Ehostus on synti

Olen huomannut, että monessa muussa kristinuskon suunnassa suhtaudutaan sallivasti ns. maailmalliseen pukeutumiseen ja ehostukseen. Meillä vl-uskovien piirissä eivät uskovat koreile ulkoisesti. Naiset eivät värjää hiuksiaan, käytä meikkiä, ota korvakoruja tai pukeudu muutenkaan sopimattomasti räikeisiin väreihin ja paljastavasti. Miesten pukeutuminen on myös vaatimatonta, kuten kotimmekin. Miksi helluntaikansan piirissä ei selvästi sanota tätä julkisyntiä synniksi, varsinkin kun se näkyy selvästi. Kyllä ihmisestä näkee päältäpäin, jos hän ei ole oikealla tavalla uskossa. Suokoon Herra teille viisautta ja ymmärrystä tässä asiassa!
8108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Saman asian kanssa olen aikoinani minäkin itsekseni kipuillut. Kuulun niihin, jotka jo ammattinsakin puolesta joutuvat laittautumaan siedettävän näköiseksi. Eli meikkaamaan. Hiuksiani en laita, enkä värjää. Ne ovat kauniit luonnostaan, kiitos Taivaan Isälle.
En usko, että hillitty itsensä laittaminen on sen kummemmin syntiä.
Sanotaanhan Raamatussa ( en muista missä kohtaa): morsian, miehellensä kaunistettu.
En kuitenkaan laita itseäni nätiksi muita miehiä varten, vaan omaani. Ja myös siksi, etten olisi työssäni asiakaspalvelussa navettapiian näköinen.
Ps. Mieheni tykkää katsella kaunista vaimoa!

Äänestä

Toki Jumalaa kiinnostaa mitä riippuu korvissasi tai kaulassa, sydämestä ei niin väliä, eihä ole eihän?!

Äänestä

Kyllä saa nainen ja tulee kaunistaa itseään,mutta ei ei tuoda avujaan ruokottamasti esiin,esim että kaula-aukko niin avoin että rinnat näkyvät,eikä legginsiä ja lyhyttä paitaa,että kamelinvarvas näkyy.Olen nimittäin ollut kokouksessa,missä ylistysryhmä oli näin puettu,Ja kaiken lisäksi pastori kädet ilmaa hyväillen sanoi,siunataan näitä kauniita ylistäjiä!Aivan oli kiima päällä pastorilla.Kokouksen lopussa menin nuhtelemaan pastoria,nyrkit pystyssä punaisena huusi,että tulet katumaan kun minua tulet nuhtelemaan!Itse naisena haluan pukeutua ja käyttää koruja ja mieheni on ollut tyytyväinen.Hän itsekkin pukeutuu hyvin.

Äänestä

Siellä vl- piireissä näkyy naiset pukeutuvan miesten tamineisiin ja tyttölapset myös. Samanlaista sakkia kuin maailman jumalattomat ja uudesti kastajat.Usko ei ole muuttanut sydäntä Jumalan sanan mukaiseksi koskee myös niitä puhujan paikalla olevia.

Äänestä
  • Mao Zedong näytti esimerkkiä, mitä on vaatimattomuus. Univormu sopii myös naiselle. Ei tarvitse erottua massasta. Halpa, hyvä, kestävä, aina muodissa/pois muodista. Ei tarvitse keskittyä siihen, miltä näyttää. Briteissä ja muuallakin useimmissa kouluissa on koulupuku pakollinen- hillitsee tyttölasten luontaista tarvetta nokitella toisiaan , mitä muuten tekee aloittajakin, tosin ei tiedosta sitä.

    Äänestä

1. Tim. 2:9 niin myös, että naiset ovat säädyllisessä puvussa, kaunistavat itseään kainosti ja siveästi, ei palmikoiduilla hiuksilla, ei kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla vaatteilla,

Tuossa ei kielletä kaunistautumista, vaan pikemmin siinä kehoitetaan kaunistautumaan, mutta kainosti ja siveästi !

Rahavarojen tuhlauksesta selvästi kuitenkin varoitetaan !

Se siis on kunkin uskovan naisen omassa päätöksessä ja omasta tunnossa kiinni, miten he toimivat tässä asiassa.

Itse uskovana miehenä toivoisin puolisoni toimivan tuon mukaan, eli kaunistautuvan minua varten, se on miehen kunnioittamista mielestäni, pidän itsekin itsestäni huolta, ja siten kunnioitan naista !

Ei siis pitäisi mennä yli tai ali näissä asioissa, vaan tutkia tarkemmin se, mitä Raamattu oikeasti opettaa.

On paljon väärää tuomitsemista siis tässäkin asiassa, joka siis ei perustu Raamatun totuuteen, vaan ihmisen omaan säädökseen.

Helposti tässäkin asiassa ja aiheessa mennään siis väärin perustein tuomitsemaan toisia, ikävä kyllä, ja sellainen tuomarointi usein johtuu lakihenkisyydestä, ja omavanhurskauden teoista.

Siis ollaan kuten fariseukset, eli ulospäin esitetään jotakin ja lisäksi pystytetään omaa vanhurskautta lain kautta, ja sitten esiinnytään muiden edessä mukamas ylen pyhinä, vaikka todellisuudessa siis on kyse ylpeydestä ja väärästä sydämen asenteesta, eli sisin on yhä puhdistumaton, vaikka pintaa on innolla kalkittu !

24 Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin!
25 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä!
26 Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi!
27 Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!
28 Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta.

Siis omavanhurskas ja ulkokultainen uskova on tuomitsemassa kovasti muita ja hän asettaa monesti liian korkeita ja jopa mahdottomia vaatimuksia muille uskoville, ikävä kyllä.

2 sanoen: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset.
3 Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.
4 He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.
5 Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa tupsut suuriksi
6 ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja etumaisia istuimia synagoogissa,

Kannattaa siis tutkia itseään, jos on halua ja intoa tuomita muita, jopa yli sen, mitä on kirjoitettu !

1. Kor. 4:6 Tämän olen, veljet, sovittanut itseeni ja Apollokseen, teidän tähtenne, että meistä oppisitte tämän: "Ei yli sen, mikä kirjoitettu on", ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan.

Äänestä

Tuskin apostoli kehottaa kaunistelemaan kainosti ja siveästi vaan sallii eli ei sitä kiellä. Nykyään kuten ennenkin ovat laista piittaamattomat opettaneet amatsooneja menemään Jumalan käskyjen ylitse seuraamalla valheapostolien Raamatun tulkintaa. Amatsoonit ovat seuranneet perkelettä joka näkyy ulkoisestikin asuvan niin heissä kuin näissä laista piittaamattomissa. En puhu homokirkosta vaan maailman hengestä osalliseksi tulleista idiooteista.

Äänestä
  • Luetko eenokki ajatuksella tuon Sanan kohdan ?

    Jos apostoli olisi ollut sitä mieltä, että uskovan naisen ei tule kaunistautua, hän olisi kirjoittanut se selvästi silloin !

    Joten ei yli sen, mitä on kirjoitettu, kiitos !

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


opiksijaneuvoksi kirjoitti:

Olen huomannut, että monessa muussa kristinuskon suunnassa suhtaudutaan sallivasti ns. maailmalliseen pukeutumiseen ja ehostukseen. Meillä vl-uskovien piirissä eivät uskovat koreile ulkoisesti. Naiset eivät värjää hiuksiaan, käytä meikkiä, ota korvakoruja tai pukeudu muutenkaan sopimattomasti räikeisiin väreihin ja paljastavasti. Miesten pukeutuminen on myös vaatimatonta, kuten kotimmekin. Miksi helluntaikansan piirissä ei selvästi sanota tätä julkisyntiä synniksi, varsinkin kun se näkyy selvästi. Kyllä ihmisestä näkee päältäpäin, jos hän ei ole oikealla tavalla uskossa. Suokoon Herra teille viisautta ja ymmärrystä tässä asiassa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu