Ajokorttien kustannuksia alennetaan

Ajokorttien kustannuksia alennetaan
Verkkouutiset -
Ajokortin suoritusvaatimuksia ryhdytään uudistamaan.
Ajokortin suoritusvaatimuksia ryhdytään uudistamaan. Sääntelyä on tarkoitus keventää ja mahdollistaa vaihtoehtoiset opetustavat.
Tavoitteena on ministeriön tiedotteen mukaan myös alentaa ajokorttikustannuksia. Lainsäädäntöön kaavaillut muutokset tukisivat hallituksen norminpurkua koskevaa tavoitetta.
– Ajokorttiopetuksen tiukka sääntely Suomessa on muodostunut esteeksi uusien opetus- ja oppimismenetelmien käyttöönotolle. Lakiuudistus avaa mahdollisuudet yksilölliseen opiskeluun, saatavilla olevan tiedon käyttöön ja digitalisaation hyödyntämiseen, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) toteaa.
Esimerkiksi digitalisaation tarjoamia mahdollisuuksia ei nykyisellä lainsäädännöllä pystytä juuri hyödyntämään.
– B-ajokortin suorittamisen keskihinta on Suomessa noin 2.000 euroa. Uudistuksella halutaan antaa ajokortin suorittamiseen nykyistä enemmän vaihtoehtoja. Ajo- ja teoriakoe säilyisivät joka tapauksessa, mutta opetus- ja oppimismenetelmiin haetaan pakollisen luokkahuoneopetuksen tilalle joustavuutta, Berner sanoo.
Kategoriat: Suomenkieliset uutiset
2198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kaikki autoon liittyvät perusasiat ovat kallistuneet rutkasti mummon raha-ajoista: Ajokortti, katsastus, sakot ja verot. Tilapäisiä veroja ei lopeteta ikinä. Mitään "halpuutuksia" emme tule koskaan näkemään!

Äänestä
  • Rikkaiden miljonäärien sakotusta on tarkoitus keventää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


AJOKORTTIHALVEMMAKSI kirjoitti:

Ajokorttien kustannuksia alennetaan
Verkkouutiset -
Ajokortin suoritusvaatimuksia ryhdytään uudistamaan.
Ajokortin suoritusvaatimuksia ryhdytään uudistamaan. Sääntelyä on tarkoitus keventää ja mahdollistaa vaihtoehtoiset opetustavat.
Tavoitteena on ministeriön tiedotteen mukaan myös alentaa ajokorttikustannuksia. Lainsäädäntöön kaavaillut muutokset tukisivat hallituksen norminpurkua koskevaa tavoitetta.
– Ajokorttiopetuksen tiukka sääntely Suomessa on muodostunut esteeksi uusien opetus- ja oppimismenetelmien käyttöönotolle. Lakiuudistus avaa mahdollisuudet yksilölliseen opiskeluun, saatavilla olevan tiedon käyttöön ja digitalisaation hyödyntämiseen, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) toteaa.
Esimerkiksi digitalisaation tarjoamia mahdollisuuksia ei nykyisellä lainsäädännöllä pystytä juuri hyödyntämään.
– B-ajokortin suorittamisen keskihinta on Suomessa noin 2.000 euroa. Uudistuksella halutaan antaa ajokortin suorittamiseen nykyistä enemmän vaihtoehtoja. Ajo- ja teoriakoe säilyisivät joka tapauksessa, mutta opetus- ja oppimismenetelmiin haetaan pakollisen luokkahuoneopetuksen tilalle joustavuutta, Berner sanoo.
Kategoriat: Suomenkieliset uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu