Suomen on erottava EU:sta, ennenkuin on liian myöhäistä. EU alistaa Suomen keskusvallan alle ja murentaa itsenäisen valtion perusteet kuten kansanvallan. Suomen heikko taloustilanne johtuu suurelta osin EU:sta. Maksamme Eu:niin valtavia summia euroja ja saamme niistä takaisin murto-osan. Turvallisuutta EU ei takaa. Turvallisuustilanne on huonontunut, koska emme voi tehdä itsellemme edullisia päätöksiä vaan on alistuttava EU:n pakotteisiin. Toimimme EU:n/Naton räksyttävänä vahtikoirana Venäjän suuntaan. Onko tässä järkeä? Ei ole. Suomen on erottava Britannian tavoin Eu:sta.
Suomen erottava EU:sta!
Suomi-itsenäiseksi
5105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaikki rapistuu ja kurjistuu Suomessa. Eu:n on syy, koska vie kaikki infraan tarvittavat rahat Eumaksuina. Katsokaa esim. teitä, noin paljon kuoppia ja korjaamattomuutta ei ole nähty ennen Eu aikaa.
koiranpaskatkin kaduilla on paljon isompia tässä nykyisessä EU suomessa.
Kekkosen aikana ei koirat kaduille paskonu sentään.
Eikö ne saa suomi24:n ylläpidossa mitenkään bannattua teitä Pietarilaisia EU:n vastustaja putinatseja.
Eikö ne saa suomi24:n ylläpidossa mitenkään bannattua teitä aivonsa polttaneita öyhöttäjiä?
Eikö muita vaihtoehtoja ole? Jos vastustat EU:ta tai NATOA, niin olet automaattisesti Pietarilainen? Voi sinua kahden synapsin säälittävää ryömijää :)
Joo maksetaan 800 000 000 euroa Euhun jotta saadaan vastaanottaa junalasteittain maahan tunkeutujia. Tämäkö on korvaus maksetulle summalle?