Monen mielestä on kyllästymiseen asti opetettu totuutta ihmisen syntisyydestä. On ollut masentava kokemus tajuta, että monet uskovan nimeä kantavat eivät tahdo todella sielunsa pohjiin asti tulla pysäytetyksi tämän totuuden eteen. Jotakin järkyttävän pinnallista on meidän uskonelämässämme. Tulee vihaisia vastalauseita: "Aina sinä puhut synnistä. Kyllä me sen muutenkin tiedämme!"
Tuskaisena olen kuitenkin nähnyt, etteivät useimmat uskovat alkuunkaan todella tiedä, mitä synti on. Emme ole joutuneet järkytetyiksi syntisyydestämme Jumalan edessä. Elämrme uskovina salaisen itsevanhurskauden sokaisemina: kuvittelernme olevamme syntisiä ja kaipaavamme armoa. Mutta sydämen kivikova pohja on aivan särkymätön, emmekä koskaan ole todella säikähtäneet Jumalan pyhyyttä. Synti on meille sittenkin enemmän ulkonaisia, näkyviä tahroja, tekosyntejä, sanasyntejä, mielenlaatusyntejä kuin koko olemuksemme pohjatonta ja järkyttävää kapinaa ja vihamielisyyttä Jumalaa vastaan.
Minulle ainakin on ollut ankara läksy oppia, että tämä turmelus seuraa uskovaa halki koko hänen elämänsä. Siitä ei koskaan tule loppua. Tiedän toki, että moni ystävä ei hyväksy tätä totuutta.
Toinen asia, jota olen yrittänyt korostaa, on uskonvanhurskaus tai Jumalan armo Kristuksessa Jeesuksessa. Puhuessani edellisestä totuudesta en ehkä monen mielestä tarpeeksi selvästi ole tuonut esille jälkimmäistä. Myönnän kyllä, etten aikaisemmin oikein uskaltanut puhua Jumalan armosta, Tunsin, että jollei Pyhä Henki saa todella kirkastaa syntiämme synniksi, puhe armosta on vain ihmisen antamaa lohdutusta, jonka avulla jälleen taitavasti vältämme katumuksen ja vedämme armon irstaisuuteemme eli omavanhurskauteemme.
Olen ajatellut, että ellei laki saa meidän uskovien suuta tukituksi ja todella syyllisiksi Jumalan edessä, ei myöskään evankeliumi meille maistu eikä se pääse meitä todella parantamaan.
Näitä asioita kerran pohtiessani sattui silmiini E.V. Pakkalan hartauskirjasta seuraava katkelma: "Oli aika elämässäni, jolloin uskoin, että kristityn ihmisen tie vie Golgatan taa uusiin, suuriin, ihmeellisiin pääsiäiskokemuksiin jo tässa maailmassa ja täällä ajassa - tällä puolen kuoleman linjan. Mutta vähitellen olen alkanut ymmärtää, ettei Kristuksen seuraamisessa ole mitään tietä Golgatan taa Olen alkanut uskoa, että oikea todellinen, pääsiäinen on meille koittava vasta kuokman virran toisella puolella. "
Oleellisinta, tärkeintä uskonelämässä on näin yhä syvenevä synnin ja armon tunto. Jotka tästä ytimestä lähtevät pois etsiäkseen jotain korkeampaa, menevät harhaan. Pyhän Hengen täyteys on ytimeltään yhä syvenevää synnin ja armon tuntoa loppuun asti samalla aikaa vanhurskaaksi ja syntiseksi. Juurtuminen, kasvaminen ja syveneminen on juuri tämän herkistyvän synnin tunnon keskellä tapahthvaa kasvua meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa .
On henkeäsalpaavan riemullista, kun tämä kaikki alkaa todella kirkastua omalle kohdalle. Mikään ei ole enää minun varassani, vaan kaikki, aivan kaikki on Vapahtajan rakkauden ja armon varassa. Mitä heikommaksi ja syntisemmäksi tulen omissa silmissäni, mitä kuolleemmaksi ja tylsemmäksi tunnen sisimpäni, sitä lapsenomaisemmin kaikkea järkeä ja tunnettani uhmaten saan turvautua ja huutaa avukseni Jeesuksen armoa. Syntien anteeksiantamuksessa on todellakin joka hetki elämä ja autuus.
Tuskaisena olen kuitenkin nähnyt, etteivät useimmat uskovat alkuunkaan todella tiedä, mitä synti on. Emme ole joutuneet järkytetyiksi syntisyydestämme Jumalan edessä. Elämrme uskovina salaisen itsevanhurskauden sokaisemina: kuvittelernme olevamme syntisiä ja kaipaavamme armoa. Mutta sydämen kivikova pohja on aivan särkymätön, emmekä koskaan ole todella säikähtäneet Jumalan pyhyyttä. Synti on meille sittenkin enemmän ulkonaisia, näkyviä tahroja, tekosyntejä, sanasyntejä, mielenlaatusyntejä kuin koko olemuksemme pohjatonta ja järkyttävää kapinaa ja vihamielisyyttä Jumalaa vastaan.
Minulle ainakin on ollut ankara läksy oppia, että tämä turmelus seuraa uskovaa halki koko hänen elämänsä. Siitä ei koskaan tule loppua. Tiedän toki, että moni ystävä ei hyväksy tätä totuutta.
Toinen asia, jota olen yrittänyt korostaa, on uskonvanhurskaus tai Jumalan armo Kristuksessa Jeesuksessa. Puhuessani edellisestä totuudesta en ehkä monen mielestä tarpeeksi selvästi ole tuonut esille jälkimmäistä. Myönnän kyllä, etten aikaisemmin oikein uskaltanut puhua Jumalan armosta, Tunsin, että jollei Pyhä Henki saa todella kirkastaa syntiämme synniksi, puhe armosta on vain ihmisen antamaa lohdutusta, jonka avulla jälleen taitavasti vältämme katumuksen ja vedämme armon irstaisuuteemme eli omavanhurskauteemme.
Olen ajatellut, että ellei laki saa meidän uskovien suuta tukituksi ja todella syyllisiksi Jumalan edessä, ei myöskään evankeliumi meille maistu eikä se pääse meitä todella parantamaan.
Näitä asioita kerran pohtiessani sattui silmiini E.V. Pakkalan hartauskirjasta seuraava katkelma: "Oli aika elämässäni, jolloin uskoin, että kristityn ihmisen tie vie Golgatan taa uusiin, suuriin, ihmeellisiin pääsiäiskokemuksiin jo tässa maailmassa ja täällä ajassa - tällä puolen kuoleman linjan. Mutta vähitellen olen alkanut ymmärtää, ettei Kristuksen seuraamisessa ole mitään tietä Golgatan taa Olen alkanut uskoa, että oikea todellinen, pääsiäinen on meille koittava vasta kuokman virran toisella puolella. "
Oleellisinta, tärkeintä uskonelämässä on näin yhä syvenevä synnin ja armon tunto. Jotka tästä ytimestä lähtevät pois etsiäkseen jotain korkeampaa, menevät harhaan. Pyhän Hengen täyteys on ytimeltään yhä syvenevää synnin ja armon tuntoa loppuun asti samalla aikaa vanhurskaaksi ja syntiseksi. Juurtuminen, kasvaminen ja syveneminen on juuri tämän herkistyvän synnin tunnon keskellä tapahthvaa kasvua meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa .
On henkeäsalpaavan riemullista, kun tämä kaikki alkaa todella kirkastua omalle kohdalle. Mikään ei ole enää minun varassani, vaan kaikki, aivan kaikki on Vapahtajan rakkauden ja armon varassa. Mitä heikommaksi ja syntisemmäksi tulen omissa silmissäni, mitä kuolleemmaksi ja tylsemmäksi tunnen sisimpäni, sitä lapsenomaisemmin kaikkea järkeä ja tunnettani uhmaten saan turvautua ja huutaa avukseni Jeesuksen armoa. Syntien anteeksiantamuksessa on todellakin joka hetki elämä ja autuus.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Miten masentava maailmankuva.
Jos kokisit edes jotain evankeliumin salaisuudesta, niin et olisiolisi niin masentunut. Maailmankuvaa kun ei kuulu valita sen perusteella mikä viihdyttää parhaiten, vaan mikä on totuus.
Kyllä minä ne tarinat tiedän entisenä kristittynä.
Kiitos avauksestasi, johon ei ole muuta sanottavaa kuin AAMEN, AAMEN!
p.s. Ihanan tutun oloista tekstiä. Olavi Peltolan ristinteologiaa,
t.s. kirkkaan raitista Raamatun Sanaan lujasti nojaavaa Jeesuksen
Kristuksen evankeliumin julistusta.
Uudestikastajille ovat huumeet, tupakka, alkoholi ja kuuluminen luterilaiseen tunnustukseen uskoon,syntejä. Muut synnit he pitävät omin voimin voitettavissa koska henki on läsnä ja golgatan työ auttaa heitä tekemään oikeita ratkaisuja. Sanovat pilkatakseen Jumalaa, kiitos Jeesus.
Onpa vääristyneet käsitykset sinulla. Taidat olla aika ylpeä omasta oikeasta uskostasi ja kasteestasi.
Minulle juuri Jumalan armo on tuonut esille synnin todellisuuden. Toki se tapahtuu lain kautta, mutta kun opin lepäämään armossa, synti muuttui todelliseksi ja tajusin kuinka paljon tarvitsen Jumalan armoa, koska olen läpeensä synnin turmelema. Jossain vaiheessa ajattelin, että kun pääsen siitä ja siitä eroon, olen Jumalalle kelvollinen. Kunnes tajusin, että ne hyvät teotkin ovat kuin saastainen vaate Hänen edessään. Kyllä Jumala armossaan muuttaa meitä ja tuo ne asiat esille, joissa Hän haluaa meidän muuttuvan. Täytyy tunnustaa, että olen aika hidas oppilas tässä asiassa. Onneksi Jumala on pitkämielinen ja rikas armossaan! :)
Minä ainakaan en ole koskaan mitään syntiä tehnyt, enkä tee syntiä, enkä koskaan tule mitään syntiä tekemäänkään.Olen niin ihana herttainen hyvä vanhanajan HELL-mummeli-ihminen että tälläkin hetkellä ajatellessani että kuinka herttaisen hyvä synnitön ihminen olen, niin melkeinpä ilon kyyn eleet pollautan. On niin ihanata olla synnitön ja milloinkaan syntiä tekemätönkin! Repikää siitä, tavan syntiset!
Ole siunattu! Miten lämmin ja rakkaudellinen viesti, olisipa kaltaisiasi kristittyjä enemmän!
ENSIMMÄINEN SYNNITÖN IHMINEN MAAILMASSA LÖYTYNYT SUOMESTA!!!
MIKÄ UUTINEN. MAAILMANSENSAATIO.
He, he ...
"Huumorinkukka se on kaunehin kukka" rallatetaan jossain viisupahasessa.
Ilman eittämätöntä ironiaa - hulvatonta läskiksi lyömistä - Mummelin lohkaisu olisi huippujen huippu mitä tekopyhyyden alttarille on koskaan viskattu.
No, kannanotto se on tuokin mitä mummeli mammeli kynästään irroitteli.
Noinhan moni oikeasti ajattelee, mutta ei sitä ääneen sano - tai kirjoita. :)
"...ellei laki saa meidän uskovien suuta tukituksi ja todella syyllisiksi Jumalan edessä, ei myöskään evankeliumi meille maistu eikä se pääse meitä todella parantamaan"
Matteus 5:20
Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Tuo kohta tekstissäsi ja tuo Raamatun kohta, jota itse olen viime päivät vähän ihmetellyt jotenkin vastaavat siihen, miksi Jeesus asetti riman noin korkealle, mihin ihminen ei koskaan itse, omin voimin tule ylettymään.
Mieti mikä on Jeesuksen pointti. Itseasiassa rima on vielä korkeampi. Täydellinen laintäyttämys ja Jumalan miellyttäminen. Voisiko Jeesuksen pointti olla se, että hän varoittaa siitä, että tahallinen tottelemattomuus ja hyvän ihmisen näytteleminen aiheuttaa perikadon? Siitä nyt ei kuitenkaan seuraa, että iankaikkinen elämä ansaitaan kuuliaisuudella. Vapautus helvetistä otetaan vastaan siten, että turvaudutaan Jeesuksen ristintekoon. Ja tästä pelastumisesta seuraa uusi kuuliaisuus Jumalalle. Tutki Roomalaiskirjettä. Siellä puhutaan siitä miten lain tehtävä on tukkia jokaisen suu Jumalan edessä.
Kovasti on kuitenkin opettajia ja neuvojia liikkeellä, vaikka parempi olisi pitää suu supussa.
Ei Jeesus asettanut rimaa korkeammalle !
Siinä on nyt selvä väärin ymmärtäminen.
Jeesus itse sanoo:
Matt. 11:30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."
Fariseuksista ja heidän kaltaisistaan ja heidän toiminnastaan Sana sanoo:
Roomalaiskirje 10
1 Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat.
2 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
3 sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
Siis fariseukset siis oikeasti luottivat itseensä ja omiin tekoihinsa, eivätkä Jumalaan ja Jumalan ja Jeesuksen tekoihin, eli he siis kantoivat raskaita taakkoja itse, ja tarjosivat niitä muillekin ymmärtämättömyyttään.
Luuk. 11:46 Mutta hän sanoi: "Voi teitäkin, te lainoppineet, kun te sälytätte ihmisten päälle vaikeasti kannettavia taakkoja ettekä itse sormellannekaan koske niihin taakkoihin!
Siis uskovakaan ei voi luottaa omiin tekoihinsa, vaan hän on Jumalan armon varassa täysin, ja silloin kun siihen pääsee oikealla tavalla, niin ies on sovelias ja kuorma keveä, kuten Jeesus tuossa sanoi !
Siis uskovan tulisi vaeltaa Jumalan valmistamissa valmiissa teoissa, vain kuulaisuuden kautta, eli kun kuuntelee Herraa ja vaeltaa Hengen johdossa niin vaeltaa siis kevyesti Jumalan teoissa, eikä omissaan !
Siis Herran tulisi päästä vaikuttamaan ensin tahtominen ja sen kautta tekeminen meissä, mutta kuinka voi olla kuuliainen jos ei kuule Herran ääntä eikä Hengen vienoja sanoja sydämelle ?
Fil. 2:13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.
Tässä kerrotaan siis se sovelias ies ja kevyt kuorma, eli ei tarvitse itsestään yrittää puristaa, vaan olla kuulolla ja vain totella.
Moni uskova vain sortuu niihin omiin tekoihin, jotka eivät siis kelpaa Jumalalle, sillä vain Jumalan teot kelpaavat, sillä ne ovat puhtaat jo lähtökohdiltaan ja toteutukseltaan, omamme ovat aina enemmän tai vähemmän likaisia, kuten mummi kainuusta tässä ketjussa jo lainasi:
Jes. 64:6 Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme. Ja kaikki me olemme lakastuneet kuin lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä niinkuin tuuli.
Siis omavanhurskautemme on saastainen ja siten teotkin jotka omassa vanhurskaudessamme teemme ovat samoin.
Tämä sopii tänne erittäin hyvin!
http://www.maallikkosaarnaaja.com/oletko-hyva-ihminen/
>>On henkeäsalpaavan riemullista, kun tämä kaikki alkaa todella kirkastua omalle kohdalle. Mikään ei ole enää minun varassani, vaan kaikki, aivan kaikki on Vapahtajan rakkauden ja armon varassa.>>
Onko Luther herännyt henkiin, vai onko helvettiin saatu viimeinkin nettiyhteys?
>>Mitä heikommaksi ja syntisemmäksi tulen omissa silmissäni, mitä kuolleemmaksi ja tylsemmäksi tunnen sisimpäni, sitä lapsenomaisemmin kaikkea järkeä ja tunnettani uhmaten saan turvautua ja huutaa avukseni Jeesuksen armoa. Syntien anteeksiantamuksessa on todellakin joka hetki elämä ja autuus.>>
Tapat 100 000 talonpoikaa, niin ehkä sitten olet riittävän syntinen.
Lue joku Lutherin elämäkerta. Esim. Roland Bainton - Tässä seison. Kovin kapea näkökulma sinulla Lutheriin.
Pasi Toivonen, varsin ikävällä tavalla toteutat, tuot julki, "oikeaoppisia" näkemyksiäsi. Sekoitat surutta Martti Lutherin Ristin evankeliumin armon sanomaan, armahdetun syntisen ihanaan asemaan, omia ilkeilyjäsi, jopa suoranaisia herjauksiasi uskonpuhdistajaa kohtaan.
Mauton irvailusi helvettiin, ts. keitä siellä mahdollisesti on, liittyen, sotii pahoin Herran Jeesuksen varoitusta vastaan: " Älkää lausuko kadotustuomiota kenellekään"/ "älkää tuomitko ketään helvettiin"!
Kaikki tosiaan tietävät olevan syntisiä? Naapurin ei tarvitse tulla sormella sitä osoittelemaan. Synnintunnon herättäminen ei ole muutenkaan ihmisten vaan Pyhän Hengen tehtävä. Ei siinä tarvita muita ihmisiä sotkemaan ja sorkkimaan.
Paasaus puuduttaa, vaikka tarkoitus onkin hyvä. Minuakin ärsyttää jos joku tulee kertomaan itsestäänselvyyksiä. Tai asioita, jotka olen itse perinpohjaisesti käsitellyt 20 vuotta sitten. Asiat nousevat esille eri tahtiin eri ihmisillä.
En sano, että syntikysymystä kukaan käsittelisi loppuun elämänsä aikana. Syntisyyden yleinen itkeminen ei kuitenkaan paljon auta, jos ei ole halukas työstämään ongelmiaan yksi kerrallaan. Se on ainoa tapa edistyä. Ja kokemukseni mukaan Jumala kyllä osoittaa minkä asian kanssa työtä on kulloinkin tehtävä.
Aloittaja luulee tietävänsä kun ei tiedä luulevansa. Mistä sinä tiedät mitä taisteluja nämä muut uskovat sisimmässään käyvät? Tai mitkä ovat olleet heidän lähtökohtansa ja kuinka paljon Jumala on jo heissä tehnyt työtä?
Muiden elämän arvostelu on tuomitsemista, joka sekin on syntiä. Jos haluaa puhua synnistä, niin silloin pitää puhua myös Jumalan lääkkeestä siihen, eli armosta. Ja jättää vähemmälle muiden ihmisten arvostelu, sillä armoa meistä tarvitsee jokainen. Elämämme loppuun saakka.
Muistanet Jeesuksen tarinan kahdesta rukoilijasta: fariseuksesta ja syntisestä miehestä. Fariseus listasi Jumalan ja ihmisten edessä suorituksiaan ja kiitti Jumalaa ettei sentään ollut niinkuin tämä syntinen mies. Hän ymmärsi lain päälle ja oli pyrkinyt sitä elämänsä noudattamaan. Syntinen sanoi vain: Herra, ole minulle syntiselle armollinen.
Kumman luulet olevan Jumalan edessä otollisempi? Sen joka näkee oman syntinsä, vai sen joka vahtaa muiden syntejä? Jeesus oli syntisen puolella.
Ensin Jumala asetti lain ja sitten kun laista kiinnostuneet alkoivat sitä tutkia , Jumala syyttää heitä fariseuksiksi , vaikka varsin hyvin tietää, ettei lakia pysty kukaan noudattamaan. Sitten Jumala puhuu armosta ja kun tähän jotkut sitten ihastuvat, niin Jumala vetääkin maton alta ja toteaa, että oletteko unohtaneet lain. Ensin sanotaan, ettei omilla teoilla Jumalan luokse päästä ja sitten kuitenkin odotetaan tekoja. vaikuttaa väliin kyllä tosinristiriitaiselta, sellaiselta labyrintilta, mistä ei ulos päästä.
Kumpi on parempi: ajatella, että on syntinen ja tehdä syntiä, koska on syntinen, vai ajatella, että on vanhurskas, ja tehdä vanhurskautta, koska on vanhurskas?
If it looks like a duck, swims like a duck, and quacks like a duck, then it probably is a duck.
Hyvä kirjoitus. Siihen voi mennä vuosikymmeniäkin ennenkuin ihminen säikähtää Jumalan pyhyyttä ja kokee syntisyytensä noin. Ja että sitten kokee sovitustyön valtavuuden.
>>Pasi Toivonen, varsin ikävällä tavalla toteutat, tuot julki, "oikeaoppisia" näkemyksiäsi. Sekoitat surutta Martti Lutherin Ristin evankeliumin armon sanomaan, armahdetun syntisen ihanaan asemaan, omia ilkeilyjäsi, jopa suoranaisia herjauksiasi uskonpuhdistajaa kohtaan.>>
Aika harva uskonpuhdistaja voi kehuskella 100 000 talonpojan surmaamisella, vaikka tapahtuikin epäsuorasti. Puhumattakaan 30-vuotisesta sodasta, Isostavihasta, jne.
Oletko Luther-asiantuntija? Kuinka monta Lutherin mitä tahansa kirjoittamaa kirjaa olet lukenut? Kuinka monta Lutherin elämäkertaa olet lukenut? Itse surmaat joka päivä ihmisiä sillä, että et anna kaikkea perustarpeesi yli menevää osaa hyväntekeväisyyteen.