Olen niitä jotka ei näy eikä kuulu, tämän maan matosia suuren Jumalan edessä. Ennen suuri syntinen, nyt ilman omaa ansiota armahdettu sellainen. Seurakunnassakaan ei miksikään noteerattu iäkäs ihminen.
Kuitenkin: a) Jumala loi kaiken atomia, ydintä myöten. b) hän ei luonut mitään turhaa c) kaikella luodulla on tarkoitus d) tämä kaikki koskee myös minua e) tämä kaikki koskee myös sinua. Holistisen kausaliteetin kannalta kaikki olemassaoleva vaikuttaa meihin ja me kaikkeen.
Kukaan ei ole turha. Vaikka kykkisit pimeässä kellarissa koko ikäsi ja sinne kuolisit, niin et sittenkään olisi turha. Sinulla ja minulla on itseisarvomme yksin olemassaolon perusteella. Lisäarvoa saattaa vähän tulla hyvyydestä, oikeudenmukaisuudesta tms. mutta vain ihmisten silmissä.
Todellinen arvomme on Luojassamme, yksin hänessä ja Pojassa, joka otti kantaakseen pahuutemme, jotta ikuisuusosamme olisi taivaassa eikä kadotuksessa.
Olemassaolon pohdintaa
6
199
Vastaukset
- eiolejumaliaei
"a) Jumala loi kaiken atomia, ydintä myöten"
Todista väitteesi. Ja mikähän niistä kaikista noin 500 000 eri jumalasta on edes kyseessä? Vai oliko asialla kenties useampikin jumala.
"b) hän ei luonut mitään turhaa"
Olet mies ja sinulla on nännit. Millainen jumala on niin typerä että luulee miehen imettävän?
"jotta ikuisuusosamme olisi taivaassa eikä kadotuksessa"
Kiva satu vailla mitään todellisuuspohjaa. Ei sinulla ole mitään syytä uskoa että olisi olemassa mitään kadotuksia tai jumalaolentoja jotka haluavat sinua grillailla ikuisuuden. Ymmärrän että lapsi pelkää mörköjä, mutta luulisi että aikuinen ymmärtää paremmin mikä on todellista ja mikä ei. - uskovainen_
Aamen! Se on juuri niin kuin sanoit. Ihmisen arvo on mittaamaton ja perustuu Jumalaan eikä meihin itseemme ja tekoihimme tai ominaisuuksiimme.
Me ihmiset olemme ensimmäisestä sukupolvesta asti olleet syntiin langenneita.
Ja Jumala tuli itse ihmiseksi Pojassa, Jeesuksessa ja kantoi syntimme, voitti kuoleman. Melkoisia oletuksia sisältää maan matosen aloitus.
Aivan yhtä hyvin voin väittää maailman luodun viime torstaina ja tänään kaikki taas luodaan uudelleen, koska sattuu olemaan torstai.
http://www.last-thursday.org
Tosiuskovaiselle pelkkä väite riittää, mitään todisteita ei tarvita. Oletko jo valmis luopumaan kolmioepäjumalastasi ja liittymään alati kasvavaan viimetorstailaisuuteen kuolevaisen sielusi vuoksi?- Maailma.on
sanojen vankina...
- sxgbxbv
Lopeta sanojen käyttö.
- sdfasdfsdfsdf
Vastenmielistä itseltään suihinottavaa ja alentuvaa hevonpaskaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 471012
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153902Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717837- 88802
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182790Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105699Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka46687
