Kerro mielipiteesi noitakäräjistä.
Noitakäräjät
Noituuttako
14795
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Aivan mahtava tapahtuma. Tätä varten Ruovedelle tulemme. Uusi kokkikisa oli mukava piristys.
Kokkikisa oli mielestäni epäonnistunut, kun osanottajaksi oli valittu kunnan viranhaltijat. Kun näin heidän naamansa, niin ruokahaluni katosivat saman tien. Miksi oli valittu henkilöt, jotka toimivat työssään kuntalaisten etua vastaan?. Muutoin kiitokset kaikille yrittäjille tapahtumaan osallistumisesta, vaikka en ehtinyt kaikkeen tutustumaan.
Keittikö kunnanjohtaja sekametelisopan?
Höyrykoneet yläkylällä kiinnostivat minua eniten.
Ihan kiva tapahtuma, kivat ja taidokkaat esiintyjät torilla, laulajista taikureihin. Muuten tapahtumana hiipuu, kaivattaisiin tekijämies/nainen vetämään ja ideoimaan. Nyt vähän polkee paikallaan.
Paikallislehti "järjesti" kuntalaisille ja tietty muillekkin noidan ehdotuskilpailun. Jonkin verran ehdotuksia saivatkin, mutta mutta, unohtivat kertoa että ehdotuksilla ei sitten ollutkaan mitään
merkitystä sillä joku bolitbyroo valitsi haluamansa ja tietysti "lähellä noitakäräjiä" olevista ehdokkaista. No, ehdokkaat ovat sitten mitä ovat, piti olla tunnettuja, ruoveden hyväksi jotain aikaan saaneita. Viime vuonna noidan valinta meni ihan päin sitä minne ei aurinko paista ja nyt taitaa käydä aivan samoin. Ai niin, erästä heidän ehdokkaistaan kehuttiin kuituhankkeen vetäjänä kyläskunnille. Jos olisin toimijana kyläyhdistyksissä ym jotka oikeasti näitä kuituhankkeita vetää, voisin vaikka loukkantua moisesta kunnian omimisesta...
Vuoden noita menneen talven lumia.osalle tuntemattomia ihmisiä.
Oli -80 -90 luvun taitteessa veneilijöille must tapahtuma, isolla porukalla oltiin ja mukavia muistoja. Nykytilanteesta en tiedä.
täysin aikansa elänyt ja kaavoihinsa kangistunut peruspohja, jonka ympärille on raahautunut metrilakun ja halpatuontivaatteitten markkinateltat...
olipas tuntematonnoita.onko omat hdokkaat loppuneet.
Eipä voi enää tyhjänpäiväisempää valintaa noidaksi tehdä, kun on jostain kaukaa kotoisin, eikä suurin osa ruovesiläisistä ole ikinä kuullutkaan hänestä.
Eihän sitä noitaa valita kaikista ruovesiläisistä vaan siitä minimaalisen pienestä porukasta jotka kuuluu johonkin paikalliseen näytelmäkerhoon. Ehdotus seuraavalle vuosille: Lopettakaa koko noidan valinta
Kunnanjohtaja keitti parisataa tonnia höyrynä ilmaan. Ensi vuonna sama juttu, ja sitä seuraavana, ja sitä seuraavana.... Seuraavat 25 vuotta.
Mutta mä tuun ja otan sen Ruoveden naisen joka minua odottaa joka tanssi minun kanssa kauko-pohjassa minä tulen syksyllä ja sitten?????