Työ ja elinkeinoministeriö etunenässä Jari Linströn ovat päättäneet että ns. pakolaiset ja turvikset pitää saada nopeasti koulutettua ja työllistettyä että eivät turhaudu. Ei ole kukaan ollut kiinnostunut tähän asti niistä yli 400 000 Suomalaisesta työtömästä....pitäiskö käydä kysymässä moniko on turhautunut mutta ei taida päättäjiä kiinnostaa. Kyllä pitäis oman maan kansalaisten olla etusijalla avoimien työpaikkojen suhteen...tekijöitä kyllä on vaan ei työpaikkoja. On muutenkin mennyt yli toi mamujen ja pakolaisten hyysääminen...tavallisella suomalaisella työttömällä tai vähäosaisella olis tarvetta avulle mutta sekään ei päättäjiä kiinnosta. Sitten ihmetellään jos ns. rasismi jos sitä siksi voi edes kutsua nostaa päätään. Minä en hyväksy että vähäosaisia Suomalaisia pidetään toisen luokan kansalaisina, kyllä se on pakolaiset ja ns. turvikset minkä takia tämä maa köyhtyy ja tulee lieveilmiöitä. Minä en myöskään halua Suomesta mitään monikulttuurisuuden kehtoa. Suomi Suomena ja Suomalaisten asuttamana...on eri asia jos joku ulkomaalainen tulee tänne suoraan töihin ja maksaa veronsa eikä ole toisten siivellä. Nykyistä menoa en hyväksy missään nimessä ja tulen sen myös jatkossa osoittamaan.
Uskomatonta
turhautunutsuomalainen
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.