Se siitä S-Pankin maksuttomuudesta
S-Pankkikin alkaa periä tähän asti maksuttomista palveluista maksuja.
Miten Ottoa-pankkiautomaatin ruudulle tuleva tapahtumakysely, jolla näkee saldon ja muutaman viimeisimmän tapahtuman voi maksaa 0,75€!!!??? Eihän siinä tulosteta edes paperia. Tämä on jo rahastusten rahastusta, johon viranomaisten tulisi ilman muuta puuttua. Kuluja pankille ei tule käytännössä lainkaan ja usein tapahtumakyselyllä selvitetään vain, onko tilillä katetta nostoon. Tällä ryöstetään nimenomaan niitä S-pankin asiakkaita, joilla on tilillä vähän rahaa ja jotka siksi tarkistavat saldon ennen nostoa minkä verran voivat pienistä tilillä olevista tuloista nostaa.
Lisäksi tulee muitakinhinnan korotuksia. Tässä S-Pankin tiedote:
.
"S-Pankin Asiakaspalvelu 3.11.2014
Hyvä asiakkaamme
Uudistamme palveluhinnastoamme maaliskuussa 2015. Alla olevasta taulukosta näet Visa-kortteihin liittyvät muutokset.
Osuuskaupan asiakasomistajille peruspankkipalvelut eli käyttötili, S-Etukortti Visa ja pankkitunnukset säilyvät edelleen maksuttomina.
Käteisen nostaminen ilman nostokertojen rajoituksia on edelleen maksutonta yli 1 000 S-ryhmän toimipaikan kassalla. Tilisi saldoa ja tilitapahtumia taas seuraat maksutta kätevästi joko S-Pankin verkkopankissa tai S-mobiililla.
Muutoksia palveluhinnastossa
Tilin saldo-/tapahtumakysely Ottopisteessä
Uusi hinta 1.3.2015 alkaen: 0,75 eur
Nykyinen hinta: 0,50 eur
(ei veloiteta alaikäisiltä asiakkailta)
Käteisnosto pankkitililtä Ottopisteessä
Uusi hinta 1.3.2015 alkaen: 5 maksutonta nostoa kuukaudessa, sen jälkeen 1 eur/nosto
Nykyinen hinta: Maksuton
Euromääräinen käteisnosto luottotililtä Ottopisteessä tai muussa automaatissa
Uusi hinta 1.6.2015 alkaen: 2 eur 2,5 % noston määrästä
Nykyinen hinta: 1 eur 2 % noston määrästä
Luottotililtä siirto verkkopankissa
Uusi hinta 1.6.2015 alkaen: 2 eur 2,5 % siirron määrästä
Nykyinen hinta: 1 eur 2% siirron määrästä
Visa Credit tilinhoitomaksu/laskutuspalkkio
Uusi hinta 1.6.2015 alkaen: 2 eur/lasku
Nykyinen hinta: Maksuton
Kolmas tai sitä useampi S-Etukortti Visa -kortti samalla asiakkaalla
Uusi hinta 1.3.2015 alkaen: 2 maksutonta S-Etukortti Visa -korttia, sen jälkeen 2,50 eur kuukaudessa /kortti
Nykyinen hinta: Maksuton
Muutokset eivät edellytä sinulta toimenpiteitä. Jos et hyväksy muutoksia, sinun tulee ilmoittaa siitä meille korttiin liittyvien muutosten osalta 28.2.2015 mennessä ja luottoon liittyvien muutosten osalta 31.5.2015 mennessä verkkopankin viestillä tai soittamalla asiakaspalveluumme puh. 010 76 5800 arkisin klo 8-20 (0,0835 eur/puhelu 0,1209 eur/min). Tällöin pankilla on oikeus irtisanoa kyseiset sopimukset.
Lisätietoa tuotteistamme ja koko palveluhinnastomme löydät osoitteesta www.s-pankki.fi.
Ystävällisin terveisin
S-Pankki "
S-Pankki Tapahtumakysely pankkiautomaatilla 0,75e!
S-Pankkiryöstö
0
353
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216755Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562313- 1471867
- 851271
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa981065- 72980
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.90963- 32850
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10843Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon152783