ehkä kaksi) pitää vielä valita ja laittaa tilaukseen.


    • kiinnosta

      Tuleeko näissä kloonauksissa mukana jo olemassa olevat ongelmat, vai tuleeko kloonista täysin puhdas järjestelmä?

      Sanotaan vaikka, että jokin explorer kaatuilee, kun muistikun laittaa koneeseen. Siirtyykö tuo vika kloonin matkassa uudelle levylle.

      • apinajagorilla

        Kloonissa on kaikki samat "ongelmat" mitä alkuperäisessäkin, poislukien kovalevyviat.


      • apinajagorilla
        apinajagorilla kirjoitti:

        Kloonissa on kaikki samat "ongelmat" mitä alkuperäisessäkin, poislukien kovalevyviat.

        Sovellusten kaatuilu voi johtua viallisesta kovosta tai viallisesta ram-muistista tai viallisesta sovelluksesta.
        Sitten kun on toimiva klooni niin asioita voi alkaa ratkoa "kovemmalla kädellä" koska jos jotain menee pahasti pieleen on aina toimiva jäljellä jonka voi taas kloonata jne


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      73
      3674
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      2001
    3. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      226
      1333
    4. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      134
      1220
    5. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      101
      1084
    6. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      109
      1065
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      70
      1020
    8. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      975
    9. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      974
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      886
    Aihe