Soisi: ei kansanäänestystä EU-erosta

PerusHinurit

Oppositiopuolueissa on vaadittu perussuomalaisilta selvää kantaa EU-kansanäänestykseen. Näin Soini muotoili puolueen kannan Ylen haastattelussa.

– Tällä hetkellä perussuomalaisten linja on se, että tämä hallitus ei kansanäänestystä toteuta.

http://yle.fi/uutiset/soini_vastaa_kritiikkiin_kansanaanestyksesta_kokoomuksen_nato-kantakin_hallituksen_linjan_vastainen/9023029

Nii-in. Saavat persujugend ja yksityiset edustajat mölistä mitä tahtovat, on kotkanpesästä käynyt Timo Aurinkoiselta käsky ettei kansanäänestystä toteuteta. Siinä tuli kunnolla kylmää kusta niskaan kaikille persujen EU-kriittisille. Nyt voisikin kysyä: vituttaako ja kuinka paljon?

8

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asenteellista

      Kyllähän tuo ristiriitaa tuo kun tuetaan äänestystä,mutta ilmoitetaan että sitä ei tällä kaudelal tule.Toki on selvää että yksin PS ei asiaa päätä ja tuohon saattaa sisältyä tidostus asiasta ,että näin on.Oikeastaan kanta tulee selkeästi seville vasta kun tuo kansalaisaloite on kerännyt täyteen vaadittavan nimimäärän.Tällöin asiaan vaikuttaa koko eduskunnan kanta ja tuolloin kyllä selviää joka puolueen kanta asiaan.

      Oman hankaluuden kuulijalle tekee asiaan se että uutisoinneista voi nykyään kyllä luoda kuvan ,mutta se ei kuitenkaan välttämättä ole selkeä kanta asioihin.Epämielyttävä piirre on mm. nykyisissä palavereissa toimittajien asenteelisesti asettamat omat leimaavat näkemyset ennalta.Tässä eräs viittasi k'äpykaartilaisiin ja kyseli mitä mieltä olet näistä oliko tuo nyt kavereista tai jotain sinnepäin.Asenteelliset ,mielikuvaa luovat kysymykset ovat jodattelevia ja haatattelijoiden tehtävä ei ole luoda mielikuvia tai muokata asenteita.Asiaohjelmat ovat tenttejä kuultaville jossa mielikuvien muodostaminen tulisi jäädä kokonaan kuulijoille, neutraalin haastattelun pohjalta.

      Edellämainitusta syystä suhtaudun skeptisesti näiden pohjalta luotuihin uutisointeihin.
      Mielestäni myös Perussuomalaiset ovat usein altavastaajina aivan kuin sananvapaus /mielipiteiden esittäminen vastoin vallitsevia mielipiteitä olisi kielletty .Näinhän ei tietenkään ole vapaassa demokratiassa,jossa ei joudu vastakkaisista mielipiteistä kalteribaari ruokintaan,kuten vahvasti valvotuissa diktatuureissa.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Sananvapaus

      • PerusHinurit

        Saahan sitä mielipiteitä esittää, mutta on aika surkuhupaisaa, kun persut on ristiriidassa itsensäkin kanssa... Timppahan on toistuvasti sanonut ettei persut kansanäänestystä hallituksessa ollessaan aja, joten tuskin jokaisella toimittajalla on samat kysymykset...


    • Ja sitte itketään ja uhriudutaan, ku aloite ei mene läpi: "miks meidän aloitteet ei mene, mut muiden menee?" Ylläri, ettei mene, ku jo Perustuslaissa lukee EU-jäsenyydestä.

      • Noproblem

        Se mitä sinne on veivattu jäkikäteen on myös veivattavissa jos autonomiasat on pohjimmiltaan pyyhitty muokkaamalla pereustuslakia.Perustuslaissamme ei lue alun alkaen Eu:sta yhtikäs mitään.


      • Noproblem kirjoitti:

        Se mitä sinne on veivattu jäkikäteen on myös veivattavissa jos autonomiasat on pohjimmiltaan pyyhitty muokkaamalla pereustuslakia.Perustuslaissamme ei lue alun alkaen Eu:sta yhtikäs mitään.

        Mistä autonomiasta sä horiset?


      • PerusHinurit
        Noproblem kirjoitti:

        Se mitä sinne on veivattu jäkikäteen on myös veivattavissa jos autonomiasat on pohjimmiltaan pyyhitty muokkaamalla pereustuslakia.Perustuslaissamme ei lue alun alkaen Eu:sta yhtikäs mitään.

        Ja sitten vaan hankkimaan sitä kahden kolmasosan enemmistöä eduskunnassa, minkä tuo muutos vaatisi. Onnea yritykseen...


    • soinisutkimuksia65432

      "Köyhät ei huomaa, että veimme politiikallamme heiltä ruuan ja lääkkeet, kun keskittyvät miettimään: pitääkö päästä kansanäänestämään EU:sta? Leipäjonolaisille pitää saada järkevää keskusteltavaa. Kätevää!"

      Isä Timo

      • Tämän saman huomion teki myös Suomen kuvalehti. Taidat olla lukenut sen artikkelin, tai olet todella fiksu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      312
      10339
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      73
      2321
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      43
      2139
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      35
      1924
    5. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      79
      1868
    6. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      161
      1806
    7. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      40
      1388
    8. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      16
      1312
    9. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      57
      1306
    10. Kun istuit

      vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau
      Ikävä
      53
      1276
    Aihe