Venäjän haave on saada maayhteys Kaliningradiin. Tämä ns Baltian katkaisu tapahtuisi monen asiantuntijan mielestä Puolan ja Liettuan rajan tuntumasta, ns Suwalkin käytävän kohdalta. Netistä löytyy asian tiimoilta jotain, mutta varsin suppeasti.
Mitenköhän tuo tapahtuisi ns skenaariomielessä. Kuvitellaanko siinä, että Venäjä voi noin vain mennä Valko-Venäjän kautta yrittämään tuosta kapeimmasta kohdasta. Vai tapahtuuko tuo "katkaisu" Kaliningradista käsin, aina Valko-Venäjän rajalle saakka, jolloin silloinkin Baltia jää mottiin. Ja tällöinkö esim Baltian maat pikku hiljaa antautuisi Venäjälle, ja Nato luopuisi niistä.
Itse en keksi suurta hyötyä Venäjälle tuon Suwalkin käytävän tiimoilta. Ensinnäkin, kauanko Venäjä kykenisi ylläpitämään käytävän, koska se joutuisi valtaamaan maa-aluetta Nato-maalta? Liettua ja Puola ovat kumpainenkin Nato-maita. Entä kuinka leveä tuo käytävä ylipäätään olisi? Kartasta kun katsoo, niin tuossa Suwalkin käytävässä tiestö kulkee poikkiteloin Venäjään nähden. Näin ollen Venäjän pitäisi vallata maa-aluetta kymmeniä kilometrejä Puolan tai Liettuan puolelta, että pääsisi hyödyntämään olemassaolevia maanteitä. Tuossa raja-alueella on kansallispuistoa ja läpikulkematonta metsää Venäjä-Kaliningrad suunnassa. Luulisin että se alue on Puolan ja Liettuan toimesta tahallaan jätetty vaikeakulkuiseksi aarnimetsä alueeksi, juurikin Venäjä pelon takia. Via Baltica kulkee toki siitä, mutta se on poikkiteloin Venäjään nähden.
Lisäksi Valko-Venäjäkin on lähentynyt länttä, jolloin se ei mikään itsestäänselvyys ole, että Venäjä voisi Valko-Venäjää hyödyntää ns läpikulkumaana. Helpompi Venäjän on maareitti luoda Latvian ja Liettuan itäosien kautta, koska siellä tiestö menee kohti Kaliningradia. Mielestäni Suwalkin kohdalla on vaikea maastoeste, olkootkin että se on teoreettisesti kapein kohta.
Kaiken lisäksi Nato on keskittänyt paljon kalustoa Puolan koillisosaan, Suwalkiin, sekä Liettuaan Mariampoleen. Nato pystyisi heti puuttumaan mahdolliseen tunkeutumisyritykseen, molemmin puolin. Maastoeste ja tiestön puuttuminen huomioon ottaen, Venäjän on mahdoton tunkeutua Suwalkin käytävästä yhtään mihinkään. Tai ainakin siihen kuluisi hirvittävät mies ja kalustotappiot, ja käytävää ei pystyttäisi ylläpitämään kovinkaan kauaa, kunnes Nato molemmin puolin kaventaisi sen takaisin seitinohueksi.
Mutta joo, pohdintaahan tämä on, heittäkää nyt silti joku joitain ajatuksia, joita en osannut ottaa huomioon. Tai onko asiasta mitään parempaa tietoa olemassa?
Suwalkin käytävä
62
3575
Vastaukset
- Anonyymi
Еi ме аiota siitä kohtaan тulla Kaliningradiin, tosijjaan. Tuo on turhaa pelkoa ja russofoьiaa!
T. Dmitri Peshkov
Ps. Pahoittelut että Suomen kieleni ei ole ihan virheetöntä.- Anonyymi
Joo sen uskon... ei oo kanttia ja poweria...ja lisäxi ootte siellä Puten lätissä menossa kivikaudelle
- Anonyymi
Putin pelkää Natoa, kuten pitääkin.
Puola on sotilaallinen Naton suurvalta, turpaan tulee, jos siihen suuntaan yrittää.- Anonyymi
No niin lapset oikeasti se alue kuuluu tietysti puolaan ja Saksaan kuin oli ennen sotia se oli kristittyjen katolisten omistama aluetta jos ymmärrätte Jeesus asioita.
- Anonyymi
Naton tulee vahvistaa alueen turvallisuutta merkittävästi eikä antaa r........e mitään mahdollisutta
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Naton tulee vahvistaa alueen puolustusta merkittävästi
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Jos yrittävät niin Kaliningrad maan tasalle ? Ja nimikin taitaa senjälkeen muuttua !
Tuhkakupiksi- Anonyymi
Nuorille tiedoksi sen paikan nimi oikeasti on KÖNINGSBERG
- Anonyymi
Venäläiset voivat hyökätä kummaltakin puolelta: Kalingradista ja Valko-Venäjältä
- Anonyymi
Se ja sama...Mistä voivat...jossitellahan voi..tätäkin olis setä jos sillä olis munat... Nyt niilä on vastassa Nato maat... ei oo kanttia
- Anonyymi
Se alue ei kuulu oikeasti Venäjälle vaan stalinistit miehitti sitä asein Marx Engels young Jing Jang Bing Bong Lenin Stalin punaliput.
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Nopeasti lisää joukkoja alueelle
- Anonyymi
On jo siellä...ja Putte pysyy nyt lätissään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On jo siellä...ja Putte pysyy nyt lätissään
Taitaa suomessa asua siltä kotoisin olevia myös itäsaksan venäläisiä niillä oli kauhea kiima varastaa Stalinin aikana kaikki.
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Vahva puolustus alueelle
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Mutta tuo maayhteyshän olisi mitä käytännöllisin ja säästäisi lentopetrolia Suomelta. Nythän on nniin että kun Kaliningradiin lentää Venäjältä lentokoneita tai sieltä Venäjälle, Suomen ilmavoimien on lähdettäväö tunnistamaan että ahaa, siellähän lentelee venäläiskone.
Se nimittäin tuleee kerta kerran jälkeen aivan yllätyksenä kun oli luultu että siellä lentelee Kenian tms. ilmavoimien koneita...- Anonyymi
Ei niitä koneita noin tunnisteta nykyaikana ne näkyy satelliiteissa ja netissä sekä muissa systeemissä sitten kun laittomia tulee liian lähelle niitä lähtee vastaan sotakoneet tai joskus jonkun maan koneita pitää tarkemmin valvoa. Myös arabien.
- Anonyymi
Lisää vahvistuksia
- Anonyymi
Nato vahvistaa puolustusta
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Jos venäjä ja wagnerit mikäli jatkaa venäjän palveluksessa ottaa tietysti suwalkin käytävän käyttöön. Mutta kun ja jos venäjä menee suwalkin käytävälle jää venäjän joukot kahden valtion mottiin. Liettuan ja Puolan välissä kun on aika ikävä olla siis kahden Nato maan välissä. Onhan se heikko kohta tai naton ja koko Euroopan heikoin kohta mistä venäjä voisi aloittaa laajamittaisen hyökkäyksen molempiin maihin yhtäaikaisesti. Eikä pidä unohtaa että venäjän talous ei ole kaatumassa koska venäjä takoo samanaikaisesti rahaa sitä mukaa kun pommittavat ukrainaa. Eli venäjällä olisi tällä hetkellä varaa hyökätä esimerkiksi Moldovaan ja valko Venäjälle minne ukrainan sota ajanmittaan tulee eskaloitumaan valitettavasti. En halua pelotella ketään mutta tämä on ikävä totuus että maailma on kovaa vauhtia ajautumassa kolmanteen maailmansotaan ja varsinkin jos kiina on hyökkäämässä taiwaniin.
- Anonyymi
Sarjakuva viivi ja Wagner ?
- Anonyymi
Lisää vahvistuksia alueelle
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
https://www.verkkouutiset.fi/a/venajan-kenraali-puhuu-hyokkaamisesta-muualle-eurooppaan-ukraina-on-vasta-alkua/
🚀💣💥🔥
Korkea venäläiskenraali Andrei Morditshev uhkailee muuta Eurooppaa sotatoimilla.
– Sota tulee kestämään kauan. Päivämääristä on turha puhua. Jos taas puhutaan itäisestä Europasta, siitä mitä meidän on tehtävä – se tulee toki viemään kauemmin.
Kenraalilta kysytään haastattelussa, onko Ukraina vasta välivaihe.
– Kyllä, juuri näin. Tämä on vasta alkua, hän vastaa.
Venäjän kenraali kertoo valtion television yleisölle Ukrainan olevan vasta imperialistisen valloitusretken alku. Jos olemme oppineet yhtään mitään 1930-luvusta, on se, ettei hyökkääjä ikinä pysähdy vaan se on pysäytettävä. Tämä muuttuu sitä vaikeammaksi mitä pidempään jahkaillaan ja odotetaan,- Anonyymi
Tämä on puhdasta propagandaa. Venäläisiä on n. 100 miljoonaa ja 40 miljoonaa muita kansallisuuksia. Väkipakolla hallittu tilkkutäkkivaltio. Pullistelevalla puheella yritetään pelotella Eurooppaa Venäjän voimalla, joka on osoittautunut pienemmäksi kuin oletettiin. Euroopassa on puolimiljoonaa asukasta, joten Venäjä on tähän nähden pieni räköttäjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on puhdasta propagandaa. Venäläisiä on n. 100 miljoonaa ja 40 miljoonaa muita kansallisuuksia. Väkipakolla hallittu tilkkutäkkivaltio. Pullistelevalla puheella yritetään pelotella Eurooppaa Venäjän voimalla, joka on osoittautunut pienemmäksi kuin oletettiin. Euroopassa on puolimiljoonaa asukasta, joten Venäjä on tähän nähden pieni räköttäjä.
Euroopassakin puoli miljoonaa no niin.
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ccdf4b9f-6300-4380-bad0-d4022720a51c
Valko-Venäjän univormuihin sonnustautuneet naamiomiehet ovat toteuttaneet outoja hyökkäyksiä Puolan rajalla,
Naamiomiehet ovat ampuneet ritsoilla ja heitelleet kivillä Puolan rajavartijoita, Puolan viranomaiset ovat vahvistaneet.
Rajavartiolaitoksen kertoman mukaan ryhmän jäsenet olivat pukeutuneet valkovenäläisiin univormuihin ja naamioineet kasvonsa. Heillä oli aseinaan ritsat ja he käyttivät taskulamppuja puolalaisten rajavartijoiden sokaisuun.
paikalle ilmaantui myös ”erikoisajoneuvo”, mutta asiasta ei kerrota tarkemmin.- Anonyymi
Valko-Venäjän ritsat on juutalaisilla ne kun elää muinaisessa kulttuurissa aikaa ennen kuin David kuoli ja ritsalla kivitti goljatin. Niinku David on kuollut.
- Anonyymi
Loppu maayhteydelle Kaliningradista Venäjälle. Saisi äijä miettimistä.
- Anonyymi
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/minsk-tulistui-nato-maalle-kaikki-syyt-iskea-sotilaallisesti/
Valko-Venäjällä ”on kaikki syyt” syitä iskeä puolustusliitto Natoon kuuluvaa Liettuaa vastaan, katsoo maan turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja Pavel Muraveiko.
ryppy maiden välisissä suhteissa johtuu Liettuan asettamista rajoituksista valtioiden välisellä rajalla. Liettua on sulkenut tiettyjä rajanylityspaikkoja sekä lopettanut turistiviisumien myöntämisen valkovenäläisille.
Lisäksi Valko-Venäjän hallinto on suivaantunut siitä, että rajoitusten takia kulku Kaliningradiin on vaikeutunut.- Anonyymi
RepeRuutikaIlo kirjoitti:
Millähän sekin iskisi. 🥱
Siitä meillä on ennakkotapaus vuodelta 1986: tekevät ydiniskun eli räjäyttävät ydinvoimalan omalla alueellaan, kun tuuli sattuu olemaan idästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitä meillä on ennakkotapaus vuodelta 1986: tekevät ydiniskun eli räjäyttävät ydinvoimalan omalla alueellaan, kun tuuli sattuu olemaan idästä.
Jostain syystä tuon ajan uutisoinnissa väitettiin Tsernpbylin sijaitsevan Valko-Venäjän alueella. Ainakin nykyään se on toimittajienkin mukaan Ukrainan puolella.
Anonyymi kirjoitti:
Jostain syystä tuon ajan uutisoinnissa väitettiin Tsernpbylin sijaitsevan Valko-Venäjän alueella. Ainakin nykyään se on toimittajienkin mukaan Ukrainan puolella.
Neuvostoliiton sisäisillä rajoilla oli kovin vähän merkitystä ennen liiton kuolemaa.
- Anonyymi
No niin pennut kuoleman hetkellä on se oikea tilipäivä kaikille
- Anonyymi
"puolustusliitto Natoon"
Mitä tuo liitto on puolustanut?
Hyökännyt sen sijaan useamman kerran.
Kyseessä on sotilaallinen ja poliittinen liitto wikipedian mukaan.
Viime aikoina on natomediassa otettu käyttöön paremmalta kuullostava "puolustusliitto" -nimike tuolle sotablokille.
- Anonyymi
r....... haaveet tulee estää ja Nato tulee sijoittaa riittävästi joukkoja alueelle
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
näin
- Anonyymi
Mitä tarkoittaa "poikkiteloin Venäjään nähden"?
- Anonyymi
Lappeenrannassa on Venäjään pakottava koulu muita kieliä ei hyväksytä Suomen valtion ja kunnan rahoilla.
- Anonyymi
Kaliningrad kannattaa eristää kokonaan Venäjästä. Voidaan kiusata kaikkea liikennettä sinne.
- Anonyymi
Se vaan sopii. Kannatan lämpimästi Kaliningradin siirtämistä väestöineen valkovenäjän alueelle.
Kaliningrad venäjän hallinnassa on historiallinen unohdus.- Anonyymi
Kyllä Stalinin ajan kulissit voi jo purkaa
- Anonyymi
Ei vaan muistutus natsi-Saksan rikoksista, joista he joutuivat maksamaan
- Anonyymi
Olet ilmeisesti varsin oikeassa. Suwalkin "käytävän" avaaminen olisi Venäjälle korkeintaan väliaikainen ratkaisu. Kaliningradin alueliitos Venäjään toímisi vasta kun vähintään Liettua ja edes osa Latviasta olisi liitetty Venäjän hallintaan kuten Neuvostoliiton aikana oli. Ongelma on samanlainen kuin Gazalla suhteessa palestiinalaiseen Länsirantaan: alueiden liittäminen toisiinsa on mahdotonta niin kauan kuin välissä on itsenäinen toinen valtio.
Ratkaisuja on kaksi, joista ensimmäinen on tyhmä ja toinen lyhyellä tähtäimellä epätodennäköinen.
Ensimmäinen vaihtoehto: väkivaltainen alueriisto. Hintana valtava määrä ihmishenkiä. Lopputulos silti epävarma.
Toinen vaihtoehto: valtioiden välisten rajalinjojen epädramatisoiminen EU:n esimerkin mukaisesti. Kun kauppa käy ja ihmiset liikkuvat vapaasti, ei yksittäisen valtiorajan sijainnilla ole suurta merkitystä. Kaliningradilla voi olla tulevaisuus yhtä hyvin EU:n kuin entisen Neuvostoliitonkin yhteydessä.- Anonyymi
Kaikki ratkaisut kautta historian ovat ja ovat olleet väliaikaisia.
Mitään perusteita ei ole noille väitteille mitä muka tulisi tapahtumaan jos.
Silkkaa NATO-propagandaa väitteet Venäjän ja Putinin tulevista hyökkäyksistä milloin minnekin.
Venäjä on hyvin johdonmukaisesti sanonut olevansa NATOn laajenemista vastaan mutta silti sitä jatkettiin lupauksista huolimatta .
Kuitenkaan mitään hyökkäyksiä ei ole koskaan tullut, levottomuudet joita länsi on yrittänyt järjestää, on rauhoitettu tarvittaessa voimakeinoin.
Ukrainan 2014 aloittama sota tulee loppuessaan jäämään siihen ellei länsi onnistu provosoimaan jotain uutta konfliktia, "suwalkin käytävää" tms.
Kaliningrad on osa Venäjää eikä siis tarvi mitään alueliitosta.
Tarvittavat yhteydet tietenkin pitää olla ja sellaiset on ollutkin.
Nyt provosoidaan pyrkien Venäjän meriliikennettäkin rajoittamaan.
Jos siinä mennään liian pitkälle, ei tulos tule olemaan hyvä.
Mutta ilmeinen tarkoitus onkin saada sota aikaan NATOn ja Venäjän välille.
Vaikka NATOn heikkous on jo paljastunut Ukrainassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki ratkaisut kautta historian ovat ja ovat olleet väliaikaisia.
Mitään perusteita ei ole noille väitteille mitä muka tulisi tapahtumaan jos.
Silkkaa NATO-propagandaa väitteet Venäjän ja Putinin tulevista hyökkäyksistä milloin minnekin.
Venäjä on hyvin johdonmukaisesti sanonut olevansa NATOn laajenemista vastaan mutta silti sitä jatkettiin lupauksista huolimatta .
Kuitenkaan mitään hyökkäyksiä ei ole koskaan tullut, levottomuudet joita länsi on yrittänyt järjestää, on rauhoitettu tarvittaessa voimakeinoin.
Ukrainan 2014 aloittama sota tulee loppuessaan jäämään siihen ellei länsi onnistu provosoimaan jotain uutta konfliktia, "suwalkin käytävää" tms.
Kaliningrad on osa Venäjää eikä siis tarvi mitään alueliitosta.
Tarvittavat yhteydet tietenkin pitää olla ja sellaiset on ollutkin.
Nyt provosoidaan pyrkien Venäjän meriliikennettäkin rajoittamaan.
Jos siinä mennään liian pitkälle, ei tulos tule olemaan hyvä.
Mutta ilmeinen tarkoitus onkin saada sota aikaan NATOn ja Venäjän välille.
Vaikka NATOn heikkous on jo paljastunut Ukrainassa."Venäjä on hyvin johdonmukaisesti sanonut olevansa NATOn laajenemista vastaan mutta silti sitä jatkettiin lupauksista huolimatta ."
Ei ole mitään lupauksia ollut siksi et koskaan laita niistä dokumenttia venäjän federaatiolla ja Natolla ei ole tällaisia sopimuksia .
Mitä tulee maihin jotka ovat hakeneet ja hakevat Naton jäsenyyttä ovat järjestään olleet itsenäisiä suvereeneja valtioita tämä asiahan ei kuulu ulkopuolisille vieraille valtioille mitenkään varsinkaan jos ne eivät ole edes Natossa ja siten sopimuksen osapuolia millään lailla.
En oikein saa kiinni siitä punaisesta langasta mitä Tiltu propagandallaan tässä asiassa hakee näyttää että Tiltu on asian kanssa enemmän hukassa kuin edes ymmärtää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki ratkaisut kautta historian ovat ja ovat olleet väliaikaisia.
Mitään perusteita ei ole noille väitteille mitä muka tulisi tapahtumaan jos.
Silkkaa NATO-propagandaa väitteet Venäjän ja Putinin tulevista hyökkäyksistä milloin minnekin.
Venäjä on hyvin johdonmukaisesti sanonut olevansa NATOn laajenemista vastaan mutta silti sitä jatkettiin lupauksista huolimatta .
Kuitenkaan mitään hyökkäyksiä ei ole koskaan tullut, levottomuudet joita länsi on yrittänyt järjestää, on rauhoitettu tarvittaessa voimakeinoin.
Ukrainan 2014 aloittama sota tulee loppuessaan jäämään siihen ellei länsi onnistu provosoimaan jotain uutta konfliktia, "suwalkin käytävää" tms.
Kaliningrad on osa Venäjää eikä siis tarvi mitään alueliitosta.
Tarvittavat yhteydet tietenkin pitää olla ja sellaiset on ollutkin.
Nyt provosoidaan pyrkien Venäjän meriliikennettäkin rajoittamaan.
Jos siinä mennään liian pitkälle, ei tulos tule olemaan hyvä.
Mutta ilmeinen tarkoitus onkin saada sota aikaan NATOn ja Venäjän välille.
Vaikka NATOn heikkous on jo paljastunut Ukrainassa.Ketä kiinnostaa Venäjän kanta asiaan?
- Anonyymi
Kaliningrad voisi itsenäistyä Venäjän hallinnasta. Tämä olisi kaikkien kannalta paras ratkaisu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaliningrad voisi itsenäistyä Venäjän hallinnasta. Tämä olisi kaikkien kannalta paras ratkaisu.
Juuri näin. Demilitasoitu 4. Baltian tasavalta joka olisi Puolan ja Liettuan, miksei yleisemminkin EU:n suojeluksessa.
- Anonyymi
Mihin Venäjä Kaliningradia tarvitsee. En näe yhtään järkevää syytä.
- Anonyymi
Fasistiset valtiot jotka kuvittelevat olevansa suurvaltoja haluavat vain lisää pinta-alaa ja siirtomaita itselleen. Venäjä on juuri tällainen valtio.
- Anonyymi
Maayhteyden saavuttaminen rauhanomaisesti on äärettömän helppoa:
Siirretään Kaliningrad, tuo ryöstösaalis, jonnekin Siperiaan. Venäläisillä on väestön pakkosiirrot vanhastaan hallussa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä802809Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2951626Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461527- 871371
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4011349Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3961273Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381027Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik2999Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329854Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254832