Yli puolet seksuaalisesta ahdistelusta epäillyistä ulkomaalaisia
Poliisin kirjaamien seksuaalisten ahdistelujen määrä on lähes kolminkertaistunut edellisvuoteen verrattuna, uuutisoi Savon Sanomat.
Kuluvana vuonna poliisi on kirjannut toukokuun loppuun mennessä 225 rikosilmoitusta seksuaalisesta ahdistelusta, kun taas viime vuonna vastaavana ajankohtana seksuaalisia ahdisteluja kirjattiin 78.
Huhtikuussa poliisi tiedotti kirjanneensa tänä vuonna maaliskuun loppuun mennessä 132 seksuaalista ahdistelua, kun viime vuonna vastaava määrä samana ajankohtana oli 44 kappaletta.
Poliisitarkastaja Vesa Tikkala Poliisihallituksesta kertoo, että yksi selittävä tekijä on ulkomaalaisväestön osuuden lisääntyminen Suomessa.
Hänen mukaansa tänä vuonna ilmoitetuista 225 tapauksesta epäilty on ollut poliisin tiedossa 127 tapauksessa, joista 66 tapauksessa epäilty oli ulkomaan kansalainen.
Vuonna 2015 poliisille ilmoitettiin 284 rikosta nimikkeellä seksuaalinen ahdistelu. Epäilty oli poliisin tiedossa 180 tapauksessa. Näistä tapauksista ulkomaalainen oli epäiltynä 58 tapauksessa.
– Ulkomaalaisten osuus on kasvanut yli 20 prosenttia.
Tikkalan mukaan on mahdollista, että myös ilmoitusaktiivisuus on noussut siksi, että tietoisuus seksuaalisesta ahdistelusta rikoksena on lisääntynyt. Tikkala kuitenkin arvioi, että myös rikosten määrä on noussut.
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/110200-yli-puolet-seksuaalisesta-ahdistelusta-epaillyista-ulkomaalaisia

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.