Ei saa venyttella lopputomin.
Vaikka Naton ovi onkin periaatteessa auki uusille jäsenille, laajentumisen ajankohtaan vaikuttavat monet tekijät. Jäsenyyttä harkitseva maa ei voi lähteä siitä, että se voisi liittyä mukaan juuri sillä hetkellä kun itse haluaa. Natossa uusien jäsenten ottaminen perustuu poliittiseen harkintaan ja jäsenmaiden yksimieliseen päätökseen. On mahdollista, että Naton ovi tosiasiallisesti sulkeutuisi. Näin voi käydä, mikäli laajentumisen hinta koettaisiin liian kalliina esimerkiksi Venäjän-suhteiden kannalta. Nato ei myöskään ota uusia jäseniä kriisitilanteessa

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun katto on jo liekissä, on myöhässä.
Keväällä 2014 Eurooppa kohtasi pahimman kylmän sodan jälkeisen turvallisuuspoliittisen kriisin. Venäjän invaasio Krimillä ja täydellinen piittaamattomuus kansainvälisestä oikeudesta paljasti voimapoliittisen todellisuuden, jonka moni toivoi jo jääneen historiaan.
Naton näkökulmasta kyseessä on hyökkäys pitkäaikaiseen kumppanimaahan ja ennen muuta kriisi keskellä Eurooppaa, liittokunnan jäsenmaiden välittömässä läheisyydessä. Nato on palannut peruskysymysten äärelle. Naton ulkorajan ja Venäjän välille jäävät alueet ovat Venäjän etupiiriajattelun myötä harmaata vyöhykettä. Niissä pohditaan oman puolustuskyvyn riittävyyttä.
Ei ole myöhäistä, sillon haetaan kovalla kiireellä sammutin, ja se on Suomen OMAT puolustusvoimat! Yritä jo käsittää juntti. Suollat näitä paska aloituksia liukuhihnalta, rauhottuist jo.