Itälä valtakunnanoikeuteen?
Kirjoittanut: Wiisas 12.1.2005 klo 23.07
"Poliisitutkinnan mukaan entinen sisäministeri, nykyinen euroedustaja Ville Itälä on poliisitutkinnan mukaan kertonut sisäministerinä ollessaan salaisen tiedon eli Rusin vakoilututkinnan ulkopuoliselle henkilölle. Tämä ulkopuolinen henkilö on politiikko, joka on kertonut asian edelleen toiselle politiikolle ja näin tieto Rusi-tutkimuksista olisi vuotanut niin Suposta kuin sisäministeriöstäkin.
Rusi-vuodon esitutkintamateriaali toimitetaan lähipäivinä eduskunnan oikeusasiamiehentoimistoon. Jos eduskunnan oikeusasiamies katsoo Itälän rikkoneen lakia, niin asia viedään eduskunnan perustuslakivaliokuntaan.
Jos Itälä saa syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta, hän joutuu vastaamaan teoistaan valtakunnanoikeudessa."
Lähde: www.yle.fi
Pikkupojanoloinen poliittinen broileri ei siis osannut sisäministerin eikä puoluejohtajan hommia. Viime päivinä Itälä on todistellut sitä, ettei osaa mepin eikä ex-puoluejohtajan hommia.
Kykypuolueen kirkkaimpia tähtiä!

Vastaukset 1
Vanhimmat
'Valtioneuvoksen mielestä on kysyttävä, miksi "järkevät ihmiset, kuten vaikkapa pääministeri Matti Vanhanen" (kesk), antautuisivat muodollisiksi ehdokkaiksi, jos vaalit käydään Halosen uudelleen valitsemiseksi.
Holkeri huomauttaa olleensa itse kaksi kertaa ehdolla presidentinvaaleissa häviämässä Mauno Koivistolle (sd), "jotta vaalit saatiin näyttämään demokraattisilta". Ensimmäisen kerran Holkeri pyrki presidentiksi Urho Kekkosen jälkeen 1982. Vuonna 1988 hän pääministerinä haastoi istuvan presidentin Koiviston.
Saavuttamillaan kakkos- ja kolmossijalla ei Holkerin mukaan ollut juurikaan laajempaa poliittista merkitystä.
Holkerin ponneton ehdokkuus 1988 ja liputtaminen etukäteen Koiviston puolesta oli osaltaan vaikuttamassa siihen, että hänen omalta puolueeltaan oli puhti pois 1991 eduskuntavaaleissa. Kokoomus kärsi rökäletappion.'(c) Ilkka