homoille ylioikeudet

seeioleväärinnnnnnnnnn

Tiedätkö miten asiat tapahtuvat? Kaikki mikä liittyy homouteen tarvitsee jatkossa erityiskohtelua. Kouluissa tullaan opettamaan homoudesta todella paljon, jotta jokainen homo varmasti pysyy kärryillä ja jokainen homoksi ryhtyvä saa kunnollisen opastuksen asiaan. Homot saavat oman virtuaalisen vaalipiirinsä, sillä eiväthän he muka valinneet homouttaan, joten heidän äänensä on siksi oltava kuuluvampi kuin muilla. Homot saavat maksuttoman kodinhoitajan, sillä eihän kotityöt muka sovi miehille joten he saavat naisen siivoamaan homoisia nurkkiaan. Homojen lapset tulevat saamaan isomman perinnön kuin muut ihmiset sillä miehet tienaavat keskimäärin enemmän kuin naiset. Tämä johtaa siihen, että homojen lapset syntyvät kultalusikka suussaan ja heillä on mahdollisuus julistaa homosanomaansa kaikissa medioissa. Homous tulee valtaamaan paljon alaa, ja sinustakin tulee homo ja joudut helvettiin, etkö tätä ymmärrä. lopeta homorakastaminen heti ja TEE PARANNUS!

10

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seeioleväärinnnnnnnnnn

      PARANNUS ON PALLIHIEN NUUSKINTA. Jehovahomotkin voisi tehdä tätä eikä vaan työntää siitintää kolikkopelien syöttöaukkoon.

    • Litium on tainnut jäädä nauttimatta. Tuo vaikuttaa jo sen sortin harhaiselta manialta että syöminen ja nukkuminen unohtuvat ja seuraavaksi tie vie päivystysvastaanotolle.

      • seeioleväärinnnnnnnnnn

        Lituniuim on ateistin materialismiperkelettä akkuja ja perkelepuhelimia itsekosketusnäyttöineen. TEE PARANNUS JA NUUSKI PALLEJASI Saatanan homo


      • IlkimyksenLapsetonMummo
        seeioleväärinnnnnnnnnn kirjoitti:

        Lituniuim on ateistin materialismiperkelettä akkuja ja perkelepuhelimia itsekosketusnäyttöineen. TEE PARANNUS JA NUUSKI PALLEJASI Saatanan homo

        Jos et tuon parempaan pysty...


    • fda

      Ei jaksanut lukea ekaa lausetta pidemmälle tätä trollausta, sen verran huono se oli.

    • A.Teisti

      Näistä jutuista ei kyllä aina tiedä, onko kyseessä vitsi vai onko kirjoittaja tosissaan...

      Kirjoituksessa esiintyvälle kirjoitustyylille on olemassa nimityskin: alistetun enemmistön syndrooma (jos muistan oikein). Se tarkoittaa sitä, että enemmistönä oleva osa väestöstä kokee, että vähemmistöille annetaan etuoikeuksia enemmistön kustannuksella, tai ainakin haluaa esittää asian populistisesti niin, vaikka vähemmistöt todellisuudessa olisivat jopa syrjityssä asemassa. Tätä esiintyi entisessä Jugoslaviassa, jossa serbit suurimpana ryhmä ajattelivat, että muille ryhmille annetaan etuoikeuksia. Samaa strategiaa Suomessa käyttävät tietoisesti myös perussuomalaiset: suomenruotsalaisia ja "maahanmuuttajia" muka hyysätään ja paapotaan suomalaisten kustannuksella. Sanotaan esim. että maahanmuuttajat vievät suomalaisten työpaikat, vaikka oikeasti tiedetään tilastojen perusteella, että ulkomaalaisten on vaikeampi saada työtä.

