No, miksikäs ei.
Miksi USA kehittelee kolmatta maailmansotaa????
Je-suis-ERommel
14122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Maapallon kaikkien asukkaitten tulee olla Usan sotateollisen kompleksin orjia.
EU liittovaltiota ajavat tahot ovat kutsuneet yhteistyökumppani Naton kalistelemaan aseita Venäjän rajoille että porukat tyhmyydessääan olisivat myötämielisempiä toistaiseksi vain näennäistä turvaa tarjoavalle EU-liittovaltiolle.
Liittovaltiolla onkin kynät valmiiksi teroitettuna jotta se voi allekirjoittaa haluamansa TTIP-sopimuksen jolla valta ja lainsäädäntö luisuu äänestäjien ulottumattomiin monikansallisten suuryritysten haltuun.
Se on juurikin noin.
Kun+itse+olin+Suomen+PUOLUSTUSVOIMISSA+tiedettiin,+että+itärajan+takana+oli+noin+300+000+ukkoa,+neuvostoeestiläiset+mukaan+lukien,+lähtökuopissa.+Sallassa+oli+kokonainen+spetsnaz-prikaati,+3500+miestä,+sekä+maahanlaskujoukkoja+ja+helikopteriprikaati.+Ilmatilaloukkauksia+oli+noin+pari+viikossa,+koska+neukut+testailivat+ilmapuolustusjärjestelmäämme.+Silloiseen+leikkiin+kuului,+että+emme+käynnistäneet+koko+syteemiä,+koska+tiedettiin+että+juuri+siihen+pyrittiin:+laukaisemaan+järjestelmä+ja+selvittämään+se+elektronisen+tiedustelun+avulla.
Samoin+toimittiin+meripuolustuksessa,+kun+Neuvosto-Eestin+Paldinskista+sauhusi+sotalaiva+suoraan+kohti+Helsinkiä+täydellä+vauhdilla.+Suomalainen+botski+meni+vastaan,+heiluteltiin+käsiä+ja+neukkupaatti+meni+kotiin.+Siihen+verrattuna+tilanne+oli+sangen+rauhallinen,+aina+viimeaikoihin+saakka.+Uusi+kylmä+sota+alkoi+puhaltaa,+kun+Yhdysvallat+huomasi+olevansa+kusessa.+Se+oli+ja+on+kusessa+suurvaltapoliittisesti,+koska+EU+rakoilee+ja+uhkaa+hajota+sen+hallinnasta,+ja+se+on+kusessa,+koska+sen+talous+lepää+velkailmapallojen+varassa.
Paljon+mainostetun+liuskeöljyn+ja+kaasun+varannot+osoittautuivat+vuonna+2013+UCLA:n+tutkimuksessa+noin+60-80%+yliarvioiduiksi+ja+niiden+esiin+kaivaminen+paljon+kalliimmaksi+kuin+oli+ilmoitettu,+ympäristötuhoista+ja+pohjavesien+saastumisesta+puhumattakaan.+Ensimmäiset+suuret+liuskeöljyn+ja+kaasun+tuottajat+ovatkin+jo+menneet+konkurssiin.+Tänä+vuonna+kuudenneksi+suurin+hakeutui+itse+konkurssiin.
Yhdysvallat+on+kusessa.+Liittovaltiolla+on+velkaa+yli+19+000+miljardia.+Yksityistalouksilla+on+velkaa+yli+23+000+miljardia.+Federal+Reservillä+on+ongelmaluottoja,+lainoja+ja+takauksia+noin+172+000+miljardia+(Ricksman+et+al.).+Dollarilla+ei+ole+enää+katetta,+se+leijuu+täysin+uskon+varassa.+Reaalitalous+sakkaa,+itseasiassa+reaalitalous+ja+teollisuustuotanto+ovat+seisseet+jo+vuosia+(siksi+öljyn+ja+raaka-aineiden+hinnat+ovat+alhaalla)+ja+ainoa+talouskasvu+on+spekulatiivisen+finanssikuplan+laskennallista+paisuttelua,+velkarahalla.
EU+on+stagnaatiossa+sekin.+Maat+on+velkaannutettu+finanssipelureiden+tahdon+mukaisesti,+mutta+reaalitalous+seisoo+kuin+pilaantunut+vesi.+Pankit+ovat+velkaa.+Ihmiset+ovat+velkaa.+Tilanne+on+jokseenkin+sama+kuin+USA:llla+ja+jokseenkin+samojen+pelureiden+toimesta:+pankit,+finanssispekulantit+ja+"suursijoittajat"+ovat+rohmunneet+kansallisvarannot+taskuihinsa+velkavivulla.+Sveitsi+irrotti+franginsa+eurosta+jo+kaksi+vuotta+sitten.+Sen+olisi+pitänyt+pistää+hälyytyskellot+soimaan.+Miksi+Sveitsi+ei+halua+oman+valuuttansa+olevan+sidoksissa+euroon?+Koska+euro+leijuu+sekin+ilmassa.
Samaan+aikaan+BRICS-maat+ovat+päässeet+tilanteeseen,+jossa+ne+eivät+enää+tarvitse+länsimaita,+jos+tosipaikka+tulee.+Eri+arvioiden+mukaan+Intiassa+ja+Kiinassa+on+jo+nyt+600+miljoonaa,+jopa+yli+miljardi+kuluttajaa,+joiden+ostovoima+on+eurooppalaisella+tasolla.+Se+tarkoittaa+sitä,+ettei+niiden+tuotanto+ole+enää+riippuvaista+amerikkalaisista+ja+eurooppalaisista+kuluttajista.+Ne+eivät+ole+enää+riippuvaisia+länsimaisesta+finanssijärjestelmästä,+koska+ne+ovat+irtautuneet+dollarista.+Intian,+Kiinan+ja+Venäjän+nykyinen+ankkurivaluutta+on+yuan,+Kiinan+kultakantaan+sidottu+valuutta.+Ja+toisin+kuin+lännessä,+Kiinan+ja+Venäjän+valtiot+ovat+todellakin+ostaneet+kultaa,+sitä+metallia,+viimeiset+3-6+vuotta.+Lännessä+suurin+osa+kultakaupastakin+on+spekulatiivista+"kultavoucherien"+kauppaa,+jonka+arvo+on+moninkertainen+lännessä+olevan+kullan+määrään.+Eli+sekin+on+vain+finanssipelurien+kupla,+lännessä.
Koska+dollari+ja+euro+tullaan+devalvoimaan+rajusti+velkojen+puolittamiseksi,+talousromahdus+on+väistämätön.+Vuoden+2008+finanssikriisi+oli+pikku+rykäisy+tulevaan+verrattuna.+Jo+nyt+moni+EU-maa+valmistautuu+tilanteeseen+ja+katselee+kaiholla+BRICSin+suuntaan.+Unkari,+Slovakia,+Tsekki+ja+moni+muu+on+jo+sanonut+ääneen+tuumailevansa+Exitiä.+Tätä+USA+ja+EU+eivät+halua.+Ne+haluavat+pitää+EU:n+kasassa,+vaikka+voimakeinoin.
Ryssää taas sattuu tyhmään umpiluupäähän kun ryssä volisee.
Vituttaako, ryssä?
Hyvä, NIIN PITÄÄKIN!
koska usa haluaisi kähmiä, kaikki maapallon öljyt ym luonnonvarat,,on ne sen verran ahneita paskoja piruja.
Usa haluaa sodan eurooppaan!
Viimeiseen asti velkarahalla hankittu aseistus olisi johonkin käytettävä.
Euroopassa usalla riittää ryöstettävää .
Usapaskan seikkailupolitiikka aiheuttanut terrorismin aallon euroopassa.
Ääriliikkeet elävät vihasta ja kostosta. Vihan ja kostonhimon synnyttää kurjuus. Kurjuus johtuu köyhyydestä. Köyhyys aiheuttaa sivistyksen puutteen. Sivistyksen puute johtuu romahtaneesta yhteiskunnasta. Romahtanut yhteiskunta johtuu sodasta. Bingo. Sota=USA.
Ei voi olla sattumaa, että terroristijärjestöt kuten ISIS, al-Qaida ja Al-Shabaab tulevat sotien tuhoamista yhteiskunnista: Afganistan, Irak, Somalia, Syyria ja niin edelleen. Nigerian Boko Haramkin ponnistaa kroonisesta köyhyydestä ja sivistymättömyydestä.
SIIS HUOMAA, USA;n tuhoamien yhteiskuntien raunioista!
esim. tämä: "31. maaliskuuta 2015 Reuters kertoi Yhdysvaltain armeijan ryhtyvän kouluttamaan Syyrian kapinallisia sotimaan sekä hallitusta että ISIS:tä vastaan. Tavoitteena oli kouluttaa 5000 miestä. Samana päivänä kerrottiin, että Yhdysvallat oli käyttänyt yli 140 miljardia dollaria Afganistanin "jälleenrakennukseen" ja että summasta 66 miljardia oli mennyt Pentagonille. Kongressin pyynnöistä huolimatta Pentagon ei ollut toimittanut tietoja siitä minne rahat olivat menneet. Pentagonin mukaan oli vaikeaa löytää kuitteja 45 miljardin dollarin sekalaisista menoista."
Oleellinen on myös yhden USA:n hallintoon vaikuttavan edustajan näkemys, että USA:n TARKOITUKSELLINEN idea on ollut Irakista alkaen vähintään 50 vuoden sota Lähi-Idässä. - Tuo taisi olla loistokirjassa Pentti Sainio: Armeijan hukatut miljardit (2016).
Asian ymmärtämiseksi kannattaa selvittää se, miten maailman todelliset vallanpitäjät lisäävät rahaansa eli valtaansa, jolla voivat toteuttaa maailmanhallintaansa (global governance).
Natoa moni aikuinenkin kannattaa ihan tosissaan.
Ei siinä mitään mutta millä perustein: uskoen, että Venäjä on Neuvostoliitto pienoiskoossa. Ja uskoen, että liittoutumalla sotilaallisesti Suomi liittyy Länteen, ainoaan oikeaan kulttuuripiiriin. Ikään kuin kyse olisi nuorisojengin sosiaalisuudesta... Ja ikään kuin Länsi ei olisi koskaan pettänyt Suomea ( on pettänyt aina hyvin pahasti.)
Siis USA-joukkueen takana olevat todelliset vallanpitäjät (kuten Vatikaanin tiedustelupalvelu, Karen Hudesin mukaan muiden tiedustelupalveluiden käskijä ja lähde monille CIA-johtajavalinnoille viime aikoina) jätetään tutkimatta.
Suomen hallitus haluaa käytännössä auttaa jenkkejä rikastumaan. Ei lopettamaan sotia tms. Jenkkien jatkuvat sodat ovat heidän "oikeutuksensa" miehittää niitä maita, joihin heidän rikkauksien kahmimisensa liittyy.
Lisäksi sotilaille on kivaa päästä pätemään, seikkailemaan ja hyville palkoille.
Tutki USA:n hallinnon sekaantumista huumekauppaan Afganistanissa.
Sehän räjähti jenkkien tultua korkeammalle tasolle kuin ennen Talibaneja.
Mitä jos rahaa omaisuutta (= palkat luontaisedut lahjukset yms.) saisi sitä vähemmän mitä korkeampaan asemaan pääsisi? Niin että esimerkiksi komissaarit saisivat yhteensä kohtuullisen työsuhdeasunnon lisäksi korkeintaan 2000 e? - Ongelma on vain, ettei tuntemiamme lahjuksia ja muuta korruptiota systemaattisesti antavia organisaatioita ole kriminalisoitu eikä niitä haluta häiritä.
