Seuraava isku ei ehkä ole enää varoitus!
Kyse on varsin tavallisesta sodankäynnistä. EU:n pitää hyväksyä, että pommitettujen muslimimaiden sissit liikkuvat nyt meidän selustassamme.
Seuraava iskun kohde voi olla Itäkeskus tai lentoasema.
Me olemme sodassa.
Kyse on varsin tavallisesta sodankäynnistä. EU:n pitää hyväksyä, että pommitettujen muslimimaiden sissit liikkuvat nyt meidän selustassamme.
Seuraava iskun kohde voi olla Itäkeskus tai lentoasema.
Me olemme sodassa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mehän ollaan joku päivä sitten luettu Junckerin nähneen avaruusolentoja, siis varmaan suomi-siili kertoi, että me ollaan peloissaan liittovaltion kaaviluista. Kuka muu siitä edes välittäisi, kun se, joka haluaa sillä lukita ja vangita ihmiset maksajiksi eliittien systeemeille?
Veikkaisin jo siinä vaiheessa, että Nato tai joku taho niiden kokoontumisajot yms. on johtamassa sotaan, nyt valmistellaan kai lakeja ja alkaa kovat iotteet. Tästä Deutsche Bankin johdannaishaassamisesta ei voi tulla muuta kuin sota. Kun Kiina on jenkkejä kiristellyt, Helikopteri-Ben Bernanke on siellä ilmeisesti aloittamassa printtaamisen? Edellisen tapauksen tuttuja muuten, oliko tapaus Golmannin listoilla sitten ei arvailla?
Seuraavaksi jenkit julistaa sodan kaikkien maiden terroristeja ja vasten vapaata maailmaa ajattelevia vastaan,ja riippumatta siitä kuka on vastassa.Otteet kovenee,mutta lain ja järjestyksen rikkojat häviää kuitenkin lopulta.Länsi ja lännen oikeusajattelu on niin ylivoimainen.
"Kuuletteko konnuillamme noitten villien sotilaiden huudon
jotka tulevat teidän syliinne asti
leikkaamaan poikienne ja kumppaneidenne kurkut..............."
.
---La Marseillaise
Allons, enfants de la patrie,
le jour de gloire est arrivé !
Contre nous de la tyrannie,
l’étendard sanglant est levé,
l’étendard sanglant est levé.
Entendez-vous dans les campagnes
mugir ces féroces soldats ?
Ils viennent jusque dans vos bras,
égorger vos fils, vos compagnes.
Kertosäe:
Aux armes, citoyens !
Formez vos bataillons!
Marchez, marchez !
Qu’un sang impur abreuve nos sillons !
.
---Marseljeesi
Edetkäämme, isänmaan lapset,
kunnian päivä on tullut!
Meitä vastaan hirmuvallan
verinen lippu on nostettu
verinen lippu on nostettu.
Kuuletteko konnuillamme
noitten villien sotilaiden huudon
jotka tulevat teidän syliinne asti
leikkaamaan poikienne ja kumppaneidenne kurkut
(Kertosäe)
Aseisiin kansalaiset!
Muodostakaa pataljoonanne!
Marssikaamme, marssikaamme!
kunnes epäpuhdas veri kastelee peltomme.
Hitto joo, piti sitten tämäkin päivä nähdä kun suvakkivajakkien unelmat alkavat kunnolla tuottamaan satoaan...
Niinkö sinusta? Minä taas ajattelen niin, että pommitusta seuraa aina kostoisku.
Milloin Tunisiaa on pommitettu?
Toivottavasti pistävät rysslilin ja ne natsliliiton kaikki tötteröt paska sakkeineen niin matalaksi, ettei mitään jää jäljelle.
Kaikki muut paitsi päättäjät tietävät tämän.
Monikulttuurius on rikkaus!
Ainakin jos ihmishenkien hinnalla lasketaan?
Je suis mouton. *bää bäää*
Ranskahan julisti sodan terrorismia vastaan. Sodassa tulee väkisinkin uhreja. Ranskan kaltaisessa miljoonakaupunkeja sisältävässä maassa saadaan älykkäällä terrorismilla helposti tuhansia kuolleita aikaiseksi.
Oliko kannattavaa julistaa sotaa vihollista vastaan joka on jo soluttautunut maahan. Ainakin kannaisi sitten sotia kun on kerran julistanut sodan. Mm kieltämällä vihollisen joukkojen tulon maahansa.
"Mm kieltämällä vihollisen joukkojen tulon maahansa."
Niinpä, siintä se lähtee liikkeelle.
Oikeastaan muuta konstia terrorismin lopettamiseksi ei olekkaan kuin näiden saatanaa palvovien aavikkokulttilaisten maahantulon estäminen tai listiminen.
Vaatiiko se toteutakseen myös suvakkien listimistä niin sen aika meille näyttäneen.
EU tulee ottamaan tyhmyyksissään vielä rajusti turpiinsa!
Myös täällä Suomessa on tekeillä yhtä ja toista, josta poliisilla ei ole minkäänlaista otetta.
Suomessa suvakit ovat päättäneet KUNTOUTTAA maahan palaavat ISIS-TERRORISTIT, sen sijaan että karkotettaisiin tai laitettaisiin edes vankilaan. Toistaiseksi tiedossa n 70 uskonsoturia, että eiköhän ne saa melkoisesti aikaan täälläkin.
Milloin idiootipäättäjien päähän saadaan järkeä, musut ei kuulu länsimaihin, ei yhtään lisää ja entisetkin pois välittömästi kun tilanne kotimaissaan rauhoituu. Ei todellakaan mitään kotouttamista vaan tiukassa valvonnassa vokeissa, menkööt takaisin jos ei kelpaa.
Kun aloitetaan sota terrorismiä vastaan (jotka ovat jo maassa) niin kaikille kansalaisille pitäisi jakaa aseet ja luodit, jotta pystyvät puolustautumaan.
Kantaväestölle oikeus ampua maahanmuuttajia itsepuolustukseksi.