”Herramme Jeesus Kristus on sinut viimeisenä päivänä herättävä”, sanotaan, kun toimitetaan ruumiin siunaus.
Moni tuttu tapasi toisensa kesän Evankeliumijuhlassa kenties viimeisen kerran. Usein yhteiset evankeliumijuhlamatkat päättyvät linja-autoissa tai juhlien viimeisessä tilaisuudessa lauluun: ”Milloinkaan ei Herran kansa ainiaaksi erkane.” Sen toinen säkeistö opettaa: ”Vaikka täällä viime kerran kohtaisimme toisemme, vielä koittaa päivä Herran, suureen juhlaan saavumme.” (SK 167)
Oman aikamme niin sanottu ”maailman henki” pyrkii etsimään milloin mitäkin estettä kristinuskon sanoman levittämiselle. Välillä seurakunnat joutuivat muuttamaan omien seurakuntalehtiensä jakelua, niin ettei niitä jaettu postilaatikkoihin, joissa luki ”ei mainoksia.” Joskus lehdet taas näyttivät hukanneen oman varsinaisen näkynsä kirkon lehtinä. Joistakin tuli maailman lehtiä ja ne näyttivät levittävän sen halujen ja himojen mukaista sanomaa. Liiankin osuva oli kirkkoherran sana eräästä seurakuntalehdestä: ”Siinä ei ole muuta ’ristillistä’ kuin ristisanatehtävä!
Välillä kirkon kannaksi väitetään, jopa kirkon sisällä, kirkkopoliittisista syistä jotakin, joka ei ole kirkon virallinen kanta, vaan yleisen mielipiteen muovaama kanta. Mitä tahansa tällaisilla hankkeilla ajetaankin takaa, on hyvä kysyä, mitä yleinen mielipide tarjoaa tilalle silloin, kun ihminen on lähestymässä viimeistä porttia? Tai mitä tarjotaan lohdutukseksi niille, jotka ovat juuri menettäneet läheisensä?
Silloin ei mikään ajallinen lohdutus tai rohkaisu riitä. Kummankin kivun keskellä pelkäävä ja taisteleva ihminen kokee varmasti syvästi tulevansa loukatuksi, jos hänelle sanotaan: kyllä se siitä, tai älä itke.
Me päinvastoin tarvitsemme usein luvan itkullemme. Me saamme pelätä, mutta kristittyinä meidän ei tarvitse pelätä. Saamme luottaa: ”Herramme Jeesus kristus on sinut ja sinun läheisesi viimeisenä päivänä herättävä.” Tätä kutsutaan juhlallisesti: ”Jälleen näkemisen ihanaksi toivoksi.” Mutta juuri sitä se on. Jeesus on voittanut kuoleman. Häneen kastettuina ja turvautuvina mekin saamme tulla tuosta voitosta osallisiksi.
A.P. Wahlin jatkaa laulussaan: ”Vaikka täällä kyynelissä toistamme erotaan, kerran nähdään siellä, missä soivat laulut uuden maan.” Tämän takeena on Herramme, joka sanoo: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä, joka uskoo minuun, elää vaikka kuoleekin.
Tällä maailmalla, sen aatteilla ja viisasteluilla ei ole tuotavana mitään niin lohdullista ja varmaa tietoa kuin kristinuskon sanoma syntien anteeksiantamisesta Jeesuksen tähden ja lupaus iankaikkisesta elämästä ja ihanasta jälleen näkemisestä. Kumpaa haluamme seurata ja kumpaan läheisiämme ohjaamme?
