Erotettu VOK johtaja kirjoittaa asiaa

Kun puhutaan turvapaikanhakijoista ja kotouttamisesta niin siihen liittyy hyvin vahvasti turvapaikanhakijan halukkuus tulla tämän yhteiskunnan jäseneksi. Tämä on kaikkein isoin ongelma kuten olemme maailmalta nähneet ja nyt jo Suomessakin. He eivät halua sopeutua tähän maahan vaan haluavat että me sopeudumme heihin. Heilla ei kelpaa tämän maan säännöt ja tavat vaan meidän pitäisi hyväksyä heidän tavat ja "säännöt", mutta ei se niin voi mennä.
Suomi ei saa muuttua samanlaiseksi kuin nyt on Ranska ja Ruotsi jo muuttuneet.
Ruotsissa todettu, että vain muutama prosentti on hakijoista mennyt töihin, loput vain elelevät yhteiskunnan varoilla. Ja turvapaikanhakijat ovat siinäkin paremmassa asemassa kuin maan omat kansalaiset.
Tutkimuksissa myös todettu, että tämä pakolaisvirta on rakennettu ja rahoitettu tilanne muiden toimesta.
Omien haastattelujen perusteella turvapaikanhakijoiden keskuudessa, olen saanut selville, että hakijat ovat valinneet Suomen etuisuuksien perusteella. Matkalla olleet muut maat eivät ole heille kelvanneet koska siellä sosiaaliturva on paljon heikompi.
Tarviiko päättäjille vääntää rautalangasta tämä tilanne???
Meitä ollaan kuppaamassa tyhjiin ja meidän sisäistä turvallisuutta ollaan heikentämässä sisältäpäin.
Herätkää ennenkuin olemme tilanteessa jota ei pysty korjaamaan! Tätä tilannetta varten ei meidän esi-isät vertaan vuodattaneet!

https://www.facebook.com/jari.sillantie/posts/10154558532439206

kuvakaappaus jos fb päivitys poistuu
http://i.imgur.com/ZEpQY5j.jpg
12172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tuo kaikki jo tiedettiin. Ihme, että joku vokkisuvakkikin huomasi asian

Äänestä

Pitävät itseään vielä yli-ihmisinä ja me olemme vääräuskoisia koiria. Aatukin olis kateellinen tälle porukalle, miten helposti se valtaa kaikki länsimaat.

Äänestä

Ratkaisu on suojeluskunnat ja kyyditykset.

Poliisit katselkoot muualle.

Jos ei sovi niin paskalakit samalle kuormurin lavalle...

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Ulos maasta ne mamut, jotka eivät halua elää maassa maan tavalla !

    Islam pois tästä maasta myös vähintäänkin siinä vaativassa muodossa.

    Äänestä

"Yleisen petoksen aikaan on totuuden puhumisesta tullut vallankumouksellinen teko",

Äänestä

Tämän sairaan kehityksen on mahdollistanut se, että KOKOOMUSMÄTÄ on jälleen kerran kusettanut koko kansaa. Kun vasemmistopuolueet ovat halunneet Suomen auttavan maailman hädänalaisia, lähinnä naisia ja lapsia, on KOKOOMUSMÄTÄ järjestänyt asiat siten, että tänne on tuotettu mahdollisimman paljon nuorta mies-orjatyövoimaa yleisen palkkatason alaspolkemista varten. Vaikka KOKOOMUSMÄTÄ on tiennyt, että joukossa on valtavasti rikollista pohjasakkaa, on ahneus vetänyt pidemmän korren kuin huoli siitä, että kansakunnan turvallisuus vaarantuu.

Äänestä

Tunge rasisti natsilippu perseeseesi!

Äänestä
  • Ala tekee töitä ja maksaa veroja! Nyt lopetetaan asumistuki kaikilta,astuu voimaan ns.suvakkivero! Ter.40v,veronmaksaja

    Äänestä

  • Voimaan astuu korotettu suvakkivero,ja joka suvakin pitää majoittaa vähintään 2 ns.pakolaista/"laitonta maahan tunkeutujaaa! Ps. Älkää pyytäkö sitten apua RASISTEILTA!

    Äänestä

Jos et hyväksy Suomen kuppaamista kuiviin olet rasisti.Todenpuhujat vaiennetaan. Tämän päivän Suomi on kaikille itseään jakava lortto, joka vakuuttelee olevansa hyväsydäminen hyväntekijä ja EU:n mielitietty Eivät ne asiakkaat "maksa" enää jälestäpäin työnteolla. Turvapaikka kun on selvä alkaa sukulaisten rahtaus Suomeen.Harvemmin musliminaisetkaan töitä tekee.Agendana lisääntyminen pohjoismaiden sosiaaliturvalla ja islamin levitys.

Äänestä

Kerroppa kuinka suvakit jakoi piirakkaa laittomille maahan tunkeutujille/partalapsille Me veronmaksajat maksamme kylpylälomat/ terveydenhoidon yms. terve jalkaisille suomen miehittäjille!

Äänestä

Toinen hyvä kirjoitus Jari Sillantieltä:
On se kumma, kuinka vaikea on saada totuus ulos. Lehtiä ei kiinnosta totuus, vaan vain se millä saadaan lööppejä aikaiseksi. Onko tässä maassa mitään kanavaa jossa puhutaan ihan totta ja milloin SPR lopettaa valehtelun? SPR:n olisi hyvä muistaa, että kun oikeuteen mennään niin siellä ei päde vaitiolositoumus, vaan kaikki tulee julki. Ja ketään ei saa potkia pois sen takia, että on oikeudessa todistamassa haastettuna.
Nyt Iltalehti tehnyt jutun jossa raavitaan pintaa ja tärkeimmät asiat jätetty tarkistamatta niistä lähteistä jotka puhuisi totta asiasta! SPR se ei ole. Nyt jopa kielletään, että olisi edes kaikkia määräyksiä annettu mitä noudatettiin! Oma perse vaan tärkein, näin näyttää SPR toimivan.
Puhutaan rasismista mutta ei tarkisteta miten se ilmenee, mikä on rasistista käytöstä tai puhetta?
Se, että pidin kiinni säännöistä ja annetuista ohjeista, ei ole rasismia. Tai jos on niin silloin sekä SPR että maahanmuuttovirasto syyllistyy rasismiin. Minä en ole kohdellut ketään rasistisesti enkä myöskään ole haukkunut ketään turvapaikanhakijoita. En ole kenellekkään turvapaikanhakijalle sanonut että turpa kiinni.
Maahanmuuttoviraston ohjeiden mukaan niinsanotusta "vapaa-ehtoisesta paluusta" on kerrottava asiakkaille ja tämän olen tehnyt. Kuin myös koko henkilökunta on siitä infonnut asiakkaita. Olen myös noudattunut poliisin antamia ohjeita postilähetysten seuraamisesta sekä turvallisuusnäkökohtien huomioimisesta ja heiltä sain pelkästään positiivista palautetta toiminnastani. He jopa sanoivat, että olisipa kaikissa vokeissa minun kaltaiseni johtaja. Ja tämä ei tullut edes vain yhdestä suunnasta
Koko ajan pidetty mielessä laki ja turvapaikanhakijoiden oikeudet. Jos joku asia ollut epäselvää niin kysytty poliisilta neuvoa.
Migrant Tales- juttu on todellakin tarina jota tehdään vain ja ainoastaan sen takia, että turvapaikanhakijat voi vaatia taas lisää.
En ole mikään sinisilmäinen johon menee läpi kaikki "nyyhkytarinat", vaan olemme henkilökunnan ja yhteistyötahojen kanssa toimineet niinkuin on järkevää toimia tässä tilanteessa ja se ei ole periksi antaminen jokaiseen pyyntöön ja vaatimukseen.
Turvapaikanhakijat ovat julkisuudessa kertoneet kuinka heillä mielenterveys järkkyy Kolarissa. No siihen on helppo vedota kun asia on niin vaikea todentaa oikeaksi tai vääräksi. Terveyskeskukset ovat helisemässä turhien lääkärikäyntien kanssa ja tottakai kaiken maksaa yhteiskunta.
Heidän kulttuuriin kuuluu hyvin voimakkaasti asioiden kertominen niinkuin se sillä hetkellä tuntuu parhaimmalta ja edistää heidän asiaa parhaiten. Minä olin se este heidän tiellään joka piti kiinni säännöistä...Minuun ei uhkailu ja painostus tehonnut. Ja vaikka olisin samassa tilanteessa uudestaan niin edelleen pitäisin kiinni asioista...
Lainatakseni X-filesin tunnusta:" Truth is out there...somewhere."


Kommentti: "Tutkimuksissa myös todettu, että tämä pakolaisvirta on rakennettu ja rahoitettu tilanne muiden toimesta. "

Äänestä

Kommentoi aloitusta


erteteer kirjoitti:

Kun puhutaan turvapaikanhakijoista ja kotouttamisesta niin siihen liittyy hyvin vahvasti turvapaikanhakijan halukkuus tulla tämän yhteiskunnan jäseneksi. Tämä on kaikkein isoin ongelma kuten olemme maailmalta nähneet ja nyt jo Suomessakin. He eivät halua sopeutua tähän maahan vaan haluavat että me sopeudumme heihin. Heilla ei kelpaa tämän maan säännöt ja tavat vaan meidän pitäisi hyväksyä heidän tavat ja "säännöt", mutta ei se niin voi mennä.
Suomi ei saa muuttua samanlaiseksi kuin nyt on Ranska ja Ruotsi jo muuttuneet.
Ruotsissa todettu, että vain muutama prosentti on hakijoista mennyt töihin, loput vain elelevät yhteiskunnan varoilla. Ja turvapaikanhakijat ovat siinäkin paremmassa asemassa kuin maan omat kansalaiset.
Tutkimuksissa myös todettu, että tämä pakolaisvirta on rakennettu ja rahoitettu tilanne muiden toimesta.
Omien haastattelujen perusteella turvapaikanhakijoiden keskuudessa, olen saanut selville, että hakijat ovat valinneet Suomen etuisuuksien perusteella. Matkalla olleet muut maat eivät ole heille kelvanneet koska siellä sosiaaliturva on paljon heikompi.
Tarviiko päättäjille vääntää rautalangasta tämä tilanne???
Meitä ollaan kuppaamassa tyhjiin ja meidän sisäistä turvallisuutta ollaan heikentämässä sisältäpäin.
Herätkää ennenkuin olemme tilanteessa jota ei pysty korjaamaan! Tätä tilannetta varten ei meidän esi-isät vertaan vuodattaneet!

https://www.facebook.com/jari.sillantie/posts/10154558532439206

kuvakaappaus jos fb päivitys poistuu
http://i.imgur.com/ZEpQY5j.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu