Virkamiehiä ei saa koskaan päästää puuhastelemaan omiaan ilman ministerin valvontaa
Tällaisia kun tulee ulos katoaa kannatus tyystin kokonaan olemasta
"– Kitka lienee johtunut osittain kilpailukykysopimuksen ympärillä syntyneistä asetelmista, selittää Mikko Kosonen.
Hän arvioi, että Sitra on tehnyt kaksi aloitetta, jotka ovat tulehduttaneet laitoksen suhteet ay-liikkeeseen ja sosialidemokraatteihin. Ensimmäinen noista aloitteista oli se, että Sitra tarjosi puitteet ansioturvareformia koskevan raportin julkistamiseen vuosi sitten. Toinen oli tämän keväinen työnäytealoite.
Jos Sitra politisoituu, se on äärimmäisen vaarallinen asia.
– Mikko Kosonen
– Nämä pari lipsahdusta ovat antaneet syötettä sellaisille ajatuksille, että Sitra tekee porvarillista politiikkaa. Meidän täytyy olla entistä tarkempia tässä tasapainottelussa, se on selvää. En halua, että tällainen tilanne jatkuu. Jos Sitra politisoituu, se on äärimmäisen vaarallinen asia.
Kososen mukaan Sitrassa kehitetty idea uudesta työnhaun muodosta, työnäytepalvelusta, karkasi julkisuuteen ennen aikojaan ja raakileena.
– Se oli virhe. Niin pääsi käymään, kun työ- ja elinkeinoministeriö innostui ideasta. Asiaa ei ollut ehditty valmistella riittävän hyvin.
Kososen mukaan hyvää tarkoittaneesta ideasta syntyi pahoja väärinkäsityksiä.
– Tarkoitus ei ollut, että työnäyte olisi ilmaisen työnteon muoto, eikä sen ollut määrä kestää kuukausikaupalla. Mutta kun ministeriö tuli elämäntapapaketin kanssa ulos, alettiin puhua neljän kuukauden mittaisesta työnäytteestä."
http://yle.fi/uutiset/sitran_yliasiamies_mikko_kosonen_kritiikista_otamme_vakavasti_tyonaytekokeilu_karkasi_kasista_raakileena/9027106
.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.