Tehän kirjoittelette aivan mitä höpöä tahansa. Tosi on se, että kolmannen maailmansodan siemen kylvettiin jo 2. maailmansodan aikana kun kolme suurta veijaria jakoivat maailmaa omiin etupiireihinsä. Nämä kolme olivat Roosevelt, Stalin ja Churchill eli jenkki, ryssä ja britti.
Nyt jenkit ja britit luuulee ryssän pudonneen joukosta. Ei nyt sentään, vaikka Neuvostoliitto romahtikin omaan mahdottomuuteensa niin kyllä se silti on edelleen se iso Venäjän maa joka tahtoo olla tässä politiikan etupiiri pelissä "kolmas pyörä". Tyhmä pitää olla jos uskoo Venäjän heittäneen kaikki saamansa pelikorttinsa pois.
Liittoutuneet maat (Usa ja Britannia) ottivat Neuvostoliiton mukaan pelipöytäänsä koska avustivat sitä sotatoimissa mittavalla materiaaliavulla Saksaa vastaan. Neuvostoliitto otti avun vastaan ja on siitä alkaen ollut pelipöydässä tasaveroisena pelaajana. Merkitystä ei ole sillä, että Neuvostoliitto muuttui Venäjäksi.
Venäjä on edelleen se kolmas peluri pelipöydässä, vaikka muitakin on yrittämässä itseään tunkea pelipöytään.
Jenkit ja britit eivät kykene poistamaan Venäjää pelipöydästä vaikka tahtoisivat.
Itsepä he ottivat Neuvostoliiton pelipöytäänsä 2. maailmansodan aikaan kolmanneksi peluriksi. Neuvostoliitto soti liittoutuneiden puolella Saksaa vastaan. Ei tätä faktaa voi unohtaa. Venäjä tahtoo olla edelleen se kolmas peluri pöydässä.
Jenkit ja britit taitaa olla tyhmiä, kyse on edelleen Euroopan etupiirijaosta.
EU ei ole ratkaisu Eurooppa kysymykseen koska se ei sovi näille kolmelle pelurillle.
Britit ovat tehneet tämän selväksi "brexitillä", EU ei ole ratkaisu Eurooppa kysymykseen. Ja Venäjä ei ole koskaan osoittanut suurta kiinnostusta EU korttiin.
Nyt EU korttia yrittää pitää pöydässsä enää jenkit, saksalaiset ja ranskalaiset.
Kaiken takana on edelleen Euroopan jako "kolmen suuren" etupiireihin. Eurooppa ei vaan tajua tätä peliä vieläkään vaikka sitä on käyty 2. maailmansodasta lähtien.
Roosevelt, Stalin ja Churchill (jenkki, ryssä ja britti) tämän aloittivat ja peli jatkuu edelleen.
"Roosevelt, Stalin ja Churchill (jenkki, ryssä ja britti) tämän aloittivat ja peli jatkuu edelleen. "
Eipä jatku entisenä. Englanti ei ole enää suurvalta ja neukkula romahti 1991. Pikku-Putte mielisi saada tsaarin ajan ulkorajat ja siihen pyrkiessään romauttaa Venäjän talouden ja seuraa Romahdus II.
USA tahtoo herrakansaksi.
Uuden sodan aloittamisella USA haluaa näin osoittaa olevansa voittamaton sotavaltio,vaikka sitten ydinsodalla.
Pääasia että sota palvelee LUCIFERia ja vapaamuurarien Globalisaatiota.
Usa on syöpä joka leviää ja leviää vaan, mistä lääke löytyisi ennen kun on liian myöhäistä?
Usa on ahne paska joka haluaa hallita kaikkia ja haluaa kaiken itselleen, keinoja kaihtamatta.