ULKOMAAT
|
FIXIT
Brexit-äänestyksen tulos nostaa pelkoja EU-maiden eroäänestysten ”tsunamista”, kertoo brittilehti The Guardian.
Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi EU-jäsenyydestä keräsi 17 000 kannattajaa alle viikossa Suomessa, lehti kertoo.
Lehti nostaa esiin kansanedustaja Sampo Terhon (ps.) maanantaisen lausunnon, jonka mukaan seuraavissa vaaleissa on syytä keskustella EU:sta eroamisen mahdollisuudesta.
The Guardian mainitsi myös mahdollisuudet Huxitista, Swexitistä. Denxitistä, Polxitista, Dexitistä, Auxitista, Italexitista, Frexitistä ja Nexitistä.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/197900-brittilehti-nosti-esiin-fixit-mahdollisuuden
________
Milloin Suomen medioissa kirjoitetaan tästä, koska YLE järjestää keskustelut puolesta ja vastaan vai jatketaanko vaikenemista
|
FIXIT
Brexit-äänestyksen tulos nostaa pelkoja EU-maiden eroäänestysten ”tsunamista”, kertoo brittilehti The Guardian.
Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi EU-jäsenyydestä keräsi 17 000 kannattajaa alle viikossa Suomessa, lehti kertoo.
Lehti nostaa esiin kansanedustaja Sampo Terhon (ps.) maanantaisen lausunnon, jonka mukaan seuraavissa vaaleissa on syytä keskustella EU:sta eroamisen mahdollisuudesta.
The Guardian mainitsi myös mahdollisuudet Huxitista, Swexitistä. Denxitistä, Polxitista, Dexitistä, Auxitista, Italexitista, Frexitistä ja Nexitistä.
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/197900-brittilehti-nosti-esiin-fixit-mahdollisuuden
________
Milloin Suomen medioissa kirjoitetaan tästä, koska YLE järjestää keskustelut puolesta ja vastaan vai jatketaanko vaikenemista
Vastaukset 12
Vanhimmat
Nyt kaikki tutustamaan Itä-Helltsinkiin, niin saadaan käppyrään muutosta.
Itiksestä löytyy varmaan paljon näitä laittomasti Suomessa olevia.
YRITYSIDEA: turistibussi kiertää kaikki maturysät helsingissä.
Silloin+kun+Suomi+liittyi+EU:iin,+niin+äänestystulokset+olivat+seuraavat:+Neuvoa+antava+kansanäänestys+57%+kannatti+liittymistä+ja+myöhemmin+eduskunnan+äänestyksessä
EU+jäsenyyttä+puolsi+152+edustajaa+ja+42+vastusti.+
Uskoisin,+että+nyt+enemmistö+on+vielä+suurempi.
Kukin+saa+uskoa+mitä+haluaa.+Brittien+liittyessä+EU:hun+(EEC)+puolesta+ja+vastaan+oli+melkein+identtinen+Suomen+tuloksen+kanssa.+EU+sen+jälkeen+muuttunut+laajentumishaluiseksi,+kansalaisiaan+kyykyttäväksi+ja+sotaa+lietsovaksi+liittovaltio-projektiksi+eikä+se+ole+jäänyt+kansalaisilta+huomaamatta.
Ei+tarvita+enää+kovin+montaa+terroritekoa+kun+EU-vastutustus+muuttuu+rajusti+ja+hajoaminen+nopeutuu.+EU+ei+pysty+nykyisellään+päättämään+juuri+mistään+asioista.+
Kreikan+ja+Italian+talouskriisit+pakottavat+EU-päättäjät+yhä+uudelleen+rikkomaan+Lissabonin+sopimusta.+Monet+maat+ottavat+käyttöön+rajavalvontaa+Schengen-sopimuksen+vastaisesti.+Edelleen+Puola,+Unkari+ja+monet+muut+maat+kieltäytvät+ottamasta+edes+kiintiäpakolaisia+mamutulvasta+puhumattakkaan.
EU:n+tavoitteena+ollut+demokratisointi+ei+ole+edennyt,+päinvastoin.
EU+onkin+viimeisenä+oljenkortenaan+ilmoittanut+olevansa+rauhanprojekti.+On+tragikoomista+että+tämä+"rauhanprojekti"+hakee+kiinteää+yhteistyötä+Naton+ja+McCain'ilaisten+USA:n+haukkojen+kanssa.
Ukrainassa+EU:n+diplomatia+epäonnistui+täydellisesti+jos+sitä+nyt+edes+diplomatiaksi+voi+sanoa.+Sopan+keittivät+Angela+Merkel+ja+juuri+valittu+EU:n+ulkopoliittinen+päällikkö+Cathrine+Ashton.+Tämän+rauhanprojektin+onnistumisesta+saamme+lukea+päivittäin.+Putin+teki+mitä+oli+pakko+tehdä+puolustaakseen+itäisessä+Ukrainassa+olevaa+venäläismielistä+ja+-+kielistä+väestöään+joita+on+n+60%+väestöstä.+Lisäksi+EU-diletanttien+olisi+pitänyt+ottaa+huomioon,+että+Venäjä+omisti+isoja+aseteollisia+ja+teollisia+kombinaatteja+itä-Ukrainassa+ja+tietysti+Krimin+niemimaalla+olevat+tukikohdat,+Sevastopol+niistä+suurimpana.+Ukraina+ei+siis+ollut+alkuunkaan+yhtenäinen+valtio+ja+se+olisi+EU-pyromaanien+pitänyt+ottaa+huomioon,+mutta+näin+he+eivät+taitamattomuudessaan+tehneet.
Mikään+ei+siis+viittaa+siihen+että+EU+nykymuodossaan+olisi+kestävällä+tiellä.+Jos+EU:n+suuntaa+ei+pystytä+muuttamaan+EU+kutistuu+muutamaan+Saksan+ja+Ranskan+ympärille+jääneiksi+satelliittivaltioiden+muodostamaksi+ryppääksi.
Kansalaisaloite hiukan hyytyi kesälomien alkaessa, nyt on lievää piristymistä. Käykää allekirjoittamassa Suomi eroon EU:n tuhoon vievästä politiikasta. Yritetään kaikkia valtioita miellyttävää yhteistä säveltä uudella tapaa. Ei EU:n kaatuminen mikään katastrofi ole. Ehkä voimme rakentaa esim Britannian viitoittamalle tielle uuden demokraattisen yhteisön.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2058
Ei sillä ole mitään merkitystä mihinkään, jos 50 000 luuseria ja ryssämielistä allekirjoittaa jonkun paperin ja kiikuttaa sen eduskuntaan, mutta eihän päättäjät sitä voi sanoa ääneen. Minä taviksena sen voin sanoa.
Luulo ei ole tiedon väärti sanotaan. Keskusvallan alle haluavia tulevia orjia voi olla enemmän. Kansallinen itsemääräämisoikeus menetettiin jo kun liityttiin Eu:hun.
usko nyt jo, ei tule toteutumaan ainakaan seuraavaan 5-7 vuoteen
Ja höpö höpö, ei ole mitään takeita että tämä hallitus istuu vaalikauden loppuun.
vain senilix vastustaa uudistusta. fixit tulee ennemmin tai myöhemmin.
Kaikki voi tapahtua hyvinkin nopeasti, hallitus taitaa hajota ja nyt pitäsi eduskuntaan saada EU-sta eroa haluavat puolueet, mutta esim,IPUja Muutos kerää vasta kannatuskortteja joten osallistukaa niihin,
kannatuskorttiin osallistuminen ei sido mihinkään ja osallistua voi vaikka olisi toisen puolueen jäsen, olisi hyvä jos voimat yhdistyisi mutta sellaista ei liene näköpiirissä,
syytä en tiedä enkä ymmärrä.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2058
Erotaanko, osallitu aloitteeseen.
http://yle.fi/uutiset/valtaosa_perussuomalaisten_kansanedustajista_haluaa_eu-kansanaanestyksen_suomessa/9018393
Perussuomalaiset kansanedustajat kuitenkin korostavat, että kansanäänestyksen kanssa ei ole tarvetta hötkyillä. Lähes kaikki äänestyksen kannattajat haluavat ensin katsoa, miten Britannialle EU-eron myötä käy ja kuinka Euroopan unioni sen jälkeen uudistuu.
____________
Tämä tarkoittanee sitä että nyt teemme vaalityötä ja sitten katsotaan muuttuuko mielemme taas, eron kannattajat sai aikaan äänivyörön ja nyt se on menetetty,
eli persut sanoo niinkuinex mies "kyllä minä voin antaa aina uuden lupauksen"