Suomen loppu?

Vladimir Putinin Venäjän julkisuuskuva Lännessä on suunnilleen yhtä hyvä kuin Saddam Husseinin Irakin vähän ennen kuin Irak tuhottiin. Laitonta, valheilla perusteltua hyökkäystä Irakiin ei enää kukaan pidä järkevänä. Vaikka tarina tyrannista yhdistää Venäjää ja Irakia, on syytä huomata, että tilanteilla on ratkaisevia eroja, ei vähiten Suomen kannalta. Vaikka USA ei ole vieläkään saanut sammumaan, mitä Irakissa sytytti, ei Irak, ei Libya, ei Afganistan eikä Syyria ollut mikään maailman suurin valtio. Ne eivät olleet ydinasevaltioita. Ne eivät olleet Suomen rajanaapureita. Eikä niiden johtajilla ollut 90 prosentin kansansuosiota.

Arvostettu Venäjä-tutkija, Yhdysvaltain Ulkosuhteiden neuvoston jäsen, professori Steven F. Cohen kirjoitti The Nation -lehdessä helmikuussa 2014, kuinka amerikkalaislehdistö – laatulehtiä myöten – on heittänyt journalistiset laatuvaatimukset romukoppaan Venäjää käsitellessään. Rappio alkoi jo 1990-luvulla, kun media omaksui Washingtonin narratiivin, jossa kaikki mitä presidentti Boris Jeltsin teki, oli ”siirtymistä kommunismista demokratiaan” ja siis Amerikan intressien mukaista.

Jeltsinin saama positiivinen julkisuus oli räikeässä ristiriidassa todellisuuden kanssa. Oli kymmenien miljoonien venäläisten elämän pilanneet talouden ”šokkiterapiat” ja kansallisvarallisuuden ryöväämiset oligarkeille. Oli parlamentin aseellinen tuhoaminen ja ”presidentillisen” perustuslain läpivienti, mikä rampautti demokratian ja antaa nyt Putinille vallan. Oli verinen sota Tšetšeniassa, joka synnytti terrorismia. Oli uudelleenvalinnan vaalituloksen peukalointi.

Vuosituhannen vaihtuessa Jeltsin jätti jälkeensä – alle kymmenen prosentin kannatuslukemissa – hajoavan valtakunnan täynnä joukkotuhoaseita. Ja edelleen useimmat amerikkalaistoimittajat antavat Cohenin mukaan ymmärtää, että Jeltsin oli ihanteellinen Venäjän johtaja.

2000-luvun alkupuolelta lähtien amerikkalaismedia on noudattanut uutta – jälleen hallituksen politiikkaan sopivaa – johtajakeskeistä narratiivia, jossa monisyinen analyysi on korvattu Putinin demonisoinnilla, tosiasioista piittaamatta. Saman tavan on kritiikittä omaksunut myös Venäjän naapurimaa Suomi, jolle se on erityisen vaarallinen. Cohen kysyykin, tehtiinkö yhdestäkään neuvostojohtajasta vastaavaa roistoa.

”Siinä missä Jeltsinin Venäjän politiikka ja kansalliset intressit esitettiin legitiimeiksi, meille uskotellaan nyt että Putinin Venäjällä ei ole mitään legitiimiä kotimaassa tai ulkomailla – edes omilla rajoillaan, kuten Ukrainassa.”

Miten Venäjä horjuttaa 'aktiivisesti' ympärillään....kuinka sellaista väitettä ylipäätään voi perustella....ottaen huomioon jenkkien Putinia demonisoivan propagandan ja Naton laajenemispolitiikan?

Näyttää käyneen niin, että länsi on johtajiaan myöten alkanut uskoa omaan propagandaansa. Toistaiseksi valtamediaankin on mahtunut tasapainoisia ja asiantuntevia analyyseja. Niiden kirjoittaminen ja julkaiseminen käy kuitenkin yhä vaikeammaksi, kun julkinen tila muuttuu yhä sotaisammaksi ja vainoharhaisemmaksi. Tärkeässä maaliskuun 2014 puheenvuorossaan The Washington Post -lehdessä Henry Kissinger sanoi, ettei Vladimir Putinin demonisointi ole Lännelle mikään strategia vaan merkki sellaisen puutteesta.

Analyyttiset, tosiasioihin perustuvat yksittäiset puheenvuorot eivät valitettavasti horjuta propagandaa. Analyyttinen artikkeli on hidas lukea ja vaikea ymmärtää. Propagandaviesti taas perustuu yksinkertaisuuteen ja toistoon. Se takoo suoraan alitajuntaan kuin bassorumpu. Siksi propaganda toimii lopulta niihinkin, jotka aluksi näkevät sen läpi.

Puhtaasti teknisenä suorituksena voi vain ihailla sitä sitkeää johdonmukaisuutta, jolla vaikkapa valtion Yle liittää Venäjä- tai Putin-materiaaliinsa kyseenalaistuksen, halveksunnan tai paheksunnan varjon, mikä saa tunnetason viestin palvelemaan aina yhtä ja samaa päämäärää.

”Mikäli propagandanteossa halutaan vaihtelua, ei itse sen sisältöä, mitä propagandan avulla on määrä julistaa, saa koskaan muuttaa, vaan sen täytyy aina sanoa lopuksi sama asia. Niinpä täytyy samaa iskusanaa tietenkin valaista usealta eri puolelta, mutta aina pitää jokaisen katsauksen lopun päättyä itse iskusanaan. Ainoastaan sillä tavalla propaganda voi vaikuttaa ja se todella vaikuttaakin yhtenäiseltä ja kiinteältä.

Tämä suuri linja yksin, josta ei koskaan saa poiketa syrjään, voi alati yhtäläisenä pysyvällä tavalla, johdonmukaisesti tähdennettynä johtaa lopulliseen menestykseen. Silloin voidaan ihmettelyä tuntien todeta, miten tavattomiin, melkeinpä käsittämättömiin tuloksiin sellaisella sitkeydellä ja kestävyydellä voi päästä.”

Adolf Hitler, Taisteluni

Sanopa muuta ja Itämeren muuttunut turvallisuustilanne on Venäjän aiheuttamaa??
'Aatu' ilmaisi hyvin selkeästi totuuden, jota läntinen maailma noudattaa koko koneistollaan.

Tännekö se natojuudas livahti. On se vikkelä;)