miehittäjät Itä-Saksassa 50-, 60- luvulla tulivat ensimmäistä kertaa kosketuksiin vesivessan kanssa. He eivät tienneet mikä vessanpönttö on, mutta koska siinä killui vettä, niin neuvostosotilaat ajattelivat että siinä vedessä on hyvä pestä perunoita. Potut pönttöön vaan. Jossain vaiheessa joku oli sitten vetänyt vessan ja potut olivat hävinneet sen siliän tien. Talon omistaja, tai talosta vastaava saksalainen oli sitten saamassa pikateloituksen jostain sabotaasista, vastavakoilusta tai kansanvihollisuudesta syytettynä kun tämä onnettomuus ja varkaus, tihutyö oli tapahtunut ja perunat olivat yksinkertaisesti kadonneet. Onneksi löytyi miehittäjän kieltä taitanut henkilö, jolloin mysteeri selvitettiin ja paikallisen asukkaan henki säästyi.
Luin kirjasta, miten neuvostoliittolaiset
Suurijamahtavamies
093
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.