Menetin poikuudet tädilleni

tädinkultapoju

Nämä asiat tapahtuivat kymmenkunta vuotta sitten.
äitini sisko oli saanut jonkin projektin hoitaakseen ja asui meillä syksystä toukokuun loppuun.

Minun sisareni oli muuttanut toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja yläkerrassa oli hänen huoneensa vapaana. Minullakin oli huone yläkerrassa myös.

äitini oli silloin 45 v ja hänen sisarensa muutamaa vuotta vanhempi.
Tätini Anneli oli naimisissa ja heillä oli suunnilleen ikäisiäni lapsia.
Minä olin juuri aloittanut lukiossa toisella luokalla.

Meillä oli yläkerrassa iso olohuone jossa oli tv ja muut vekottimet.
Olimme myös aikoinaan saaneet suihkun ja vessan yläkertaan mikä oli yläkerrassa asumisen mukava puoli.

Syksy tuli ja tätini muutti meille ja hänellä oli aluksi melko kiireinen työrytmi ettemme paljon nähneetkään.
Joskus hän tuli myöhään töistä kun olin jo pehkuissa ja kuulin kerrankin hänen menevän vessaan jossa tietysti hoiti asiansa.
Kuului vain kun hän päästi pyttyyn kovalla sihinällä pissansa.
Silloin kiinnostukseni heräsi tätiini.

Ajatukseni vaelteli joka suuntaan kunnes nukahdin.
Aamulla herätessäni ja kömpiessäni itse vessaan törmäsin kiireiseen tätiini joka tuli meikkaamasta kylpyhuoneesta pelkissä sukkahousuissaan ja rintsikoissaan.

Sanoimme huomenet ja Anneli valitteli kiirettään.
Katselin hänen peräänsä hänen mentyään huoneeseensa ja ajattelin, että tätini oli aika hyvän näköinen pakkaus.

Hiekanharmaat hiukset vaaleat ja rinnat olivat sopivan pienet, äidilläni oli kylläkin isommat, takamus oli kuin omena pyöreä.
Kiinnostukseni tätiäni kohtaan vain lisääntyi.

Tämäkin päivä taas kului ja tulin koulusta kotiin, tein läksyt kuten kunnonn opiskelijan kuuluukin.
Kävin juoksemasa pikku lenkin ja menin suihkuun sitten.
Riisuin vaatteeni ja heitin ne yläkerrassa olevaan likapyykkikoriin.

Silmiini osui tätini valkoiset alushousut jotka olivat siellä myös.
En voinu vastustaa kiusausta ja otin tätini alushousut käteeni.
Kääntelin niitä hetken kädessäni ja vein ne nenäni alle.
Nuuhkaisin ja tuoksu oli kiihottava nuorelle kaverille jolla ei ollut vielä seksikokemuksia lainkaan.
Housuissa oli valkoisen harmaata ainetta sisäpuolella ja mielikuvitukseni lähti heti lentoon.

Kuvittelin miten tätiäni oli naitu ja tämä oli kuivunutta spermaa joka oli valunut alushousuihin.
Minun kullini oli jäykistynyt haistellessani tätin housuja ja nuuhkaistessani uudelleen pakotus kullissani vain koveni.

Nenääni jäi leijumaan pissanhajua ja jotain muuta tuoksua joka oli vieras hajuminulle.
Vaistomaisesti kääräisin alushousut kullini ympärille ja aloin runkkaamaan.
Kuvittelin miten makaisin tätini kanssa ja fantasioin ajatuksella kunnes tunsin lastini lähtevän lähtevän liikkeelle.

Tahrin tätini alushousut spermaani, mutta en voinut laittaa niitä märkinä takaisin pyykkikoriin. Kietaisin pyyhkeen ympärilleni ja vein ne sänkyyni tyynyn alle ja takaisin suihkuun.

Illalla täti tuli taas myöhään töistä ja olin vielä hereillä.
Kuuntelin hänen liikkumistaan maaten sängyssäni ja katsellen tätinin tahraisia alkkareita.
Ne olivat seksikkään näköiset kokoa 40-42.
Nuuhkaisin niitä ja käärin ne kullini ympärille aikomuksenani taas runkata lasti niille.
Säpsähdin koputukseen ovelleni ja nostin päätäni tyynyltä…”hei Mika, näin valoa ja ajattelin tulla kysymään jotta voisitko tulla vaihtamaan kannettavan tulostimeen väripatruunan,,se vähän takkuaa..,kun mun pitää tulostaa vielä yksi pöytäkirja”, tätini pyysi.
”-joo, kyllä mä tuun ei siinä mitään”, vastasin pelästyneenä.
Onneksi olin säikähtänyt ja kullini oli myös säikähtänyt ja oli normaalissa olotilassa.
Piilotin tädin alkkarit peiton alle ja nousin ylös.

Menin Annelin huoneeseen ja aloin vauhtaa väripatruunaa,,silmäilin tätiäni salaa samalla, hänellä oli taaskin vain sukkahousut ja valkoinen paita yllään..kiihottava näkyminulle.

”-No niin tuus kattoon mä näytän sullekin miten se tapahtuu”, sanoin tädilleni ja pyysin häntä istumaan tuoliin.
Itse asetuin tätini selän taakse ja aloin näyttämään.
Tätini istui edessäni ja minä kurkottelin selän takaa näyttäen toimenpiteen.
”Jaa, noinko helppoa se onkin”, täti sanoi.
”-Joo”, minä vastasin ja käteni vain kosketti tätini hiuksia. Pörrötin niitä ja käskin pitää asian muistissa.

Minulla oli alkanut seisomaan ja oli pakko häipyä omaan huoneeseeni.
Täti kiitti ja sanoimme hyvät yöt.

Seuraava päivä oli perjantai ja vanhempani olivat lähdössä jo aamulla kohti lappia jonne he aina itsenäisyyspäivän aikana menivät.
Minä olisin yksinkotona viikonlopun ja äiti oli tuputtuanut kaikki kaapit ruokaa täyteena

Tulin koulusta jo puoliltapäivin ja vanhempani pakkasivat autoaan valmiiksi.
”Mika, Anneli soitti juuri, että joutuu olemaan viikonlopun jossain työasiassa täällä joten hän laittaa teille ruuat.”
Kuulin hänen puhuvan, että oli hyvä kun Anneli jäi kotimieheksi Mikalle....

Lue koko tarina täältä:
http://seksifantasiat.runkkareille.com/nuoret-pojat/menetin-poikuudet-tadilleni/

3

2305

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiitostästäkin

      Tää oli kiihottava tarina

    • lastilasse

      Tälle lensi lastit

    • toskii

      Tosi kiihottavaa luettavaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      387
      945
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      215
      756
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      696
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      70
      670
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      659
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      645
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      630
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      581
    Aihe