Natossa suomi joutuisi puolustamaan Baltiaa

Eipä vähempi reserviläisenä kiinnostaisi kuin Baltian maiden puolustaminen. Itsenäisiä, suvereeneja tasavaltoja eivät ole olleet kuin korkeintaan 20 vuotta 1920-1940 luvulla. Ainoa uroteko, minkä pystyivät tekemään 1941 , oli tappaa omat juutalaisensa ennen Saksalaisten miehitystä neukkujen lähdettyä livohkaan.
Kun sitten sakemannit tulivat Baltiaan Himmler totesi maiden olevan "Genau Judenfrei"
Innokkaimmat Saksan keskitysleirien vartioista tulivat nimenomaan Baltian maista värvätyistä SS-miehistä.
Näitä sitten Natossa puolustamaan Ruotsin kanssa! Ei tule onnistumaan!
25178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Natossa ollessaan Suomi toki auttaisi hyökkäyksen kohteksi joutuvaa Viroa!

Mutta ole huoleti! Et sinä sinne joutuisi! Homma toimii seuraavasti:

Varusmiehet ovat vasta koulutusvaiheessa ja heitä ei käytetä sotatoimiin sen paremmin kotimaassa kuin ulkomailla. Suomen todellinen sotilaallinen iskuvoima on koulutettu reservi, joka on velvoitettu puolustamaan maataan. Natossa ei ole mitään pysyvää organisaatiota vaan tarvittava joukko kootaan vasta sitten kun tarvetta ilmenee!

JOS joskus olemme Naton jäsenmaa niin vapaaehtoisista reserviläisitä muodostetaan valmiusjoukko (ehkä 1-2 pataljoonaa- 1 prikaati) Nato-tehtäviin! Muut pysyvät Suomessa!

Tämä joukko saa palkkaa ja päivärahaa samaan tapaan kuin YK-tehtävissä. Niihin oli aina enemmän hakijoita kuin oli paikkoja!

Äänestä
  • Entä ne Baltian maiden sotarikokset ihmisyyttä vastaan. Painetaanko villaisella?

    Äänestä

  • Mitkä rikokset?

    Äänestä

  • Optimistijonne.....

    1.pataljoona= 700-1000 sotilasta
    1.prikaati= 3000-7000 sotilasta koko vaihtelee maasta riippuen.

    No kerrotaan 28 jäsenmaata prikaatilla 7000 ukkoa on yhteensä = 196.000 sotilasta

    Nooh...Venäjällä aktiivi palveluksessa vajaat 800.000 ukkoa ja reservissä noin 2.000.000 sotilasta.

    Luulen että Suomesta ei löydy edes 200 hullua vapaaehtoista ED.Jonnea jotka olisi valmis uhraamaan henkensä Vorolaisten, Lietelemulaisten vuoksi ja puoliksi ryssiä,ne on jo minulle muutenkin.

    1.Lainaus:
    Natossa ei ole mitään pysyvää organisaatiota vaan tarvittava joukko kootaan vasta sitten kun tarvetta ilmenee!

    Niin ja siihen menee viikkoja tai oikestaan kuukausia ennen kuin kaikki neuvottelut on käyty, suunnitelmat tehty, vapaaehtoiset miehet kerätty sekä varuste ja kalusto siirretty sinne missä niitä tarvitaan.
    Nato on liian hidas luulen että Baltianmaissa liehuu Venäjän lippu jo ennen sitä kun edes Naton ensimmäinen kriisipalaveri on saatettu loppuun.

    2.Lainaus
    Tämä joukko saa palkkaa ja päivärahaa samaan tapaan kuin YK-tehtävissä. Niihin oli aina enemmän hakijoita kuin oli paikkoja!

    Hei haloo..... YK :n tai rauhanturvaaja mandaatilla lähteminen johonkin kehitysmaahan on ihan eri asia kun joutua sotimaan jotain sotilaallisen suurvallan koulutettuja ja hyvin varustettuja joukkoja.
    Niin ja vielä alivoimalla.

    Äänestä

  • Gonaattori kirjoitti:

    Optimistijonne.....

    Puoliryssä Gonaattori on taas päässyt vauhtiin. Poikaparkaa harmittaa kun äiti on kirgiisi ja sen tietää jo naapurit ja kaikki sukulaisetkin.

    Äänestä

  • poroa.kusettaa kirjoitti:

    Puoliryssä Gonaattori on taas päässyt vauhtiin. Poikaparkaa harmittaa kun äiti on kirgiisi ja sen tietää jo naapurit ja kaikki sukulaisetkin.

    Kappas. Välipiste.trolli heräsi ryssittelemään. Jotenkin hänellä teema kuin teema muuttuu nopeasti rotuopeiksi ja joukkotuhofantasioiksi.

    Tainnut pelata jotain peliä liikaa.

    Tässä puhutaankin nyt pelistä, johon pitäisi saada useampi tuhat suomalaista mukaan, henkensä uhraten ja jos ei vallan palkatta niin mieluusti kuitenkin mahdollisimman halvalla, ettei maamme tiukalla oleva puolustusbudjetti rasitu.

    Mitäs luulet, onko osallistujista tunkua? Ja jonkinlainen kiirekin olisi kansainvälisen toiminnan suurosasto ulkomaanpalvelukseen perustaa, sillä eihön sitä tiukan paikan tullen enää ehtisi kouluttaa eikä varustaa.

    Puuttuu vain rahoitus ja ne miehet. Sekä halu hulluuteen edes ryhtyä.

    Äänestä

  • Kyse ei ole mistään pelistä!

    Palkatta! Tähän asti palkka ja päivärahat ovt olleet sen verran kannustavia, että vapaaehtoisia on ollut yli tarpeen. Riittääkö niitä jatkossa EI OLE SINUN MURHEESI. Jos edut ovat riittävät niin löytyy kyllä.

    Pelkkä valmiusjoukon mahdollisuus estää yleensä sodat eikä niissä sodissakaan 'kaikki kuole'! Afganistanissa yli 10 vuoden aikana sotatoimissa menehtyi tasan yksi henkilö!

    "Mitäs luulet, onko osallistujista tunkua?"

    Asia ei ole SINUN luuloistasi iinni!

    "Ja jonkinlainen kiirekin olisi kansainvälisen toiminnan suurosasto ulkomaanpalvelukseen perustaa, sillä eihön sitä tiukan paikan tullen enää ehtisi kouluttaa eikä varustaa."

    Se kootaan ej koulutetaan etukäteen, mutta kutsutaan vasta tarvittaessa.

    "Puuttuu vain rahoitus ja ne miehet."

    Ja naiset. Kaikki voivat ilmoittautua! Ja tietysti puuttuu... emmehän me OLE Natossa.

    "Sekä halu hulluuteen edes ryhtyä. "

    Hullumpaa on joidenkin hlu jättää isänmaansa yksin vastaanottamaan suurvallan hyökkäystä!

    Äänestä

  • Gonaattori kirjoitti:

    Optimistijonne.....

    1.pataljoona= 700-1000 sotilasta
    1.prikaati= 3000-7000 sotilasta koko vaihtelee maasta riippuen.

    No kerrotaan 28 jäsenmaata prikaatilla 7000 ukkoa on yhteensä = 196.000 sotilasta

    Nooh...Venäjällä aktiivi palveluksessa vajaat 800.000 ukkoa ja reservissä noin 2.000.000 sotilasta.

    Luulen että Suomesta ei löydy edes 200 hullua vapaaehtoista ED.Jonnea jotka olisi valmis uhraamaan henkensä Vorolaisten, Lietelemulaisten vuoksi ja puoliksi ryssiä,ne on jo minulle muutenkin.

    1.Lainaus:
    Natossa ei ole mitään pysyvää organisaatiota vaan tarvittava joukko kootaan vasta sitten kun tarvetta ilmenee!

    Niin ja siihen menee viikkoja tai oikestaan kuukausia ennen kuin kaikki neuvottelut on käyty, suunnitelmat tehty, vapaaehtoiset miehet kerätty sekä varuste ja kalusto siirretty sinne missä niitä tarvitaan.
    Nato on liian hidas luulen että Baltianmaissa liehuu Venäjän lippu jo ennen sitä kun edes Naton ensimmäinen kriisipalaveri on saatettu loppuun.

    2.Lainaus
    Tämä joukko saa palkkaa ja päivärahaa samaan tapaan kuin YK-tehtävissä. Niihin oli aina enemmän hakijoita kuin oli paikkoja!

    Hei haloo..... YK :n tai rauhanturvaaja mandaatilla lähteminen johonkin kehitysmaahan on ihan eri asia kun joutua sotimaan jotain sotilaallisen suurvallan koulutettuja ja hyvin varustettuja joukkoja.
    Niin ja vielä alivoimalla.

    "Niin ja siihen menee viikkoja tai oikestaan kuukausia ennen kuin kaikki neuvottelut on käyty, suunnitelmat tehty, vapaaehtoiset miehet kerätty sekä varuste ja kalusto siirretty sinne missä niitä tarvitaan. "

    Valinta ja sitoumus määräajasta tehdään etukäteen ja tällöin hoidetaan myös lyhyt tarvittava koulutus. Jos joukkoa tarvitaan niin se kutsutaan koolle.

    "YK :n tai rauhanturvaaja mandaatilla lähteminen johonkin kehitysmaahan on ihan eri asia kun joutua sotimaan jotain sotilaallisen suurvallan koulutettuja ja hyvin varustettuja joukkoja."

    Ei Natossa OLE kehitysmita. Nato puolustaa VAIN jäsenmaitaan kuten vaikkapa Ukraina HYVIN TIETÄÄ!

    Ja se "suurvalta" tietää, että sama määrä väkeä polkaistaan 29:stä maasta jolloin se ei ole enää pieni joukko. Lisäksi Naton ilmavoimat ovat vahvat!

    Äänestä

  • Uliuliuliuli kirjoitti:

    Mitkä rikokset?

    Keskitysleiri.
    Tuhansia Balttialaisia osallistui juutalaisten surmaamiseen 2 mailmansodan aikana.

    Äänestä

Lisää natotrollin typeryyksiä.

3.Lainaus
Natossa ollessaan Suomi toki auttaisi hyökkäyksen kohteksi joutuvaa Viroa!
Mutta ole huoleti! Et sinä sinne joutuisi!

Miten niin emme joutuisi??? Mikäli Suomi olisi Natomaa ja vaikka "vapaaehtoiset natojoukot" olisi vain auttamassa Baltianmaita niin kyllä Venäjä sen niin tulkitsee että koko Suomi on täysimittaisessa sodassa Venäjän kanssa.
Eli ryynäämään itärajalle joutuisimme loppupelissä kaikki typerien natottajien takia.
Bönde........!

Äänestä
  • "Miten niin emme joutuisi??? Mikäli Suomi olisi Natomaa ja vaikka "vapaaehtoiset natojoukot" olisi vain auttamassa Baltianmaita niin kyllä Venäjä sen niin tulkitsee että koko Suomi on täysimittaisessa sodassa Venäjän kanssa."

    TIETENKIN! Jos yhteen Nato-maahan hyökätään niin kikki Nato-maat ovat sodassa hyökkääjää vastaan! Mitä ihmettä oikein luulit? JUURI SIKSI ei Venäjä uskalla hyökätä!

    Onko paempi vaihtoehto se mahdollisuus, että olemme YKSIN jos Venäjä hyökkää?

    Äänestä

  • GonanHuoliTurha kirjoitti:

    "Miten niin emme joutuisi??? Mikäli Suomi olisi Natomaa ja vaikka "vapaaehtoiset natojoukot" olisi vain auttamassa Baltianmaita niin kyllä Venäjä sen niin tulkitsee että koko Suomi on täysimittaisessa sodassa Venäjän kanssa."

    TIETENKIN! Jos yhteen Nato-maahan hyökätään niin kikki Nato-maat ovat sodassa hyökkääjää vastaan! Mitä ihmettä oikein luulit? JUURI SIKSI ei Venäjä uskalla hyökätä!

    Onko paempi vaihtoehto se mahdollisuus, että olemme YKSIN jos Venäjä hyökkää?

    Vittun bölö etkö tajua että suurta osaa Suomen reserviläisiä ei kiinnosta suurvaltojen kiistat tai mahdollisuus joutua sen pelinappulaksi.
    Ei vittuakaan kiinnosta Ukrainan tai Baltian maiden kohtalo ja tuskin niistä paskahousuista olisi meille mitään apua jos asiat olisi toisinpäin.
    Huomio että Suomella on pisin yhteinen raja Venäjän kanssa euroopassa.
    Eli kusessa olisimme korvia myöten ensimmäisenä maana Natossa.

    Antaa isojen sotilasmaiden huolehtia maailman poliisin tehtävistä.

    Jeesus että voi viherpiipertäjäsivari olla tyhmä.

    Lainaus
    TIETENKIN! Jos yhteen Nato-maahan hyökätään niin kikki Nato-maat ovat sodassa hyökkääjää vastaan! Mitä ihmettä oikein luulit? JUURI SIKSI ei Venäjä uskalla hyökätä!

    TIETENKIN...! Jihuuuuu...!Olisi ihan vitun kiva joutua ryynäämään itärajalle jonkun Usa:n tai jonkun toisen natomaan töppäilyjen takia esim.Turkin kaltaisten tapahtumien myötä.
    Mistä lyödään vetoa kun Venäjä "rotta" ahdistetaan nurkkaan mistä ei ole ulospääsyä niin varmaan hyökkää päälle oli se vastapuoli Natossa tai ei.

    Ei Venäjä ihan huvikseen Suomen kanssa rupea sotimaan mikäli olemme puolueeton ja hoidamme välit naapurivaltiomme kanssa asianmukaisesti.
    En tarkoita sillä sitä että alistuisimme Venäjän tahtoon vaan pikemmin että pitäisimme turvat kiinni ja huolehtisimme vain omista asioistamme.

    Mistä helvetin syystä sinulla on noin kauhea Venäjän pelko ei Suomeen ole kohdistunut mitään ihmeellistä uhkaa tai vakavaa uhittelua.
    Ei ymmärrä...!

    Äänestä

"Natossa suomi joutuisi puolustamaan Baltiaa"

Natossa puolustetaan mitä hyvänsä 29:stä jäsenmaasta, jonne hyökätään! Mitään alueellista jakoa ei ole eikä Suomen näkökulmasta Baltia ole mikään "erityisautettava"! Kun kaikki jäsenmaat auttaa yhtä niin jo pelkkä tietoisuus tästä on estänyt hyökkäykset vuodesta 1949 alkaen!

Äänestä

Sodassa Nato vastaan Venäjä Suomi saisi taistella kunniakkaasti eturintamassa muiden Nato-maiden puolesta. Toki uhrivertamme vuotaisi mittaamattomasti enemmän takarintamamaiden verenvuodatukseen verrattuna. Todennäköisyys sille, että Duomi tuhoituisi täydellisesti, on erittäin suuri.

Toki suomalaisille natoihmisille riittää palkinnoksi, että sodan päätyttyä Washingtonissa pidetään muistopuheita Suomen puolesta: Uhrautuvaa kansaa nuo suomalaiset, kiitokset siitä että pelastitte meidät suuremmalta tuholta. God bless us.

Äänestä
  • Vastavuroisesti sodassa Venäjä vastaan Suomi (yksin) saisia Suomi taistella kunniakkaasti yksinään! Toki uhrivertamme vuotaisi mittaamattomasti kunnes tuhoutuisimme kokonaan: Todennäköisyys sille, että Suomi tuhoituisi täydellisesti, on erittäin suuri.

    Mutta kirjoittajan lohdutuksesi voidaan todeta, että KUKAAN ei pidä muistopuheita, koska suomalaisia ei enää ole. Valtaosa olisi tapettu ja loput kolkuttelee härkävaunuissa kohti Siperian gulageja! Niin autuasta on yksinolo!

    Äänestä

  • Miksi Venäjä haluaisi sotia Suomen kanssa jos olemme puolueeton maa.
    Suomi on hyvä puskurivaltio niin länteen kuin itäänkin.
    Myönnän että sodan Venäjälle häviäisimme mutta tätä maata he tuskin koskaan saisi täydellisesti hallintaansa.
    Lisäksi se tulisi myös helvetin kalliiksi Venäjälle ei tätä maata millään sotilasparaatisoittokunnalla valloiteta torvien soidessa.
    Tappelemaan joutuisi ryssätkin ja ihan yhtälailla punapiippalakit kaatuu siinä missä muutkin sotilaat ja viime sodissa jopa vielä huomattavasti enemmän kuin suomalaisia vaikka heillä olikin ihan järjetön ylivoima.
    Ja mitä lännen apuun tulee tai siis jos ei tule niin ainahan sitä voi neuvotella Venäjän kanssa mitä jos jätätte Suomen rauhaan niin saatte Lapista kaistaleen mistä pääsette vapaasti Ruotsiin ja Norjaan niin säästyisi teilläkin miehiä.
    Mikäli länsi olisi jättänyt meidät oman onnensa varaan ja kääntänyt meille täydellisesti selkänsä niin yhtä hyvin mekin voimme kääntää takkia sekä ajatella itsekkäästi ainoastaan ja vain Suomen parasta sekä oman maamme etuja.

    Äänestä

  • "Miksi Venäjä haluaisi sotia Suomen kanssa jos olemme puolueeton maa.
    Suomi on hyvä puskurivaltio niin länteen kuin itäänkin."

    Puolueeton oli myös Suomi ennen Talvisotaa keväällä 1940 (ja turha väittää, että sehän olikin VAIN Neuvostoliitto!). Ja puolueeton taiusi olla myös Ukraina!

    "Myönnän että sodan Venäjälle häviäisimme mutta tätä maata he tuskin koskaan saisi täydellisesti hallintaansa."

    Miksei sisi? Niin yleensä käy kun sota hävitään Venäjää vastaan!

    "Lisäksi se tulisi myös helvetin kalliiksi Venäjälle ei tätä maata millään sotilasparaatisoittokunnalla valloiteta torvien soidessa.
    Tappelemaan joutuisi ryssätkin ja ihan yhtälailla punapiippalakit kaatuu siinä missä muutkin sotilaat ja viime sodissa jopa vielä huomattavasti enemmän kuin suomalaisia vaikka heillä olikin ihan järjetön ylivoima."

    MUTTA jos kuulumme Natoon sitä sotaa ei koskaan edes tule!

    "Ja mitä lännen apuun tulee tai siis jos ei tule niin ainahan sitä voi neuvotella Venäjän kanssa mitä jos jätätte Suomen rauhaan niin saatte Lapista kaistaleen mistä pääsette vapaasti Ruotsiin ja Norjaan niin säästyisi teilläkin miehiä."

    Ahaa! Lahjoitellaan osia pois hövelisti? Mitä sitten, jos uhat toistuu ja maa-alueet loppuu?

    "Mikäli länsi olisi jättänyt meidät oman onnensa varaan ja kääntänyt meille täydellisesti selkänsä niin yhtä hyvin mekin voimme kääntää takkia sekä ajatella itsekkäästi ainoastaan ja vain Suomen parasta sekä oman maamme etuja. "

    Länsi ei käännä meille selkäänsä, jos kuulumme Natoon.

    Äänestä

  • 1.Lainaus
    Puolueeton oli myös Suomi ennen Talvisotaa keväällä 1940 (ja turha väittää, että sehän olikin VAIN Neuvostoliitto!). Ja puolueeton taiusi olla myös Ukraina!

    Suomi on edelleen Neuvostoliiton aikaisista sodan tappioista huolimatta puolueeton ja ITSENÄINEN valtio. Ei koko Ukrainaa ole valloitettu eikä koko maa ole täydellisessä sotatilanteessa. Huomio että USA, Britania ja jopa Venäjä antoi turvatakuut Ukrainalle silloin kun he luopuivat Neuvostoliiton aikaisista ydinaseista.
    No missä ne suurvaltojen antamat turvatakuut nyt sitten on? Heh heh kaikki kyseiset maat kusivat Ukrainaa silmään.

    2.Lainaus
    Miksei sisi? Niin yleensä käy kun sota hävitään Venäjää vastaan!

    No eipä ole itänaapurimme viime sotien voitoista huolimatta saanut Suomea heidän vallanalle niin kuin esimerkiksi Baltian maille kävi. Suomi hävisi maa alueita,kärsi sotakorvaukset ja miestappiot. Historian kirjoista voi lukea myös Neuvostoliiton kärsimät miestappiot jotka oli Suomen verrattuna monin kertaiset.

    3.Lainaus
    MUTTA jos kuulumme Natoon sitä sotaa ei koskaan edes tule!

    Oletko lukenut tämän päivän Turkissa tapahtuvia uutisia.???
    Näyttää siltä että Natomaat ei tarvi edes Venäjää sotiakseen.
    Hullut Natomaat tappavat jo omia kansalaisia ja ovat sisällissodan partaalla.

    4.Lainaus
    Ahaa! Lahjoitellaan osia pois hövelisti? Mitä sitten, jos uhat toistuu ja maa-alueet loppuu?

    Mikäli ei muita vaihtoehtoja ole eikä lännestä apua tule niin olisin valmis tilapäisesti antamaan alueita Lapista Venäjän hallintaan mikäli Natomaat on sodassa Venäjän kanssa. Tapelkoot siellä erämaassa ennemmin kuin täällä etelässä asutusalueiden läheisyydessä. Olisi se Venäjälle myös hyvä tarjous miksi he haluaisivat sotia vielä Suomenkin kanssa ja sitoa sotilasresusseja meihin kun heillä olisi muutenkin tarpeeksi tekemistä natomaiden kanssa tapellessa.

    5.Lainaus
    Länsi ei käännä meille selkäänsä, jos kuulumme Natoon.

    Länsi tai oikeastaan Nato on pelkästään USA:n varassa.
    USA on konkurssikypsä valtio mikä näyttää viime aikaisten uutisten valossa olevan kahtiajakautunut ja maa mikä voi olla vielä lähitulevaisuudessa sisällissodassa.
    USA pettää aina jos siitä on heille jotakin hyötyä tosin myös auttavat jos siitä on heille jotain hyötyä. Tosin en keksi yhtään hyvää syytä miksi he auttaisi meitä kun meillä ei ole mitään luonnonvaroja kuten esimerkiksi öljyä.

    Äänestä

  • "Suomi on edelleen Neuvostoliiton aikaisista sodan tappioista huolimatta puolueeton ja ITSENÄINEN valtio. Ei koko Ukrainaa ole valloitettu eikä koko maa ole täydellisessä sotatilanteessa. Huomio että USA, Britania ja jopa Venäjä antoi turvatakuut Ukrainalle silloin kun he luopuivat Neuvostoliiton aikaisista ydinaseista.
    No missä ne suurvaltojen antamat turvatakuut nyt sitten on? Heh heh kaikki kyseiset maat kusivat Ukrainaa silmään."

    Onko logiikkasi se, että kun pieksää heikomman vain PUOLIKUOLIAAKSI niin kaikki on ok?

    Venäjä aikoinaan takasi Ukrainan rajat kun Ukraina luopui ydinaseista. Ei tainnut olla takuu pitkäaikainen?

    "No eipä ole itänaapurimme viime sotien voitoista huolimatta saanut Suomea heidän vallanalle niin kuin esimerkiksi Baltian maille kävi. Suomi hävisi maa alueita,kärsi sotakorvaukset ja miestappiot. Historian kirjoista voi lukea myös Neuvostoliiton kärsimät miestappiot jotka oli Suomen verrattuna monin kertaiset."

    Meidät pelasti ainoastaan loppusodan torjuntavoitot ja Stalinin kiire Berliiniin!

    "Oletko lukenut tämän päivän Turkissa tapahtuvia uutisia.???"

    Olen toki. Kapina ei tainnut onnistua!

    "Näyttää siltä että Natomaat ei tarvi edes Venäjää sotiakseen.
    Hullut Natomaat tappavat jo omia kansalaisia ja ovat sisällissodan partaalla. "

    Äläpä nyt yleistä. Nato-maat eivät ole hulluja eikä niissä ole juurikaan vallankaappauksia! Turkki vain on Turkki ja painii omassa sarjassaan!

    "Mikäli ei muita vaihtoehtoja ole eikä lännestä apua tule niin olisin valmis tilapäisesti antamaan alueita Lapista Venäjän hallintaan mikäli Natomaat on sodassa Venäjän kanssa."

    Tilapäisesti? Uskotko palautukseen oikeasti? Mistä tuollainen myöntyvaisuus alkaa ja ennen kaikkea: mihin se loppuu!??

    "Länsi tai oikeastaan Nato on pelkästään USA:n varassa."

    Ei ole. Siinä on mukana suuria ja varakkaita Euroopan valtioita!

    "USA on konkurssikypsä valtio mikä näyttää viime aikaisten uutisten valossa olevan kahtiajakautunut ja maa mikä voi olla vielä lähitulevaisuudessa sisällissodassa."

    Uskot sisällisotiin? Turha luulo. Ja USA on varsin elinvaoimainen eikä mene nurin!

    "USA pettää aina jos siitä on heille jotakin hyötyä tosin myös auttavat jos siitä on heille jotain hyötyä. Tosin en keksi yhtään hyvää syytä miksi he auttaisi meitä kun meillä ei ole mitään luonnonvaroja kuten esimerkiksi öljyä."

    Siksi, että Natossa ollessamme meitä suojaa viides artikla!

    Miksi luulet Baltiassa olevan pataljoonat kussakin maassa?

    EI ole kyse siitä, että pystyvätkö Baltiassa olevat joukot ESTÄMÄÄN miehityksen!

    Niiden olemassaolo ja paikan päällä olo TAKAA SEN, että jos Venäjä hyökkää rajan yli se joutuu tulitaisteluun Nato-joukkojen kanssa ja on ilmisodassa mm. USA:n kanssa ILMAN NATOAKIN!

    Venäjä voi mahdollisesti vallata Baltian maat, mutta silloin se aloittaa jotakin sellaista, jonka tien päässä on Venäjän OMA TUHO!

    Myös Putte tietää tämän vaikkei asia ole Venäjän Tiltuille kirkastunut!

    Äänestä

  • 1.Lainaus
    Venäjä aikoinaan takasi Ukrainan rajat kun Ukraina luopui ydinaseista. Ei tainnut olla takuu pitkäaikainen?

    Älä jeesustelee no entäs ihannoimasi Usa:n ja Britannia antamat turvatakuut???
    No mitäs Ukraina rupesi havittelemaan Natojäsennyyttä tuskin kenelläkään on epäselvää miten Venäjä siihen suhtautuu kun Nato lähestyy heidän rajoille.
    Sama vaara lisääntyy Suomeakin kohtaan jos tämä Nato intoilu ei lopu.
    Mitä kuvittelisit jos Vasrsovanliitto olis vielä voimissaan ja leikkisästi ajatellen Kanada liittyisi siihen. Usa ei reagoisi siihen mitenkään eihän.
    Kaikki suurvallat käyttävät häikäilettömästi asemaansa hyväksi pienten kustannuksella. Halusimme tai emme.

    2.Lainaus

    Meidät pelasti ainoastaan loppusodan torjuntavoitot ja Stalinin kiire Berliiniin!

    Voihan sitä torjuntavoitto strategiaa käyttää edelleenkin. Mikäli Venäjä ja Nato on sodassa no on kai Putinilla muitakin kiireitä ja murheita kuin kääpiövaltio Suomi.

    3.Lainaus
    Ei ole. Siinä on mukana suuria ja varakkaita Euroopan valtioita!

    Tässä ei ole nyt pelkästään rahasta kiinni vaan lähinnä sotilaallisesti mahtavista maista missä USA:n rooli Natossa on merkittävä. Eikä sitä tiedä vaikka Trump valittaisiin Usan presidentiksi joka ei ole niin fanaattinen euroopan fani kuin edeltäjänsä.

    4.Lainaus
    Olen toki. Kapina ei tainnut onnistua!

    Ei onnistunut ei mutta jotakin sekin kertoo että tällaista edes yritetään.
    Mistä sinä tiedät millaiseksi Turkki jatkossa muuttuu voihan siellä maan sisällä
    Pommit paukkua ja ääriryhmät terrorisoida omaa maataan.

    5.Lainaus
    Äläpä nyt yleistä. Nato-maat eivät ole hulluja eikä niissä ole juurikaan vallankaappauksia! Turkki vain on Turkki ja painii omassa sarjassaan!

    Äläkä sinä vähättele eiköhän muissakin Natomaissa ole ole suuri kiihkouskovaisten maahanmuuttoliike käynnissä. Unohtuiko jo Nizzan tapahtumat eikö Ranska ole Natomaa ja kyseinen terroristi Tunisian ja Ranskan kaksoiskansalainen.
    Turkki on myös ydinasevaltio ja heidän oman maan armeijan väki kapinoi mieti jos ne pääsevät vielä ydinaseisiin käsiksi.

    6.Lainaus

    Ääääh en mä jaksa enään väitellä natouskovaisennatotrollin kanssa joka on kaiken lisäksi vielä joku viherpiipertäjäsivarihomostelija.
    Höpöheinän polttelu on selvästi pehmentänyt aivosi eli ihan sama kun väittelisi paskaämpärin kanssa ihan yhtä mielenkiintoista.

    Äänestä

  • "Älä jeesustelee no entäs ihannoimasi Usa:n ja Britannia antamat turvatakuut???"

    Ukraina on sijainniltaan vaikeassa paikassa USA:n ja Englannin kannalta! Onko sopimusrikkomuksen toteaminen 'jeeustelua'?

    "No mitäs Ukraina rupesi havittelemaan Natojäsennyyttä tuskin kenelläkään on epäselvää miten Venäjä siihen suhtautuu kun Nato lähestyy heidän rajoille."

    Onko se Venäjän asia päättää toisen maan valinnoista? Tuollainen on silkkaa imperialismia!

    "Sama vaara lisääntyy Suomeakin kohtaan jos tämä Nato intoilu ei lopu."

    Tuskinpa lisääntyy.

    "Mitä kuvittelisit jos Vasrsovanliitto olis vielä voimissaan ja leikkisästi ajatellen Kanada liittyisi siihen. Usa ei reagoisi siihen mitenkään eihän.
    Kaikki suurvallat käyttävät häikäilettömästi asemaansa hyväksi pienten kustannuksella. Halusimme tai emme."

    Neuostoliittoa ei enää ole ja suurvaltojen röyhkeyttä pitää aina vatustaa.

    "Voihan sitä torjuntavoitto strategiaa käyttää edelleenkin. Mikäli Venäjä ja Nato on sodassa no on kai Putinilla muitakin kiireitä ja murheita kuin kääpiövaltio Suomi."

    Voihan tietenkin noinkin ajatella, mutta oma lähtökohtani on toinen! En usko, että koskaan edes tulee sotaa Venäjä vs Nato ja Natoon kuulumalla vältämme sodat! Lisäksi uskon Venäjän romahtavan talouteensa lähivuosina.

    "Tässä ei ole nyt pelkästään rahasta kiinni vaan lähinnä sotilaallisesti mahtavista maista missä USA:n rooli Natossa on merkittävä."

    On toki, mutta Natossa on mukana kaksi muutakin ydinasevaltaa.

    "Ei onnistunut ei mutta jotakin sekin kertoo että tällaista edes yritetään.
    Mistä sinä tiedät millaiseksi Turkki jatkossa muuttuu voihan siellä maan sisällä
    Pommit paukkua ja ääriryhmät terrorisoida omaa maataan."

    Ei se muutosta vaadi vaan kyseessä on nykytilanne. Kurdiongelman takia pommit paukkuu silloin tällöin. Erdogan on vallan sokaisema samaan tapaan kuin Lukatsenko tai Mursi!

    "Äläkä sinä vähättele eiköhän muissakin Natomaissa ole ole suuri kiihkouskovaisten maahanmuuttoliike käynnissä. Unohtuiko jo Nizzan tapahtumat eikö Ranska ole Natomaa ja kyseinen terroristi Tunisian ja Ranskan kaksoiskansalainen."

    Terrorismi ei ole = vllankaappaus. Terrorismi on jo pysyvä ilmiö Euroopassa ja Venäjällä. Ei siltä ole kukaan suojassa eikä pidä edes yrittää. Meillä on oma länsimainen elämäntyylimme eikä siitä pidä antaa myöten pukemalla naisemme huvilatelttoihin ja rakentamalla moskeijoita!

    "Turkki on myös ydinasevaltio ja heidän oman maan armeijan väki kapinoi mieti jos ne pääsevät vielä ydinaseisiin käsiksi."

    Turklki EI OLE ydinasevaltio.

    "Ääääh en mä jaksa enään väitellä natouskovaisennatotrollin kanssa joka on kaiken lisäksi vielä joku viherpiipertäjäsivarihomostelija."

    Jos et jaksa niin älä jatka. En tosin äänestä vihreitä, olen res. ltn ja 3 lapsen isä, jolla on 4 lapsenlasta.

    "Höpöheinän polttelu on selvästi pehmentänyt aivosi eli ihan sama kun väittelisi paskaämpärin kanssa ihan yhtä mielenkiintoista."

    En tupakoi pahemmasta puhumattakaan! Tämä loppuosa ei ole sinulle kunniaksi:-D

    Äänestä

Nato ei pysty turvaamaan mitään.Nähty Ranskassa,Belgiassa,Turkissa jne.Nato eikä Baltian joukot ei siten puolusta Suomea Venäjältä. Nato on kykenemätön puolustamaan mitään.Suomen ei pidä mennä Baltiaan fasistijoukkojen avuksi.

Äänestä

Nato on pelkällä olemassaolollaan suojannut esim. Baltian maat, Puolan, Unkarin jne.

Ei joukot Baltiassa ole Suomea varten. Suomi puolustaa hyökkäyksen kohteeksi joutuessaan itseään ja saa siinä jäsenmaana apua Natolta!

"Nato ei pysty turvaamaan mitään.Nähty Ranskassa,Belgiassa,Turkissa jne."

Nato-järjestön tavoite on auttaa jäseniään SOTILAALLISEN HYÖKKÄYKSEN SATTUESSA!

Mistään terrorismin vastaisesta taistelusta maiden sisällä ei Nato vastaa vaikka Valkeakosken Tiltu yrittää näin itsepintaisesti väittää! Sitä varten on kullakin maalla oma poliisi ja turvallisuuselimet!

Baltiassa EI OLE fasistijoukkoja... Venäjällä niitä on ja siksi emme niitä auta!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Kalevala_ kirjoitti:

Eipä vähempi reserviläisenä kiinnostaisi kuin Baltian maiden puolustaminen. Itsenäisiä, suvereeneja tasavaltoja eivät ole olleet kuin korkeintaan 20 vuotta 1920-1940 luvulla. Ainoa uroteko, minkä pystyivät tekemään 1941 , oli tappaa omat juutalaisensa ennen Saksalaisten miehitystä neukkujen lähdettyä livohkaan.
Kun sitten sakemannit tulivat Baltiaan Himmler totesi maiden olevan "Genau Judenfrei"
Innokkaimmat Saksan keskitysleirien vartioista tulivat nimenomaan Baltian maista värvätyistä SS-miehistä.
Näitä sitten Natossa puolustamaan Ruotsin kanssa! Ei tule onnistumaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu