Islam islam

Tuskastuu, kun median ja muiden mukaan islamilla ei ole tekemistä näiden kanssa. Kaikki energia pistetään tosiasioiden kieltämiseen. Se on ainoa reaktio, mitä näistä terrori-iskuista tulee.
Islamkin on uskonto, ajatellaan kaikkien uskontojen olevan samanarvoisia ja, että niitä pitää kunnioittaa. Ristiretkien aikana suhdauduttiin eritavalla. Kuinka paljon ratkaisu olisi, suhtautua turvallisuusmielessä eri tavalla islaminuskoisiin? Se vaan tarkottaisi islaminuskoisten diskriminointia. Jos ihminen asetetaan eri asemaan uskontonsa perusteella, mikä on kiellettyä kaikissa sopimuksissa. Esim. ettei muslimeja päästä maahan tai turvallisuuden kannalta kriittisiin töihin. Mitä tosin alkavat olla kaikki, koska missä tahansa työssä voi terrorisoida ihmisiä.
Raamatussa kai kielletään muun uskoisten rakentaa palvontopaikkojaan kristittyjen maahan.
2101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Demokratia ei kuulu islamiin - paitsi sikäli että suurin osa maailman muslimeista näyttää kannattavan teokratiaa, shariaa ja niiden muuassaan tuomia äärisovinismia, sananvapauden ja ihmisoikeuksien rajoittamista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Xyyxyx kirjoitti:

Tuskastuu, kun median ja muiden mukaan islamilla ei ole tekemistä näiden kanssa. Kaikki energia pistetään tosiasioiden kieltämiseen. Se on ainoa reaktio, mitä näistä terrori-iskuista tulee.
Islamkin on uskonto, ajatellaan kaikkien uskontojen olevan samanarvoisia ja, että niitä pitää kunnioittaa. Ristiretkien aikana suhdauduttiin eritavalla. Kuinka paljon ratkaisu olisi, suhtautua turvallisuusmielessä eri tavalla islaminuskoisiin? Se vaan tarkottaisi islaminuskoisten diskriminointia. Jos ihminen asetetaan eri asemaan uskontonsa perusteella, mikä on kiellettyä kaikissa sopimuksissa. Esim. ettei muslimeja päästä maahan tai turvallisuuden kannalta kriittisiin töihin. Mitä tosin alkavat olla kaikki, koska missä tahansa työssä voi terrorisoida ihmisiä.
Raamatussa kai kielletään muun uskoisten rakentaa palvontopaikkojaan kristittyjen maahan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu