Unohtumattomat

lskdfjlskdjfslk

Monet Emmerin hahmot tuppaavat poistuttuaan unohtumaan, mutta tehdäänpä gallup poistuneista henkilöistä, jotka eivät ole unohtuneet,. Ja miksi eivät ole unohtuneet. Minulla ne ovat

Viv Windsor - tarviiko selittää, miksi on jäänyt mieleen :D Harmittelin hirveästi, kun Vivin ja Bobin avioliitto ei onnistunut, ja että Viv lähti. Val on kyllä hyvin paikannut hänet.

Vivin eka aviomies, se alkuperäinen kauppias (pariskuntahan piti kauppaa, joka jossakin vaiheessa katosi. Kahvilan, jota Bob nyt pyörittää, Viv perusti ensin omaan olohuoneesensa.). Miehen nimi on unohtunut, mutta hahmon muistan. Rehti kunnon mies. Jäi ehkä siksi mieleen, kun oli ensimmäisiä Emmerissä kuolleita sen jälkeen, kun aloin sarjaa seurata vuonna 1999, ja surin häntä aivan mahdottomasti :D

Butch Dingle - niinikkään ekoja kuolleita sarjaa seuratessani ja suru oli suuri. Butch muuttui ensin tollohkosta pojasta filosofiseksi ajattelijaksi ja kulki ympäriinsä lausumassa ihmisille viisauksia, kunnes sitten yllättäen sai surmansa (kylän keskustassa auto-onnettomuudessa?).

Ja onhan niitä muitakin. Entäs teillä?

28

537

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaindinglelä

      Carl King ja Cameron Murray eivät ainakaan unohdu koska poistuivat niin dramaattisesti ja heillä oli hienosti kirjoitetut tarinat.

    • VeniViviVic

      Vivin eka aviomies oli Vic. Hieman yksinkertainen mies, jonka Billy Hopwood murhasi kauppaa ryöstäessään. Viv oli tapahtuma-aikaan Villapakassa pitämässä hauskaa.

      • kirjoitakenttään

        Ja eikös Hopwood ollut Andyn biologinen isä...? Kaikkea on ehtinyt Emmerissä tapahtua vuosikymmenten varrella.


      • Hyppymetsä
        kirjoitakenttään kirjoitti:

        Ja eikös Hopwood ollut Andyn biologinen isä...? Kaikkea on ehtinyt Emmerissä tapahtua vuosikymmenten varrella.

        On juuri


    • Kakkosmies
      • Glub

        Täällä sama juttu. :)


    • EläkääAjassa

      Nykyaika ja tuleva Emmerdalessa on paljon kiinnostavampaa kuin menneiden kaivelu. Enkä ymmärrä miksi joku aina ottaa esille hahmoja.
      Todella Vanhojen sarjojen jaksojen katselu on turhaa puuhaa yleensäkin.

      • Taidatollanuori

        Se on sinun mielipiteesi ja pidä se. Mutta muut saavat kirjoittaa haluamallaan tavalla ja vaikka muistella menneitä. Eikö vain?


      • JeeJeeJeeeeee

        Mitä tuo nyt oli? Vanhojen sarjojen katselu turhaa puuhaa? Näin voi sanoa juuri niistä aikaan sidoksissa olevista tapauksista, jotka eivät enää ajan muotipelleilynsä takia nykyään toimi. Et kai vain ole niitä valopäitä, jotka sanovat musiikistakin samaa? Ei voi kuunnella vuosikymmenten takaisia kestäviä klassikoita, koska ovat vanhoja ja pitää elää ajassa, ja sitten pistetään Gangnam Stylet soimaan. Ei kun eipäs pistetäkään, sehän on jo nyt vanhentunut. Uudet muotituulet ja sen tuomat uudet kertakäyttöviihdykkeet (ei toiminut edellämainittu kohdallani sitä ensimmäistäkään kertaa) ovat nyt trendikkäämpiä.

        Kai seuraat sarjaa brittien tahtiin, koska Suomessa ollaan vuosi jäljessä? Suomessa nähtävät jaksothan ovat jo vanhentuneita. Pitää elää ajassa, hei.


      • Menneetajat

        Meillä lapset sanoivat murkkuiässä samaa vanhoista sarjoista ja elokuvista


    • muistan

      Pahus soikoon. Muistan kyllä vanhoja hyviä rooleja, vaan naamat. mut en nimiä saa ulos. Joo, Vivi oli kyllä hyvä. Kulki niillä korkeilla koroilla kuin kana ikään :)

      • samasamasama

        Sama homma ninien kanssa!


      • korjauskorjauskorjaus

        *nimien


    • Gone-but-not-forgotten

      Shadrach oli kyllä niitä hahmoja, joiden poistumisen myötä sarja menetti jotain. Myös Seth oli pitkään vakiokalustoa sarjassa ja hänen profiilinsa kuului tuohon kylään, vaikken nyt mitenkään erityisesti häntä fanittanutkaan. Kovasti olisin myös halunnut Zoen pysyvän kehissä, ja hänen exittinsä onkin jäänyt mieleen jokseenkin fiilispitoisena, vuoden viimeisenä viikkona 2008.

    • Glub

      Minä kyllä muistan lähes kaikki, en yleensä unohda kenenkään olemassaoloa, sen sijaan, sitä voi ajatella, ketä muistelee lämmöllä, ja ketkä olivat entisiä lempihenkilöitä.

      Ykkössuosikkini kaikista menneistä henkilöistä on ehdottomasti Lady Tara Oakwell (sittemmin Thornfield ja Reynolds), ihastuttavan viileä, pinnalta naisellisen herkkä, mutta sisältä luunkova, aatelinen, jota kuitenkin viehätti kylän "tavallinen" elämä ja miehet. Tara tuntui siihen aikaan ensimmäiseltä kunnon ja todelliselta vastukselta siihen aikaan kieroilleelle Kim Tatelle. Tarallahan oli kuuma salasuhde Biff Fowlerin kanssa, ja myöhemmin Sean Reynoldsin kanssa, jonka kanssa lopulta meni naimisiinkin ja asettui jopa aloilleen. Tarahan nähtiin viimeksi Lenin hautajaisissa, johon saapui appiukkoaan muistamaan.

      Toinen ehdoton suosikkini, jonka paluun ottaisin aina vastaan, on Zoe Tate, tuo 16 vuotta sarjassa viihtynyt eläinlääkäri-bisnesnainen. Zoen kaikki kuviot ja vaiheet olivat A-juonitarinoita, ja Leah Bracknell mainio ja mahtava näyttelijä. Ja yleensäkin Taten perhe kokonaisuutena kiinnosti. On huomattavaa, kuinka hyvin nykyinen Whiten perhe on jatkanut Taten perheen kiinnostavuutta Kartanossa. (Moni perhe siinä välissä kiinnosti ehkä hiukan vähemmän.)

    • Kakkosmies

      Nyt tuli Glubilta paljon tiukkaa asiaa, johon on helppo yhtyä. Lady Tara Oakwell todellakin oli huikea tyyppi, jossa oli enemmän särmää kuin kenessäkään toisessa. Hänessä oli monta puolta, jotka Anna Brecon toi upeasti esille. Nyt vasta muistinkin, että juuri Taran vuoksi aloin katsoa Emmerdalea. Sitten nappasin suosikikseni Zoen. Kartanon monista asukkaista tykkäsin myös Maisie Wyldestä. Nykyinen Chrissie on erityisen kiinnostava. Vuosien varrella esiintyneistä mieshahmoista on parhaiten mieleeni jäänyt Cameron.

      Lady Taran kunniaksi

      http://media.gettyimages.com/photos/british-actress-anna-brecon-who-plays-lady-tara-oakwell-in-the-at-picture-id2654294

      • Glub

        Mahtava kommentti, ja upea kuva Anna Breconista. Unohdinkin aivan mainita Breconin nimeltä, piti vielä erikseen kehua tämän näyttelijäntaitoja. Mainio henkilöhahmo.

        Tässä vielä yksi kuva Tarasta, jonka muistan jotenkin mielessäni hyvin, siitä kohtauksesta, kun Tara palasi ensimmäisen kerran jälkeen muutaman vuoden poissaolon jälkeen:

        http://www.emmerdale.org/emmerdale/pictures2/JESSWESTON/LADYTARA.jpg


    • cain-fani

      Takavuosilta mieleen jääneet Kim Tate ja Tina Dingle. Kumpikin voisi tulla takaisin sekoittamaan pakkaa, vaikka aika sekaisinhan se on jo muutenkin. Emmerissä on välillä suvantovaiheita jolloin ei tapahdu juuri mitään, sitten taas rysähtää kunnolla, sarjasta poistuu pari henkilöä ja pari uutta tulee tilalle.
      Yksi symppis menneisyydestä vielä: Archie Brooks jonka kohtalo jäi epäselväksi, poistuminen oli kyllä näyttävä.

    • Huomioita_sohvalta

      Viv on myös yksi minun mieleeni painuneista emmerdalen rooleista. Roolihahmo, joka ei jäänyt huomaamattomaksi. Ei mitenkään niin ihailtava persoona, mutta hauska ja mahdoton ja se kasarityylin pukeutuminen sopi Viville.
      Viinanhuuruinen Shadrack oli myös unohtumaton roolihahmo.
      Omituinen ja herkkä Emilykään ei ole unohtunut.
      Mieleeni on jäänyt kammottava Stephanie Stokeskin, hienostuneena, mutta mielipuolisena pahana noitana. Stephanie ahdisteli ystävätärtään ja halusi estää tavalla, tai toisella isänsä ja tämän samaisen ystävättärensä suhteen.
      Hän piti naista vankina majatalon kellarissa Steph lukitsi myös sairastelleen isänsä majatalon makuuhuoneeseen ja piti tätä huumattuna lääkkeillä, joita sekoitti Alanin ruokiin. Steph tappoi muistaakseni isänsä omaisuutta kärkkymään tulleen veljensäkin. Kingin kaikki veljekset ja heidän isänsä on myös jääneet mieleen, heistä muistuttamaan on jäänyt vain Jimmy King. Jotenkin harmitti se Declanin poistuminenkin sarjasta, mielummin häntä olisin sarjassa katsellut, kuin monia muita tylsiä ja turhia roolihahmoja, kuten sisartaan Megania ja vanhaa Sandya ja Pearlia ja Bernicea ja Tracya. Pian sarjasta poistuva Edna, hänkään ei tule varmasti unohtumaan sylikoirineen, hattuineen ja kylän ainoana hurskaana moraalinvartijana.

    • muistanmuistan

      Mandy Dingle oli räväkkä ja hauska tytteli;)

      • Glub

        Hiukan aikaa sittenhän huhuttiin kovasti Mandyn mahdollisesta paluusta sarjaan, erityisesti, kun Mandyn näyttelijä Lisa Riley oli julkaissut kuviaan, joissa oli laihtunut melko lailla aiemmasta ulkonäöstään. Tällaista uutista ei kuitenkaan ole tullut.


    • Jottain_muistan

      Suorapuheinen, periaatteellinen ja piinkova Frank Tate on jäänyt takavuosilta erityisesti mieleen varsin elävästi. Samoin kartanon herrattarenakin hetken aikaa ollut Rosemary King, jonka koko olemus huokui brittiaatelille tyypillistä ylemmyyttä, vaikka nainen oli muutoin läpikiero. Muita suosikkeja menneiltä ajoilta ovat Seth Armstrong, Zoe Tate ja Mandy Dingle sekä Gloria Pollard.

    • Poistuneita
    • ikifani

      Carl King, naisjutuissaan, Stephanie Stokes, pelottavassa täydellisyydessään,
      Zoe Tate, luonnollisuudessaan, Frank Tate maskuliinisuudessaan ja Viv Windsor koomisuudessaan.

      • batmani

        Itselle on varmaan parhaiten jääneet mieleen Viv, Stephanie ja Carl, syyt hyvin samoja kuin muillakin.
        Kukaan ei mielestäni ole vielä maininnut Len Reynoldsia, joka oli yksi suosikkini ja olin pitkään surullinen hänen poismenostaan


    • Voimuistaamyöhlisää

      Toivottavasti he tekisivät paluun sarjaan:
      Kathy Glover, Jarvis Skelton, Zoe Tate, Louise Appleton ja Syd Woolfe,
      Poisnukkuneista kaipailen Alan Turneria, Terry Woodsia, Viv Hopea, Sarah Sudgenia, Jack Sugdenia, Donna Windsoria, Angie Reynoldsia.

    • Poistuneita
    • sameroni

      Cameron.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      2997
    2. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      61
      2931
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2357
    4. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1853
    5. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      25
      1709
    6. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      1654
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1576
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      77
      1255
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      36
      1236
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      79
      1070
    Aihe