Sanansaattaja
Moni tuttu tapasi toisensa kesän Evankeliumijuhlassa kenties viimeisen kerran. Usein yhteiset evankeliumijuhlamatkat päättyvät linja-autoissa tai juhlien viimeisessä tilaisuudessa lauluun: ”Milloinkaan ei Herran kansa ainiaaksi erkane.” Sen toinen säkeistö opettaa: ”Vaikka täällä viime kerran kohtaisimme toisemme, vielä koittaa päivä Herran, suureen juhlaan saavumme.” (SK 167)
Oman aikamme niin sanottu ”maailman henki” pyrkii etsimään milloin mitäkin estettä kristinuskon sanoman levittämiselle. Välillä seurakunnat joutuivat muuttamaan omien seurakuntalehtiensä jakelua, niin ettei niitä jaettu postilaatikkoihin, joissa luki ”ei mainoksia.” Joskus lehdet taas näyttivät hukanneen oman varsinaisen näkynsä kirkon lehtinä. Joistakin tuli maailman lehtiä ja ne näyttivät levittävän sen halujen ja himojen mukaista sanomaa. Liiankin osuva oli kirkkoherran sana eräästä seurakuntalehdestä: ”Siinä ei ole muuta ’ristillistä’ kuin ristisanatehtävä!
Välillä kirkon kannaksi väitetään, jopa kirkon sisällä, kirkkopoliittisista syistä jotakin, joka ei ole kirkon virallinen kanta, vaan yleisen mielipiteen muovaama kanta. Mitä tahansa tällaisilla hankkeilla ajetaankin takaa, on hyvä kysyä, mitä yleinen mielipide tarjoaa tilalle silloin, kun ihminen on lähestymässä viimeistä porttia? Tai mitä tarjotaan lohdutukseksi niille, jotka ovat juuri menettäneet läheisensä?
Silloin ei mikään ajallinen lohdutus tai rohkaisu riitä. Kummankin kivun keskellä pelkäävä ja taisteleva ihminen kokee varmasti syvästi tulevansa loukatuksi, jos hänelle sanotaan: kyllä se siitä, tai älä itke.
Me päinvastoin tarvitsemme usein luvan itkullemme. Me saamme pelätä, mutta kristittyinä meidän ei tarvitse pelätä. Saamme luottaa: ”Herramme Jeesus kristus on sinut ja sinun läheisesi viimeisenä päivänä herättävä.” Tätä kutsutaan juhlallisesti: ”Jälleen näkemisen ihanaksi toivoksi.” Mutta juuri sitä se on. Jeesus on voittanut kuoleman. Häneen kastettuina ja turvautuvina mekin saamme tulla tuosta voitosta osallisiksi.
A.P. Wahlin jatkaa laulussaan: ”Vaikka täällä kyynelissä toistamme erotaan, kerran nähdään siellä, missä soivat laulut uuden maan.” Tämän takeena on Herramme, joka sanoo: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä, joka uskoo minuun, elää vaikka kuoleekin.
Tällä maailmalla, sen aatteilla ja viisasteluilla ei ole tuotavana mitään niin lohdullista ja varmaa tietoa kuin kristinuskon sanoma syntien anteeksiantamisesta Jeesuksen tähden ja lupaus iankaikkisesta elämästä ja ihanasta jälleen näkemisestä. Kumpaa haluamme seurata ja kumpaan läheisiämme ohjaamme?
Sanansaattaja
Vastaukset 7
Vanhimmat
''Tällä maailmalla, sen aatteilla ja viisasteluilla ei ole tuotavana mitään niin lohdullista ja varmaa tietoa kuin kristinuskon sanoma syntien anteeksiantamisesta Jeesuksen tähden ja lupaus iankaikkisesta elämästä ja ihanasta jälleen näkemisestä. Kumpaa haluamme seurata ja kumpaan läheisiämme ohjaamme? ''
'Kumpaa haluamme seurata ja kumpaan läheisiämme ohjaamme? ''
Hyvää sanaa.
''A.P. Wahlin jatkaa laulussaan: ”Vaikka täällä kyynelissä toistamme erotaan, kerran nähdään siellä, missä soivat laulut uuden maan.” Tämän takeena on Herramme, joka sanoo: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä, joka uskoo minuun, elää vaikka kuoleekin.''
Kuinka moni lähti Pariisissa ja Turkissa ilman hyvästejä, ilman harkinta-aikaa, että haluaako Jeesuksen Kristuksen kirkkauteen vai pimeyteen päätyä kerran.
Aamen. Aamen.
Ok. okko.
Amen.