Huumoshenkinen sota MV-lehteä vastaan

Otsikkoon ei enää valitettavasti mahtunut loppuun lisäys "ja sananvapautta", mutta pääasia tuli varmaan selväksi. Kyse on siis kirjallisesta kysymyksestä, jotka demareiden eduskuntaryhmän 19 (34stä) itsensä edustajasta jätti oikeusministerille toukokuussa.

Aloite (Joka lähti liikkeelle Hanna Huumosen (SDP, SONK) käynnistämästä nuorisojärjestökampanjasta) oli tullut demarinuorten entiseltä puheenjohtajalta, itsensä edustaja Joona Räsäseltä. Aihe virallisesti oli kirjallinen kysymys hallitukselle sananvapauden estämisestä. Muodollisesti demarit olivat siis edistämässä sananvapautta, todellisuudessa ajamassa alas ainoaa sananvapautta soveltavaa julkaisua, MV-lehteä.

Suomen lisäksi ei taida olla montakaan muodollisesti ei-diktatorista valtiota, joka käyttää näin paljon julkista aikaa ja rahaa yksityisten firmojen, kuten tässä MV-lehti, alasajoon. Joka tapauksessa demareita ilmeisesti ei miellytä totuuden kuuleminen mediassa.

On kuvaavaa, että tämä demareiden kirjallinen kysymys oli niin kertakaikkisen älytön, että melkein puolet eduskuntaryhmästä tajusi olla sekaantumatta siihen. Meinaan että niin kahjo esitys että jopa toiset demarit tajuavat sen kahjoksi. Esimerkiksi Eero Heinäluoma, ehkä vaikutusvaltaisin eduskuntaryhmästä, jätti allekirjoittamatta. Vielä merkittävämpää, jopa rajoituksia joka kuviteltavaan kohtaan ajava Erkki Tuomioja oli jättänyt allekirjoittamatta.

Tässä kysymyksessä yksityisen sananvapauden suitsimiseksi tapahtui myös omituinen "kömmähdys". Alkuperäisessä uutisoinnissa sanottiin, että persujen Teuvo Hakkarainen oli yksi aloitteen allekirjoittajista. Hakkarainen kuitenkin kiisti tämän ja demarit kehittivät hätäpaskan tuon jälkeen: Se olikin itsensä edustaja Tuula Haatainen (Myös T ja H) joka oli osallisena demarien joukosta ja että oli tapahtunut sekaannus tämän ja Hakkaraisen välillä.

Kuulostaako "Tuula Haatainen" tosiaan sanottuna ääneen samalta kuin "Teuvo Hakkarainen"? Ehkä jos kirjuri on puolikuuro, mitä itse en usko. Iltasatulehti uutisoi aiheesta:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016050721529687_uu.shtml

On merkittävää, että Iltasatulehden edustaja ei osaa laskea. Allekirjoittajia oli demariryhmästä 19 eikä 18. Toki aloitteen tekijä Räsänen tulee laskea siihen mukaan. Lopuksi, seuraavat itsensä edustajat SDP:n ryhmässä allekirjoittivat (Lista aakkosjärjestyksessä sukunimen mukaan):

- Jukka Gustafsson
- Maria Guzenina
- Tuula Haatainen
- Timo Harakka
- Lauri Ihalainen
- Mika Kari
- Niilo Keränen
- Anneli Kiljunen
- Krista Kiuru
- Sanna Marin
- Riitta Myller
- Johanna Ojala-Niemelä
- Sirpa Paatero
- Nazima Razmyar
- Antti Rinne
- Joona Räsänen
- Kristiina Salonen
- Tytti Tuppurainen
- Pia Viitanen

Lista osoittaa, että sananvapauden vastustajilla on vahva fanitus demarien eduskuntaryhmässä. Jopa oikeusministeri Lindström (PS) oli riittävän järkevä huomatakseen että näillä huumoshenkisillä demareilla ei ollut mitään konkreettista tukemassa vaatimuksiaan.
13142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Asiallinen kirjoitus. MVlehteä saamme kiittää paljosta tiedosta, jota ilman suomalaiset tänä aikana jäisivät. On häpeällistä, että Suomessa on henkilöitä, jotka eivät vapaan sanan levittämistä hyväksy!

MVlehti täyttää valtavan aukon, minkä valtalehdistö ja media jättävät välittäessään muka tietoa suomalaisille.

Kiitokset Ilja Janitskinille ja MVlehdelle siitä valtaisasta työstä, minkä lehti ja sen päätoimittaja tekee suomalaisten tiedonsaannin varmistamiseksi.

Äänestä
  • Hurmos-Hannamme muuten ilmeisesti ehti hiljan kommentoimaan, että MV-lehden Janitskin puheet maksumuurista (Lehden tiettyjen juttujen lukemisen tekeminen maksullisiksi.) kuvaa sitä, että MV-lehti on olemassa pelkästään, kuten hän sanoikin alunperin, rahantekoa varten.

    Sanoisin, että se näkemys on tyypillistä taloudellisesta puolesta mitään tajuamattoman demarin vouhottamista. Ensinnäkin kaikkien yksityisten liikeyritysten tulee saada voittoa toiminnastaan pysyäkseen pystyssä. Toiseksi maksumuuri on käytössä myös kaikilla valtamedian julkaisuilla, joten mitään kovin erikoista Janitskin suunnitelmassa ei ole.

    Ilmeisesti Huumosen viimeisin iso ristiretki on R-kioskia vastaan:

    http://mvlehti.net/2016/06/11/mv-lehtijulkkis-hanna-huumonen-boikotoi-nyt-r-kioskia/

    Pistää miettimään mitä Huumoska kuvittelee saavuttavansa kampanjalla vastustaessaan lehteä "Mitä lääkärit eivät kerro sinulle" maassa, jossa aika hyvä prosentti väestöstä käy vaihtoehtoishoidoissa.

    Itse en edes tiennyt tuollaisen lehden olemassaolosta ennen tätä ristiretkeä. Joka tapauksessa kannattaa lukea myös tuo MV:n kommenttiosasto tuosta artikkelista. :DDD

    Äänestä

Ihmettelen, että Lauri Ihalainen on erehtynyt allekirjoittamaan tämän häpeällisen esityksen.

Äänestä
  • Ihalaista viime hallituskaudella jostain syystä pidettiin demareiden parhaana ministerinä ja verrattuna Kiuruun, Urpilaiseen, Tuomiojaan, Paateroon jne olikin epäilemättä helppo olla paras.

    Ihalaisesta toivottiin myös jollain tahoilla uutta puoluejohtajaa Urpilaisen tilalle. Siinä olisi ollut melkoisesti haastetta kun "Kirvesmies-Lasse" kerran esimerkiksi ei puhu kuin suomea.

    Mutta joo olet tietenkin oikeassa, että jos Tuomioja ja Heinäluoma jättäytyvät pois niin miksi Ihalainen allekirjoittaa. Mielenkiintoinen kysymys.

    Äänestä

MV-lehti on velivenäläisen paskaa. Suomalaiset eivät sitä lue.

Äänestä
  • Kaikkea muuta paskaa kyllä ? Iltapäivälehdet ja HS tuntuvat olevan, onneksi pienen vähemmistön raamattuja, kakenlaisen valheen ja paskan julkaisunsa kanssa.

    Äänestä

Suomen älymystön tila on surkea. Maassa on 600 000 työtöntä, kun työvoimapoliittiset kurssitukset ja tukityöt huomioidaan. Italian pankit uhkaavat kaatua syksyä 2016 kohti - ja Suomen talous on silloin suuressa vaarassa: taas pumpataan miljardeja Italian pankeille. Teollisuustuotanto hiipuu, ja jo brexitinkin takia talouskasvu pysähtyi täksi vuodeksi.

Nyt "älymystöporukka" kittaa viiniä Porissa ja antaa aplodeja jollekin huumoselle, joka työttömänä lorvii herrojen pöydissä ja jonka elämän sisältö on MV-lehden vastustus ja joka odottaa pikkuhousut kireänä joululahjaa pukilta.

"Kun MV lopetetaan, niin Suomeen palautuu yhteiskuntarauha", toteaa opiskelija Huumonen. Lapsekasta ja täysin tyhmää puhetta. Suomi on syvässä lamassa ja esim. satoja lähi-idän sotarikollisia rakentelee pommeja nurkissa. Samaan aikaan jokin ikuinen opiskelija Huumonen luulee, että yhteiskuntarauha on MV-verkkolehdestä kiinni. Hankkisi oman elämän tuokin naikkonen: tekisi Jyväskylän yliopiston gradun loppuun ja menisi työhön: opetusalalta sentään jotain työtä saa ja hänellähän on suhteita poliitikkosetiin.

Äänestä
  • Ryssät ovat aina Suomen pahimmat viholliset.

    Äänestä

  • Faktajokapitää kirjoitti:

    Ryssät ovat aina Suomen pahimmat viholliset.

    Kyllä suomalaisen ja suomen pahin vihollinen on tyhmät suomalaiset, "uhoavat ryssittelijät" ja Suomi itse.

    Äänestä

Onko Huumoska kulttuurimarxisti? Taisteliko hänen isoisänsä ehkä punakaartissa, jotta Neuvostoliitto valtaisi Suomen? SDP valmistelee Suomen 100-vuotisjuhlia.

Vihervasemmisto on kovin vasemmalla ja anarkistinen. Li Andersson pitää tietokoneessa vasemmistoanarkistien poni-tarraa, ja naamarissa on ehkä vieraillut Kiakkovieraissakin.

Berliinissä viime viikonloppuna vasemmistoanarkistit ottivat yhteen poliisia vastaan. 12 poliisia loukkaantui. Espanjassa on laaja äärivasemmisto.

Huumonen taistelee ehkä vallankumouksen puolesta. Esim. marxilaisittain perheinstituutio on tuhottava ja kirkon asema on murrettava. Varmaan Venäjällä on vanhoja kommunisteja paljonkin, jotka kaipaavat noita Stalinin aikoja! (Putin on oikeisto-kristitty; oli viime viikolla Valamossakin. )

Äänestä

Huumonen on hullu ja A. Rinne idiootti kun menee moiseen halpamaiseen roskaan nimensä kirjoittamaan. Nyt demuja ei äänestä enää kukaan vähääkään ajattelemaan kykenevä.

Äänestä
  • Ketä, mitä puoluetta olisi sitten vähän ajattelemaan kykenevä ? Miksi ?

    Äänestä

Timo Harakka tuhosi polittisen tulevaisuutensa allekirjoittamalla Huumosen listan. Mies onkin arvostelukyvytön ja epäluotettava.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Intti_Ranne_1000 kirjoitti:

Otsikkoon ei enää valitettavasti mahtunut loppuun lisäys "ja sananvapautta", mutta pääasia tuli varmaan selväksi. Kyse on siis kirjallisesta kysymyksestä, jotka demareiden eduskuntaryhmän 19 (34stä) itsensä edustajasta jätti oikeusministerille toukokuussa.

Aloite (Joka lähti liikkeelle Hanna Huumosen (SDP, SONK) käynnistämästä nuorisojärjestökampanjasta) oli tullut demarinuorten entiseltä puheenjohtajalta, itsensä edustaja Joona Räsäseltä. Aihe virallisesti oli kirjallinen kysymys hallitukselle sananvapauden estämisestä. Muodollisesti demarit olivat siis edistämässä sananvapautta, todellisuudessa ajamassa alas ainoaa sananvapautta soveltavaa julkaisua, MV-lehteä.

Suomen lisäksi ei taida olla montakaan muodollisesti ei-diktatorista valtiota, joka käyttää näin paljon julkista aikaa ja rahaa yksityisten firmojen, kuten tässä MV-lehti, alasajoon. Joka tapauksessa demareita ilmeisesti ei miellytä totuuden kuuleminen mediassa.

On kuvaavaa, että tämä demareiden kirjallinen kysymys oli niin kertakaikkisen älytön, että melkein puolet eduskuntaryhmästä tajusi olla sekaantumatta siihen. Meinaan että niin kahjo esitys että jopa toiset demarit tajuavat sen kahjoksi. Esimerkiksi Eero Heinäluoma, ehkä vaikutusvaltaisin eduskuntaryhmästä, jätti allekirjoittamatta. Vielä merkittävämpää, jopa rajoituksia joka kuviteltavaan kohtaan ajava Erkki Tuomioja oli jättänyt allekirjoittamatta.

Tässä kysymyksessä yksityisen sananvapauden suitsimiseksi tapahtui myös omituinen "kömmähdys". Alkuperäisessä uutisoinnissa sanottiin, että persujen Teuvo Hakkarainen oli yksi aloitteen allekirjoittajista. Hakkarainen kuitenkin kiisti tämän ja demarit kehittivät hätäpaskan tuon jälkeen: Se olikin itsensä edustaja Tuula Haatainen (Myös T ja H) joka oli osallisena demarien joukosta ja että oli tapahtunut sekaannus tämän ja Hakkaraisen välillä.

Kuulostaako "Tuula Haatainen" tosiaan sanottuna ääneen samalta kuin "Teuvo Hakkarainen"? Ehkä jos kirjuri on puolikuuro, mitä itse en usko. Iltasatulehti uutisoi aiheesta:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016050721529687_uu.shtml

On merkittävää, että Iltasatulehden edustaja ei osaa laskea. Allekirjoittajia oli demariryhmästä 19 eikä 18. Toki aloitteen tekijä Räsänen tulee laskea siihen mukaan. Lopuksi, seuraavat itsensä edustajat SDP:n ryhmässä allekirjoittivat (Lista aakkosjärjestyksessä sukunimen mukaan):

- Jukka Gustafsson
- Maria Guzenina
- Tuula Haatainen
- Timo Harakka
- Lauri Ihalainen
- Mika Kari
- Niilo Keränen
- Anneli Kiljunen
- Krista Kiuru
- Sanna Marin
- Riitta Myller
- Johanna Ojala-Niemelä
- Sirpa Paatero
- Nazima Razmyar
- Antti Rinne
- Joona Räsänen
- Kristiina Salonen
- Tytti Tuppurainen
- Pia Viitanen

Lista osoittaa, että sananvapauden vastustajilla on vahva fanitus demarien eduskuntaryhmässä. Jopa oikeusministeri Lindström (PS) oli riittävän järkevä huomatakseen että näillä huumoshenkisillä demareilla ei ollut mitään konkreettista tukemassa vaatimuksiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu