Palstan Suomi-muslimille nauraa variksetkin

sillä niin tyhmä ja aivopesty muija hän on, mutta ei vaan voi totuuksille mitään joten keskittyy pelkästään häiriköintiin.
359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jospa hän uskossaan vahvistuu,kun 24/7 päivystää ja haukkuu kantaväestöä.

Äänestä
  • Päivystää juu, eli on varmaan sossupummi.

    Äänestä

Ruotsin tiukempi asyylaki astui voimaan tänään
20-07-2016

Sosialidemokraattien ja islamistisen ympäristötuhopuolueen muodostaman feministihallituksen junailemat uusi, tiukempi asyylilaki astui tänään voimaan Humanitäärisessä Suurvallassa.

Tämä tarkoittaa sitä, Ruotsin lainsäädäntö ruuvattiin nyt tulijoiden oikeuksien osalta EU:n minimitasolle. Tämä tarkoittaa sitä, että tulijoille myönnetään enään tilapäisiä oleskelupia aiemmin pääsääntönä olleiden pysyvien notkuntaoikeuksien asemesta. Lisäksi perheenyhdistämissääntöjä ja elatusvaatimusta tiukunnettaan.

Lain tarkoitus on voimakkaasti rajoittaa tulijoiden tulvaa ja sysätä rikkaudet ja voimavarat muiden riesaksi.

Säädetty laki on tilapäinen. Se on voimassa kolme vuotta ja takautuva, sillä se koskee kaikkia, jotka ovat jättäneet asyylihakemuksensa viime vuoden marraskuun 24. päivän jälkeen.

Ja samaan aikaan Hölmölässä… ?

Lieksasta kaikki saisivat tällä toiminnalla lähtöpassit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hahahahahaaa kirjoitti:

sillä niin tyhmä ja aivopesty muija hän on, mutta ei vaan voi totuuksille mitään joten keskittyy pelkästään häiriköintiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu