Alkaa yhä enemmän näyttää niinsanotun sotilasvallankaappauksen, olevan osa Turkin johdon tietä kohti täydellistä itsevaltaa.Koko kaappauksessa haisee palaneenkäry tai sitten armeija on amatöörien ohjauksessa.Nythän heidän puheissaan puhdistetaan armeija ei toivotuista aineksista,yksinvallan vastustajista,kuinka sattuikaan kaappausyritys sopivasti.
Mutta mitä tuhansien tuomareitten pidättäminen kaappausyritykseen liittyy,ovatko nämä niitä oikeudenmukaisia jotka vaativat maan lakeja noudatettavaksi.Turkissahan on alettu tuomita uskonnollisinkin perustein ohi maan virallisen ja voimassaolevan oikeuskäytännön.Nytkö on menossa myös oikeuslaitoksen puhdistus vallassaoloitten toimesta.Saammeko nähdä heidn nimittävän "oikeanlaiset"tuomarit vankilaan tai muualle siirrettyjen virkoihin.
Onko tämä esinäytös Islamilaisen valtion syntymisestä Euroopan rajoille,Islamilaista lakia nourattavina tuomioistuimina ja Armeijoineen.
Mutta mitä tuhansien tuomareitten pidättäminen kaappausyritykseen liittyy,ovatko nämä niitä oikeudenmukaisia jotka vaativat maan lakeja noudatettavaksi.Turkissahan on alettu tuomita uskonnollisinkin perustein ohi maan virallisen ja voimassaolevan oikeuskäytännön.Nytkö on menossa myös oikeuslaitoksen puhdistus vallassaoloitten toimesta.Saammeko nähdä heidn nimittävän "oikeanlaiset"tuomarit vankilaan tai muualle siirrettyjen virkoihin.
Onko tämä esinäytös Islamilaisen valtion syntymisestä Euroopan rajoille,Islamilaista lakia nourattavina tuomioistuimina ja Armeijoineen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
“Maltilliset+muslimit”:+35+%+Ranskan+muslimeista+kannattaa+itsemurhapommituksia
Mikään+ei+koskaan+koske+Suomea,+joten+siitä+on+turhaa+kirjoitella+mitään,+eikä+varsinkaan+minkäänlaisiin+toimiin+ole+syytä+ryhtyä.
17.07.2016+20:50,+1692+lukukertaa
Valitettavasti+nuo+luvut+ovat+täysin+virheellisiä.+Jokainen+muslimi+kannattaa+sitä+mitä+allah+käskee+tekemään.+Allah+=+muslimi-imaami+tai+muu+"pappi".+(Kaheli).+Muutpin+ei+ole+kunnon+muslimi.+Näin+ollen+jokainen+muslimi+kannattaa+itsemurhaiskuja+ja+lasten,+naisten,+vanhusten+summittaista+tappamista+ja+vahingoittamista+jos+se+vain+edistää+islamin+maailmanvalloitusta.
Mikä+muu+selittää+sen+että+nämä+tappajat+ovat+lähes+kaikki+olleet+ei-uskovia,+ei+moskeijassa+käyviä+mutaa+muslimeja?
Suomessa+on+30000++muslimia+loisimassa,+joista+poliisin+mukaan+noin+300+on+tarkkailussa.+Suunnilleen+siis+1%.+Maanpetturit+valexader,+pipilä,+urpo,+sika-soini,+urpilainen,+käteinen+ja+muut+muonavahvuudesta+poistettavat+muslimien+hyysääjät,+TE+olette+syyllisiä+jokaiseen+terrori-iskuun+ja+raiskaukseen.
Hyvin uskottava aloittajan näkemys! Älkää matkustako turkinmaalle! Alkusävelet on soitettu!
Kauhavalta on lähetetty lähetyssaarnaajia käännyttämään ihmisiä kristinuskoon, uskoon joka on polttanut noitia roviolla, mutta onko yksikään muslimi yrittänyt käännyttää ensimmäistäkään kauhavalaista islamiin? Ei ole, kuten ei ole raiskannutkaan, saati tehnyt itsemurhapommi-iskua Kauhavalla tai edes koko Suomessa.
Kauhavan itsemurhapommittajat ovat tähän asti olleet ihan kantasuomalaisia ja vastuun niistä saavat kantaa suomalaiset, jos nyt jonkun yksittäisen teoista joku ylipäätään vastuussa on.
