Oli kyllä tosi hyvä sarja silloin aikoinaan. Kun oli vielä Stephanie sarjassa ja Spektran muotitalo..Silloin oli jännittäviä juttuja, mutta nyt on melkein vain tuota suhdegraamaa.
Kaunarit joskus aikoinaan
7
318
Vastaukset
- kaunariina
Sanopa muuta. Nykyään pelkkää ihmissuhdeveivaamista ja kolmiodraamaa.
- pikkupiikavaan
Monet sarjat pilataan noissa suhdekuvioilla. Aikoinaan tosiaan kun tätä sarjaa katsoi, niin oli niin jännittäviä tapahtumia, ettei meinannut malttaa odottaa seuraavaa jaksoa. Tuossa sarjassa on liikaa nuorisoa.
- Näin_se_on
Täysin samaa mieltä. Ei uskoisi, että kyseessä on sama sarja.
- etoo
Se ei ole ikinä ollut hyvä sarja, samaa kuvotusta jo nimestään lähtien.
Kauniiden ja rohkeiden ongelma on se, että se on pyörinyt aivan liian pitkään. Se ei ole enää millään tasolla uskottava, kun kirjoittajat ovat rakentaneet juonen toisensa päälle kuin tulitikuista tehtyä tornia ilman liimaa, ja katsotaan kuinka korkeaksi torni nousee ennen kaatumista.
Muutama kausi tai vuosi on televisiosarja, jossa on kiinnostava juoni.
Viisi vuotta on saippuasarja, jossa juoni hipaisee hämärän rajamaita.
Kymmen tai yli on jo sulaa hulluutta, tai painajaismainen rinnakkaistodellisuus.- r65yth6yth5r
Alkuun, kiinnosti jopa miehiä katsoa mutta ei tälläistä hullukaan jaksa katsoa vuosikymmeniä. Näyttelijät vauhtuu liikaa ja hohto menetetään valitettavasti..
Jostain dallasista ja dynastiastahan nää alkoi, aika on menny ohi..
Uutta tullu tilalle ja niistäkin menny aika jo ohi
Ei ole helppoa keksiä mitään mielenkiintoista tv-tarjontaa, kaikki alkaa olla käsiteltyä.
Nuo sketsi sarjatkin mitä nää aku hirviniemi sun muut, hohhoijaa miten väsynyttä vääntämistä.. - Näin_se_on
No nyt on palattu aikojen alkuun. On jo Aatami ja Eeva.
"Kylkiluu" vaan meinaa Aatamin tappaa. Äly hoi, älä jätä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad981653- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4251057- 166972
- 57792
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126772- 81699
- 51698
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38665- 57661