USA savustaa jo NATOn pääsihteeri Stoltenbergiä

USA on 2 eri kertaa, ensin Kongressi ja sitten Obama, moittinut Stoltenbergiä siitä, että se ei pääsihteerinä ole huolehtinut siitä, että NATO-maat noudattavat NATOn Walesin kokousta 2014, missä päätettiin NATOn 2 % BKT-jäsenmaksusta.

USAlla ei ole varaa eikä halua maksaa enää suurinta osaa NATOn kuluista eikä aneeminen, vähän yksinkertainen Stoltenberg ole ymmärtänyt, että sotahaukka Clinton voi hävitä presidentinvaalit Trumpille juuri USAn NATO-kulujen ja olemattomien NATO-hyötyjen vuoksi.

CIA on vuotanut julkisuuteen raportin, missä kerrotaan kuinka silloinen Norjan pääminsteri Stoltenberg, joka oli rähmälläänn USAhan kuten Sauli Niinistö nyt, lähetti Norjan ilmavoimat pommittamaan Libyaa vuonna 2011.

Silloin Stoltenberg pimitti tietoja Norjan parlamentiltä eikä vaatinut YK:n mandaattia kun lähetti Norjan hävittäjät Libyaan.

Stoltenberg oli silloin siinä toivossa, että pääsee USAn suosioon ja pääministeriajan loputtua NATOn pääsihteeriksi.

NATOn pääministeriksi Stoltenberg pääsi, mutta ei USAn suosioon.
1893
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Stoltenberg on samaa sarjaa kuin Sauli Niinistö, vähän tyhmä, pelkuri, kyykyssä, epärehellinen, ei enää opi mitään eikä viitsi tehdä töitä.

Äänestä

Stoltenberg sai tehtäväksi organisoida Pohjolan Naton.

Äänestä

Stoltenberg voi saada Tony Blairin kohtalon. Blair vei Britannian valheilla Irakin sotaan ja Stoltenberg vei Norjan valheilla Libyan sotaan.

Äänestä
  • Stoltenberg ilmoitti Norjan sotaan liittymisestä vain puhelimella ja vain joillekin kaveripoliitikoille.

    Äänestä

NATO-Tanska pelästyi ja siellä Blair-raporttiin liittyvät asiakirjat salattiin, kska niistä kävisi ilmi, että Blairin, Stoltenbergin lisäksi myös tanskalainen entinen pääministeri ja Naton pääsihteeri Rasmussen on sotarikollinen ja syyllinen Tanskan Irakin sotaan.

Äänestä

Trump antaa fudut Stoltenbergille, joka teki myyräntyötä Trumpin vaalikampanjaa ja valintaa vastaan.

Äänestä

""NATOn pääministeriksi Stoltenberg pääsi, mutta ei USAn suosioon."

Eli löi kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

"Trump antaa fudut Stoltenbergille"

Jospa Stoltenberg antaa fudut Trumpille. Trump ei ylin (eikä edes USA yksin) päätä Naton pääsihteerin henkilöstä!

Äänestä
  • Naton pääsihteerin valinnassa täytyisi olla tiety vähimmäiskriteerit jotka tulevan pääsihteerin tulisi täyttää.
    Ei tällaisia rakkikoiria kuin Rasmussen ja Stoltenberg saisi valita niin arvovaltaa vaativaan asemaan kuin Naton pääsihteeriksi, nämähän herättävät vain hilpeyttä.

    Äänestä

  • Usan presidentti päättää Naton pääsihteeristä ja päättää tarvittaessa erottamisestakin Usan puolustusminsterin toimiessa juoksupoikana.

    Äänestä

Trumpin pitää putsata Natokin sotahulluista.

Äänestä
  • Tuohon Trump ei pysty kun Nato on täynnä katkeria väkvaltaisia älylahjoiltaan vaatimattomia kouluja käymättömiä sotahulluja.

    Mutta Trump pystyy putsaamaan ne clintonilaiset, jotka olivat aloittamassa sodan Venäjää vastaan.

    Äänestä

  • Mutta Trumpiin verraten he ovat todellisia älyköitä!

    Äänestä

Tulos tai ulos

Äänestä
  • Älä innostu! Ei Trump ole vielä edes aloittanut ja sinä häntä häädät?

    Äänestä

Britannian Cameron ei saanut riittävästi kannatusta Nyt kokeillaan Britannian Blairia

Blair on ilman muuta suurempi roisto kuin Cameron vaikka molemmat tykkäävät tappamisesta

Äänestä
  • Nato yrittää saada britin Naton johtoon koska Brexitin vuoksi Britannian intressi Natoon heikkenee.

    Äänestä

Cameron on riski, koska jakaa brittejä ja Nato-maita Brexitin takia.
Blair on riski, koska jakaa brittejä ja Nato-maita laittoman Irakin sodan ja valheiden takia.

Äänestä

Natolla ON JO pääsihteeri ja kun aika on niin uusi valitaan kokouksessa, jossa kaikilla jäsenmailla on äänivalta!

Uutta pääsihteeriä ei suinkaan valitse Trump tai Venäjän Tiltut!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


StoltenbergiäPotkitaan kirjoitti:

USA on 2 eri kertaa, ensin Kongressi ja sitten Obama, moittinut Stoltenbergiä siitä, että se ei pääsihteerinä ole huolehtinut siitä, että NATO-maat noudattavat NATOn Walesin kokousta 2014, missä päätettiin NATOn 2 % BKT-jäsenmaksusta.

USAlla ei ole varaa eikä halua maksaa enää suurinta osaa NATOn kuluista eikä aneeminen, vähän yksinkertainen Stoltenberg ole ymmärtänyt, että sotahaukka Clinton voi hävitä presidentinvaalit Trumpille juuri USAn NATO-kulujen ja olemattomien NATO-hyötyjen vuoksi.

CIA on vuotanut julkisuuteen raportin, missä kerrotaan kuinka silloinen Norjan pääminsteri Stoltenberg, joka oli rähmälläänn USAhan kuten Sauli Niinistö nyt, lähetti Norjan ilmavoimat pommittamaan Libyaa vuonna 2011.

Silloin Stoltenberg pimitti tietoja Norjan parlamentiltä eikä vaatinut YK:n mandaattia kun lähetti Norjan hävittäjät Libyaan.

Stoltenberg oli silloin siinä toivossa, että pääsee USAn suosioon ja pääministeriajan loputtua NATOn pääsihteeriksi.

NATOn pääministeriksi Stoltenberg pääsi, mutta ei USAn suosioon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu