Päivi kertoo sen, mitä valtaenemmistö suomalaisista ajattelee. Päivi on oikeassa.
Päivi on oikeassa
4
102
Vastaukset
- Nix.Politicus
"Päivi kertoo sen, mitä valtaenemmistö suomalaisista ajattelee. Päivi on oikeassa."
Kautta historian on ollut vallassa ja valtaanpyrkimässä niitä joita puolueen lehdet ja tiedotus ovat pitäneet "kansan syvien rivien tulkkeina". Noilla klassisen propagandan instrumenteillä on puolustettu milloin mitäkin, jopa valloitus ja rankaisuretkiä naapureihin. Kun kansa vaatii on eräs typerimpiä väitteitä. Kansa vaattii vain leipää, työtä ja turvaa ryöstäjiltä. Varsin pieni kansanosa ja sekin vain aivopesun uhrina vaatii "keskiaikaista kivestenkilkutusta" joksi voi luokitella nuo "eheytymis ja homopuheet". Ainut synti tuossa on se , ettei nuo ryhmät lisäänny ja siten tuota lisää hallittavia. Syntyvyys on muutenkin laskenut ja tulee laskemaan mutta siihen on syy etsittävä muualta. Sinänsä kyse on kuten KD- puolueen tapauksessa marginaaliryhmästä. Tuo kiihkeä homokammo on monien tutkijoiden tulkinnan mukaan "pienen marginaaliryhmän tiivisteenä kohdistuessaan pienempään ryhmään". Toki se on myös loistava bisnesidea "eheytymistehtailulle" mallit haetaan amerikoista kuten muukin "medisaseksikäs uskontotehtailu" ! - ghvvvvcc
Aloittaja on väärässä tämä entinen sisäministerin paska on mitäänsaamaton moskan jauhaja ei mitään muuta!!! Tämä typerä akka Räsänen on !!!
Koko tämä tekopyhien typerysten puolue on mätää täynnä oleva itsekäsomahyväisten idioottien puolue!!! - isoD
räsäsen suojatti Nerg tuhlaa kansalaisten varat omiin rikollisiin oikeudenkäynteihinsä.
http://mvlehti.net/2016/09/08/paljastuksia-paivi-nergista-tervetuloa-todellisuuteen/ - Se.Syvistäriveistä
Muistan aikoinaan kun "kansakouluja kiersi eräs miespuolinen runonlausuja".
Paikallinen lehti kommentoi isolla uutistekstillä: "Kansan syvien rivien tunteikas tulkki". Toki en kiellä sitä ,ettei hänen tulkitsemansa runot olisi olleet vaikuttavia. Minulla on vieläkin tuon lausujan kirjallinen äänilevy hyllyssäni. Mutta oliko tuo kuitenkaan "syvien rivien tunteita" siitä on erilaisia mielipiteitä. Tulkinnassa on aina olemassa se vaara että tulkitsija panee sekaan"omiaan" joko sanoin tai tunneskaalaan. "Kansan rivien" samoin kun "valtaenemmistön "ajattelun tulkkina olo on laji jota ei monenkaan pitäisi harrastaa. Tulkinnat voivat lipsahtaa "poliittisen- tai uskonveljien kellon soitteluksi". Toki jyvillähän kukkokin laulaa ja perunalla sika röhkii" tuo on totuus.Seurustelu vain "valittujen" kanssa samentaa ajatukset. Joten "valtaeliittiä" voi edustaa mutta enemmistöstä ei kannata pitää ääntä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1407909Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.313116Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3722165Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422841750Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1471573Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh211401- 1001229
- 151208
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371152Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com191096