Miksi helluntailaiset ei sano totuutta islamista?

Olette olevinanne kristittyjä ja rohkeita. Mitä pystytte kuin veisaamaan ja alleviivaamaan ?
Jos olisitte oikeita kristittyjä, sanoisitte suoraan, että islam on paha ja muslimit pitää karkottaa.
Ainoa helluntailainen joka on näin sanonut on Hakkarainen. Siinä on oikea kristitty.

Te muut(saarnaajat ja polvirukoilijat, hihkujat ja laulajat) olette tyhjänpäiväisiä tapakristittyjä, juoruämmiä ja toistenne kyttääjiä, jotka ette tosipaikan tullen pysty mihinkään.

Sari Essaijakaan ei uskalla mitään eduskunnassa tehdä. Pelkuri mikä pelkuri.

Miksi ollenkaan kokoonnutte viikoittain? Jumalahan odottaa teiltä tekoja, eikä rukousmyllyjen pyöritystä.

No, saarnaajat ja seurakunta, miksi ette vastaa?

Mikä on tekosyynne, joka estää teitä todella olemasta kristittyjä?
26260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Helluntaiseurakunnasta on tullut niin liberaali että siellä halutaan mielyttävä kaikkia. Punanen lanka on herätysliikkeen opetuksesta kadonnut jo aikapäivät sitten. Sokeita porukkaa, johtajuus, hengellinen johtajuus hukassa.

Äänestä
  • Tähän olen minäkin kiinnittänyt huomiota. Olen kuitenkin jutellut muutamien romanien kanssa, ja he kyllä myöntävät islamin olevan uhka.

    Äänestä

siinäpä teille uusi pulma taas!

Äänestä

Ei me uuden liiton ihmiset voida ihmisiä, ei ketään muslimia, ei ateistia kohdella sillä toivoin että karkotetaan maasta. Jumala on lähettänyt lähetyskentän ovillemme. Ja mikä ihana juttu muslimeja tulee koko ajan uskoon. On tärkeää julistaa turvapaikanhakijoille elävää vettä ja heille on sitten hyötyä täällä olosta, vaikka saisivat kieltävän päätöksen.

Äänestä
  • Miksi ette mene moskeijoihin julistamaan? Menkää ihmeessä laulamaan moskeijan eteen.
    Ette vai? Ai niin, olette pelkureita.

    Äänestä

  • No tuo on kyllä yksinkertainen ajattelutapa,muslimi ei koskaan käänny eikä muutu,näennäisesti voi sen tehdä,vääräuskoiselle kun saa valehdella täysillä.Herätkää näkemään totuus,saatanan lähettejä ne ovat ja tuhoavat kaiken Suomessa.

    Äänestä

  • Minä uskon näin että uskovan täytyy toimia sen maansa parhaaksi johon on syntynyt ja kun tiedetään että islam levitessään tänne, aiheuttaa kansakunnan tuhon, sitä pitääkin silloin vastustaa. Mitä tekee hallitus, no ei ainakaan maan parhaaksi kun ei laita muslimeille porttikieltoa. Onko Jumalan tarkoitus että maamme joutuu epäjumalan palvelijoiden haltuun? En usko, vaan jokaiselle kansakunnalle on määrätty rajat.

    Äänestä

  • pelkurieiuskalla kirjoitti:

    Miksi ette mene moskeijoihin julistamaan? Menkää ihmeessä laulamaan moskeijan eteen.
    Ette vai? Ai niin, olette pelkureita.

    Mene itse, äläkä vaadi toisia toteuttamaan haaveitasi. Suoli24:llä räkytät kuin paraskin, mutta uskosi lisäksi tekosi puuttuvat.

    Äänestä

Islam = MURHAUSKONTO, joka perusti MIELISAIRAS Muhammed.

Äänestä

Ja mikään ei ole uhka maallemme ja kansalle, jos pysymme Jumalan sanassa Raamatussa ja emme luovu Jumalasta. Suurin syy kansamme tuholle on kristinuskosta luopuminen, moraalittomuus ja muu suruton meno. Jos tämä jatkuu Jumala antaa vitsausten tulla, joko naapurivaltojen, huonojen sääolo- talousahdingon tai vaikka maahanmuuttajien kautta.
Siis tehkää parannus ja alkakaa rukoilla maamme ja kansamme puolesta ja julistakaa evankeliumia. Jos kansamme pysyy Jumalassa, niin mikään kurimus ei meitä uhkaa.

Äänestä
  • >>Jos kansamme pysyy Jumalassa, niin mikään kurimus ei meitä uhkaa. <<

    Näin on. Israelkin on saanut kärsiä ja saa kärsiä luopumuksen tähden(Jesaja 1).
    Samoin myös Suomi saa kärsiä luopumuksen tähden, jota myös uskonnollisuus on.

    Kristinuskonto ei pelasta maatamme. Se on yhtälailla surutonta menoa. Voisi sanoa että sitä kaikkein surullisinta.

    Äänestä

  • jokaisen uskonon takana on langenut enkeli Muhamettilaisuuden takana on paa paholainen

    Äänestä

Muhammed oli henkisesti sairas PEDOFIILI!!

Perimätiedon mukaan Islamin keksijä Muhammed oli pedofiili...

Millainen ihminen Muhammed oli alkuperäisten islamilaisten dokumenttien mukaan?

Lyhyesti sanottuna islamilaisten kirjoitusten mukaan Muhammed oli perverssi. Hänellä oli tapana imeä nuorten poikien ja tyttöjen kieliä. Hän pukeutui naisten vaatteisiin ja sai “näkyjä” tuossa tilassa. Hänellä oli ainakin 66 “vaimoa”. Allah ilmeisesti antoi hänelle “erityisnäkyjä” sallien hänen harrastavan seksiä miniänsä Zainabin kanssa ja salli hänelle enemmän vaimoja kuin muille muslimeille. Hän puhui jatkuvasti seksistä ja oli sen riivaama – hänen ensimmäinen kysymyksensä “puhuvalle aasille” oli, pitikö se seksistä.

Muhammed rakasteli kuolleen naisen kanssa. Painotan jälleen, että minä en itse pidä näitä käsityksiä yllä, vaan islamin omat kirjat. Monet arabiaa taitamattomat eivät tiedä näistä asioista, koska niitä ei ole koskaan käännetty.

Koraanin mukaan (33:37) Allah antoi Muhammedille oikeuden mennä naimisiin himoitsemansa miniänsä kanssa. Muutamia jakeita myöhemmin (33:50) Allah antoi Muhammedille luvan rakastella kenen tahansa naisen kanssa, joka “tarjosi” itseään hänelle. Tämä etuoikeus sallittiin vain Muhammedille.

Nämä “näyt”, jotka antoivat hänelle nämä seksuaaliset halut, olivat usein toistuvia.

http://www.pelastussanoma.fi/Islamin opit/islam.htm

Profeetta Muhammed oli 52-vuotias ja Aisha 9-vuotias, kun he solmivat avioliiton ja täydellistivät sen seksuaalisesti.

""Hän puhui jatkuvasti seksistä ja oli sen riivaama – hänen ensimmäinen kysymyksensä “puhuvalle aasille” oli, pitikö se seksistä.""

Islam = MURHAUSKONTO (WTC ym.), jonka perustivat hyvässä yhteistyössä SAA*TANA ja MIELISAIRAS Muhammed.

Äänestä

Meillä helluntailaiailla on hyvät suhteet Ismaelin lapsiin ja tulee myöskin olemaan. Näin saadaan myös osa heistä Kristuksen lapsiksi.
Juoppo Hakkarainen hoitakoon oman komeronsa kuntoon ennen kuin alkaa muita härkkimään.

Äänestä
  • Sanoitpa rumasti Teuvosta, joka on rehti mies.

    Äänestä

  • Teuvo on hyvä mies ja sanoo totuuden!

    Äänestä

Jaa, vai niin, helluntailainen1 siis tuossa väittää, että hänellä on hyvät suhteet muslimeihin. Millä lailla?
Miten se ilmenee? Oletko muslimin kaveri? Oletko koskaan edes puhunut muslimin kanssa? Kerro ihmeessä "suhteistasi" muslimeihin enemmän. oletko kertonut muslimeille, että he ovat väärässä?
Kuuntelen...

Äänestä
  • Helluntailaiset kumartavat muslimeja ja lestadiolaisia.
    Surkeita pelkureita ootte.

    Äänestä

Sola fide, sillä ei pitkälle todellisessa maailmassa pötkitä. Uskonnot heikentävät Suomea.

Äänestä

Teuvo puolustaa meitä islamilaiselta sharialta, sekä kristilliseltä sharialta.

Äänestä
  • Mikä ihmeen kristillinen sharia??? Selitä! islam on saatanasta ja koraani on saatanalliset säkeet.

    Äänestä

Suomi+ei+ole+kristitty+maa.+Noin+5+%+käy+kristitystä+ja+heistäkin+osa+on+feikkejä.+Jumalaton+kansa+ja+jumalaton+meno.+Jumala+rankaisee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikäontekosyynne kirjoitti:

Olette olevinanne kristittyjä ja rohkeita. Mitä pystytte kuin veisaamaan ja alleviivaamaan ?
Jos olisitte oikeita kristittyjä, sanoisitte suoraan, että islam on paha ja muslimit pitää karkottaa.
Ainoa helluntailainen joka on näin sanonut on Hakkarainen. Siinä on oikea kristitty.

Te muut(saarnaajat ja polvirukoilijat, hihkujat ja laulajat) olette tyhjänpäiväisiä tapakristittyjä, juoruämmiä ja toistenne kyttääjiä, jotka ette tosipaikan tullen pysty mihinkään.

Sari Essaijakaan ei uskalla mitään eduskunnassa tehdä. Pelkuri mikä pelkuri.

Miksi ollenkaan kokoonnutte viikoittain? Jumalahan odottaa teiltä tekoja, eikä rukousmyllyjen pyöritystä.

No, saarnaajat ja seurakunta, miksi ette vastaa?

Mikä on tekosyynne, joka estää teitä todella olemasta kristittyjä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu