Hesari ja hallitus (lukuunottamatta persuja) on taas löytänyt yllätys, yllätys syyllisen suosion laskulle. On merkille pantavan huvittavaa, että hallitus toisensa jälkeen on ottanut epäonnistumistensa puolustukseksi aina jonkin kohteen jota syyllistää. Milloin kohde on jokin kansalaisryhmä (eläkeläiset, suuret ikäluokat, työttömät tms), mutta koskaan syytä ei löydy hallinnosta, kynsi hampain roikutaan vallan kahvassa kiinni.
Nyt kun on vuoden verran aikaa kunnallisvaaleihin, onkin jo hyvä aika nostaa syntipukki pöydälle saadakseen omia kannatuslukuja aivopestyä korkeammiksi.
Toden totta on, että maailmaa ohjaavat hallitsevat keskinkertaisuudet (valtaosaltaan vielä miehiä), joilla on täysin vääristynyt kuva itsestään, joissa vallan himo saa aikaan lähinnä koulukiusaamistasoisia piirteitä.
Tähän joukkoon on on toki tyrkyllä yhä lisääntyvin määrin naisiakin machoilemaan, kykenemättä hallitsemaan sanomisiaan tai omaamatta minkäänlaista itsekritiikkiä.
Kun ei lahjakkuus muuhun riitä, on puutteet muutettava "eduksi" eli näissä tapauksissa lyömäaseeksi ja yritykseksi aivopestä mahdollisimman suuri joukko oman mitättömän kantansa taakse.
Perussuomalaiset on suurin syy hallituksen suosion
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs491354- 1601166
- 611037
- 8892
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli200889- 12822
Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää27786Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä51781- 346758
Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti89746