Siis mitä ihmettä? Missä ovat kirkon hehkuttamat arvot ja hyvänteko kun ihminen oikeasti on hädän edessä!???!
Lähiomainen kuoli. Hän oli kristitty. Hänen isänsä oli haudattu Helsinkiläiselle hautausmaalle ja vainajan viimeinen toivomus oli tulla haudatuksi samaan hautaan. Hautapaikka oli siis jo olemassa! Ja nyt hautajaisten jälkeen, saamme seurakunnalta laskun joka on melkein TUHAT euroa!!! Syynä se, että vainajan kristinusko sattui olemaan vääränlaista, eli hän olikin ortodoksi.
Miten tämä on mahdollista!? Nyt kolmen pienen lapsen huoltajan minun pitää jostain taikoa lähes TUHAT euroa palkkaa tälle seurakunnalle palkaksi kuopan kaivamisesta ja "tilojen käytöstä". Aivan hävytöntä rahastusta ihmisten surulla ja tuskalla!
Ja huom. tämä ei siis ollut hautaustoimiston lasku arkusta jne vaan pelkästään seurakunnan lasku!!! Törkeää....
Lähiomainen kuoli. Hän oli kristitty. Hänen isänsä oli haudattu Helsinkiläiselle hautausmaalle ja vainajan viimeinen toivomus oli tulla haudatuksi samaan hautaan. Hautapaikka oli siis jo olemassa! Ja nyt hautajaisten jälkeen, saamme seurakunnalta laskun joka on melkein TUHAT euroa!!! Syynä se, että vainajan kristinusko sattui olemaan vääränlaista, eli hän olikin ortodoksi.
Miten tämä on mahdollista!? Nyt kolmen pienen lapsen huoltajan minun pitää jostain taikoa lähes TUHAT euroa palkkaa tälle seurakunnalle palkaksi kuopan kaivamisesta ja "tilojen käytöstä". Aivan hävytöntä rahastusta ihmisten surulla ja tuskalla!
Ja huom. tämä ei siis ollut hautaustoimiston lasku arkusta jne vaan pelkästään seurakunnan lasku!!! Törkeää....
Vastaukset 42
Vanhimmat
Ihan normaalia. Jos ei kuulu ko. seurakuntaan niin maksaa taksan mukaan.
Muidenko pitäisi kustantaa yhteisesti tämä asia? Naurettavaa.
Vitun pelle. Ateistit maksavat yrityksistään yhteisöveroa ja verovaroin vielä tuetaan uskonharhaisten taikauskoisia menoja.
täytyyhän jonkun maksaa piispojen viinit
"Yhteisöveron tuotto kirkolle ei riittänyt kattamaan yhteiskunnallisten palvelusten hoitamisesta koituneita kustannuksia vuonna 2012"
Itse asiassa siis kirkkoon kuuluvat maksavat ateistien puolesta kustannuksia.
Paskat! Me ei teidän harhaisten yhteiskunnallisia palveluja haluta eikä käytetä.
Itse asiassa erittäin moni ateisti käyttää noita palveluja - ehkä ymmärtämättä sitä?
Esimerkkejä?
Esimerkkeinä vaikka palveleva puhelin sekä muu netin kautta saatava keskusteluapu, aamu- ja iltapäivätoiminta, EU-elintarviketuki. Samoin yhteistyö nuorisotoimen, vanhusten ja vammaistenhuollon sekä päidehuollon kanssa.
http://www.kunnat.net/fi/palvelualueet/jarjestaminen/kunta-ja-seurakunta/Sivut/default.aspx
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/40D5B401E55B1785C225748000449ACD?OpenDocument&lang=FI
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/DC0158A5AD979807C225748000295138?OpenDocument&lang=FI
En itse käytä, eikä perheeni moisia tarvitse.
Siis sinusta tonni on normaali taksa puolen tunnin tilankäytöstä ja kuopan kaivamisesta?
Meidän suvussa luultavasti KAIKKI eroaa kirkosta tämän törkeän rahastamisen johdosta joten mieti siinä että koetaanko nämä hinnat "normaali taksoiksi" vai törkeäksi rahastamiseksi....
Niin no sitten jos ei halua maksaa voi valita jonkun toisen vaihtoehdon kun tuon nimenomaisen hautapaikan.
Miksi muiden pitäisi kustantaa se että joku haluaa tulla haudatuksi tiettyyn paikkaan? Eikö Ortodoksi hautausmaalta olisi löytynyt ilmainen paikka? Tai halvempi paikka?
Nämä asiat on myös täysin mahdollista selvittää eläessään jolloin yllätyksiä ei sukulaiselle tule.
Erotkaa ihmeessä kaikki kirkosta. Mutta älkää sitten vinkuko jälkeenpäin kun hautaus seurakunnan hautausmaalle ei olekaan ilmainen.
Lisäksi, kirkkohan saa valtiolta valtavasti rahaa juuri hautaustoimen toteuttamiseen!!!
Eikö sieltä Ortodokdiselta hautausmaslta siis löytynyt paikkaa?
Pitäisikö aloittajan mieledtä jokaisella Suomalaisella olla oikeus, niin halutessaan, tulla haudatuksi Mannerheimin lähelle? Ja muiden kustannuksella?
Kyllä paikka olisi ollut toisellakin hautausmaalla mutta kyse oli vainajan tahdosta.
Ja ainoa keino näyttää tosiaan olevan krkosta eroaminen. Siinä säästää hautauskulunsa jo ensimmäisen parin-kolmen vuoden aikana kun ei maksa enää veroa kirkkoon kuulumisesta. Mtä pidmpään elää, sitä enemmän säästää.
Taitaa olla kipeä aihe kun kommentointi on tuolla tasolla.
NIin no jos vainaja haluaa niin sitten maksetaan. Eivät ne vainajan kuten eivät elävienkään toiveet aina maksuttomia ole.
Ja kirkosta eroaminen on täysin oma asiasi, kunhan et sitten myöhemmin vingu miksi hautaaminen ei onnistukaan sinne minne haluat ilman kuluja.
En vain ymmärrä sitä miksi muiden pitäisi kustantaa hautaaminen.
Pidä turpasi kiinni pallinaama! (nimim. EiRahastusta)
Kyllä kirkolla rahaa on kuin sialla paskaa. Piispat vetää 120 000 euron vuosipalkkoja, Mäkinen ja Askola ajelee työpaikan laskuun loistoautoilla ja ryyppää yhdessä illassa kumpikin tuo tonnin verran.
No niitä rahoja käytetään seurakuntaan kuuluvien hautaamiseen. Ei siihen että kuka tahansa toiseen kirkkoon, toiseen uskontoon tms. saa hautauksen sinne minne haluaa.
Jokainen valitsee eläessään mihin seurakuntaan kuuluu, tai kuuluuko mihinkään. Ei voi sitten valittaa ettei päässyt haluamaansa hautapaikkaan jos ei ole asiaa eläesään hoitanut kuntoon.
>Kyllä paikka olisi ollut toisellakin hautausmaalla mutta kyse oli vainajan tahdosta.
Kun hän varmasti tiesi että hänen tahtonsa eli ortodoksin hautaaminen luterilaiselle hautuumaalle maksaa, eikö hän kuitenkaan jättänyt rahaa toiveensa toteuttamiseen? Vaikka tonttua pöydänlaatikkoon?
Tuo 1000 euroa kuluu yhdessä illassa Irja Askolan tai Kari Mäkisen vodkakekkereihin eikä tee tiukkaakaan...
Pitäähän nekin jonkun rahoittaa! Milläs Kari ja Irja muuten juo? Et kai kuvittele että 120 000 vuodessa tienaavan piispan odotetaan ryyppäävän omilla rahoillaan? Sehän olisi kohtuutonta.
Tuo hautuskuluhan on täysin vapaaehtoinen. Jos ei halua maksaa ei rahoita ketään.
Hautasin oman isäni noin kuukausi sitten.
Täytyy tosiaan ihmetellä, miksi sitä kirkollisveroa maksetaan. Kun palveluista joutuu maksamaan ja isosti. Siunaus, tuhkaaminen, jopa pienen kuopan kaivuu johon itse laskin uurnan ja peittelin. Lapiovuokra varmaan.Erillistä.hautajaisvastaanottoa eli muistotilaisuutta ei sentään tilattu pappeineen- Ja sitten toki sukuhaudan vuokra. Plus sitten eri asiana hautaustoimisto vain myymään arkun ja uurnan ja kuljettamaan ne ja siis vainaa puolitoista kilometriä sairaalasta kappeliin.
Onkohan kirkossa maksutonta tai siis kirkollisveron kustantamaa enää muu kuin että jumalanpalveluksissa ei ovella myydä lippuja?
No paljonko siis maksoi? Mikä oli hautaustoimiston osuus?
Kysyitkö muuten kilpailevaa tarjousta jostain muualta?
Nykyisinhän auton vetokuokkukin maksaa asennettuna tonnin.
Ninim "eiRahastusta" puhuu omiaan:
"Muidenko pitäisi kustantaa yhteisesti tämä asia? Naurettavaa."
Ei tuo nimimerkki eikä kukaan muukaan joudu kustantamaan kenekään hautapaikkaa, vaan kirkot ovat aikoinaan SAANEET nuo maat lahjoituksina kunnilta hautaustointa varten.
Mutta kirkon ahneudellahan ei ole rajoja.
Hautausmaita myös hoidetaan jne. niistä aiheutuu kuluja.
Seurakuntaan kuuluvilla ja kirkollisveroa maksavilla on oikeus tiettyihin palveluihin seurakunnan puolelta, muilla ei. Täysin oma valinta siis miten haluaa tulla haudatuksi. Ei kannata vinkua ja valittaa asiasta joka on täysin itse päätettävissä.
Tuskin vainaja enää "kuuluu seurakuntaan", eikä kirkko hoida hautoja ilman maksuja.
Mekin joudumme tekemään kirkon kanssa haudanhoitosopimuksen, joka maksaa!!!
Joten eiRahastusta voi nukkua yönsä rauhassa ilman, että tarvitsee pelätä, että hänen rahojaan käytetään kirkkoon kuulumattomien hautojen hoitoon.
Kukaan ei "joudu" tekemään haudanhoitosopimusta.
Hautojenhoitosopimusta ei ole nimittäin kenenkään pakko tehdä. Hautaa voi hoitaa myös itse. Silloin ei tule kuluja. Tai jättää hoitamatta.
Mutta kirkko laskuttaa hautapaikasta, vaikka se saa valtiolta apua yhteisöveron tuotosta myös hautausmaiden ylläpitoon!!!
Joten Eirahastusta ei joudu maksamaan penniäkään meidän hautaamisestamme. Joten hukkaan meni tuokin huoli, vaikka se tuntuukin olevan hänellä suuri murhe.
:-)
Et oikein ymmärtänyt, tai tietysti et vain halunnut ymmärtää mistä on kyse.
Aloittaja vinkuu siitä että kun hän haluaa tietyntyyppisen hautauksen tiettyyn paikkaan niin hän joutuu siitä maksamaan. Ihan kuten jokainen muukin samassa tilanteessa oleva.
Muiden ei minun mielestäni tarvitse aloittajalle tarjota mitään ilmaispalveluja kun kerran kyseessä on erityispalvelu mitä hän haluaa.
Nimimerkki "EiRahastusta" ai on hautauskulu vapaaehtoinen? No miksi ihmeessä seurakunnan laskussa sitten lukee oikein perintätoimiston nimi valmiiksi jos laskua ei maksa?
Valtion lahjottamiin maihin, valtion tukemilla rahoilla vainajia kuoppaatte ja sitten vielä omaisille tonnin lasku perään. On niin hävytöntä touhua että vihaksi pistää.
Niin no ymmärtääkseni valitsit ihan itse sen että tuo kulu on 1000 euroa kun valitsit tietyn hautapaikan. Eikös sieltä toiselta hautausmaalta, mihin seurakuntaan vainaja kuului, löytynyt halvempi paikka?
Älä valita omien päätöksiesi seurauksia. Eihän se muiden vika ole, oma asiasi.
Kirkko on sitä varten että täällä kuollaan.
Jos vainaja oli varaton, kuten aloittaja antaa ymmärtää niin tässä ohje miten toimia:
"Varattoman tai vähävaraisen vainajan hautaamiskustannuksista huolehtii
vainajan asuinkunnan sosiaalitoimisto. Sosiaalitoimesta on haettava toimeentulotukea viipymättä. Toimeentulotukena myönnettävä hautausavustus kattaa yleensä vain välttämättömät hautauskustannukset edullisimman vaihtoehdon mukaan."
Ja edelleen, jos omaiset sitten haluvat valita kalliimman hautauksen niin se on ihan omaisten oma päätös, ja oma valinta. Turha valittaa täällä omista päätöksistään.
Luterilainen seurakunta antoi ennen veronmaksusta hautapaikan ilmaiseksi, nyt rahastetaan kaikesta. Veronkeruu ei riitä.
Esim. Helsingissä hsutapaikan saa lähtie 165€ (2014), hallinta-aika on 25v. Eli 6,6€/vuosi. Muualla Suomessa huomattavasti halvempaakin.
Ja todellakin jos ei varoja ole niin:
"Varattoman tai vähävaraisen vainajan hautaamiskustannuksista huolehtii
vainajan asuinkunnan sosiaalitoimisto. Sosiaalitoimesta on haettava toimeentulotukea viipymättä. Toimeentulotukena myönnettävä hautausavustus kattaa yleensä vain välttämättömät hautauskustannukset edullisimman vaihtoehdon mukaan."
Kummissani luin tuota. Olen itse hoitanut molemmat vanhempani hautaan, ja kaikki tuollainen on käyty läpi ennen hautaamista – myös maksujen suhteen. Eli kuka hoiti nuo asiat sinun kohdallasi?
Sain siis tiedot ja myös eri vaihtoehdot hintoineen kaikkineen. Koska meillä on varattuna 4 haudan paikka, jossa oli jo yksi haudattuna, valitsin siis sen. Hinnat olivat muuttuneet uuden lain myötä, joten luonnollisesti sekin tuotiin esiin. Miten on siis mahdollista, ettet sinä yksin maksajana näitä tiennyt? Vai ketkä olivat maksajia?
”Hautasijan luovuttamisesta ja hautaamiseen liittyvistä palveluista tulee periä maksut, joiden määräämisessä otetaan huomioon seurakunnalle palvelun tuottamisesta aiheutuvat kustannukset.”
”Eduskunta on hyväksynyt hautaustoimen maksuja koskevan muutoksen kirkkolakiin (HE 127/2012 vp). Laki tulee voimaan 19.12.2012 ja se on julkaistu Suomen säädöskokoelman numerolla 780/2012.”
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content3A8931
Tosin olisit saanut nuo tiedot ihan pienellä nettihaullakin.
https://www.helsinginseurakunnat.fi/hautausmaat.html
https://helsinginseurakunnat.fi/yhteinenhallinto/palvelut/hautapalvelut_1/hautapaikanvalitseminen.html
Riippuu siis monesta seikasta, millaiseksi hinta muodostuu. Esimerkkejä:
Tämä tieto on vanha, eli vuodelta 2012
”Vantaalla kokonaishinta, joka sisältää hautapaikan, haudan avauksen ja sulkemisen ja peruskunnostuksen maksaa 1520 euroa. Helsingissä hinta on ensi vuonna 835 euroa, mutta pinnanhoidosta pitää maksaa erikseen. Sen hinta 25 vuodeksi on vuoden alussa voimaan tulevan taksan mukaan 1106,25 euroa.”
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/177440-uusi-laki-nostaa-hautaamisen-hintoja
Tunnukseton hautausmaa Helsingissä:
arkkuhaudan lunastushinta 275 €, hautausmaksu 550 €
perushoito 1148,20 € / 25 vuotta
uurnahaudan lunastus 100 €, hautausmaksu (avaaminen, peittäminen, sirottelu ja kunnostus) 100 €
https://helsinginseurakunnat.fi/yhteinenhallinto/palvelut/hautapalvelut_1/hautapaikanvalitseminen/tunnustuksetonhautausmaa-alue.html
”Helsinkiläiset saavat hautapaikan 25 vuodeksi. Paikasta peritään lunastushinta. Haudan avaamisesta, peittämisestä ja peruskunnostamisesta on lisäksi maksettava korvaus…”
https://helsinginseurakunnat.fi/yhteinenhallinto/palvelut/hautapalvelut_1/hautapaikanvalitseminen.html
Omalla paikkakunnallani maksut olivat luokkaa kahden arkunpaikan haudasta 300 euroa 20 vuotta ja 40 vuiotta 600 euroa.
Sitten uutinen millä lainmuutosta on perusteltu.
”Maksua on selitetty sillä, että kirkollisverolla ei saa hoitaa yksittäisiä hautoja ja ilman pakollista hoitomaksua monet haudat jäävät hoitamatta. Osa seurakunnan työntekijöistä taas vastustaa pakollista perushoitoa siksi, että se ei jätä omaiselle mahdollisuutta hoitaa hautaa itse.”
”Hintaerot ovat suuria - Ne saattavat vaihdella vielä saman seurakunnan omien hautausmaiden välillä, ja jopa hautausmaan eri kortteleiden kesken.”
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/05/04/pakolliset-perushoitomaksut-yleistyvat-hautausmailla
Eli kyllä vain se oma valinta on ollut syy, ja epäilen kovasti sitä, ettet näistä ollut tietoinen. Toki vainajan tahtoa jokainen haluaa kunnioittaa mutta raadollinen todellisuus on se, että mihin rahat milloinkin riittävät. Sitä paitsi yleensä nämä maksut menevät kuolinpesältä eli vainajan jälkeen jättämän varojen turvin. Jos vainaja on varaton, niin silloin maksaja on kuolinpesän osakas.
Aloittaja on todennäköisesti trolli joka vaan haluaa meuhkata ja levittää väärää tietoa.
Siltähän tuo vähän tuntuu.
Salossa kirkoon kuulumattoman maksu kirkon käytöstä on 400 euroa. Turussa 200 euroa.