nizza eilen

1. Samaan aikaan oli saapuvilla muutamia, jotka kertoivat hänelle niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen.
2. Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän?
3. Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.
4. Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat?
5. Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte."
11161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Niin. Onhan se surullista että ateistievokit ovat loppujen lopuksi ikuisen, sen todellisen elämän saamise suhteen samassa tai itse asiassa huonommassakin asemassa kuin Nizzan uhrit jolleivät korjaa ajatteluaan pois ilmiselvästä aivopiereskelystään.

Hyvä avaus joka pani miettimään.

Äänestä
  • Surkea aloitus.

    Eikö mielikuvitusjumalanne luvannut olla enää hukuttamatta ketään? Siitä vielä sateenkaaren keksi merkiksi antaa muistaakseni.

    Äänestä

  • he-ma kirjoitti:

    Surkea aloitus.

    Tyhmä, Ramatussa hukkuminen tarkoitta usein kadotukseen joutumista.

    Kyllä Raamatusta puhuvan kannattaisi ensin lukea se kirja niin ymmärrys lisääntyisi. Paitsi jos lukee sitä kuten vapari joka lukee sitä vakaasti päättänennä olla ymmärtämättä siitä sanaakaan.

    Äänestä

  • hgfdser kirjoitti:

    Ehei, eipäs nyt ryhdytä tulkintoja tekemään sinä arvoton maan matonen!

    Eikö saturaamattu olekaan uskonharhaisen mielestä jumalan sanaa, muuttumatonta ja pyhää? Jumalan, jopa mmielikuvitusjumalan sanojen tulkinta on pyhäinhäväistys ja rikoksesi lienee pesäpallomailasuppo tasatunnein liukastettuna death-sauce chilikastikkeella mielikuvitushelvetissäsi.

    Äänestä

  • he-ma kirjoitti:

    Surkea aloitus.

    Eikö mielikuvitusjumalanne luvannut olla enää hukuttamatta ketään? Siitä vielä sateenkaaren keksi merkiksi antaa muistaakseni.

    He-ma. Ellet halua alistua evoluutioelämän lainalaisuuksiin, pyydän sinua osoittamaan korjausehdotuksesi SUORAAN evoluutiolle. Logiikkaa voi harjoittaa:)

    Äänestä

  • he-ma kirjoitti:

    Ehei, eipäs nyt ryhdytä tulkintoja tekemään sinä arvoton maan matonen!

    Eikö saturaamattu olekaan uskonharhaisen mielestä jumalan sanaa, muuttumatonta ja pyhää? Jumalan, jopa mmielikuvitusjumalan sanojen tulkinta on pyhäinhäväistys ja rikoksesi lienee pesäpallomailasuppo tasatunnein liukastettuna death-sauce chilikastikkeella mielikuvitushelvetissäsi.

    He-ma. Suotta rasitat keuhkojasi. Evoluutiolle ei mahda mitään. Joten. Koeta kestää hamaan loppuusi saakka.

    Äänestä

  • yurki1000js kirjoitti:

    He-ma. Suotta rasitat keuhkojasi. Evoluutiolle ei mahda mitään. Joten. Koeta kestää hamaan loppuusi saakka.

    Herää

    Äänestä

Ruumiskasoilla mä ratsastan
Raamatunlauseita katsastan
Raakuuksista mä nautiskelen
Jumalan rakkauden perustelen
Jeesus muka meidät pelastaa
Vaikkei välitä paskaakaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta

luukas7 kirjoitti:

1. Samaan aikaan oli saapuvilla muutamia, jotka kertoivat hänelle niistä galilealaisista, joiden veren Pilatus oli sekoittanut heidän uhriensa vereen.
2. Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän?
3. Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.
4. Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat?
5. Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu