Mietelmiä sopivasta painosta

Tein vaelluksen, ja siinä oli aikaa ajatella suhtautumista painoon nykymaailmassa. Ensinnäkin mietin, että ensimmäisen etapin on ilman muuta oltava, että paino pysyy ennallaan. Jos aikoo laihduttaa siitä tilanteesta, jossa paino on jatkuvasti nousussa, niin sehän on sama kuin tekisi äkkijarrutuksen moottoritiellä ja lähtisi etenemään peruuttamalla. Eli ei vaan onnistu. Mielestäni on vähempi paha olla vähän nk. ylipainoinen kuin laihduttaa siinä vaiheessa, kuin ei onnistu pysymään edes olemassa olevassa painossaan.

Toinen mietelmäni oli, että nykyisessä terveydenhuoltojärestelmässä yhä edelleen tuijotetaan vaa'an lukemaa kehonpainokoostumuksen sijaan. On sama kuin tuhoaisi dynamiitilla ihmisen, jos painostaa hieman "ylipainoista", mutta liikkuvaa ja hyväkuntoista ihmistä laihtumaan. Todennäköisesti lopputulos on, että ihmisen ravitsemus heikkenee ja hän menettää lähinnä lihasta, jolloin painonhallinta heikkenee tai romahtaa. Eli alkaa massiivinen painonnousu tai jojoilu. On taatusti terveellisempää olla lihaksikas ja nk. ylipainoinen kuin laiha, jolla on paljon keskivartalorasvaa.

Kolmas mietelmäni on, että ihmiset aliarvioivat syömisensä ja yliarvioivat kuluttamansa kalorit. Kävelemällä tai juoksemalla ei käytännössä kuluta ylimääräistä energiaa. Eli normaali hyvä syöminen riittää, ei tarvitse mitään hömpähömppää uhreilulisäravinnelitkuja. Ja sanon tämän vahvasta kokemuksesta. Kävelin 400 km kahteen viikkoon rinkka selässä. Ei ollut nälkä, en syönyt ylimääräistä, enkä laihtunut. Join vettä. Toki vatsalihakset olivat napakassa kunnossa jo puolivälimatkassa, kun rinkka pisti kehon syvät lihakset hommiin. Kävelemällä ei siis laihdu, eikä kevyttä liikuntaa pidä palkita mässäilyllä. Ainoaan rankalla lihaskuntreenillä saa aineenvaihduntaan vipinää.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

walkkeri2016 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu