Kerron tässä oman kokemukseni, mikä muutti minun suhtautumiseni uskon asioihin. Sisäisesti olin aiemmin uskossa, kunnes tapasin perheen, jotka kutsuivat itseään uskoviksi, helluntailaisiksi.
Tapasin perheen lapsen, joka avoimesti kutsui itseään uskovaiseksi, kritisoi minua ja piti minua huonona ja tuomitsi tekojani nojaten uskoon, esimerkiksi työssäni, teen siis kaupallista työtä, ja hänen mielestään se oli ihmisten huijaamista. Hänen isänsä teki myös kaupallista työtä, ja siinä ei ollut mitään väärää kuitenkaan, vaikka hänen isänsä ei maksa edes veroja kyseistä hommasta, toisin kuin minä maksan.
Kyseinen henkilö kävi itse baareissa parhaillaan kolmekin kertaa viikossa, joi paljon ja tupakoi. Häneltä se oli sallittua eikä siinä ollut mitään väärää, mutta hän kuitenkin tuomitsi minun satunnaisen tupakointini. Baareissa en käy itse, enkä juo, joten siltä osin ei hän minua voinut kritisoida, vaan hän kritisoi ystäviään, jotka kävivät baareissa ja joivat.
Jatkoin kuitenkin tutustumista tähän perheeseen, en tiedä miksi, kai oletin, että pääsen itsekin hengellisissä asioissa eteenpäin. Tavat olivat mielestäni outoja. Minua pyydettiin apuun monesti vedoten Jeesukseen, ja autoin jola kerta. Myöhemmin ymmärsin, että minua käytettiin vain hyväksi sekä henkisesti että taloudellisesti. Ostin heille paljon kaikkea hyvää hyvyyttäni, autoin, kuuntelin ja olin ystävä. Sitten kun minä kerran olin avun tarpeessa, soitin ja pyysin apua, minulle sanottiin, että ei ehditä nyt. Odotin hetken, ja soitin uudelleen, sen jälkeen minulle sanottiin "painu h*lvettiin".
Lisäksi he puhuivat paljon kaikkea, kuinka valehtelu on väärin yms., mutta todellisuudessa heille se oli sallittua, mutta muilta väärin. Tuntui siltä, että heille oli sallittua ihan kaikki, mikä muilta ihmisiltä olisi väärin.
Sinnittelin kuitenkin tässä vielä heidän ystävänään, kunnes heidän lapsensa teki minua kohtaan hirveän teon, sellaisen, mitä hän pelkäsi aina minun tai jonkun muun ystävänsä tekevän itseään kohtaan. Hän kuitenkin käänsi tekonsa minun syykseni, ja syytti siitä minua. Minä olin hänen mukaansa syyllinen siihen, että hän toimi niinkuin toimi.
Tämän jälkeen päätin, etten enää voi olla heidän ystävänsä. He alkoivat puhua pahaa minusta, ja käänsivät kaiken, missä itse toimivat mielestäni väärin minun syykseni. Masennuin, ja koin, että usko on vain tekosyy huijata kilttejä ihmisiä, käyttää hyväksi (rahaa menetin heihin n. 50.000e ja annoin kaiken rakkaudella ja ystävyydellä) ja tuomita. Pyysin edes osaa rahojani takaisin jossain vaiheessa, koska koin tulleeni huijatuksi, kun kohtelu mitä heiltä sain ei ollut läheskään samaa mitä heille annoin. Heidän mielestään se oli väärin, täysin väärin.
Olen tämän jälkeen kokenut, että uskolla vain huijataan ihmisiä, että oma etu saataisiin läpi muista hyötymällä. En usko enää, että edes mitään hyvää on, mistä uskovat aina puhuvat. Toisaalta, haluaisin uskoa edes jollain tasolla, mutta tämä kokemus tuntuu ylitsepääsemättömältä.

Vastaukset 25
Vanhimmat
Voi kuinka tuttua!Olen niin hyväksikäytetty hellareiden taholta.Kertomuksesi on kauhea,ja uskiksilta et anteeksipyyntöä saa.Sinut kyllä tuomitaan anteeksiantamattomuudesta.Olen hellariperheestä,hyväksikäytetty,kirosivat minut kuolemalle,tappoivat kotieläimeni,syy,etteivät ole tärkeämpiä kuin Jeesus!Hellareissa ollessani,henkistä väkivaltaa,alttarilla kähmintää,auttaa piti muita,itse en saanut apua.Kerran pelokkaana menin toimistolle hakemaan apua,Kallionpää tokaisi,mitä olet meiltä pyytämässä.Lähdin itkien pois.En luota uskiksiin enää,valhetta.Kiitos kun kirjoitit tarinasi,nämä täydelliset uskikset tarvitsevat kuulla kärsineiden kertomuksia,vaikka ei heitä kiinnosta,sen jo olen nähnyt.Olen jo paljon parantunut,sitkeyttä on tarvittu ja omiin vaistoihin uskomista.Erosin hellareista josta olen onnellinen.Toivoa on,uskoni olen säilyttänyt.
Uskosi mihin? Olemattomaan, kyvyttömään, puuttumattomaan ja julmaan epäjumalaan, joka antaa näiden tekopyhien sinua pettää?
Käsittämätöntä typeryyttä, koska pikkuisen asiaa tonkimalla selviää uskonharhan olevan petosta.
Keksittyjä valheita, joista joutuu tekemään tiliä Herralle tuomioistuimen edessä. Mikä saa ihmisen kirjoittamaan tuollaista sontaa? Jos on jotakin helluntailaisia tai helluntailaisuutta vastaan, niin miksi valehdella sen sijaan, että puhuisi totta?
Just tää on se pointti hellareissa!!Sinä vastaat Jumalasi edessä,koska syytät valehtelijoiksi!Tämän takia lähdin pois hellareista,ovat suomen isis.He repivät rikkimenneet,armottomia!!!No nyt kaikki rikkoutuneet saavat todistuksen,miten kauheita hellarit ovat tuon kommenttisi takia.
Sana vastaan sana. Ei kaikki ole niin tyhmiä, että uskoisi avausviestin kaltaista kusetusta. Sinusta en ole puhunut sanaakaan.
Kallionpää ei ole Jumalan mies. Älä yleistä, jos joku on eksynyt lammas (paimen). Miksi yleensä menit helluntaiseurakuntaan? Onhan niitä uskossaan terveitä myös muualla ja ennen kaikkea muualla. Aika harvassa tosin. Tuskin yhtäkään. No, sairaiden kanssa saa sairastaa ja etsiä paranemista Hänen siipiensä suojissa.
Yrittämättä lainkaan kiistää mahdollisesti "autetulle" tapahtunutta, tuo "autettu" on katkeroituneen ihmisen perikuva. Itsekäs, jonka navan ympärillä kaiken pitää pyöriä. Hänessä itsessään ei ole mitään vikaa, koskaan. Syyttelemisellään hän ei saa mitään hyvää aikaan, eikä rakentavaa. Kirjoituksensa ei kirkasta millään lailla Kristusta.
Kirjoituksistaan hönkii sama henki, kuin"siunatulla" ja " uskonhengellä".
Liekö kyseessä peräti sama henkilö?
Siis ihan oikeesti,sinun kommenttisi huokuu pahuutta.Olen tänään onnellinen,kirjoitin vain,mitä olen kokenut ja päässyt vapauteen!Tää on jo nähty,mitä muuta voi odottaa.Mikä uskonhenki ja siunattu?Te ette todella anna armoa kärsineille!En ole edes kirjoittanut tänne,mutta ajattelin,jos on saman kokeneita.Nyt näen että täällä revitään rikki rikkoutuneet.Et se siitä,on toinen tie.
9.7.2016 18:39 "autetun" kirjoitus:
"Just tää on se pointti hellareissa!!Sinä vastaat Jumalasi edessä,koska syytät valehtelijoiksi!Tämän takia lähdin pois hellareista,ovat suomen isis.He repivätrikki menneet,armottomia!!!No nyt kaikki rikkoutuneet saavat todistuksen,miten kauheita hellarit ovat tuon kommenttisi takia."
Tässä kuitenkin vertaat kaikkia helluntailaisia isikseen. Se jo osoittaa, että kirjoittelusi syy on pelkästään katkeruus ja anteeksiantamattomuus ja kostonhalu.
On vaikea tuntea sympatiaa tuollaista ihmistä kohtaan.
En haluaisi jatkaa,mut sinulla ei ole todellakaan tajua särkyneistä ihmisistä.Heillä on lupa purkaa tuskaansa,mitä ovat kokeneet.Ehkä tuon voimakkaasti,koska olen uskaltautunut puhumaan,koska juuri tuollaisen syyttelyn takia olen vaiennut liian kauan.Mutta,kuten totesin,on toinen tie.En usko ,että olen ainoa,joka saman on käynyt läpi.Virhe oli tänne kirjoittaa,uskonnon uhrit on varmaan oikea paikka.
Tuo mitä sinulle on tapahtunut, on vielä pientä, mitä itse olen joutunut kokemaan lapsena. Äidin kuolema, lastenkoti jne.
Turha sinun on yrittää näytellä marttyyria kokemustesi tähden.
Voisit hieman käyttää aikaa siihen ja miettiä, miten paljon tässä maailmassa on kärsimystä, hätää, tuskaa ja ahdistusta, ja niistä kärsiviä ihmisiä.
Joka päivä rukoilen kaikkien kärsivien ihmisten puolesta koko maailmassa, ja kiitän Jumalaa siitä, että Hän on kaikkien kärsivien ihmisten ystävä ja kaikki on hänen hallinnassaan.
Mutta kärsimys ei ole koskaan Jumalan syytä. Se tulee muistaa.
Me ihmiset olemme pahoja siitä huolimatta, vaikka olisimme uskossakin.
Herra meitä armahtakoon.
Yritä antaa anteeksi ja päästä katkeruudestasi, sillä muutoin joudut lopulta tuhoon.
Voi hyvä Jumala ,minkä virheen tein kirjoittamalla tänne!Sinä et voi sanoa,että näyttelen marttyyria ja verrata kärsimyksiämme!Et voi tietää,mitä teen elämässäni,enkä niistä halua puhua,minut kun on opetettu olemaan hiljaa,jos olen jotakin hyvää tehnyt,olisin ylpeä jos kertoisin.Tein virheen kijoittamalla tänne,mutta otan tämänkin oppina,että saan tehdä virheitä,se kun on ollut minulle rangaistava teko perheessäni.Jatkuva anteeksipyytäminen,itsestään virheitä kaivaminen on uuvuttanut minut.Tiedän,että olen antanut anteeksi,sielun haavat ovat vielä tuoreita joita pitää hoitaa.Kiitos Taivaan Isälle,Hän ei minua syytä,vaan antaa aikaa.
Etkö nyt huomaa, että sinä itse esitit väitteen, "mut sinulla ei ole todellakaan tajua särkyneistä ihmisistä".?
Osoitin sinulle, että minulla on kopetenssia ymmärrystä puhua kärsimyksestä, mutta et näköjään halua tai kykene sitä ymmärtämään.
Rakas Autettu,
olet saanut tämän viestiketjun mukana osaksesi kivenkovaa rakkaudettomuutta. Uskovien taholta!
Tämmöisiäkö me uskovat olemme uskovan ystävän hädälle.
Taitaa olla niin, että uskovien, tai itseään sellaisina pitävien, on helpompaa ja "palvelualttiimpaa" ( ansiollisempaa! ) olla empaattinen ja ymmärtäväinen ns. maailman ihmistä kohtaan.
Näytämme uskosta osattomille kuinka hyviä ja rakkaudellisia me oikein olemme. Näytämme, että olemme oikeita "valoja" ja "suoloja" maailmalle.
Olisiko niin, että uskovainen - sellaisena itseään pitävä - onkin toiselle uskovalle susi. Näillä palstoilla ei paikoin paljon muuhun käsitykseen saata tulla.
Hävetä saamme. Ja taas, jälleen kerran; ei ole vaikeaa ounaksua mitä sellainen uskosta osaton ihminen, joka tänne tulee piipahtaneeksi, joko ihan uteliaisuuttaan tahi ollessaan jo kokenut Jumalan kutsun ja aloittamassa kenties etsikkoaikaansa, ajattelee keskusteluista, joita täällä käydään. Saapa karun, vaan surullisen totuudellisen kuvan.
Sinä uskonystävä "autettu",
juuri niin kuin sanot, Jumala ei sinua, meitä, syytä. Rakas Taivaan Isämme on kaikessa armossaan ja rakkaudessaan meitä kurjia tottelemattomia, uppiniskaisia ja nurjia lapsiaan kohtaan käsittämättömän pitkämielinen.
Syyttäjä meillä on, ja se on sielun vihollinen eli perkele. Ja se käyttää häikäilemättä hyväkseen meidän uskovien ( -kin ) ihmisten heikkoutta ja lihallisuutta. Se saa uskovatkin tuomitsemaan toisiaan kovassa ja rakkaudettomassa hengessä.
Luullessamme viisaita olevamme, olemme tyhmiksi tulleet.
Ole rakas Jeesuksen Kristuksen lapsi turvallisella mielellä.
Jeesus ei sinua hylkää, eikä yhtäkään meistä , kun me Häneen uskomme ja kaikessa luotamme ja turvaamme.
Herra Jeesus sinua rakas ystävä runsaasti siunaa!
Voi,kiitos,kiitos,kiitos,et tiesä kuinka paljon tämä minulle merkitsee!Kuin raikasta lähdevettä olisi kaadettu päälleni.Ole siunattu Herran palvelija.
Jos "autettu" olisi kertonut asiansa vähemmän syyttävään sävyyn, olisin ehkä suhtautunut häneen hieman rakkaudellisemmin.
Mutta koska me olemme ihmisiä ja synnin turmelemia, emme pysty täyttämään sitä lakia, joka meille on annettu. Eli rakastamaan jopa vihollisiamme.
Siksi voimme vain turvautua Vapahtajaamme syntiemme sovittajana pelastajanamme ja lunastajanamme.
Meillä kaikilla on omat taistelumme ja kilvoittelumme tässä ajallisessa elämässämme.
Saamme kuitenkin olla suuresti kiitollisia Jumalalle ja Karitsalle siitä, mitä kaikkea hyvää hän on meille suonut.
Saamme olla mm. kiitollisia siitä, että olemme saaneet elää omassa maassamme rauhassa jo n. 70 vuotta, eikä meidän sukupolvemme ole joutunut kokemaan sodan kauhuja.
Herra olkoon edelleen kaikesta pahuudestämme huolimatta armollinen kansakuntaamme kohtaan.
Lopetan osaltani tämän asian käsittelyn tähän, ja pyydän anteeksi sitä, että omien lapsuuteni todella traumaattisten ja traagisten kokemuksieni tähden, olen myös haavoilla, mutta kiitos Herralle, mitään katkeruutta ketään ihmistä saati Jumalaa kohtaan en tunne.
Kiitos ystäväinen!
Herramme Jeesuksen Kristuksen Armoa ja Rauhaa sinulle,
Ole siunattu Hänen nimessään!
Avausviesti on täyttä totta, anteeksi nyt vaan. Kokemus, joka muutti käsitykseni helluntailaisista, toki en voi sanoa, onko kyseinen perhe sitten oikeasti uskossa, vai esittävällä vain. Pointtina tässä on se, että mihin sitä enää voi uskoa tuon kokemuksen jälkeen? Ei suinkaan haukkua, syyllistää tai tuomita ketään, vaan päästä yli asiasta ja löytää oikea tie hengellisissä asioissa.
Ei millään pahalla, mutta ei tainnut olla usko vielä kovin juurtunutta, jos se kaatui ihmisten töppäilyihin. Kumpaan sinä oikeastaan uskoit, Jumalaan vain helluntailaisiin?
Tarkoitus on näet luoda sellainen henkilökohtainen suhde Jumalaan, joka ei murene heti kun petyt ihmisiin tai elämässä menee muuten huonosti. Hyviinkin ihmisiin nimittäin pettyy ennemmin tai myöhemmin, sillä kaikki ihmiset ovat epätäydellisiä. Sinä ja minäkin. Vakaalla pohjalla seisova usko ei myöskään riipu olosuhteista. Jos riippuu, niin silloin uskoo vääriin asioihin. Jumala ei ole näet luvannut, että elämämme olisi aina ruusuilla tanssimista. Hän on kuitenkin luvannut voimia jokaiseen päivään.
Kyse on sinusta ja Jumalasta, ei muista ihmisistä. Loppupeleissä sinulta kysytään vain millainen sinun suhteesi on ollut Jumalaan. Silloin et voi mennä muiden ihmisten taakse piiloon.
Huijareita löytyy kaikista porukoista. Ei ole kuitenkaan kovin realistista yleistää, että jos yksi helari on huijari, niin kaikkien täytyy olla samanlaisia. Uskovan täytyy päättää joka päivä, että Hän haluaa seurata Jeesusta. Jotkut eivät halua, mutta se ei ole mikään syy minulle lyödä hanskoja naulaan.
"Onko usko vain huijausta ja oman edun tavoittelua?"
on.
Mark.1:44. Biblia. Ja sanoi hänelle: katso, ettes kenellekään mitään sano, mutta mene, ja osoita itses papille ja uhraa puhdistukses edestä ne, minkä Moses käski, heille todistukseksi. Matt.8:4. Luuk.5:14.
Ihmiset. Menkää ennemmin vaikka pubiin kaljalle kuin HELL.seurakuntaan. Se on Perkeleen pesä!
Siellähän se on koko suomi kaljalla koko aijan, mitä sinä valitat.
ja alkoituksen tarina on niin roskaa kuin olla voi!
JOS on totta niinlaita tähän nimet ja osoitteet kätdääb tarkistamassa kuka valehtelee ja miten!
Uusimpien usko on huijausta ja oman edun tavoittelua mitä suurimmassa määrin. Toisaalta ihmiset käyttävät kokoajan toisiaan hyväksi, suurimmaksi osaksi motiivit ovat kaikessa tekemisessä hyvin itsekeskeiset jopa perheissä.