Maahanmuutto ja velkaantuminen vievät

Suomen tuhoon.

Kovia lukuja ym.

Maahanmuutto tuhoaa nykyisin tuntemamme Euroopan ja sen myötä Suomen. Suomi elää jo nyt savijaloilla velkojensa kanssa. Kreikka, Italia eikä moni muukaan Euroopan maa pysty koskaan maksamaan velkojaan. Tässä tilanteessa hallitsematon maahanmuutto on myrkkyä, joka polttaa altaan kaiken.

Vuosina 1990-2015 Suomen julkinen velka on lisääntynyt 118,5 miljardia euroa. Viitenä huippukasvun vuotena on lyhennetty yhteensä 6,5 miljardia euroa. Lisävelkavuosina velkaa on otettu 125 miljardia. Tuo lyhentäminenkin on harhaa, koska samaan aikaan valtion omaisuutta myytiin 16,2 miljardilla eurolla.

Suomi on antanut kehitysapua vuosina 1990-2015 yhteensä 16,4 miljardia euroa. Koska valtio on velkaantunut joka vuosi, voidaan tuolle avulle laskea 3,5 miljardin korko (korkokanta keskimäärin 2 %).

Jos yksinkertaistetaan ja pidetään vuotta 1990 vuotena nolla, jolloin Suomi alkoi maksamaan maahanmuutosta ja vuotuiset menot olisivat nousseet tasaisesti 2 miljardiin vuonna 2014 ja viime vuonna noussut suuren invaasion takia 3 miljardiin, on humanitääriseen maahanmuuttoon varovaisesti laskien käytetty samana aikana 23 miljardia ja sen korkoihin 4 miljardia euroa.

Maahanmuuttoa perustellaan valheilla. Kuten työvoimapulalla, jota ei koskaan tule. Jos tavoitteena on kansan vaihtaminen, miksi juuri afgaanit, irakilaiset ja somalit, joiden joukossa on paljon luku- ja kirjoitustaidottomia, jotka eivät työllisty ilman tukitoimia. Useat heistä ehtivät takuueläkkeelle tekemättä päivääkään työtä Suomessa.

http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2016/07/12/maahanmuutto-ja-velkaantuminen-tuhoavat-suomen/
550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä vievät, mikäs teet suomi on tuhon tiellä, päättäjät ja osa kansasta ei tätä usko, eikä välitä, melkein kaikki puolueet on maahan muuton puoltajia, vastaan yrittää taistella persut ja kokoomuksen ben, joka on järkevä äijä, vihervasurit, sdp, rkp haluais suomeen lisää elätettäviä, olemme tuhon tiellä,

Äänestä

Velkaantuminen on fennon omaa hölmöyttä, turhaan siitä mamuja syytätte. Maailman suurin (ja tehottomin) julkinen sektori fennolla. Etelä-Euroopan manana-maat ovat tehopakkauksia fennoon verrattuna.

Äänestä

Muslimit ovat huono asia joka länsimaassa.

Äänestä

Kun nyt monet vasemmistolaiset ym vihreät jopa keskutakaiset huutava siirto-karjalaisuuten vedoten, niin tämä ihmismassa tuhoaa ennenkaikkea jossain vaiheessa Suomessa työehtosopimukset ym terveydenhuoltomme. Tätä monet reppanat eivät tajua vielä.. Alkaa tulla monille aloille alepalkka-luokat.

Äänestä

Suomea on vienyt tuhoon keinotekoinen kaksikielisyys jo kauan aikaa ennen kuin mamuista oli tietoakaan!

Valtavan kallis ja muutenkin haitallinen kielisysteemimme hyödyttää vain pahinta taloudellista kilpailijamaatamme Ruotsia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laiva-uppoaa kirjoitti:

Suomen tuhoon.

Kovia lukuja ym.

Maahanmuutto tuhoaa nykyisin tuntemamme Euroopan ja sen myötä Suomen. Suomi elää jo nyt savijaloilla velkojensa kanssa. Kreikka, Italia eikä moni muukaan Euroopan maa pysty koskaan maksamaan velkojaan. Tässä tilanteessa hallitsematon maahanmuutto on myrkkyä, joka polttaa altaan kaiken.

Vuosina 1990-2015 Suomen julkinen velka on lisääntynyt 118,5 miljardia euroa. Viitenä huippukasvun vuotena on lyhennetty yhteensä 6,5 miljardia euroa. Lisävelkavuosina velkaa on otettu 125 miljardia. Tuo lyhentäminenkin on harhaa, koska samaan aikaan valtion omaisuutta myytiin 16,2 miljardilla eurolla.

Suomi on antanut kehitysapua vuosina 1990-2015 yhteensä 16,4 miljardia euroa. Koska valtio on velkaantunut joka vuosi, voidaan tuolle avulle laskea 3,5 miljardin korko (korkokanta keskimäärin 2 %).

Jos yksinkertaistetaan ja pidetään vuotta 1990 vuotena nolla, jolloin Suomi alkoi maksamaan maahanmuutosta ja vuotuiset menot olisivat nousseet tasaisesti 2 miljardiin vuonna 2014 ja viime vuonna noussut suuren invaasion takia 3 miljardiin, on humanitääriseen maahanmuuttoon varovaisesti laskien käytetty samana aikana 23 miljardia ja sen korkoihin 4 miljardia euroa.

Maahanmuuttoa perustellaan valheilla. Kuten työvoimapulalla, jota ei koskaan tule. Jos tavoitteena on kansan vaihtaminen, miksi juuri afgaanit, irakilaiset ja somalit, joiden joukossa on paljon luku- ja kirjoitustaidottomia, jotka eivät työllisty ilman tukitoimia. Useat heistä ehtivät takuueläkkeelle tekemättä päivääkään työtä Suomessa.

http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2016/07/12/maahanmuutto-ja-velkaantuminen-tuhoavat-suomen/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu