Tunkki höpisee omiaan koiraparoille, jotka vaan haluaisivat jotain syötävää ja vettä. Höpinästä paljastuu, että Veijo Lalli = metsänmurmeli, metsänpeikko; Olli Loukola = kuorsaava mörökölli; isot mörököllit = käteisellä maksavia asiakkaita, satunnaisia hoitoja Albertilla, josta vuokrat olivat jääneet maksamatta. Kas näin:
"Haaveilen pikkuruisesta lapsesta, niin keksin tänään tällaisen sadun koirilleni, joista varsinkin Isabella mopsini kuunteli niin, että pää meni ihan pyörälle toiselta puolelta toiselle, harmi ettei mulla ollut videota! Eli tällainen:
”Kerran korkeassa kaupunkilinnassa, korkeimmassa asunnossa asui pitkätukainen prinsessa jota monet halveksivat, mutta hänellä oli yksi ystävä, musta pitkätukkainen mörökölli, joka kuorsaili öisin sohvalla ja vahti prinsessaa.
Yhtenä iltana korkeaan linnaan saapui pieni hapsiainen, metsänpeikko, joka huomasi, että prinsessalla oli yksinäistä olla. Metsänpeikko vei prinsessaan luoksensa, matalaan majaansa omaan huomaansa, ja isot mörököllit eivät enää olleet prinsessan kanssa.
Sitä ennen oli tapahtunut näin; Prinsessa oli pulassa sairaalassa toisella puolella maapalloa, josta rakastunut metsänmurmeli Suomesta lähti pelastamaan prinsessaa! 🙂 Hän pelasti sieltä pitkätukkaisen tytön, ja sitten hän pelasti myös hänen kotinsa.”
Mun mopsi kuunteli mua hyvin vakavana, käännellen päätellen puoleen ja toiseen!!! 🙂 Sanoin Isabellalle, että jatkuu huomenna! PUS, Johanna." (Fb 14.7.)

Vastaukset 7
Vanhimmat
korjaa muovitukkaisen mamman, eikä niin pieni edes.
Se nyt on yks ja sama mitä koirille höpöttää. Ei ne puhetta ymmärrä.
Mopsin oli pakko kuunnella, turpaan saamisen pelossa, heh.
Onko se mopsi niin viisas, että osaa sellaistakin etukäteen miettiä?
On se mopsi niin viisas, sillä on yliluonnollisia kykyjä.
Voi ihmisparkaa, järkensä on menettänyt.
On kyllä jokseenkin sairaita juttuja melkein 4-kymppiseltä naiselta. Prinsessasadun päähahmona oma itse. Ihan järkyttävää.