    • Oudoksuva

      Avaajalle:

      Päätin jaotella väitteesi todennäköisesti tosiin, ja oman mielikuvituksesi tuotteisiin joilla ei ole mitään järkevää totuusperää:

      Totta olivat:
      "Kouluissa tullaan opettamaan homoudesta todella paljon" Ehkä tällä tavalla saadaan ihmiset oppimaan lisää siitä mitä se on, ja MITÄ SE EI OLE. Esim. se ei ole uskonto tai valinta.
      "homoksi ryhtyvä saa kunnollisen opastuksen asiaan" Valitettavasti tällä hetkellä uskonnon takia he saavat väärän ja viallisen opastuksen, ja ihmiset jotka yrittävät väittää raamatun olevan syynä ovat tähän syypäitä.
      "eiväthän he muka valinneet homouttaan" Totta etteivät ole valinneet homouttaan :)
      "Homojen lapset tulevat saamaan isomman perinnön kuin muut ihmiset sillä miehet tienaavat keskimäärin enemmän kuin naiset. " Tämä on siinä välillä, mutta riippuu siitä onko toinen heistä esimerkiksi koti-isä tai jää kotiin pitemmäksi aikaa uraltaan kuten useat äidit. Mutta se, että miehet saavat keskimäärin enemmän palkkaa samasta työstä kuin naiset on yhteiskunnallinen ongelma mikä tarvitsee korjausta.
      "homojen lapset syntyvät kultalusikka suussaan" Ei yhtään enemmän kuin muutenkin rikkaampien perheiden lapset joilla kaksi rakastavaa vanhempaa
      "heillä on mahdollisuus julistaa homosanomaansa kaikissa medioissa" Tavallaan totta sillä tällä hetkellä on outo sensuuri että heteroseksuaalinen suhde on ok. näyttää TV:ssä jopa kun lapset ovat hereillä, mutta kaksi rakastavaa miestä on kauhistus.

      Täyttä p*****:
      "Kaikki mikä liittyy homouteen tarvitsee jatkossa erityiskohtelua. " Siinä vaiheessa kun ei ole eroa homojen ja heteroiden välillä siinä miten ihmisiä kohtaan käyttäytyy on asiat hyvin.
      "jokainen homo varmasti pysyy kärryillä" Pysyy kärryillä ilman kouluakin, kyllä ihminen itse tietää mistä on kiinnostunut enemmän kuin muut ihmiset
      "Homot saavat oman virtuaalisen vaalipiirinsä" Ei punahiuksisillakaan tai vasenkätisillä ole vaalipiiriään
      "heidän äänensä on siksi oltava kuuluvampi kuin muilla" Katso edellinen. Punahiuksiset ja vasenkätiset ovat yhtä kuuluvia äänestyksissä kuin muutkin.
      "Homot saavat maksuttoman kodinhoitajan" ...?
      "kotityöt muka sovi miehille joten he saavat naisen siivoamaan homoisia nurkkiaan." Niin homoseksuaalit kuin heteroseksuaalit miehet voivat tehdä kotitöitä yhtä hyvin. Seksuaalinen kiinnostus kertoo vain mistä sukupuolesta on kiinnostunut eikä siitä tahtooko itse elää läävässä siivoamatta.
      "Homous tulee valtaamaan paljon alaa" Ei homoudesta kuuleminen tule saamaan ketään kääntymään homoksi elleivät jo sisimmässään tunne kiinnostusta samaan sukupuoleen. Suurinta osaa ihmisistä ei kiinnosta sama sukupuoli joten pääosin ei ole tekemään mitään muutosta
      "sinustakin tulee homo" Katso edellinen. Uskon homoseksuaalien oikeuteen mennä naimisiin vaikka itse enemmän kiinnostaa vastakkainen sukupuoli enkä pysty muuttamaan sitä :D
      "joudut helvettiin" Oh no! Mun tavoitteena tosin oli päästä Valhallaan juomaan entisajan sotureiden kanssa
      "lopeta homorakastaminen heti" ...?
      "TEE PARANNUS!" Olen jo parempi kuin ihmiset jotka tuomitsevat muita nettipalstoilla ilman muuta syytä kuin n. 1600 vuotta sitten ihmisten kirjoittama kirja jota on käänetty kielestä kieleen kunnes alkuperäiset sanamuodot ovat hämärtyneet

    • yjhg

      Olipa s taas aloitus yhtö luterilaista itsesääliä. Aivan perusteetonta evlutikan kauhuskennarin maalaamista.

      Kun tavoitellaa tasa-arfvoa uskovaisten syrjimille ryhmille, niin tosiuskovaisella menee kuppinurin ja hän alkaa täristä pelosta, ja kuvittelee pahimman mahdollisen tulevaisuuden kuvana. Ja uskovaisillahan on tunnetusti vahva mielikuvitus, sehän on uskovaisuuden persedellytys.

      Tasa-arvo on kahistus tosiuskovaisille, koska se merkitsee heidän ylivallan ja erioikeuksien vähentämistä. Uskovainen ei voi kuvitella etteikö myös uskovbaisten syrjimöät kansanryhmät ajattelisi samalla tavalla ja olisi yhtä itsekkäitä kuin tosiuskovaiset ovat. Ylivaltaa, hegemoniaahan ne muutkin ryhmät kuin vain tosiuskovaiset tavoittelevat.

      Mutta eihä esim uusi avioliittolaki tarkoita että 1.3.2017 lähtien olisi sallittua mennöä naimisiinvain samaa sukupuolta olevan kanssa. Tosiuskovaiset 100%:iset heterot saavat edelleen pitää avioliittonsa voimassa ja saavat mennä naimisiin vastakkaista sukupuolta, (perinteisellä kapealla, yksinkertaistetulla M/N sukupuolijaolla ilmaistuna), olevan IHMISEN kanssa.

      Kukaan ei ole esittänyt avioliittolakikeskustelussa, että hetroavioliittojen asemaa mitenkään hekennettäisiin, (eikä sitä että ihminen saisi mennä avioon eläimen kanssa), eI ainakaan Tahdon 2013 -kansalaisaloite.

      Ainoa minkä tosiuskovaiset menettävät uuden lain myötä on pakottaa kaikki kansalaiset jakamaan aitoavioliittolaisten avioliittokäsite. Tai ainakin niin että muunlaista käsitystä ei hyväksytä lailliseksi.

      On aivan oikein että uskovaiset menettävät yksinoikeuden määritellä avioliiton ja näin ollen rajoittaa muiden ihmisten vapautta. USkovaiset saavat kuitenkin edelleen pitää kiinni omasta, jota jumalan määritelmäksi kutsuvat, määritelmästään. (Ovatpa jotkut uskovaiset, outoa kyllä vedonneet asiassa luontoon ja luonnollisuuteenkin. Homoutta kun esiintyy yleisesti lounnossa, eli se on luonnollista - entäpä jumalallista , siitä on uskovaisillakin erimielisyttä.)

      Nyt avioliiton määritelmää ja käsitettä vain laajennettiin, jolloin muillakin on mahdollisuus ja oikeus toimia avioliiton solmimisessa oman avioliittokäsityksen mukaan.

      Niin yksinkertaista, oikeudenmukaista, tasa-arvoista, loogista, yhdenvertaista ja järkeenkäypää se on - tosiuskovaisten järkeä ilmeisesti lukuunottamatta.

    • hjkhps

      Miksi maalailet perusteettomia kauhukuvia? Kerropa tällä hetkellä voimassa olevia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä suosivia lakeja, sääntöjä, käytäntöjä, jotka sortavat enemmistöä. Missä asioissa noilla vähemmistöillä on paremmat edut kuin muilla kansalaisilla?

    • hjkhps

      Kuinkas kauan sulla meni kun tuon kauhuskenaariolistasi sait kasaan? Yritit ainakin ladata siinen kaiken mahdollisen vihan koko homofobiasi voimalla. Mutta varmasti vielä pystyt keksimään lisää mielikuvituksellisia kauhukuvia "pervojen" maailmanvallasta.

      Sitähän ylivallassa olevat aina pelkäävät, että joku sen anastaa heiltä. Historia täynnä johtajia jotka vainoharhaisuuteen asti tapatteneet pettureita tai sellaiseksi kuvittelemiaan.

      Siksihän uskovaisetkin ovat niin kovin huolissaan siitä että lukuisten uskovaisten alistamien ryhmien tasa-arvo edistyy. Pelkäävät menettävänsä ylivaltansa. Alastonta valtapolitiikkaa ja itsekkyttä on tosiuskovaisuus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19647
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      76
      6640
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6296
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      99
      6075
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5929
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      101
      5821
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      63
      5235
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      45
      4950
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      60
      4290
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      50
      3900
    Aihe