Palkkapussin koolla yhteys äänestyskäyttäytymiseen

http://yle.fi/uutiset/talta_nayttaa_lansimaisen_duunarin_ahdinko__video/9020889

"Suomessakin palkkapussin koolla on kuitenkin selvä yhteys äänestyskäyttäytymiseen.

Turun yliopistossa tehty tutkimus kertoo, että vuoden 2014 lopulla perussuomalaisten ja vasemmistoliiton kannattajat erottuivat muiden puolueiden kannattajista pienemmillä kuukausiansioilla. Vapaan markkinatalouden puolesta liputtavan kokoomuksen kannattajat taas tienaavat selvästi muita enemmän.

Tutkimuksesta artikkelin kirjoittanut professori Pekka Räsänen Turun yliopistosta arvioi, että tilanne on sittemmin muuttunut perussuomalaisten astuttua hallitukseen.

– Perussuomalaiset oli puolue, joka keräsi ääniä vasemmistoleiristä ja passiivisten äänestäjien joukosta. Nyt kun katsoo mielipidemittauksia, niin iso osa siitä pienituloisesta porukasta on siirtynyt takaisin kannattamaan vasemmistopuolueita, Räsänen sanoo."

Hyvä artikkeli joka selittää mm.Brexitin onnistumisen. Samaan aikaan kun länsimainen duunari joutuu entistä herkemmin kilometritehtaalle tai tulemaan toimeen pienemmällä palkalla Aasialainen virkaveli porskuttaa yhä parempien ansioiden kanssa vaikka edelleenkin ovat varsin köyhiä.

Lyhyesti siis. Jos olet pienituloinen niin toden näköisesti kannatit Suomessa Soinia, Englannissa Brexitiä ja USA:ssa Trumpia. Yhteistä kaikille on, että köyhille ja ei niin asioista perillä oleville syötetään pajunköyttä jotka uppoavat siksi, että kuulija kuulee mitä haluaakin kuulla:
"Yhdistävänä tekijänä on äänestäjien matala tulotaso, lupaus kansallisvaltion aseman vahvistamisesta ja globalisaatioon kuuluvien ilmiöiden suitsimisesta."

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SoinismejaIkävä

      >>lupaus kansallisvaltion aseman vahvistamisesta ja globalisaatioon kuuluvien ilmiöiden suitsimisesta."<<
      Juuri näitä teemoja Soini käytti ennen kuin pääsi Audin takapenkille. Johan loppuivat soinismit siihen.

    • EuStaUlosJaÄkkiä

      Onpas taas oikea 0-tutkimus. Ymmärrän hyvin, että ihmisiä ahdistaa esimerkiksi hallitsematon maahanmuutto ja viime syksynä ja talvena vaikutti siltä, että tänne saapuu maahanmuuttajia enemmän kuin kantokykymme kestää. Miksi minusta vaikuttaa siltä, että muun maalaisista pidetään parempaa huolta kuin suomalaisista?

      Minä haluaisin, että häivymme EU:sta jos se pitää sisällään sen, että tänne tulee kymmeniä tuhansia muun maalaisia koska puskaradio on kertonut, että täällä saa toimeentuloon tukea.

      • NimimerkinSuoja

        Ei taida olla sellaista paniikkinappula jota painamalla pääsisimme EU-suosta. Tuo, että suomalaiset äänestivät persuja niin voimallisesti syynä oli vain halu äänestää puoluetta joka suhtautuu kriittisesti eu:n ja yrittäisi hillitä maahanmuuttoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      271
      5870
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      1929
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1730
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1221
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      13
      1171
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      156
      1057
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1036
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      951
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      49
      931
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      922
    Aihe