Olet ihme hiihtäjä.Miten tuo aloitus liittyy mitenkään joihinkin kristittyihin lähetyssaarnaajiin ja kristinuskoon käännyttämiseen.Samanlaisia hihuleita ovat kun muslimitkin,pitävät omaa uskoaan ainoana oikeana.
Miten itsemurhapommittajat ja Kauhava liittyy asiaan.Aloittajahan toi esiin Turkin tilanteen ja sen muuttumisesta itsevaltiaaksi maaksi.
Alan olla samaa mieltä niitten kirjoittajien kanssa jotka epäilevät onkoNOT(HET)kaikki kamarit lämpimänä.
Kyseessä on nyt euroopan islamisoimisen yritys yksinkertaisesti sanotuna ja kaikkien seuraukset pitäisi tajuta jos vähänkin lapsiansa ja itseänsä ajattelee sekä henkeään.
Väännänkö rautalangasta? Aloitetaan siitä, että vastaus oli AlahinKätyrit-nimerkille.
Hän puhuu "islamin maailmanvalloituksesta" ja itsemurhapommituksista, joita kuten sanoin, ovat Kauhavalla tehneet tai yrittäneet tehdä vain valkoihoiset kokolihaa syövät heterot, eikä ihmisuhreilta ole vältytty.
Itse aloituksesta en ainakaan toistaiseksi sano mitään, koska hän kirjoittaa kutakuinkin samoin kuin valtamedia.
Alkaako sinun vinttikamarisi lämpiämään, vai täytyykö selittää vielä tarkemmin?
Voi reppanaa ku on pahoon kipiä päästänsä!
Islamilainen valtio levitessään tappaa sut vaikka huvikseen jos joku apina niin haluaa
Ne antaa vaihtoehdot joko maksat veroa tai käännyt islamiin!
Tästä hyviä esimerkkejä jo ruotsin puolelta missä kantaväestölke jaettu ja lähetelty postin kautta kirjettä jossa näin kerrotaan!
Kumminkaiman serkultako kuulit?
Kyllä alkoi NOTin maanantai huonosti. Mitä vittua tosiaan sekoilet jostain lähetyssaarnaajista nyt!!??? Äläkä mulle väännä mistään langasta. Kyllä sun hommat ja silmien sulkeminen tiedetään.
Tänään on se päivä, kun pitäisi muistaa lääkkeet.
Kyllä joka kerta on saanu nauraa ku avaat minkä tahansa ketjun niin sama pipipää sie vinkuu sekavia juttujaan ja huutaa piloilleen menneen unelmansa perään! ;) kerrassaan huvittavaa ja ihan jo viihdearvoa tällä reppanalla on se niinpahoon todellisuudesta irtaantunu! ;D aaahhahahaaaaa
Tirsk!:D
Miten niin pilalle menneen unelman? Kauhavalla on iso VOK joka pysyy ja vain kasvaa, kun lakkautettavista tuodaan satamäärin lisää väkeä.
Miten sinun unelmasi jaksaa siihen verrattuna? Sotaväki lähti ja alue on nyt rauhan töissä ja se näkyy upeasti katukuvassa, kun vihdoinkin on raitilla edes vähän väriä ja elämää. ;)
Voi yhden kerran!
Paperitomat kulkijat, suomi poika kyllä tiettä hommat.
https://www.youtube.com/watch?v=YFwmwxLfefk
https://www.youtube.com/watch?v=3rYjCXLmk9E
https://www.youtube.com/watch?v=QVBp803Ma-I
https://www.youtube.com/watch?v=jqtbgApk_xA
Mottiin ja pinoon
Totta puhuen tämä on kaukana unelmasta. Peuran aikana vielä meni hyvin, mutta mitä hänen jälkeensä tapahtuu, en todellakaan halua edes arvata.
Suomi sai ongelman, jonka hoitaminen lähti uskomattoman hyvin käyntiin, mutta riitely jostain senteistä ruokailussa tullee valitettavasti mittaamattoman kalliiksi.
Minä tiedän mistä puhun, vaikka joskus heitän läppää.
Rasisteilla on visionsa, minulla omani. Toistaiseksi minun visioni ovat osuneet oikeaan, kuinka kauan, en ala arvailemaan.
https://www.youtube.com/watch?v=76yuxqU7MVI
https://www.youtube.com/watch?v=3cZIJraTyxs
https://www.youtube.com/watch?v=1B_qJ9rHuRI
https://www.youtube.com/watch?v=otlSph-OoZ4
https://www.youtube.com/watch?v=oI-4FvaUUvg
Pihta pilulle terveiset viimeisessä.
Tuo oli kyllä paljastavaa: Suomi sai ongelman. Näin juuri. Ja se ei poistu ellei nuo poistu maasta.
Peurasta pidettiin ja kaikki jaksoivat olla kunnolla, mutta kun osa paikallisista vihaa heitä aivan avoimesti, niin jossain vaiheessa saattaa ehkä jonkun pinna katketa.
Mieti itse mitä tekisit, jos muutama turvapaikanhakija alkaisi joka kerta sinut nähdessään näyttämään keskisormea ja toivottamaan sinut helvettiin täältä?
Jossain pinnan alla voi kuohua ja muslimeille aika on ikuista, eli jos joku hautoo kostoa, niin se voi tulla tänään tai kolmen sukupolven päästä.
Vastuu on sinun joka irvistelet heille.
Tämäkin vielä... http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/edustaja turvapaikka-53028
Älä nyt nää mitään säälittävää rasistiunta! Ei kai tuohon höpöteoriaan enää usko kuin hardcore Rasmuslaiset? Normaali arjessa Suomalainen ei näytä tunteitaan tuohonkaan suuntaan.
Ne jotka kuulevat profeetan kutsun kilahtavat! Näin kävi juuri Saksassa. Vai meinaatko, että pakolaisnuorukainen murtui päivittäisen, rakenteellisen rasismin alla, juuri kun oli päässyt asumaan sijaisperheeseen!!! Uhri siis :D
Se on vaan kuule niin mahtavaa kun pääsee paratiisiin neitsytlauman keskelle palveltavaksi, saa ajaa kultasiipisellä hevosella jne.
USA:n puolustusministeriö: Yhdysvaltain johtama liittouma aloittaa jälleen ilmaiskut Etelä-Turkissa
Tänään klo 16:38
Yhdysvaltain johtama liittouma on aloittanut jälleen ilmaiskut äärijärjestö Isisiä vastaan Etelä-Turkissa sijaitsevasta Incirlikin lentotukikohdasta. Asiasta ilmoitti Yhdysvaltain puolustusministeriö.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan sanoo, että "virus" valtion rakenteissa puhdistetaan.
Aloittaja tuo hyvin ajatuksia kirjoituksessaan esiin, omaa tekstiä ja sopivan pituinen. Kiitos, ei lisättävää.
Mitä tulee tapahtumaan, toivotaan parasta, pelätään pahinta.
Australiassa poliisit antoivat poliisikoiran syödä muslimin jalkaa (video)
Video on kuvattu parisen vuotta takaperin, mutta hyvin ajankohtainen.
http://mvlehti.net/2016/07/17/australiassa-poliisit-antoivat-poliisikoiran-syoda-muslimin-jalkaa-video/
Joistakin videoista ei voi olla nauttimatta.
Eivät ole täysijärkisiä ollenkaan(!)OK
https://www.google.fi/search?q=muslim oxid&client=ubuntu&hs=6UE&channel=fs&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwjNzY64mvvNAhUBjiwKHbmXDOMQ_AUICCgB&biw=1341&bih=706#channel=fs&tbm=isch&q=muslim acid
Kuvaskaalalaa kasvojen tuhoista !
Jos mustavalkoisena turkin tilanetta katsoo voiko asian käsittää seuraavasti?- ihmiset haluavat elintilaa ja muutosta heitä vainoavasta muslimi hallinnosta!?
Entä missä ovat nyt ihmisoikeusjärjestöt?? Kun siellä huudetaan nyt kuoleman rangaistuksen ja teloittamisen palauttamisen puolesta ja erityisesti koskien tätä vallankaappausta yrittänyttä "porukkaa"?? Ei näkyny puolikuulippujen seassa amnesty.n eikä sateenkaarilippuja!!!
Tiivistettynä- islam ja muslimit todistivat jälleenkerran miten vaaralista on kun musut ovat vallassa! Ja miten ahdistavan taantuneeksi kehitys kääntyy siellä missä heitä on!!
Kuulee, näin ikkään se vain menee, mutta tyrniästi syätettäville vaan aitaukses muana kelepaa, koskahan kauhava riehaantuu todella ja ympäristo -valakia syttyy.
Näyttää olevan vaikea tehdä asiallista avausta.Paikalle liihoittelee välittömästi nuorissa ja niin edespäin sekoilemaan.eihän täällä saa muusta keskustella kuin hänen Ilkasta välittämistä "uutisista".Edustaa tyypillistä Turkkilaista tiedonvälitystä.
EU-komissaari Johannes Hahn kummastelee sitä, että kiinniotettujen nimilista oli Turkissa valmiina.
Näin ne venkuloi ja valehtelee..
Tais olla musujen järjestämä hyökkäys?
Lisäyksenä nimenomaan ääri-islamistiset musut
Onko+MTV3+ensimmäinen+valtamedia+joka+kirjoittaa+tästä+aiheesta+näin?+Miksi+ihmeessä,+mitä+pelättää+rauhanuskonnossa+voisi+olla?+Merkillistä.
http://m.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/mtv-istanbulissa-epatietoisuus-maassa-jatkuu-pelkona-kaantyminen-islamistiseen-suuntaan/5993892
MUSLIMIT+TAPPAA+MUSLIMEITA+99,8%+väestä+on+mussukoja,+siinä+rauhan+uskonto+pettää+itseänsä,+elikkä+nyt+tappavampi+mussukka+vetää+välistä,+mikä+näitten+soluttamisen+juoni+onkin.
Turkin+wikipediasta+kopsu:
>>>Turkin+väestöstä+99,8+prosenttia+Turkin+väestöstä+on+muslimeja,+joista+valtaosa+noudattaa+sunnalaisuutta.[3]+Merkittävä+vähemmistö+väestöstä+kuuluu+alevi-suuntaukseen.[104]+Väestön+loppuosa+on+ateisteja+tai+noudattaa+jotain+muuta+uskontoa,+erityisesti+kristinuskon+eri+haaroja+(kreikkalainen+ortodoksikirkko,+Armenian+apostolinen+kirkko+ja+syyrialais-ortodoksinen+kirkko),+juutalaisuutta+tai+jesidismiä.
Sekularismilla+on+Turkissa+vahva+perinne.+Vaikka+valtiolla+ei+ole+virallista+uskontoa+eikä+se+edistä+minkään+uskonnon+harjoittamista,+se+valvoo+uskontojen+välisiä+suhteita+aktiivisesti.+Perustuslaki+tunnustaa+uskonnonvapauden+yksilöille,+kun+taas+uskonnolliset+yhteisöt+ovat+valtion+suojeluksessa.+Perustuslaki+yksiselitteisesti+kieltää+yhteisöjä+osallistumasta+poliittiseen+toimintaan+(esimerkiksi+muodostamalla+uskonnollisen+puolueen)+tai+perustamasta+uskonnollisia+kouluja.+Yksikään+puolue+ei+voi+väittää+edustavansa+mitään+uskontoa;+tästä+huolimatta+uskonnollisuus+on+edustettuna+maan+politiikassa+yleensä+konservatiivisten+puolueiden+kautta.[39]+Turkki+on+kieltänyt+lailla+hijabin+ja+uskonnollis-poliittisten+symbolien+käytön+molemmilta+sukupuolilta+hallintorakennuksissa,+kouluissa+ja+yliopistoissa;[105]+Euroopan+ihmisoikeustuomioistuin+päätti+lain+olevan+oikeutettu+10.+marraskuuta+2005+jutussa+Leyla+Şahin+vastaan+Turkki.[106]+Myös+homoseksuaalisuus+on+Turkissa+sallittua+ja+Istanbulissa+on+järjestetty+Pride-tapahtumia,+jotka+ovat+kuitenkin+välillä+johtaneet+yhteenottoihin.<<<
Jokohan meidänkin Ollit ja Juhat kautta Timot alkaa herätä todellisuuteen,heitä viedään kuin kuoriämpäriä Islamilaisten toimesta.Pääpönttönä häärii tätin Saksassa,eiköhn Saksalaiset ole jo sirotelleet tuhkaa päälleen riittävän kauvan,lopettaisivat jo,tuollamenolla Eurooppa tuhoutuu.
Nyt Turkissa paljastetaan raarollinen totuus kulttuurista kuinka toisinajattelioita kohdellaan,nämäkö pitäisi liittää osaksi EUta
HERÄTKÄÄ JA VIITSIKÄÄS PISTÄMÄÄN NIITÄ VIESTEJÄNNE PÖNTTÖPÄILLE
MUUTEN TÄSTÄ EI TAPPAMALLA SELVITÄ SEHÄN TÄMÄ TULEE AIKANAAN
Aina vain painavampia syitä erota eu.sta!
Kun katselee kuvia pidätetyistä sotilaista ja heidän vangitsioistaan ja siviileistä jotka räkii pidätettyjen päälle vahvistuu oma käsitys entisestään siitä ,että ihmiset siellä yrittää taistella elintilastaan ja olemassaolostaan!
Tuleeko Turkista nyt islamilaisen valtion portti eurooppaan?
http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/2016071921929673_ul.shtml
Turkkilaaset ilmootti Pressansa kautta tekevänsä mitä tykkää ja muitten on syytä pitää turpansa kiinni.Että jo ne haluaa vangita ja muiluuttaa kansalaisiansa EU ja muittenhörhöjen niitten mielestä on syytä olla arvostelemata niitten toimia.
Notta,Euroopan Unionin joka-asianhan sekaantujat ovat ollehet kusi sukas Turkin ihmisoikeusloukkausten suhtehen,kattelevat toisahalle eiväkkä ole huavaavaansa koko loukkauasiaa.Onhan se tuleva jäsen ja siitähän on jotain opittavaa Eu johtajillakin kansalaasten kohtelus.
Hyvää islamistista käytäntöä,meillähän Suurvisiiri Reeni haluaa ne völihyn ja Kalifi Merkkel kannustaa.
Sellainen tapaus
Joo,kyllä pahalta näyttää. Syyriassakin oli joskus kristittyjä.Jos seuraa historiaa syyriasta .Niin montako on enää. Ranskassa voi olla vuonna 2050 muslimi enemmistö. Eurooppaan tulee koko ajan islamistisia nuoria miehiä.(ismalistinen nuorten miesten ikä pullistuma.) Mitä hyvää siitä seuraa,kun eurooppalaisten ikä pullistuma on vanhukset. Nämä nuoret islamistit vie meiltä vaikka silmät päästä.Ettemme näe kun istamismi leviää.
EU on tehnyt sopimuksen Turkin kanssa pakolaisten hyysäämisestä! Jos EU alkaa arvostella Turkin toimintaa, alkaa "pakolaisia" virrata! Pian Turkissa varkaat ovat yksikätisiä ja avionrikkojat kivitetään (vain naiset, miehet saavat tehdä mitä mielivät).
Kattoon aamulla uutisia.Pressa uudistaa armeijan mahdollisimman nopiasti,helappo arvata mihin suuntahan.
On kuulemma ottanu opiksensa ,ei kansalaasoikeuksille,niille vähillekkään hyvältä näytä,meidän herrat on edelleenkin hiliaa.
Iltalehdes kerrottihin "vallankaappauksehen"osallistuneille sotilahille varatun oma hautausmaa johon tosiuskovaaset saa käydä pilakkaamas heitä.Mikään uskonnollinen yhteesö ei ole tohtinu ruveta siunaamahan vainajia,kova on pelako maas.Vainajiakin viälä rakaastahan,kuulemma ei anneta rauhaa maan päällä.Kummia hemmoja Turkinmaalla.
Turkkilaiset ovat ystävällinen kansa.Ei kaikki halua uutta Osmaanien valtakuntaa,vain osa.
Ja se osa on just nyt vallan kahvassa. Ei estänyt Turkin islamisaatiota edes melkein vuosisadan mittainen sekulaarinen kausi!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kemal_Atatürk
Katsokaa kohta UUDISTUKSET
Islam tulee vääjäämättä jos sitä ei torpata!
57 vuotias kantis kilahti Espoossa ja yritti kuristaa pikkutytön. Siinä teille suvakit stna!!!!!!!!!
Saksassa ammuskelussa kuollut jo 6 henkilöä.Ampujia ei ole vielä saatu kiinni.Terrorismia epäillään ,mahdollisesti useampi tekijä.Olisiko kyseessä jonkilainen alkusoitto jatkuvien terrori-iskujen sarjalle ympäri Eurooppaa,koska on Suomen vuoro.
Unkari ja muut se kanssa liittoutuneet maat ovat tehneet kansalaisia suojelevia päätöksiä estäessään laittoman maahantulon alueelleen.
Avoimet rajat aikaansaavat turvattomuutta kansalaisissa ja mahdollistavat tälläisen iskut.
Euroopanmaiden kalenterit täyttyvät muistopäivistä ja suruliputuksista!!
Myös metroasemalla ammuttu...
Münchenin poliisi on vahvistanut useiden ihmisten kuolleen ostoskeskusammuskelussa, kertoo Süddeutche Zeitung.
MITEN KAUAN TÄMÄ SAA VIELÄ JATKUA!?!