J. Haider, N. Farage ja T. Soini kusettivat kansaa

Populistit lataavat yleensä paljon toiveita ja kanavoivat tyytymättömyyttä politiikkaan. Moni ihannoi nationalismia ja vastustaa maahanmuuttoa.

Liikkeitä kannattelevat usein karismaattiset johtajat, kuten Britannian Farage, nykyisin jo kuollut Itävallan oikeistopoliitikko Jörg Haider tai perussuomalaisten Timo Soini.

Paljon puhetta, vähän tekoja

Paljosta puheesta huolimatta populismi ei Railon mukaan ole menestynyt kovin hyvin Euroopassa.

– Kansallisissa vaaleissa populistit ovat voittaneet harvoin ja voittaessaankin päätyneet yleensä oppositioon, Railo sanoo.

Ei ole olemassa populistista talouspolitiikkaa. Koska populisteilla ei ole erikoisia tai yllättäviä vastauksia talouspoliittisiin kysymyksiin, he ovat Railon mukaan myötäilleet muita puolueita. Tämä on yleensä rapauttanut kannatusta nopeasti.

Suomessa hallitusvastuu on ollut perussuomalaisille kohtalokas. Ylen teettämän kyselyn mukaan puolueen kannatus on painunut viime vuonna pidettyjen vaalien 17,7 prosentista 8,5 prosenttiin.

Perussuomalaisten politiikkaa Railo kuvaa oikeistolaiseksi, vaikka äänestäjistä suuri joukko on aiemmin äänestänyt vasemmistopuolueita.

– He lähtivät, kun kilpailukykypakettia ruvettiin sorvaamaan.

http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2016/07/10/vastuu-pelottaa-alkoiko-populismin-lahtolaskenta/20167280/12?pos=tuoreimmat
780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

http://www.anttipesonen.fi/2016/07/ipulla-on-mita-eu-eron-jalkeen.html

Ja mitä siis EU-jäsenyyden jälkeen? Siirrytään alistussuhteesta yhteistyösuhteeseen. Siirrytään Norjan ja Islannin malliin Euroopan talousaluesopimukseen (Eta). Ihmiset liikkuvat ja kauppa käy edelleen samaan malliin EU-alueella. Jos Eta-sopimusta pidetään huonona, voidaan sopia Sveitsin malliin erillisiä sopimuksia EU:n kanssa.

Oma raha, keskuspankki ja talouspolitiikka mahdollistavat omien lähtökohtien mukaisen yhteiskuntapolitiikan. Irtisanoutuminen EU:n keskuspankkirahoituskiellosta antaa mahdollisuuksia turvata hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista.

Toivottavasti itsenäinen Suomi panostaa uusiutuvaan energiaan, suurempaan omavaraisuuteen ja erityisesti pienyritysten toimintamahdollisuuksien parantamisen. EU-Suomi ei niin ole tehnyt.

Omaan rahaan siirtymistä ei velallistenkaan tarvitse pelätä. Lex Monetae on kansainvälisesti hyväksytty ja käytetty lakiperiaate, jonka mukaan itsenäinen valtio päättää millä rahayksiköllä sopimuksia maksetaan.

IPUlla on suunnitelma myös EU-eron jälkeen.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2058

IPU suosittelee osallistumista, EU.ero äänestys, moni meistä on jo mukana tämä on yhteistyötä, itsenäisen maan puolesta.

Eduskuntapuolueet nimeää populisteiksi ne jotka näkevät miten väärää politiikkaa
päättäjämme ovat tehneet koko EU ajan ja se aloitettiin jo enne liittymistä, mutta virhettä ei myönnetä,

Äänestä
  • Paskabbtynkkysen listoille ei kannata nimiä laittaa

    Äänestä

  • hyvä teksti
    Laittaisitko tämän muuallekin ketjuihin
    Kiitos

    Äänestä

Haider vastusti maahanmuuttoa, epäillään, että hänet murhattiin, koska hän ei ollut viinamäen miehiä. Israel uhkasi jäädyttää suhteet jos Haider nousee valtaan. Kuitenkin Israel itse vastustaa maahanmuuttoa jyrkästi omaan maahansa. Tekee jopa dna-testejä, että rotu on oikea. Jonkin sortin omituista tänä päivänä ja selvää apartheidia. Tässä on joku ristiriita, olisiko Mosadilla sormet pelissä?

Äänestä

Soini kusetti, Farage ei

Farage sanoi jo unioiniin mennessä, että hän tuli sinne vain, jotta
saisi britannian irti sieltä.

Mies puhui niille stanilisteille, puhui ja paasasi ja tuli päivä, kun
hän ilmoitti, että Britannia ja eu lähtevät nyt eri teille.

Kiitos ja näkemiin

Äänestä
  • Onneksi demareilla on tuohonkin vaihtoehto.

    Äänestä

  • Olisi kyllä ollut mukava Suomenkin mediasta lukea myös remain-puolen valheita ja pelotteluja, luvattiin esim. että 3 maailmansota alkaa ja Britannia eristetään, kuten pohjois-korea. No, 3. maailmansota voi hyvinkin alkaa, muttei ehkä brexitin takia.

    Ja Farage sai äänestyksen jälkeen perheineen niin paljon tappouhkauksia, että lopetti politiikan ja valitsi perheen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


dsfghjk kirjoitti:

Populistit lataavat yleensä paljon toiveita ja kanavoivat tyytymättömyyttä politiikkaan. Moni ihannoi nationalismia ja vastustaa maahanmuuttoa.

Liikkeitä kannattelevat usein karismaattiset johtajat, kuten Britannian Farage, nykyisin jo kuollut Itävallan oikeistopoliitikko Jörg Haider tai perussuomalaisten Timo Soini.

Paljon puhetta, vähän tekoja

Paljosta puheesta huolimatta populismi ei Railon mukaan ole menestynyt kovin hyvin Euroopassa.

– Kansallisissa vaaleissa populistit ovat voittaneet harvoin ja voittaessaankin päätyneet yleensä oppositioon, Railo sanoo.

Ei ole olemassa populistista talouspolitiikkaa. Koska populisteilla ei ole erikoisia tai yllättäviä vastauksia talouspoliittisiin kysymyksiin, he ovat Railon mukaan myötäilleet muita puolueita. Tämä on yleensä rapauttanut kannatusta nopeasti.

Suomessa hallitusvastuu on ollut perussuomalaisille kohtalokas. Ylen teettämän kyselyn mukaan puolueen kannatus on painunut viime vuonna pidettyjen vaalien 17,7 prosentista 8,5 prosenttiin.

Perussuomalaisten politiikkaa Railo kuvaa oikeistolaiseksi, vaikka äänestäjistä suuri joukko on aiemmin äänestänyt vasemmistopuolueita.

– He lähtivät, kun kilpailukykypakettia ruvettiin sorvaamaan.

http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2016/07/10/vastuu-pelottaa-alkoiko-populismin-lahtolaskenta/20167280/12?pos=tuoreimmat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu